Maurice Nicoll

Etsintä sisäänpäin

Tämä opetus on kaunista, kun ymmärrät, minkä vuoksi se on olemassa ja mitä se merkitsee. Se kertoo vapautumisesta. Se on yhtä kaunista kuin jos vuosien vankeudessa olon jälkeen näkisit vieraan astuvan sisään ja antavan sinulle vankilan avaimen. Mutta voit kieltäytyä vastaanottamasta sitä, koska olet hankkinut itsellesi vankilatottumuksia ja -tapoja ja koska olet unohtanut alkuperäsi, joka on lähtöisin "tähdistä".

Keitä varten?

Kun ihmiset kuulevat näistä opetuksista, he kysyvät usein: "Mitä se on, ja keitä varten se on tarkoitettu?" Vastaus kuuluu: "Se on niitä varten, jotka etsivät jotakin, joita ei tyydytä se, mitä he ovat löytäneet elämästä ja jotka tuntevat, että elämässä täytyy olla jotakin muutakin kuin menestymistä ja epäonnistumista, työtä ja ajanvietettä ja jotakin muuta kuin mitä on opetettu koulussa tai yliopistossa ja mitä kasvatus ja ympäristö on meihin ympännyt.

Kun ihminen alkaa tuntea, ettei elämää voi selittää pelkän elämänmenon avulla ja kun hän näkee, että elämänmeno sellaisenaan – ilman mitään muuta tarkoitusta – on täysin vailla merkitystä, kuin "idiootin kertoma tarina" – rikosten, verenvuodatuksen ja turhautumisen historiaa. Kun ihminen alkaa epäillä, onko olemassakaan mitään sellaista kuin kehitys ja kun hän näkee, että kaikki alkaa ja loppuu melkein ennen kuin on alkanutkaan, silloin hän on valmis etsimään uutta tietoa ja muuta tarkoitusta vakuuttuneena siitä, että jotakin muuta täytyy olla olemassa.

Ja kun ihmiset aloittavat tämän tutkimustyönsä vilpittömästi ja syvällisesti, he hämmästyvät huomatessaan, kuinka paljon vanhassa kirjallisuudessa on viitteitä, jotka erehtymättömästi osoittavat kohti toisenlaista tietoa ja uutta merkitystä. Kaikessa tässä kirjallisuudessa aihe on aina sama. Se kertoo, että ihmisen on käytävä läpi tietty muuntuminen itsessään, jotta hänessä tapahtuisi todellista kehitystä eli uudesti syntymistä.

Ihmisen on tietyllä tavalla kuoltava joillekin puolille itseään. Ja jos hän kuolee niille oikealla tavalla, hän syntyy uudesti uutena ihmisenä, jota sanotaan tajuiseksi ihmiseksi erotuksena mekaanisesta ihmisestä. Silloin hän tulee tietämään elämänsä tarkoituksen täällä maan päällä – nimittäin sen, että se ei ole päämäärä sinänsä, vaan keino toiseen päämäärään, sillä meidän on tietyn ponnistelun avulla taisteltava sitä vastaan, mitä elämä meihin mekaanisella tavalla painaa, voidaksemme saavuttaa ihmisen olemassaolon tarkoituksen. Jos kaikki olisi helppoa, ei olisi mitään syntymistä, mutta ihminen ei osaa syntyä uudesti oikein, eikä hän osaa kuolla oikein – toisin sanoen hän ei näe oikeita asioita, joille hänen tulee kuolla itsessään – ellei hän ensin herää.

Heräämisen ongelma

Monissa vanhoissa esoteerisissa opetuksissa on viitattu uudestisyntymiseen ja kuolemiseen. Mutta ne eivät aina ole oikeassa järjestyksessä. Ihmisen täytyy herätä ensin, ennen kuin hän osaa oikealla tavalla kuolla itselleen. Ja mikäli hän herää ensin, hän voi syntyä uudesti, jos hänessä on jotakin riittävän vahvaa ja todellista itsessään. Se riippuu ihmisen laadusta mitä syvimmässä merkityksessä.

Kaikkein ensimmäiseksi hänen on kuitenkin saatava tietää, kuinka hänen on työskenneltävä itsensä suhteen voidakseen herätä. Ja siihen tarvitaan opetusta, sellaista opetusta, mikä ei ole mielivaltaista tai joidenkin tavallisten ihmisten sepittämää, vaan sellaista, joka on peräisin niiltä, jotka ovat heränneet ja jättäneet ohjeensa meille, jotka vielä olemme elämän unen vankilassa, mutta haluamme päästä vapauteen, herätä.

Sen unen, jonka elämä on meissä aiheuttanut, ovat muodostaneet elämänmenosta peräisin olevat ideat, jotka ovat vaikuttaneet meihin lapsuudestamme alkaen, ja niinpä heräämistä varten tarvitsemme ideoita, jotka ovat peräisin jostakin muusta lähteestä. Et voi herätä oopiumhumalasta ottamalla lisää oopiumia, vaan on löydettävä jokin oopiumin vastamyrkky, ennen kuin voimme herätä sen vallan alaisuudesta. Kuinka voisit herätä elämänmenon unesta elämän keinoin? Kuinka voit herätä elämänmenon vallanalaisuudesta, johon se on sinut alistanut esimerkein, suggestioin, matkimalla ja kuvitelmilla, ellei sinulla ole käytettävissäsi joitakin muita ideoita, jotka eivät ole peräisin elämänmenon kentästä. Ihminen usein luulee, että koska hän osaa nauraa edellisten sukupolvien tavoille, vaatteille, ihanteille jne. niin hän varmaankin on enemmän hereilIä. Tämä johtuu siitä, ettei hän näe elämän todellista luonnetta, vaan kuvittelee olevansa hereillä vertailemalla. Mutta todellisuudessa hän on itse yhtä syvässä unessa. Mikä siis voisi herättää meidät todellisessa mielessä? Ainoastaan sellainen opetus, joka on peräisin niiltä, jotka itse ovat vapautuneet elämän hypnoosista, tulleet tajuisiksi ja löytäneet ulospääsyn siitä vankilasta, jossa me elämme.

Tästä syystä ihmisen täytyy etsiä. Mitä tämä etsiminen tarkoittaa? On olemassa sanonta: "Etsikää niin te löydätte?" Tämä merkitsee sitä, että ellette itse etsi, ette myöskään löydä.

Olettakaamme esimerkiksi, että kuulette näistä opetuksista ja ne koskettavat ymmärrystänne eivätkä vain kahta korvaanne, silloin te alatte etsiä ja voitte löytää, mutta toisaalta saattaa olla, että olette jo vuosia olleet näiden opetusten parissa, mutta ette ole koskaan etsineet sitä. Silloin ette ole sitä myöskään löytäneet.

Miettikäämme sitten seuraavaa kohtaa. Jos sanotaan: "etsikää niin te löydätte", niin tarkoittaa se sitä, että ensin on jotakin kadotettu. Kuinka alkaisimme etsiä mitään, ellei meillä olisi sellaista tunnetta, että jotakin on hukassa? Tämä on siis aikaisempi tila – tunne, että olet kadottanut jotakin, että jotakin puuttuu, tai ehkäpä se on aavistus, että olet kadottanut itsesi ja että haluaisit etsiä ja löytää sen. Tämä vie meidät takaisin tämänkertaisen aiheemme alkuun eli siihen ajatukseen, että elämä ei selity elämän itsensä termein ja että sen takana täytyy olla jokin syvempi merkitys.

Se ei ole mikään uusi uskonto tai uusi pelastusoppi. Joudumme yksinkertaisesti katsomaan sisälle omaan sydämeemme. Ehkä tarkoituksemme on vieläkin vähäisempi: tulemme ainoastaan palauttamaan mieleemme sen, minkä olemme aina tienneet, mutta minkä olemme sitten unohtaneet elämän taistelussa huolien, kärsimysten, tuskan ja ahneuden keskellä. Ja sitten yhtäkkiä sisimmästämme omasta "itsestämme" sukeltautuu esiin uusi ihmeiden maailma. Tulemme huomaamaan, ettei meiltä puutu jotakin tiettyä uskontokappaletta, vaan meiltä puuttuu todellinen itsetuntemus. Saavutuksenamme on oleva avaimen löytäminen siihen oveen, joka sulkee meiltä tien omiin kykyihimme.

Ulkoinen ja sisäinen puolemme

Tässä opetuksessa liikumme aluksi psykologisesti sisäänpäin, myöhemmin sekä sisään että ulospäin. Jokaisessa meistä on ulkoinen ja sisempi puolemme. Ulkoisen puolemme saamme elämän toimintojen kautta. Näissä opetuksissa sitä sanotaan persoonallisuudeksi. Syvempää, sisäistä olemustamme sanotaan perusolemukseksi. Siinä kehityksessä, uudesti syntymisessä, josta puhumme, perusolemuksen täytyy kasvaa. Valitettavasti persoonallisuus ja perusolemus ovat eri merkkisiä. Persoonallisuus (+) on aktiivinen ja perusolemus (-) passiivinen. Tämä on tavallinen tilamme normaalissa elämänmenossa. Muutos, jonka tulisi lopulta tapahtua, on tämän tavanomaisen tilan vastakohta, niin että persoonallisuus ja perusolemus vaihtavat merkkiä.

Tämä merkitsee melkoista "kumousta" ihmisessä. Mutta se tapahtuu vähitellen, ja tuona aikana ihminen oppii hyvin hitaasti tuntemaan itsensä ja oivaltamaan, että hän on täysin erilainen olento kuin mitä hän oli kuvitellut. Tämä heikentää persoonallisuutta eli hankittua puoltamme. Kaikki tämä merkitsee sitä, että aluksi näissä opetuksissa liikutaan psykologisesti sisäänpäin, sillä kukaan ei voi oppia tuntemaan olemisensa tasoa, ellei hän suuntaa etsintäänsä sisäänpäin itsetarkkailun avulla. Siinä ihminen tunkeutuu siihen monimutkaiseen rakenteeseen, jota hän sanoo itsekseen ja josta hänellä on kovin monenlaisia harhakuvitelmia. Mutta tähänkin tarvitaan edellytyksiä, joista yksi on, että meillä on sellaista tietoa, joka ohjaa meitä ja jota meidän on sovellettava käytäntöön parhaan kykymme mukaan. Tarvitaan ennen kaikkea "totuudellisuutta" suhteessamme tähän itsetutkintaan. Tälle työlle on tyypillistä, että se löydetään ja taas kadotetaan aika helposti. Mutta ellemme ole koskaan sitä todella etsineetkään, voimme tuskin sanoa myöskään kadottaneemme sitä. Mutta jos olette luoneet itseenne jonkinlaisen tyhjiön sitä varten, jos tunnette, että olette kadottaneet jotakin arvokasta ja jos te lopulta löydätte jotakin, niin varmasti tiedätte, kun kadotatte sen uudelleen. Kun nämä opetukset alkavat merkitä jotakin tärkeää, jotakin aitoa ja todellista, ne avaavat jotakin ihmisen sisäisessä puolessa. Mutta näin ei voi tapahtua, jos ihmisen asenne tätä opetusta kohtaan on väärä. Meidän sisäinen puolemme voi kasvaa ainoastaan sen kautta, mikä on totta. Se ei voi kasvaa minkään valheellisen ja epätodellisen avulla. Meidän ulkoinen puolemme sen sijaan kasvaa varsin helposti myös valheen ja luulottelun avulla.

Ihmisen, joka elää pelkästään hankitussa puolessaan; persoonallisuudessa, yhteiskunnallisessa asemassaan, liike-elämässään, ammatissaan ja muissa persoonallisuuden rooleissa, on hyvin vaikea saavuttaa todellista mielen rauhaa, sisäistä onnellisuutta tai todellista syvää keskusta itsessään. Miksi? Koska hankittu persoonallisuus, joka hallitsee heitä, koska se on aktiivinen, ei ole todellisuudessa ihminen itse, vaan hänen ulkoinen puolensa, ja se on riippuvainen siitä, miten muut käyttäytyvät sitä kohtaan elämässä. Kuviteltu persoonallisuus menee esimerkiksi naimisiin toisen kuvitellun persoonallisuuden kanssa, jolloin mikään ei ole todellista, vaan kaikki on jonkinlaista teeskentelyä, mikä sisältää itseensä kyllästymisen siemenen.

Jos pystymme olemaan edes hetken tajuisia perusolemuksessamme, niin kaikki on rikkaampaa, elävämpää ja todellisempaa. Mutta kukaan ei pääse perusolemukseen keinotekoisesti. Ihmiset yrittävät sitä erilaisten kiihokkeiden, huumeiden yms. avulla, mutta se ei ole todellista. Ihmisen on maksettava ennakkoa saavuttaakseen perusolemuksensa oikealla tavalla. Suhteellisesti ottaen kaikki, mikä kuuluu perusolemukseen, on todellista, ja kaikki, mikä kuuluu persoonallisuuteen on epätodellista. Huomatkaa suhteellisesti todellista ja epätodellista. Meidän on ymmärrettävä, että persoonallisuuden täytyy meissä muodostua ennen kuin perusolemus voi kasvaa sen kohdan ylitse, jonka se saavuttaa oman kasvukykynsä avulla. Ja perusolemus voi kasvaa vain persoonallisuuden kustannuksella, toisin sanoen sen ulkoisen ihmisen kustannuksella, joka tunnetaan etu- ja sukunimen perusteella. Itse asiassa se on suurin vihollisemme ja tekee kaikkensa estääkseen perusolemustamme kasvamasta. On melkoinen työ nähdä tämä itsessään ja yrittää vapauttaa itsensä tästä kuvitellusta itsestä, jonka avuttomana orjana ihminen joutuu olemaan usein koko ikänsä.

Samastumisen katkaiseminen

Erilaisilla tiloilla on meihin suunnaton valta, kun me olemme niissä. Jokaisen pitäisi panna tämä merkille kaikissa elämän tilanteissa. Kun me pääsemme irti tuosta tilastamme, sen valta hellittää otteensa meistä. Tavallisesti me kierrämme kehää tilasta toiseen, jotka ottavat meidät valtaansa kukin vuorollaan.

Negatiiviset tilat vetävät puoleensa yhä uusia negatiivisia tiloja, ja olette varmaan huomanneet, että silloin kun olette negatiivisessa tilassa, myös teidän muistinne on erilainen. Epämiellyttävät asiat nousevat etusijalle, ja miellyttävät asiat häipyvät taustalle ja muuttuvat hämäriksi. Ette pysty samastumaan miellyttäviin ja epämiellyttäviin asioihin samalla kertaa.

Joskus täydellisesti rentoutumalla ja tulemalla tietoiseksi siitä, että on väärässä tilassa ja yrittämällä pysäyttää ajatukset, kaikki liikkeet ja pingotukset sekä lihaksissa että aivoissa saadaan tilanne nopeasti muuttumaan ja päästään parempaan tilaan. On kuin kaikki muuttuisi kevyemmäksi. Tai on kuin olisit käyttänyt kiristäviä vaatekappaleita ja nyt yhtäkkiä saat ne heitetyksi yltäsi ja tunnet itsesi vapaaksi niiden puristuksesta.

Tämä ajatusten pysäyttäminen ja rentoutuminen on eräs itsemuistannan muoto, ja sitä tulisi harjoittaa joka päivä.

ltsetarkkailu ilman itsemuistantaa ei olo hyväksi. Ne ovat kaksi asiaa, jotka ovat sisäiseltä "maultaan" aivan erilaisia. Voimme ajatella, että itsemuistanta on samaa kuin nostaisi itsensä keskeltä asioiden sekamelskaa ylös niiden yläpuolelle tai kuin menisi tyhjään huoneeseen, sulkisi oven perässään ja istuisi aivan hiljaa paikallaan. Se on myös käytännössä hyvä keino. Meidän on muistettava, että kun me olemme samaistuneena ajatuksiimme, tunteisiimme, aistimuksiimme, huoliimme ja murheisiimme, sisäiseen yksinpuheluumme, vaikeuksiimme, itsepuolusteluun, selittelyihin jne., meillä ei ole mitään mahdollisuutta muistaa itseämme. Me olemme asioiden peitossa, keskellä sisäisen liikenteen melua, jolla ei ole mitään tekemistä todellisen itsemme kanssa.

On kerrassaan ihmeellistä kokea samaistumattomuuden hetki itsessään. Silloin on mahdollista myös nähdä, kuinka me tavallisesti olemme samaistumisen tilassa ja kuinka tuossa tilassa ei mikään voi olla todellista ja oikein. Vasta kun itsemuistanta, mikä merkitsee sisäistä hiljaisuutta, alkaa toimia meissä, voimme päästä kosketuksiin olemuksemme korkeampiin osiin.

On varsin helppo tietää, kun näin tapahtuu. Mutta päästäksemme tähän kohtaan, on meidän sovellettava näitä opetuksia käytäntöön. Ja jos joskus kadotamme otteen näistä opetuksista joksikin aikaa, meidän on etsittävä se uudelleen. Nämä opetukset ovat aluksi meissä kuin hopearaha. Muinaisessa vertausten kadonneessa kielessä hopea edustaa totuutta. Ihmisen, joka tuntee elävänsä unessa, joka tuntee kadottaneensa jotakin arvokasta, joka tuntee olonsa tyhjäksi siinä, missä hän joskus oli kokenut jotakin "hohtoa", sellaisen ihmisen täytyy etsiä sitä, minkä hän on kadottanut käymällä läpi itsensä kohta kohdalta. Hänen on tutkittava tämä kolmikerroksinen talonsa huone huoneelta ja kerros kerrokselta. Mihin olen samaistunut? Mistä olen huolestunut sisäisesti? Missä asioissa valehtelen? Missä asioissa teeskentelen? Miten puolustelen itseäni? Mihin tapahtumiin reagoin aina samalla tavalla? Ketkä ihmiset saavat minut aina ärsyyntymään? Mihin tehtäviin suhtaudun aina vastenmielisesti? Milloin olen viimeksi harjoittanut itsemuistantaa? Milloin olen viimeksi tarkkaillut itseäni näiden opetusten valossa? Mitä on tapahtunut päämäärälleni? Milloin viimeksi olen tarkkaillut mieleni toimintaa?

Nyt ymmärrämme ehkä jotakin siitä merkityksestä, joka sisältyy vertaukseen kadonneesta hopearahasta:

"Jos jollakin naisella on kymmenen hopearahaa ja hän kadottaa yhden niistä, eikö hän sytytä lamppua ja lakaise huonetta ja etsi visusti, kunnes hän löytää sen? Ja löydettyään hän kutsuu kokoon ystävättärensä ja naapurinaiset ja sanoo: ’Iloitkaa minun kanssani, sillä minä löysin rahan, jonka olin kadottanut.’" (Luukas 15:8-9)

G. A. Gaskell tulkitsee saman kohdan teoksessaan The Dictionary of all Scriptures and Myth seuraavasti: "Nainen edustaa viisautta (buddhia), joka omistaa täydellisen henkisen viisauden. Kun Ego – henkinen itse – laskeutuu eli inkarnoituu alemmille tasoille, buddhinen tajunta himmenee ja ihmisen henkinen itse joutuu tietämättömyyden ja harhan valtaan. Lampun sytyttäminen tarkoittaa syyruumiin (perusolemuksen) vahvistamista, jonka avulla henkinen itse löytää jälleen viisauden ja rakkauden. Lakaiseminen merkitsee ponnistelua, joka on suoritettava alempien ominaisuuksien muuttamiseksi. Ja kun henkinen itse jälleen saavuttaa buddhisen tajunnan, niin silloin viisaus kutsuu yhteen korkeammat ominaisuudet ja ihanteet ja varustaa Egon niillä."

Koonnut ja suom. A. A. P.

Teosofi — marraskuu 1976


Etusivu Artikkelit