N. Sri Ram

Kontemplaatio

Keskittyminen merkitsee huomion määrätietoista ja jatkuvaa keskittämistä johonkin. Se on sen asian tarkkailemista, josta on kiinnostunut. Kiinnostus voi olla persoonallista, jolloin keskittymällä enemmän ja yhä enemmän ihminen kiintyy asiaan. Hän takertuu siihen siinä määrin, ettei pääse vapaaksi siitä. Keskittymisen kohde voi myös olla persoonaton.

Jos se on persoonaton, pyyteetön, niin miksi silloin keskitymme siihen? Keskittymisen kohteen täytyy jollakin tavalla kiinnostaa meitä. Ellei siihen ole mitään vetoa, niin mikä merkitys on keskittymisellä? Keskittymisellä on tarkoitus, jonka itse olemme valinneet ja joka yleisesti puhuen liittyy omaan itseemme.

Olettakaamme, että tuollaista tarkoitusta ei olisi. Emme etsi mitään itsellemme, emme tähtää voittoon, jonkin suuren tai merkityksellisen saavuttamiseen, sillä me tehostamme vain itseämme ja omaa minäkeskeisyyttämme, jos jokin näistä motiiveista on keskittymisen takana.

Mikä se on, joka vetää huomion puhtaaseen tietämiseen eikä herätä pyydettä? Se on puhdas kauneus, jolloin kysymys ei ole fyysisestä kauneudesta vaan moraalisesta, henkisestä kauneudesta.

Puhdas tietoisuus vetää luonnollisesti kohti sitä, mikä on kaunista tosi mielessä, mutta mikä ei ole kiihottavaa. Tätähän usein erehdytään pitämään kauniina. Jos vetovoima on siinä kiihokkeessa, jonka kysymyksessä oleva asia herättää, silloin vaikutin on sidottu haluun kokea tuo kiihottava tila. Jos keskitymme kukan tai auringonlaskun kauneuteen, mikä silloin on tämän keskittymisen tarkoitus? Ei sillä ole mitään tarkoitusta, kysymys on vain siitä, että auringonlasku tai kukka kauneudellaan vetää huomiomme puoleensa. Emme sano: "tahdon omistaa auringonlaskun" tai "tahdon tulla yhtä suureksi ja mahtavaksi kuin auringonlasku". Sen tähden tämä on puhdasta keskittymistä. Se ei ole sidottu minuun itseeni.

Kontemplaatio siis edellyttää puhdasta tietoisuutta. Kun on kysymys tällaisesta puhtaasta kontemplaatiosta, tulee se kauneus, joka on keskittymisen aiheena, yhdeksi kontemplaatioon vaipuneen henkilön kanssa. Kauneus ikään kuin astuu hänen tietoisuuteensa.

Jos siis keskitymme johonkin, joka on kaunista, henkistä, tuo kauneus, henkisyys siirtyy omaan sydämeemme ja sieluumme pyytämättä mitään. Ulkoisen maailman koko kauneus voi siten täyttää sielumme, joka on kaunis.

Suom. S. R.

Teosofi — joulukuu 1960


Etusivu Artikkelit