T. Subba Row

Kaksi tietä

Yhä uudestaan ja uudestaan on sekä mystikkojen että teosofisessa kirjallisuudessa viittauksia "kahteen tiehen". Ne vertauskuvat, joita käytetään kuvaamaan kahta tapaa, joiden avulla saavutetaan "todellinen", yhdistetään vuoren huipulla olevaan temppeliin, jonka voi saavuttaa kahden tien kautta. Toinen tie kulkee jyrkästi tasangolta suoraan ylös huipulle, ilman mitään poikkeuksia, sitä vastoin toinen luikertelee ympäri vuorta ja nousee hitaasti. Eräs sattuvin kuvaus näistä kahdesta tiestä on kuvattu Bhagavad Gitan XII luvussa.

Suurimpia Teosofisen Seuran tekemiä palveluksia maailmalle on juuri sen antama avoin selitys, että löytyy tie adeptiuteen, ei vain vapautukseen eli pelastukseen. Tässä on selvästi osoitettu, että todellinen adepti ei pyri vapauteen omaksi hyödykseen vaan työskentelee koko maailman vapauden puolesta.

"Kaita tie" oppilasasteeseen, joka tuo mukanaan läheisen yhteyden Mestarien kanssa, on ehkä houkutellut useamman pyrkijän kuin mikään muu teosofisiin riveihin.

Siten teosofia tunnustaa kaksi tietä – molemmilla päämääränä sama loistava kuolemattomuus.

Toinen on varma, luonnollinen tie, jolla ihminen kehittyy moraalisten ponnistusten ja hyveitä harjoittamalla. Tuloksena on luonnollinen, johdonmukainen ja varma sielun kasvu. Saavutetaan ja säilytetään luja tasapaino, jota ei mikään odottamaton yllätys voi järkyttää. Tämä on normaalinen metodi, jota ihmiskunnan suuri joukko seuraa, ja sitä myös Shankaracharya suosittelee oppilailleen ja seuraajilleen. Toinen tie on salatieteen jyrkkä polku, joka kulkee "vihkimyksien kautta". Ainoastaan harvat, erikoiset luonteet ovat sopivia tähän.

Okkulttinen edistys, kehitys tällä toisella tiellä saavutetaan siten, että adepti johtaa oppilaaseen osan okkulttisia voimia, jotka saattavat hänet kykeneväksi saavuttamaan ennenaikaisesti tiedon henkisestä luonnostaan, saamaan voimia, joihin hän ei moraalisesti ole oikeutettu kehitysasteensa perusteella. Sellaisissa tapauksissa voi sattua, että oppilas kadottaa moraalisen tasapainonsa ja vaipuu dupga-tielle.

Tämän johdosta ei saa päätellä, että eteläintialainen salatieteen koulu pitäisi adeptiutta ja vihkimyksiä erehdyksinä, väkivaltaisuuksina ja vaarallisina luonnontoimintojen valtauksina, anastuksina.

Adeptien hierarkia on kuten elävä puu – luonnontuote. Sillä on määrätty ja välttämätön paikkansa ja toimintansa ihmiskunnan rodun kehityksessä. Se on: pitää tie avoinna korkeuksiin, mistä valo ja johto saavuttavat meidät, mitä ilman meidän rotumme olisi pakko jokaisella ylöspäin menevällä askeleellaan käyttää uuvuttavaa ja toivotonta menetelmää: etsiä ja epäonnistua kaikilla tahoilla, kunnes sattuma näyttäisi meille oikean tien.

Itse asiassa adepti-hierarkian tarkoituksena on lahjoittaa ihmiskunnan horjuville joukoille uskonnollisia opettajia. Mutta tämä tie on sangen vaarallinen niille, jotka eivät omista sitä talismaania, joka takaa heille tulevaisuuden. Se talismaani on täydellinen epäitsekkyys, itsensä unohtaminen, itsensä kieltäminen, harrastus, joka tarkoittaa ihmiskunnan uskonnollista parasta, itsekieltäymys, joka ei saa olla vain hetkellinen vaan sellainen, joka kestää ikuisesti ja jonka päämaali on ihmissuvun henkinen valaistus.

Näyttäköön oppilaan kehitysaika kuinka nopealta tahansa, hän joutuu kuitenkin – jos häneltä puuttuu tämä talismaani – kohtaan, jolloin hänen edistymisensä pysähtyy, kun todellinen moraali vaatii oikeutuksensa, ja niin sellainen ihminen, joka on kulkenut pitkää ja varmaa tietä, voi saavuttaa Logoksen valon ennen häntä.

Luotettavimpana tienä tämä koulu suosittelee kaikille ihmisille innostusta hyvyyteen, asteittaista irtautumista turhista aineellisista huolista, elämänvoimien pidättämistä ulkomaailmasta ja sen harrastuksista ja näiden voimien ohjaamista sielun sisäiseen elämään, kunnes ihminen tulee kykeneväksi vetämään itsensä omaan itseensä.

Kun hän sitten kääntyy Logoksen ja henkisen elämän puoleen, pois aineellisesta tasosta hän ensin menee astraaliseen ja sitten henkiseen elämään, kunnes vihdoin saavuttaa itse Logoksen ja nirvanan.

Siksi on viisaampaa, ettei etsi oppilaan tietä. Jos joskus ihminen on sovelias siihen, hänen karmansa johtaa hänet siihen huomaamattomasti ja erehtymättä, sillä okkultismin tie etsii oppilasta eikä jätä löytämättä häntä.

Suom. O. K.

Teosofi — n:o 4, 1941

Suurin osa yllä olevasta kirjoituksesta sisältyy artikkeliin The Occultism of Southern India.