Leo Tolstoi

Sielu

Elämän tie

Tuntematonta, näkymätöntä, ruumiitonta, kaikelle olevaiselle elämän antajaa, itseä itsessään me nimitämme Jumalaksi. Samaa tuntematonta, näkymätöntä, ruumiitonta alkua, joka on ruumiimme kautta erotettu muusta kokonaisuudesta ja jonka me tajuamme meiksi itseksemme, nimitämme sieluksi.

Mikä on sielu?

1. Jos ihminen on elänyt kauan, niin hän on sivuuttanut monta jaksoa elämässään – hän oli ensin kapalolapsena, sitten lapsena, sen jälkeen täysikasvuisena ja sitten vanhuksena. Mutta miten ihminen muuttuikaan, niin hän sanoi aina itsestään ”minä”. Ja tämä ”minä” oli hänellä aina sama. Se sama ”minä” oli lapsessa, täysikasvuisessa ja vanhuksessa. Se on se muuttumaton ”minä”, jota nimitämme sieluksi.

2. Jos ihminen luulee, että kaikki se, mitä hän näkee ympärillään, koko loppumaton maailma, on aivan sen näköinen, millaisena hän sen näkee, niin hän suuresti erehtyy. Kaiken ruumiillisen ihminen havaitsee ainoastaan sen vuoksi, että hänellä on juuri tällainen eikä toisenlainen näkö, kuulo, tunto. Olisivatpa nämä aistimet toiset, niin koko maailma olisi toisenlainen. Niin muodoin emme tiedä, emmekä voi tietää, minkälainen on se ruumiillinen maailma, jossa me elämme. Ainoa, minkä me todella ja täydelleen tiedämme, on meidän sielumme.

”Minä” on henkinen

1. Kun me sanomme ”minä”, niin emme sano sitä meidän ruumiistamme vaan siitä, mikä elähdyttää meidän ruumistamme. Mikä se ”minä” on? Sanoin emme voi sitä ilmaista, mutta me tajuamme sen ”minän” paremmin kuin mitään muuta, mitä me ymmärrämme. Me ymmärrämme, että jollei meillä olisi tätä ”minää”, niin emme tajuaisi mitään, meitä varten ei olisi olemassa mitään, ei myöskään meitä itseämme.

2. Järkeillessäni on minun vaikeampi käsittää, mitä on minun ruumiini kuin mitä on sieluni. Kuinka lähellä ruumiini onkaan, se on sittenkin minulle vieras, ainoastaan sielu on omani.

3. Jollei ihminen tunnusta itsellään olevan sielua, niin se ei merkitse, ettei hänellä ole sielua vaan ettei hän ole vielä oppinut tuntemaan sielua itsessään.

4. Niin kauan kuin me emme tiedä, mitä meissä on, mitä meitä hyödyttää tietää, mitä on ulkopuolellamme? Ja onko mahdollista tuntea maailmaa tuntematta itseään? Voiko se, joka on sokea kotona, olla näkevä vieraissa?

5. Niin kuin kynttilä ei voi palaa ilman tulta, niin ihminenkään ei voi elää ilman henkistä voimaa. Sielu elää kaikissa ihmisissä, vaikka he eivät tiedä sitä. Riemukas on sen elämä, joka tajuaa tämän, ja onneton on sen elämä, joka ei tajua tätä. (Brahmalainen viisaus)

Sielu ja näkyvä maailma

1. Me olemme voittaneet maan, auringon, tähdet ja merten syvyydet. Me tunkeudumme maan uumeniin etsimään kultaa. Me kartoitamme joet ja vuoret kuussa, löydämme uusia tähtiä ja tiedämme niiden suuruuden. Palautamme unohtuneita asioita, rakennamme nerokkaita koneita, ja miltei joka päivä tehdään aina uusia ja uusia keksintöjä. Mitä me emme osaisi? Mitä emme saisi aikaan? Kuitenkin meiltä puuttuu jotain ja erittäin tärkeää. Mitä se on, sitä emme itsekään tarkalleen tiedä. Me olemme aivan kuin pienet lapset: lapsi tuntee, että hänen ei ole hyvä olla, mutta sitä, miksi hänellä ei ole hyvä olla, hän ei tiedä.

Meillä ei ole hyvä olla sen tähden, että me tiedämme liian paljon, mutta emme tiedä kaikkein tärkeintä: omaa itseämme. Emme tunne sitä, mikä asuu meissä. Jos me tietäisimme ja muistaisimme sen, mikä elää meissä jokaisessa, niin elämämme olisi aivan toisenlaista.

2. Kaikesta siitä, mikä on ulkokohtaista tässä maailmassa, me emme voi tietää, mitä se perimmältään oikeastaan on. Meille on täysin tunnettua ainoastaan se, mikä on henkistä meissä itsessämme – se, minkä me tajuamme itseksemme ja mikä ei riipu meidän tunteistamme eikä ajatuksistamme.

3. Maailmalla ei ole loppua mihinkään suuntaan, eikä voi olla: vaikka jokin olisi hyvinkin kaukana, niin kaikkein kaukaisimman takana on etäisempi kaukaisuus. Sama on ajan suhteen: tuhannen vuoden takana on tuhannet ja tuhannet vuodet aina loppumattomiin. Niin ollen on selvää, että ihmisen on mahdoton ymmärtää, mitä näkyvä maailma on nyt ja mitä se oli ja tulee olemaan.

Mitä sitten ihminen voi ymmärtää? Ainoastaan sen, mitä varten ei tarvita palkkaa eikä aikaa, - oman sielunsa.

4. Usein ihmiset luulevat, että on olemassa ainoastaan se, mitä he voivat käsin kosketella. Päinvastoin, oikeastaan on olemassa se, mitä ei voida nähdä, kuulla tai kosketella - se, mitä me nimitämme omaksi "minäksemme", omaksi sieluksemme.

5. Konfutse sanoi: "Taivas ja maa ovat isoja, ja niillä on väri, muoto ja koko. Ihmisessä taas on se, mikä miettii kaikkea, mitä on, ja sillä ei ole väriä, ei muotoa, eikä kokoa. Vaikka koko maailma olisi kuollut, niin se, mitä on ihmisessä, antaisi yksin elämän maailmalle."

6. Rauta on kiveä kovempi, kivi on puuta kovempi, puu on vettä kovempi, vesi ilmaa kovempi. Puolestaan se, mitä ei voi kosketella ja mikä ei näy eikä kuulu, on kaikkea kovempi. Yksin se oli, on ja tulee olemaan, eikä koskaan häviä. Mikä se sellainen on? Se on sielu ihmisessä.

7. Ihmisen on hyvä miettiä, mitä hän oikeastaan on omine ruumiineen. Tämä ruumis näyttää suurelta, jos sitä vertaa hyönteiseen, ja hiukkaselta, jos sitä vertaa maapalloon. Vielä on hyvä ajatella, että koko tämä meidän maammekin on santajyvänen verrattuna aurinkoon, ja aurinko hietajyvänen verrattuna Sirius-tähteen*, mutta Sirius ei ole mitään verrattaessa toisiin, vielä suurempiin tähtiin, ja niin edelleen loppumattomiin. On selvää, että ihminen omine ruumiineen ei ole mitään verrattaessa Aurinkoon ja muihin tähtiin. Jokaisesta meistä ei ollut muistoakaan silloin, kun sata, tuhat, monta tuhatta vuotta sitten maan päällä asusti meidän kaltaisiamme ihmisiä, jotka niin ikään syntyivät, kasvoivat, vanhenivat ja kuolivat, niin että miljoonista, miljoonista ihmisistä – samanlaisista kuin me nyt olemme – ei ainoatakaan luuta eikä tomuhiukkastakaan ole jäänyt jäljelle, ja minun jälkeeni tulee elämään miljoonia, miljoonia kaltaisiani ihmisiä. Minun tomustani kasvaa ruohoa, ja lampaat syövät ruohon, ja ihmiset syövät lampaat, eikä minusta jää jäljelle minkäänlaista tomuhiukkasta tai muistoakaan. Eikö ole selvä, että minä en ole mitään?

Kuitenkin tämä ei-mitään tajuaa itsensä ja oman paikkansa maailmassa. Silloin tämän ei-mitään tajuaminen ei ole vain jotain sellaista, joka on tätä loppumatonta maailmaa tärkeämpi siksi, että ilman tätä tajuamista, joka on minussa ja toisissa minunlaisissa olennoissa, ei olisi kaikkea sitä, mitä minä kutsun täksi loppumattomaksi maailmaksi.

Tietäjä — huhtikuu, touko-kesäkuu 1913

* Yötaivaan kirkkain tähti Sirius on Aurinkoamme huomattavasti kirkkaampi, mutta nykyisin sen arvioidaan olevan halkaisijaltaan ja massaltaan 'vain' kaksinkertainen Aurinkoon verrattuna. – Toim. huom.