Leo Tolstoi

Sielu

Elämän tie

Tuntematonta, näkymätöntä, ruumiitonta, kaikelle olevaiselle elämän antajaa, itseä itsessään me nimitämme Jumalaksi. Samaa tuntematonta, näkymätöntä, ruumiitonta alkua, joka on ruumiimme kautta erotettu muusta kokonaisuudesta ja jonka me tajuamme meiksi itseksemme, nimitämme sieluksi.

Mikä on sielu?

1. Jos ihminen on elänyt kauan, niin hän on sivuuttanut monta jaksoa elämässään – hän oli ensin kapalolapsena, sitten lapsena, sen jälkeen täysikasvuisena ja sitten vanhuksena. Mutta miten ihminen muuttuikaan, niin hän sanoi aina itsestään ”minä”. Ja tämä ”minä” oli hänellä aina sama. Se sama ”minä” oli lapsessa, täysikasvuisessa ja vanhuksessa. Se on se muuttumaton ”minä”, jota nimitämme sieluksi.

2. Jos ihminen luulee, että kaikki se, mitä hän näkee ympärillään, koko loppumaton maailma, on aivan sen näköinen, millaisena hän sen näkee, niin hän suuresti erehtyy. Kaiken ruumiillisen ihminen havaitsee ainoastaan sen vuoksi, että hänellä on juuri tällainen eikä toisenlainen näkö, kuulo, tunto. Olisivatpa nämä aistimet toiset, niin koko maailma olisi toisenlainen. Niin muodoin emme tiedä, emmekä voi tietää, minkälainen on se ruumiillinen maailma, jossa me elämme. Ainoa, minkä me todella ja täydelleen tiedämme, on meidän sielumme.

”Minä” on henkinen

1. Kun me sanomme ”minä”, niin emme sano sitä meidän ruumiistamme vaan siitä, mikä elähdyttää meidän ruumistamme. Mikä se ”minä” on? Sanoin emme voi sitä ilmaista, mutta me tajuamme sen ”minän” paremmin kuin mitään muuta, mitä me ymmärrämme. Me ymmärrämme, että jollei meillä olisi tätä ”minää”, niin emme tajuaisi mitään, meitä varten ei olisi olemassa mitään, ei myöskään meitä itseämme.

2. Järkeillessäni on minun vaikeampi käsittää, mitä on minun ruumiini kuin mitä on sieluni. Kuinka lähellä ruumiini onkaan, se on sittenkin minulle vieras, ainoastaan sielu on omani.

3. Jollei ihminen tunnusta itsellään olevan sielua, niin se ei merkitse, ettei hänellä ole sielua vaan ettei hän ole vielä oppinut tuntemaan sielua itsessään.

4. Niin kauan kuin me emme tiedä, mitä meissä on, mitä meitä hyödyttää tietää, mitä on ulkopuolellamme? Ja onko mahdollista tuntea maailmaa tuntematta itseään? Voiko se, joka on sokea kotona, olla näkevä vieraissa?

5. Niin kuin kynttilä ei voi palaa ilman tulta, niin ihminenkään ei voi elää ilman henkistä voimaa. Sielu elää kaikissa ihmisissä, vaikka he eivät tiedä sitä. Riemukas on sen elämä, joka tajuaa tämän, ja onneton on sen elämä, joka ei tajua tätä. (Brahmalainen viisaus)

Tietäjä — huhtikuu 1913


Etusivu Artikkelit