V. H. V.

Hämyhetkellä

Tätä näkyväisen maailman elämää on usein kutsuttu näytelmäksi. Näyttelijät ilmestyvät jostakin tuntemattomasta taustasta lavalle, liehuvat edestakaisin, puhuvat toisilleen paljon käsittämättömiä sanoja, huitovat hurjasti käsillään ja sitten katoavat verhojen taakse, mistä ovat ilmestyneet, eikä heistä tiedetä enempää.

Mutta kirkkaasti valaistun näyttämön edessä istuu suuri, äänetön, liikkumaton, pimeyteen peittynyt katselijajoukko. Sitä vastaa meihin nähden näkymätön maailma kaikkine olentoineen, jotka seuraavat silmillään kaiken aikaa ihmisnäyttelijöiden liikkeitä, sanoja ja toimintaa, jopa kuuntelevat meidän ajatuksiamme. Ne eivät ole aivan vieraita, ne ovat samanlaisia ihmisiä – joukossa saattaa olla meidän tuttaviamme – ja me itsekin voimme siirtyä katselijoiden joukkoon näyteltyämme osamme loppuun.

Tavallisesti katselijat istuvat aivan hiljaa, jotteivät häiritsisi näytelmän kulkua. Asiaan kuuluu, että näyttelijät eivät ole ensinkään tietävinään, että heitä katsellaan ja seurataan. He voivat kuiskata suurimpia salaisuuksiaan syrjään yleisön puoleen. Mutta joskus sattuu tapauksia, jolloin tämä tavallinen suhde katkaistaan. Näyttämöllä sattuu esimerkiksi tapaturma, jolloin jonkun katselijan täytyy puuttua asiaan, joko varottaen, näyttäen merkkiä tai suorastaan ilmestymällä näyttämölle.

Samalla tavalla myös ihmiselämässä olosuhteiden ollessa normaaleja ei olla tietävinään mitään näkymättömien kuuntelijoiden läsnäolosta. Moni saattaa jutella itsekseen peitetyistä aikomuksistaan, eikä aavista ajatustensa kuuluvan tuolle näkymättömälle yleisölle. Me kuvittelemme, että ympärillämme on tyhjyys ja että näyttämön elämä on ainoa todellisuus – se on hyvinkin tarpeen, jottemme hämmenny rooleissamme. Mutta toisinaan sattuu ihmiselämässäkin tapauksia – useimmiten jonkin äkkinäisen onnettomuuden yhteydessä – jolloin toiselta puolen näytetään merkkejä tai annetaan jotakin apua, ja se joka ottaa tarkoin nämä satunnaiset ilmiöt huomioon, voi saada yhä suuremman varmuuden tuonpuolisen elämän todellisuudesta.

Äskettäin meitä oli koolla pieni piiri, kymmenkunta henkeä. Puhe johti noihin salaperäisiin tapauksiin, jotka paljastavat näkymättömän maailman olemassaolon, ja huomattiin, että miltei jokainen läsnäolija tiesi omasta kokemuksestaan kertoa jonkin tällaisen tapauksen. Useimmat olivat sellaisia, jotka olivat tehneet vaikutuksen tuon henkilön elämään ja joista hänellä ei voinut olla mitään etukäteistietoa. Kerromme muutamia näistä tapauksista.

Rouva R. kertoi: "Kun olin 18-vuotias, isäni oli tukinajossa ja kulki metsässä kuormansa jäljessä. Silloin kuuli hän äänen: "Heikki, mene pian kotiin." Hän ei kiinnittänyt mitään huomiota tähän. Hän kuuli vielä toisen kerran saman äänen, mutta sittenkään hän ei suostunut lähtemään raskaan kuormansa kanssa kotiin. Yhtäkkiä joku seisahtui hevosen tielle ja kävi kiinni hänen käsivarteensa, sanoen: "Heikki, mene nyt kotiin, äitisi on sairas." Silloin hän heti purki kuormansa tienviereen ja ajoi täyttä laukkaa kotiin. Ja parhaiksi hän ehtikin, sillä äitini makasi juuri kuolemankielissä. Hän ennätti jättää hyvästi äidilleen ennen kuin tämä siirtyi toiseen maailmaan."

"Olikohan se kuolevan äidin ajatus, joka pakotti hänet kotiin lähtemään?" kysyi joku.

"En usko, että se olisi yksinään riittänyt", vastasi Tietäjä-setä. "Tässähän ei ollut ainoastaan ajatus vaikuttamassa, koska hevonenkin pysäytettiin ja isän käsipuoleen tartuttiin. Varmaan tässä oli joku ’näkymätön auttaja’, joka vei perille äidin ajatuksen."

Rouva H. kertoi: "Olen kerran pelastunut ihmeellisellä tavalla varmasta kuolemasta. Ja huuhkaja oli siinä pelastajana. Mieheni kanssa asuimme vanhempieni luona maalla korkeassa, kolmikerroksisessa rakennuksessa. Me nukuimme toisessa kerroksessa.

"Eräänä yönä äitini, joka nukkui alakerrassa, heräsi siihen, että huuhkaja huusi äänekkäästi hänen ikkunansa yläpuolella, siis sen ikkunan edessä, missä mieheni ja minä makasimme. Äitini ei saanut enää unta, koska huuhkajan ääni kuulosti niin hirveältä. Viimein hänen täytyi nousta ja tulla koputtamaan meidän ovellemme. Ei vastausta! Hän avasi oven. Hirveä häkä löi häntä vastaan. Me makasimme molemmat tainnoksissa, ja olisimme varmasti kuolleet, jollei apua olisi tullut."

"Olikohan se mikään todellinen huuhkaja vai ainoastaan mielikuvitusta?" kysyi joku seurueestamme.

"Se saattoi hyvinkin olla todellinen huuhkaja", vastasi Tietäjä-setä. "Linnut ovat mediumistisia, ja niitä voidaan tällä tavoin käyttää apuna. Tässäkin tapauksessa oli myös joku näkymätön auttaja toimimassa."

"Samansuuntainen tapaus", kertoi rouva L., "sattui kerran meidänkin talossamme. Keittiössämme nukkui kaksi naista, palvelijatar ja toinen, joka oli kenkäkaupan myyjä. Illalla he olivat jättäneet kekäleitä uuniin, kun sulkivat pellin. Yöllä toinen heistä tunsi puoliksi tajuttomana, että häntä ravistettiin, siveltiin, kehotettiin nousemaan ylös. Mutta hän ei jaksanut liikuttaa itseään, makasi vain lamaantuneena, kunnes hänelle huudettiin: "Nouse ylös koettamaan kenkiä." Silloin hän heti hyppäsi jalkeille, kun muisti, että piti palvella asiakkaita. Vähään aikaan ei hän tajunnut missä oli, mutta kun hän tokeni, hän huomasi, että kaksi naista seisoi hänen vieressään ja toinen oli pitänyt suutaan aivan hänen korvansa juuressa."

"Tässäkin huomaamme aivan järjellisten olentojen toimintaa. Kun he eivät millään muulla keinolla saaneet tyttöä ylös, heidän täytyi voimakkaasti muistuttaa hänelle työvelvollisuuksista", huomautti Tietäjä-setä.

"Muistuu samalla mieleen", jatkoi rouva L., "eräs omituinen tapaus lapsuudestani, mutta se ei ole suinkaan hauska kuulla, mutta se saattaa olla opiksi."

"Meidän talossamme kävi usein naapurimme kissa, jonka kanssa meillä lapsilla oli tapana leikkiä. Eräänä yönä näin hirveätä painajaista siitä. Aamuun asti se kiusasi minua, verisenä, tuskaisena, kaula katkaistuna. Aamulla kun heräsin, löysin tyynyn alta puukon, ja olin siitä vielä enemmän kummissani. Mutta en uskaltanut kysyä mitään äitipuoleltani, kun olin hyvin arka lapsi.

"Sattumalta kuulin, kuinka äiti kertoi naapurivaimolle, että naapurin kissa oli tapettu ja että se puukko, jolla se tapettiin, oli kätketty minun tyynyni alle, jotta nähtäisiin, vaikuttaisiko se mitään. Ja myöhemmin minulta kysyttiin, olinko nähnyt mitään unta, ja kerroin, mitä olin nähnyt. Se oli järkyttänyt minua."

"Se oli raa'asti tehty lasta kohtaan. Mutta siitä näemme, että eläimet eivät kuole heti vaan viipyvät ainakin jonkin aikaa tuonelassa. Kissa oli tietysti sidottu siihen puukkoon, jolla sen kaula oli leikattu. Kaikki sen viha, tuska ja kosto oli kohdistunut tuohon terävään aseeseen, joka oli lopettanut sen elämän. Sillä tavalla se tuli teidän luoksenne", selitti Tietäjä-setä.

Neiti R. puolestaan kertoi:

"Lapsuudessani oli paljon tuollaisia tapauksia. Pitkinä iltoina niitä kerrottiin takkavalkean ääressä. Mutta omista kokemuksistani minuun jätti kaikkein syvimmän jäljen äitini näyttäytyminen kuolemansa jälkeen.

"Olin Helsingissä palvelemassa, enkä ollut pitkään aikaan tavannut äitiäni. Tämä asui kaukana maalla, eikä minulla ollut aikaa eikä varaa matkustaakseni, vaikka hän usein kirjoittikin olevansa huonovointinen. Silloin näin kerran unta, että olin vettä noutamassa kaivolla. Kun vedin ämpärin ylös, äitini nousi siitä aivan kuin ilmielävänä. Hän sanoi niin katkeran nuhtelevasti: ’Täällä sinä vaan hääräät, eikä sinulla ole aikaa käydä katsomassa minua.’ Minä seisoin hämmästyneenä, enkä ensin osannut vastata mitään. Sopersin lopulta ainoastaan: ’Eihän sitä ole saattanut.’ Pian sen jälkeen sain kirjeen, että äitini oli kuollut samana yönä. Hän ennen lähtöään oli kaivannut kovasti saada nähdä minua."

Ei ollut enää halukkuutta jatkaa keskustelua. Viimeinen kertomus oli vienyt aivan toisiin ajatuksiin. Ilmassa väreili hieno, kaihoisa valitus siitä, että niin monia esteitä on ihmisten välillä, että monikaan ei saa olla yhdessä edes kaikkein rakkaimpiensa kanssa. Usein ovat vieläpä aineelliset syyt estämässä sitä. Mutta vähän lohtua tähän kaipaukseen valoi tieto siitä, ettemme ole ainoastaan aineellisen maailman jäseniä, vaan kuulumme samalla toiseenkin maailmaan, jossa on toisenlaiset olemisen ehdot.

Tietäjä − joulukuu 1911

Kieliasua uudistettu sisältöön puuttumatta.


Etusivu Artikkelit