Aate

Elämänneste

"Se, joka näet haluaa rakastaa elämää ja nähdä hyviä päiviä, lakkauttakoon kielensä pahasta ja huulensa puhumasta petosta, väistäköön pahaa ja tehköön hyvää, etsiköön rauhaa ja pankoon sitä liikkeelle." 1 Piet. 3: 10-12; Ps. 34: 12-14. [Käännetty sanatarkasti kreikasta.]

Ihmisillä on halu "nauttia elämästä" ja tehdä se niin mukavaksi, ettei siihen tarvitsisi kyllästyä. Materialistisen elämänkäsityksen kannalta annetaan usein sellainen neuvo, että ihmisen "on nautittava elämästä niin kauan kuin hän on nuori". Tätä neuvoa ei juuri tarvitse saada ulkopuolelta, koska nuoret aivan kuin itsestään haluavat ja osaavat "nauttia elämästä". Ihmiset näyttävät yleensä käsittävän elämän tarkoituksen olevan saada mahdollisimman vähällä vaivalla mahdollisimman paljon nautintoa.

Tuo halu, esiintyköön se julkisemmassa tai peitetymmässä muodossa, on kaiken persoonallisen toiminnan lähtökohta. Yhteiskuntaelämä sellaisena kuin se nykyään esiintyy, on tuollaisen elämänhalun luoma. Mutta tyydyttääkö se valistuneempaa yleistä mielipidettä? Eikö se ole täynnä kurjuuden muotoja, joiden nimittämiseen eivät sanat riitä?

Sosiaalinen kysymys on arvoitus, jota koetetaan selittää monelta näkökannalta, mutta aina vain se pysyy selittämättä. Mistä syystä? Siksi että seurauksia pidetään alkusyinä. Väitetään kaikkien epäkohtien johtuvan vallassaolijoiden itsekkyydestä, mutta ei kysytä, mistä itsekkyys puolestaan johtuu.

"Kenen on syy", kysytään tavallisesti jonkun suuren petoksen, kavalluksen tai moraalisen "skandaalin" tullessa yleisön tietoon. Ja kun kysymykseen haetaan vastausta, nimitetään eri "syntipukkeja". Mutta jos nämä saavat puolustautua, siirtyy syy lukemattomien muiden, samassa ketjussa olevien ihmisten niskoille niin pitkälle, että alkusyyllistä on mahdoton löytää. Kun joku tai jotkut ajan säästämiseksi tuomitaan "syyllisiksi" ja heitä rangaistaan, ovat he aina "tyytymättömiä tuomioon". He olisivat puolestaan tahtoneet lykätä syyn kauemmaksi, kunnes olisivat voineet osoittaa sen pahan, josta heitä rangaistaan, johtuvan "olosuhteista"?

Mutta ketkä sitten ovat vastuullisia "olosuhteista"? Siinä on kysymys, johon saa hakea vastausta, ja jos vastauksen luulee löytäneensä esimerkiksi vuosisatoja voimassa olleista väärinkäytöistä, niin mistä tavoittaa ne ihmiset, jotka puolestaan olivat etualalla näiden väärinkäytösten soveltamisessa?

Kaiken yhteiskunnallisen kurjuuden ja vääryyden syynä on eräs persoonaton olio, fyysisellä tasolla näkymätön paholainen, jonka nimi on elämänviha. Kuinka niin? Elämänvihako olisi pahan syynä? Eikö se päinvastoin ole liian suuri elämänrakkaus? Eivätkö "vallassaolijat" rakasta elämää niin suuresti, että tahtovat itselleen mahdollisimman suuren osan siitä, joten kansanjoukoille jää vain pieni murto-osa sen hyvyydestä? Eivät suinkaan. Sekä "sorretut" että "sortajat" ovat elämänvihaajia. Ei kenenkään tajunnalle kuvastu "sorron" mahdollisuutta, jos hän itse ei ole elämänvihaaja.

Tämä väite kuulostaa hurjalta, ennenkuulumattomalta paradoksilta ja mitä suurimmalta mielettömyydeltä. Sorretutko olisivat elämänvihaajia, hekö, jotka tahtovat oikeutta kaikille! Yksin sortajathan ovat elämänvihaajia, koska eivät soisi heikommille elämän välttämättömiä tarpeita!

Tämän kirjoituksen alussa oleva raamatunkohta osoittaa, mitä "elämällä" on ymmärrettävä. Se osoittaa, että himoton olemassaolo on varsinainen, alkuperäinen, "itsessään" oleva elämä.

Mitä enemmän tajuntakeskus vapautuu himosta, sitä vähemmin se tietää mistään "sorrosta". Sorrontunne on himon kielteinen puoli. Sellaisen tunteen läpäisemä olento tahtoisi poistaa hänen tajunnalleen "sortona" esiintyvät toiminnanmuodot, saadakseen nautinnolla täyttää sen "tyhjyyden", jonka sorrontunne hänen himoluontonsa keskuksessa synnyttää. Hän tahtoisi, jos voisi, itse ruveta "sortajaksi" siten, että riistäisi mielestään liiallisen nautinnon niiltä, jotka hänen käsityksensä mukaan ovat "sortajia".

Himoluontoa ei voida tyydyttää ulkoapäin. Ei kukaan ole mielestään sortaja, ei ahne, ei tarpeeksi rikas, ei kyllin suuressa vallassa eikä kunniassa. Kun luultu sortaja kuulee nimitettävän itseään sellaiseksi, herää hänessä samanlainen vääryyden tunne kuin niissä, jotka luulevat kärsivänsä todellista sortoa.

Kun joukot nykyään vaativat "oikeutta kaikille", eivät ne tiedä, mitä tekevät. Kaikilla on oikeus − täydellinen oikeus. Ne, joiden luullaan riistävän valtaansa väärin käyttämällä muilta oikeuden, ovat oikeutettuja tekemään niin, että he monista aikalaisistaan näyttävät väärintekijöiltä. Mutta kun mikään elämänmuoto ei sellaisenaan ole oikea eikä väärä, on selvää, että jonkun määrätyn aikakauden "väärän" täytyy kehityksen lain alaisena muuttaa muotoaan samoin kuin "oikeankin" aatteitten eri mallien mukaan. Kun siis sanotaan, että "sortajat" ovat yhtä oikeassa kuin "sorretutkin", niin se merkitsee, että määrätyt menneisyyden aatteet ovat kiteytyneet niiksi toiminnanmuodoiksi, jotka nykyään ikään kuin fyysisen elämisoikeuden keskiarvon mukaan pidetään suunnilleen "väärinä" ja "oikeina". Mutta nykyajan "uudet" aatteet todistavat, että nykyisten oikeus- ja vääryyskäsitysten täytyy muuttua rakenteeltaan voidakseen kelvata tulevaisuuden oikeus- ja vääryysmuodoiksi.

Se aate, joka kiteytyessään elämän ylöspäisessä kaaressa lukemattomiksi muodoiksi takaa täydellisen pelastuksen, tyydytyksen ja hyvinvoinnin kaikille olennoille − niillekin, jotka ovat matkalla alaspäisessä kaaressa, on elämänrakkaus eli, kuten keskiajan alkemistien käsitemääritelmässä sanotaan, elämänneste.

Materialistisilla työvälineillä on turhaan etsitty "elämännestettä". Sitä on luultu todellakin joksikin aineelliseksi valmisteeksi, jonkinmoiseksi "seerumiksi", jota ihmisen vereen ruiskuttamalla voitaisiin rajattomasti pidentää hänen elämäänsä. Aika ajoin tällaisen nesteen luulee joku kemisti keksineensä, ja yleisö, saatuaan asiasta tiedon, rientää kokeilemaan sen vaikutuksia. Niinpä luulee eräs ulkomaalainen keksijä äskettäin löytäneensä nesteen, jolla muka voidaan poistaa väsymykseen, so. lisätä ruumiin työkykyä silloin, kun sen normaalivoimat ovat ponnistuksesta vähenneet vaatien lepoa. Mutta tällaiset keksinnöt ovat humpuukia siihen nähden, mitä niillä luvataan saada aikaan. Erilaiset kemialliset yhdisteet voivat antaa tilapäisesti fyysiselle ruumiille joustavuuden- ja virkeydentunteen, mutta sitä tunnetta seuraa välttämätön taantumuksentunne. Elämä ei salli itseään parsittavan ja paikattavan, sitä täytyy luoda sen omasta ydinaineesta.

Mitä sitten olisi todellinen elämänneste, jonka käyttäjä voi pelkäämättä uhmata kaikkea hävitystä ja nousta itse muuttuvaisuuden ankaran lain yläpuolelle? Se on rakkaus kaikkiin ilmennystilassa oleviin elämänmuotoihin. Se on sisäinen, sydämellinen hyvänsuopuus kaikille olennoille niiden itsensä tähden eikä minkään muun sivullisen hyötyperusteen kannalta.

Ainoaksi − ei "toiseksi" − luonnoksi muuttunut hyvän, rauhan, siunauksen, loukkaamattomuuden ja turvallisuuden kohdistaminen kaikille olennoille on totisesti ikuisen kuolemattomuuden pettämätön takuu. Se on kaikkeuden elämän kemia, jonka alalla ei kaikissa ikuisuuksissa voida tehdä ainoatakaan lisähavaintoa. Se on ehdottoman täydellisyyden ainoa tiede, jota kohti kaikki maalliset tieteet pyrkivät ja jossa kaikki erikoisalat sulavat yhdeksi.

Väärinkäsityksen torjumiseksi on huomautettava, ettei ehdoton elämänrakkaus ole mahdollinen missään eristetyssä toiminnan muodossa. Ääretön elämänrakkaus jakautuu äärettömien eristystilamuotojen tähden äärettömän moneen asteeseen. Ei siis ihminen, jonka tajunnassa esimerkiksi tämän fyysisen elämän loppupuolella on herännyt vilpitön halu rakastaa kaikkia olentoja, voi vielä kohota kuolemattomuuden tasolle. "Vika" on siinä, ettei hän voi toteuttaa tätä haluaan käytännön koko laajuudessa. Kun elämä ei anna mitään lahjaksi, so. ilman työn tekoa, on kuolemattomuuskin ostettava työllä.

Mutta ihminen voi yhdessäkin persoonallisessa elämässä hankkia itselleen pettämättömän todistuksen elämännesteen todellisesta olemassaolosta. Sen parempi mitä nuorempana hän osaa ryhtyä tätä todistusta hankkimaan. Millä tavalla olisi hänen ryhdyttävä toimimaan? Hänen on sisäisen hallintovoimansa avulla saatettava omaan tajuntaansa tulevat erilaiset väreilyperusteet sopusointuun ainoan elämän ihanteen kanssa.

Seuraavassa muutamia muodollisia ohjeita sille tajuntakeskukselle, joka tosissaan tahtoo valmistautua elämännestettä juomalla siihen tulevaisuuteen, joka on ehdoton kuolemattomuus.

1. Hillitse kaikki persoonalliset tunteesi.

2. Aseta ehdottoman ihanne sellaisena kuin se tajunnallesi kangastaa, persoonallisuutesi ja yksilöllisyytesi kaikkivaltiaaksi hallitsijaksi.

3. Usko lujasti, että kaikki ihmiset ovat totisesti yhtä oikeassa kuin sinä itsekin, huolimatta siitä, mitä persoonallinen kokemuksesi "todistaa" heistä.

4. Puhdista fyysinen ruumiisi parhaan ymmärryksesi mukaan kaikista niistä aineksista, joiden tiedät kiinnittävän alemman minäsi astraaliseen tunnemaailmaan.

5. Älä tapa ainoatakaan eläintä, äläkä syö muiden tappamia.

6. Varjele ja suojele kaikkia eläimiä, jotka joutuvat välittömän toimintasi piiriin, yhtä suurella rakkaudella ja hellyydellä kuin äiti pienokaistaan.

7. Pidä kasviruokia nauttiessasi silmällä, että vältät kaikkea tarpeetonta luonnon raiskausta. Jos tarvitset raipan tai kepin, valitse se mieluimmin sellaisesta vesasta tai puusta, jonka näet olevan kuihtumaan päin. Valitse, jos voit, rakennus- ja polttopuiksesi niitä, joiden elämän luonto jo on päättänyt.

Se, joka näitä 7 ohjetta tosissaan − ja mikäli olosuhteet sallivat − noudattaa, saa ennen pitkää ihmeekseen huomata, että luonto vastustamattomalla voimalla työntää hänelle valtaa enemmän kuin niille ihmisille, jotka välittämättä elävät "yleisen mielipiteen" etikettien mukaan. Ja miksi luonto niin tekee? Siksi että se tietää hänen olevan mahdoton käyttää valtaa väärin, so. omien persoonallisten pyyteittensä mukaan.

Länsimaalaiset, jotka kuulevat puhuttavan Intian joogien ja tsheelojen (mestarien oppilaiden) voimasta pitää petoeläimet loitolla niistä matkailijoista, joita he antautuvat opastamaan tässä hirvittävien petojen ja myrkyllisten käärmeitten maassa, eivät käsitä, mistä sellainen mahtava valta johtuu. Ja mistä se sitten johtuu? Siitä eläinten joukkosielun yksilömuodoilleen antamasta "sähkö-sanomasta", että asianomainen opas on pyhä olento. Raakuus pelkää ja vapisee pyhyyden edessä. Se tuntee itsensä voitetuksi ja täysin kykenemättömäksi luontonsa mukaiseen toimintaan korkeampien elämänjärjestöjen väreillessä sen läheisyydessä.

Materialismi on vallannut länsimaalaisten käsitykset siinä määrin, että heistä luonto on ainoastaan jonkinmoinen tajuton, passiivinen ihmisen muokkaus- ja lannoitustyön kohde ja ettei sillä ole mitään tekojen moraalista arvoa lajittelevaa järkeä. He tappavat eläimiä, mässäilevät niiden lihalla ja "nauttivat elämästä", aivan kuin ei heidän koskaan tarvitsisi tehdä puolueettoman oikeuden edessä tiliä teoistaan. He kiduttavat hitaasti kuoliaaksi turvattomia eläimiä, luulotellen "rikastuttavansa tiedettä" sellaisella julmuudella. Voi niitä, jotka eivät tunnusta olevansa sokeita turmellessaan elämän suurta pyhättöä! Olento, joka ajatuskyvyllä varustettuna voi kiduttaa toisia, sitoa heikomman kiinni, leikellä ja polttaa kuoliaaksi toisen elonhaluisen olennon, on personoitu perkele. Hänen vuodattamansa veren "ääni" huutaa hänelle kostoa niin hiljaa, että ainoastaan luonto sen kuulee. Ja mikä on kosto? Se on kuolema, aioninen eli aikakaudellinen kuolema, joka on murhaajan ansaittu palkka.

Joka kerran kun metsästäjän pyssy pamahtaa metsän juhlallisessa hiljaisuudessa, riistäen elonhaluiselta olennolta hengen, lyödään uusi naula siihen kammottavaan ruumisarkkuun, joka valmiina odottaa aioniseen kuolemaan tuomittua ihmistä.

Tämän kauhean tilan ansaitseminen on tietysti oikeata työtä sekin, mutta sen tulokset vievät tekijänsä suuren elämän siihen järjestöön, joka on loppumattomista harhoista rakennettu.

Sinä, joka tunnet "elämänveden" janoa, päätä tehdä pesäero harhojen maailmasta! Lakkaa elämästä mielestään järkevien, toimeliaiden ja viisaiden ihmisten tavalla, joiden viisaus on hulluutta, joka näkee aionisessa itsemurhassa ihmisolennon ainoan pelastuksen. Ala koota elämännestettä. Siihen työhön pystyäksesi et tarvitse mitään materialismin palvelukseen omistetun tieteen työkaluja. Sinulla on sielussasi se ihmeellinen taikakoneisto, joka näkyväisen luonnon kautta pusertaa näkymättömästä elämännestettä, sitä vettä, josta juomalla ei tarvitse tuntea aina uudistuvaa janoa päästä aioniseen elämään (eis ton aioona − Joh. 4:14), koska käytettävänäsi on se suunnaton elävä vesi, joka juuri on sama kuin aioninen elämä.

Kun tietoisuutesi kestää katkeamattomana yhden aionisen elämän, niin seuraava aioninen elämä lisää sen voimaa siinä määrässä, että yhä korkeammat aioniset elinkaudet tekevät sinut ehdottomasti kuolemattomaksi.

Tietäjä − helmikuu 1910

Kieliasua uudistettu sisältöön puuttumatta.