Aate

Kärsimys ja nautinto

Viisaustieteen, eri kirkkokuntien ja yhteiskunnallisten harrastusten tarkoituksena on aina ollut kärsimyksen lieventämis- ja poistamiskeinojen keksiminen. Ihmiskunnassa ei koskaan ole ollut vallalla sellaista mielipidettä, että kärsimystä olisi tavoitettava ja että ihmisälyä olisi käytettävä sen lisäämiseksi. Kärsimystä on aina ollut tarpeeksi. Milloin joku yksilö tai yksilöryhmä on käyttänyt älyllisen toimintansa tekoihin, joista aikaa voittaen on huomattu koituvan uusia kärsimyksen muotoja, on kansassa alkanut kuulua ääniä, että yleistä hyvinvointia on edistettävä eikä ehkäistävä. On koetettu laatia lakeja, joiden avulla yksilöitä estettäisiin hyötymästä koko kansan kustannuksella. Mutta yhä vaan on kärsimystä maailmassa. Ei näy osattavan keksiä keinoja, joilla kärsimys voitaisiin edes jakaa suhteellisesti tasan kaikkien kesken, vielä vähemmän kokonaan poistaa. Ja kuitenkin ihmisiä kannustaa kaikesta masennuksesta huolimatta sama pyrkimys tavalla tai toisella välttää kärsimystä.

Mikä sitten on kärsimys, tuo kauhea hirviö, joka on kaikkien vihollinen eikä kenenkään ystävä?

"Sitäkö vielä kysyt", on moni valmis huomauttamaan. "Totta kai sinäkin tiedät, mitä se on. Kun menet vähissä vaatteissa kovaan pakkaseen, jossa olet pakotettu viipymään pitkän ajan, niin tunnet ruumiissasi, mitä kärsimys on. Jos kova tauti runtelee ruumistasi, niin kyllä kysymättäkin tiedät, mitä kärsimys^, on."

Kyllä minä tunnen kärsimystä samoin kuin lukemattomat muutkin olennot. Mutta pelkällä kärsimyksen tuntemisella kärsimystä ei poisteta. Täytyy oppia tietämään kärsimyksen syyt ja poistaa ne. Vasta silloin poistuu kärsimyskin. Ja mitkä ovat kärsimyksen syyt? Siinä uusi kysymys, johon vastataan monella eri tavalla. Jotkut sanovat kärsimyksen syiden piilevän synnissä, toiset yhteiskunnallisessa kurjuudessa, toiset taas muutamien harvojen itsekkyydessä. Mutta nämä asiat eivät suinkaan ole mitään kärsimyksen perimmäisiä syitä vaan päinvastoin itsekin vasta kaukaisia seurauksia.

Kärsimyksen juuret ja alkusyyt on etsittävä tavallisen länsimaisen käsityskannan tuskin tunnustamasta, äärettömän korkeasta henkielämästä. Kun niin sanoaksemme ensimmäinen eristymisen eli erilaistumisen värähdys syntyy ehdottomassa elämässä, niin samassa kylvetään –kärsimyksen siemen, toisin sanoen astutaan vuorovaikutusten ja vastakohtien maailmaan. Tällaisessa elämän järjestelmässä haetaan lakkaamatta tasapainoa ja sopusointua, siihen koskaan pääsemättä — koskaan, niin kauan kuin ilmiöelämässä ollaan. Kärsimys ei näet ole muuta kuin toinen lukemattomilla eri sanoilla ilmaistujen vastakohtien pari. Kärsimys on elämän ylöspäisen kaaren kannalta katsoen negatiivista nautintoa. Tämä tosiasia huomataan silloin kun kärsimys on pitkällistä. Pitkällisen kärsimyksen aikana näet herää itse kärsijässä, vaikka hän on tavallinen "arki-ihminenkin", sellainen vakaumusta hallitsemaan pyrkivä tunne, että kärsimyksestä koituukin "hyvää", so. nautintoa, joka on verrattain puhtaampaa ja henkisempää kuin ennen sitä kärsimystä tunnettu nautinto.

Kärsimystä ei ole mikään, joka ei "toisessa valossa", so. toisenlaisen tajunnan kannalta katsoen ole nautintoa. Kohdatkoon ihmistä minkälainen masentava vastus tahansa hän huomaa aina hieman puhdistuneensa, kun se on voitettu. Tautivuoteellaan moni tekee pyhiä lupauksia ja vaikka ei hän terveeksi tultuaan tunnekaan voivansa niitä täyttää, ovat nuo lupaukset kumminkin pyhinä hänen mielessään ja vaikuttavat jollakin tavalla puhdistavasti hänen vastaiseen elämäänsä.

Sellainenkin ankara kärsimys, jota vanhemmat tuntevat, kun heidän pieni lapsensa joutuu tapaturmaisen kuoleman uhriksi, puhdistaa nautinnon suhteen heidän asenteitaan. Se useimmiten lannistaa heidän maallisia mieltymyksiään ja saattaa heidät hieman henkisemmiksi, kuin mitä he jokapäiväisessä elämässään siihen asti ovat olleet.

Kärsimys ja nautinto ovat toistensa täydentäjiä samoin kuin pimeys ja valkeus, yö ja päivä, kesä ja talvi, kylmä ja lämmin, pouta ja sade, elämä (fyysinen) ja kuolema jne. Toista ei koskaan tunneta, jos ei toista ole. Jos ihmiset olisivat nautinnon hetkenä tietoisia siitä, että jokaista nautintoa seuraa kärsimys, he pysyisivät tyynempänä sekä kärsimyksessä että nautinnossa.

Kun puhutaan nautinnonhimosta, niin länsimainen "yleinen mielipide" tahtoo ymmärtää sillä jotakin tavallisesta elämänihanteesta poikkeavaa pahaa. On näet tarpeita, joiden tyydyttämistä ei ollenkaan tahdota lukea nautinnonhimon alaisuuteen. Esimerkiksi ruumiin ravitsemista pidetään luonnollisena ja välttämättömänä tarpeena, eikä nälän tai janon tunnetta ensinkään pidetä himona. Ankarinkin länsimaissa tunnettu kieltäymyksellinen elämä sallii ruumiin ravitsemisen tosin sangen yksinkertaisella ruoalla ja puhtaalla vedellä. Mutta elämän ylöspäisen kaaren kannalta ovat nälän ja janon tunnekin nautinnonhimoa ja syöminen ja juominen siis "syntiä". Kun tarkkaa tehdään, täytyy siis sanoa, että jokaisen tarpeellisen ravinnon nielaisemisen tuottamaa nautintoa vastaa jokin kärsimys. Meilläkin tunnustetaan väkijuomien nauttimisesta johtuva kärsimys. Mutta itämainen puhtaushenki näkee raakaa nautinnonhimoa länsimaalaisten sivistyneiden hienoissa aterioissa yleensä. Luulisipa jo tavallisen "terveen järjen" kysyvän, mistä syystä meillä usein tarjotaan ilmaiset "päivälliset" korkeassa asemassa oleville henkilöille, joilla itsellään on ruokaa kotona sekä varaa ostaa sitä. On selvä asia, etteivät moiset päivälliset tarkoita muuta kuin vaateliaiden ihmisten nautinnonhimon tyydyttämistä vertaistensa joukossa, jotta "elämänilo" nousisi ylimmilleen.

Kyllä nälän ja janon tunne ovat nautinnonhimoa, sillä ne ovat kotoisin astraalitason alimmalta alatasolta. Väitetään, ettei ihminen elä syömättä ja juomatta. Tämä väite on totta vain tavallisten ihmisten kohdalla. Korkeampien asteiden mestarit eivät tarvitse minkäänlaista ruumiinravintoa, vaikka voivatkin pitää fyysistä ruumista välineenä alemman maailman palvelemisessa. Kaikkien ihmisten tarkoitus on kehittyä sellaisiksi. Pannaanhan länsimaissakin jo suuri paino ravinnon nauttimisen kohtuullisuudelle. Mistä syystä? Sen tähden, että terveys olisi mahdollisimman hyvä ja ikä pitkä. Siis länsimaissakin koetetaan hillitä nautinnonhimoa, jotta vastakohdat eivät olisi liian räikeät. Vaistomaisesti täälläkin on siis havahduttu jossakin määrin siihen, että on olemassa se suuri ja horjumaton laki, jota aikojen viisaus aina on koettanut tehdä tunnetuksi ihmisille, että vastakohdat poistamalla päästään perille elämän suuresta salaisuudesta. Tämä suuri salaisuus on ehdoton elämä, se rauha, joka "käy yli kaiken ymmärryksen".

Esimerkiksi sukuvietti on nautinnonhimoa, jonka hillitsemisen tarpeellisuus meillä tunnustetaan periaatteessa, vaikka sen hillitsemistä toteutetaan käytännössä hyvin vähän.

Jos kaikenlainen nautinto, joka edistää ruumiin hyvinvointia, on fyysisen ja alemman astraalielämän toiminnan voimassapitämistä, niin on selvää, että tajuntakeskus, mikäli se sisäisesti kasvaa näiden maailmojen eli elämisen muotojen tarpeellisuudesta poispäin, tulee tietoiseksi korkeammista elämän järjestelmistä ja oppii toimimaan niissä.

Tavallinenkin ihminen voi tehdä sen kokemuksen, että tajunta hillitsee ruumiin tarpeita. Kun ihminen on valtavassa henki-innostuksessa, unohtaa hän ruumiinsa tarpeet siksi ajaksi kokonaan. Jeesus sanoi oppilailleen, kun nämä tarjosivat hänelle ruokaa hänen puhutellessaan samarialaista vaimoa: ' "Minulla on syötävänä ruokaa, jota ette tunne." Tämä hänen "ruokansa" oli se henkinen elämä, jota hän koetti tehdä vaimolle tunnetuksi.

Vanhojen aikojen viisaat ovat sanoneet, että "jumalallista on olla mitään tarvitsematta". Totisesti asianlaita on niin. Olla tarvitsematta mitään merkitsee samalla vapautumista kärsimyksestä ja nautinnosta. Tällaista tilaa ei länsimainen käytännöllinen järki tajua, koska se luulee olemattomuudeksi sitä, kun ei tarvitse mitään, vaikka se on itse olemista.

Onko ihme, että meillä on paljon kärsimystä, koska kilvan tavoitellaan mahdollisimman paljon nautintoa? Nautinnon huumassa unohdetaan sen vastakohta, joka on kärsimys. Kärsimyksen ankaruudessa taas unohdetaan sen vastakohta, joka on nautinto. Jos kaksi nuorta, jotka kiihkoisasti syleilevät toisiaan toivossa saada "omistaa" toisensa, päästäisivät sellaisena hetkenä heitä itseään kohtaavan kärsimyksen kuvia tajuntaansa, niin heidän tuleva maallinen elämänsä olisi tyynempi. Siinä ei olisi niin paljoa surua ja pettymystä. Jos vanhemmat saatuaan odottamansa lapsen päästäisivät tajuntaansa kuvan, joka esittää pienokaista kuolleena, niin he eivät lapsen mahdollisessa kuolemantapauksessa menettäisi tasapainoaan.

Luostareissa on ollut tapana pitää aina hautaa valmiiksi kaivettuna, vaikka kukaan sen asukkaista ei ole ollut edes sairaana. Tämä toimenpide on ollut omiaan muistuttamaan fyysisen elämän epävarmuutta.

"Elämänilon" kintereillä kulkee synkkä varjo. Se on kärsimys ja kuolema. Jos tästä kammotusta vihollisesta halutaan vapautua, niin luovuttakoon "elämänilosta". Kun persoonallisesta elämänilosta vapaudutaan, avautuvat kieltäymyksen tiellä matkustavan tajuntakeskuksen eteen kuolemattomuuden portit. Kun tällainen tajuntakeskus ei enää hae onnea eikä pakene onnettomuutta, hän saattaa uhrata kuolemattomuutensa kuolevaisten pelastukseksi. Sellainen elämä on yksilöllisen suuruuden huippu, jolta on enää vain yksi askel ehdottomaan elämään.

Tietäjä – tammikuu 1908

Kieliasua on uudistettu.