Aate

Koko maailman yhtäläinen kieli

Vaikka materialistit tahtovat kieltää Raamatun kertomusten kaiken asiallisen ja järkevän merkityksen, he ovat sittenkin aikansa lapsia siinä suhteessa, että heidän tunneruumiinsa on "samaa maata" kansan yhteisen, uskonnollisuuden elähdyttämän tunneruumiin kanssa.

Etupäässä nykyajan materialistit näyttävät olevan siinä luulossa, että nykyään jossakin määrässä kannatusta saanut esperanto-kieli voidaan kohottaa kansainväliseksi. Ja he ovat samalla kannalla sen yleisesti tunnustetun tarpeen kanssa, että ihmiskunnan olisi yritettävä päästä monikielisyyden tuottamista vaikeuksista ja luoda yhteinen kieli. Mutta tällainen toivomus ei toteudu fyysisellä tasolla sen tähden, että juuri fyysinen ympäristö hallitsee kielen sanojen luomista. Eri ympäristöt vaikuttavat eri tavalla persoonallisiin ihmisolentoihin.

On turha toivoa puolalaisen juutalaistohtori Zamenhofin keksimästä esperantosta kansainvälistä maailmankieltä. Yksi ihminen ei voi luoda kieltä muille. Pari, kolme vuosikymmentä sitten oli Johann Scheyerin kehittämä volapük yhtä suosittua kuin nykyään esperanto, mutta sitä ei näytä enää kukaan harrastavan.

Eipä latinakaan ole pysynyt edes oppineiden kansainvälisenä kielenä, vaikka se oli keskiaikana sellainen. Kuitenkin latinalla on takanaan vankemmat perinteet kuin esperantolla.

Kansainvälisen, kuultavan kielen luomishalu perustuu erehdykseen. Esimerkiksi Raamatussa puhutaan yhteisestä, koko maailman kielestä. 1. Moos. 11. luvussa kerrotaan, kuinka silloiset kansat olisivat rakentaneet Shinarin maan tasangolle korkean tornin, joka ulottui taivaaseen. Näillä ihmisillä olisi ollut yhtäläinen kieli. Kertomuksessa sanotaan, että koko maassa oli yhtäläinen kieli. Mutta jotkut henkiolennot olisivat "astuneet alas" ja sekoittaneet ihmisten kielen siinä määrin, etteivät he ymmärtäneet toistensa puhetta. Tämän sekoituksen tapahduttua paikkakuntaa, jossa tuo torni ja sen ympärille muodostunut kaupunki sijaitsivat, olisi kutsuttu Baabeliksi, joka merkitsee "sekoitus".

Tällainen on raamatullinen kertomus, jonka monet vielä tänä päivänä ymmärtävät kirjaimellisesti.

Mitä tässä kertomuksessa mainitulla yhtäläisellä kielellä sitten tarkoitetaan, jos ei voi olla kyse tavallisesta kuuluvasta puhekielestä? Tässä puhutaan neljännen juurirodun kansan yhteisestä tunneruumiista. Baabelin torni samoin kuin Babylonin kaupunki olivat kyllä muinaisessa Babyloniassa eli meistä nähden "itämailla", mutta itse kertomus koskee Atlantis-mantereella asuneen kansan elämää.

Neljännen juurirodun ihmiset puhuivat kaikki yhtäläistä kieltä tunneruumiillaan. Jokaisella yksilöllä oli samanlaiset tunteet, aivan samoin kuin esimerkiksi niillä samaan luokkaan kuuluvilla eläimillä, jotka nykyään elävät vapaina luonnon. Heillä ei ollut mitään yksilöllisiä pyrkimyksiä. Sitä, mitä jokainen yksilö harrasti himoluonnon opastamana, harrasti toinenkin. Kaikki silloiset ihmiset olivat astraalisesti selvätuntoisia.

Tätä tunneruumiin yhteisyyttä kutsutaan mainitussa Raamatun kertomuksessa yhtäläiseksi kieleksi, ja se merkitsi eri yksilöiden tunteen alalla vielä enemmän kuin kuultava ja luettava kieli niiden nykyajan ihmisten kesken, jotka puhuvat samaa kieltä. Atlantikselaiset eivät voineet ymmärtää toisiaan väärin, kuten on laita nykyajan sivistyskansojen yksilöiden. Monet nykyajan ihmiset, joilla muuten on tyydyttävä sisälukutaito, eivät ymmärrä puoltakaan lukemansa sisällöstä, kun saavat käsiinsä syvällistä filosofiaa sisältävän kirjan, vaikka he puhuvat samaa kieltä, mitä kirjassakin on.

Heissä on tapahtunut kielensekoitus, josta juuri puhutaan edellä mainitussa raamatullisessa kertomuksessa. Ja mikä olisi tämä kielensekoitus? Se on muodostumassa ja rakenteella olevan uuden ruumiin lamauttama vaikutus entiseen, asteittaisessa häviämistilassa olevaan yhteiseen tunneruumiiseen. Tämä uusi, yhteinen ruumis on kuudennen juurirodun ajatusruumis.

Viidennen juurirodun ihmiset elävät mielensekoituksen aikakautena. Edellisen juurirodun tunneruumis ja seuraavan juurirodun ajatusruumis törmäävät yhteen, hangaten toisiaan.

Kun tarkastelee esimerkiksi sitä holhoustointa, jota nykyajan syyttäjäviranomaiset harjoittavat, huomaa – jos kykenee yksilönä ymmärtämään – että tällaisen holhousvallan tarve on neljännen juurirodun tunneruumiin epätoivoista ponnistusta säilyttää olemassaolonsa. Se seikka, etteivät syyttäjäviranomaiset itse arvostele syyttäjätoimintansa merkitystä, eivätkä anna mitään arvoa niille yksilöille, jotka sitä arvostelevat, osoittaa, että he ikään kuin uiskentelevat neljännen juurirodun tunne-elämässä. Sen tähden filosofi ei voisikaan olla syyttäjäviranomaisena, koska hän välttämättä arvostelisi omaa toimintaansa, eikä oman arvostelunsa painostamana voisi jatkaa sellaisessa tehtävässä.

Kun nykyään puhutaan tunteiden loukkaamisesta, niin tuo puhe on neljännen juurirodun ihmisten tarpeiden sanelemaa. Neljäs juurirotu näet elää vielä viidennessä, vain sillä erotuksella, että se vaistomaisesti aavistaa oman häviönsä ja koettaa voimakeinoja käyttämällä estää sitä.

Meillä on esimerkiksi kirjailijoita ja julkisia puhujia, joita voisi kutsua neljännen ja kuudennen juurirodun yhteisiksi lapsiksi. Tällaiset kirjailijat ovat huomattavia siitä, että heillä on hyvä yksilöllinen ajatuskyky määrätyllä aatteellisen toiminnan alalla mutta että he aatteellista vastustusta kohdatessaan pakenevat neljännen juurirodun tunneruumiin turviin. Se, joka kykenee panemaan merkille esimerkiksi kirjailijain kesken syntyneitten väittelyjen ydinkohtia, huomaa pian, kuka heistä hädän tullen hakee turvaa kansan yhteiseltä tunneruumiilta, kuka taas vetoaa puhtaan ajatusmaailman luoviin voimiin.

Varsin usein kuulee ihmisten nykyään väittelevän ns. uskonasioista. Toinen väittelijä vetoaa aina Raamattuun, toinen voi huomauttaa, ettei mihinkään kirjakokoelmaan saa sokeasti luottaa vaan että yksilöllistä ymmärryskykyä on pidettävä oppaana. Se väittelijä, joka tukeutuu aina raamattuun, edustaa neljännen juurirodun yhteistä tunneruumista. Hän ei voi käsittää, ettei Raamattu ole minkään tietynlaisen elämisen ohjesääntökokoelma vaan salaopillinen, vertauskuvakielellä puhuva sisäisen maailman äänitorvi niille, joilla on "korvat kuulla". Hän ei voi ottaa huomioon sitä seikkaa, että Raamatun näkyväistä sanaa voidaan yhtä oikeutetusti ymmärtää monella eri tavalla.

Tunneruumiin suojassa elävät ihmiset vetoavat aina auktoriteetteihin. Sen tähden on kirkkokunnilla ja puolueilla omat auktoriteettinsa, jotka merkitsevät niiden jäsenille samaa kuin atlantiskansan yhteinen tunneruumis merkitsi sen kansan eri yksilöille.

Nykyajan ihmisillä on eräs hyvin selvä perinnönmuoto Atlantiksen ajoilta. Kun tavallinen ihminen joutuu unessa sellaiseen vaaraan, joka merkitsisi fyysiselle ruumiille väkivaltaista kuolemaa tavallisessa päivätajunnassa, hän herää silmänräpäyksessä. Koska hän ei ole tietoinen astraalitasolla, hänen vaaraa pakeneva astraaliruumiinsa ryntää hädän suurimmillaan ollessa fyysisen turviin. Fyysinen ruumis näet edustaa nykyajan tavallisen ihmisen unessa sitä pakopaikkaa, joka neljännen juurirodun ihmisillä oli yhteinen tunneruumis sekä hereillä ollessa että unitilassa.

Viidennen juurirodun kansat elävät kieltensekoituksessa. Neljännen juurirodun yhteinen, suuri tunneruumis on lyöty pirstaleiksi, joista jokainen nykyajan yksilö on saanut osansa. Nämä pirstaleet eivät enää ole sitä, mitä niiden kokonaisuus oli ennen. Muodostumassa oleva yhteinen ajatusruumis on muuttanut ne tunneajatukseksi. Viimeksi mainittu sekoitelma on vaarallinen aines, paljon vaarallisempi kuin aikamme tuntemat räjähdysaineet. Jos neljännen juurirodun yhteinen tunneruumis ja kuudennen juurirodun yhteinen ajatusruumis olisi sellaisinaan sekoitettu, niin se kansa, joka olisi tällaisen suuren tunneajatusruumiin kanavana, ei voisi elää fyysisellä eikä astraalitasolla. Noiden kahden aineosan, tunteen ja ajatuksen yhteentörmäyksen seurauksena olisi vielä suurempi tuho kuin nykyään maanjäristysten tuottama. Mutta kun entinen suuri tunneruumis on jaettu pieniin osiin, joista kukin ihmisyksilö on saanut yhden, niin elämismahdollisuus on sentään olemassa, vaikka yksilöjen ja yksilöryhmien välinen riita onkin alituinen. Nykyajankin ihmisten välinen riita ja mielipiteiden eroavaisuus johtuvat siitä, että kunkin yksilön entisestä suuresta tunneruumiista saama osa on erilainen ja että rakenteilla olevasta yhteisestä ajatusruumiista ennakolta luovutettu annos on niin ikään erilainen. "Kuinka monta päätä, niin monta mieltä" – quot capita, tot sensus – sanoivat jo vanhat roomalaiset.

Kahden suuren "henkiruumiin", so. tunne- ja ajatusruumiin osaston toistensa ympärillä kieppuminen ja toisiaan vastaan törmääminen on nykyisen viidennen juurirotumme kansojen elämän ja toiminnan peruspiirre. Yksilöllinen himo kehitetään tässä juurirodussa täyteen kypsyyteensä, ja se työ tapahtuu ajatusruumiin avulla. Paljaan tunneruumiin osasten välinen taistelu olisi kurjaa sekamelskaa, mutta kun ajatusruumis johtaa taistelua, on se järjestettyä ja jonkin määrätyn tarkoituksen mukaista. Tämä tarkoitus, josta harva nykyajan yksilö tietää mitään, on yleinen veljeys ja eheä sopusointu. Sellainen vallitsee maan päällä kuudennen juurirodun aikana, jolloin kaikki siihen kuuluvat yksilöt ovat saman yhteisen ajatusruumiin jäseniä.

Kuten sama tunneruumis Atlantiksella liitti eri yksilöt toisiinsa, siten tulee sama ajatusruumis kuudennessa juurirodussa liittämään eri yksilöt toisiinsa. Silloin ovat kaikki ihmiset yhtäläisiä filosofeja. Mutta jokaisella yksilöllä on silloinkin oma itsenäinen toimintansa. Se, mikä silloin tekee yksilöt erilaisiksi, on se voimamäärä, jonka kukin heistä kykenee ottamaan buddhista eli kristuselämästä. Kuudennen juurirodun yksilöt kilpailevat puhtaasta, persoonattomasta rakkaudesta. Tähän tulevaisuuteen viittasi Jeesus sanoessaan: "Se, joka teistä tahtoo olla suurin, olkoon kaikkien palvelija."

Kuudennen juurirodun ihmiset puhuvat samaa yhteistä, puhtaan järjen kieltä, mutta heille on ominaista erilainen rakastamiskyky, vastaten nykyajan ihmisten ajatuskykyä. "Minä ajattelen, sen tähden minä olen", sanoi filosofi René Cartesius aikanaan. – "Minä rakastan, sen tähden minä olen", sanoo kuudennen juurirodun filosofi. Rakkaus on viimeinen yhteinen kieli, jota yliaitillisessa maailmassa puhutaan aina ehdottoman olemisen porteille asti.

Tietäjä – marraskuu 1912

Kieliasua uudistettu sisältöön puuttumatta.