Aate

Persoonalliset ”viat” salatieteen valossa

Eräs ihmiskunnan vaikeimmin opittavista läksyistä on asennoituminen jossakin johtavassa asemassa olevan henkilön persoonallisiin "vikoihin". Alinomaa on olemassa sekä huhuja että julkisia "skandaaleja" johtavassa asemassa olevien ns. paheista. Tätä kirjoittaessani on esimerkiksi vireillä oikeusjuttu erästä pappismiestä vastaan, jota syytetään juopottelusta ja nuorten naisten luvattomasta "lähentelemisestä". Vastikään erotettiin eräs tuomiokapitulin asessori virastaan tuollaisen lähentelyn tähden. Myös erästä tullinhoitajaa syytettiin samasta asiasta.

Meidän maassamme vaaditaan ihmisiltä ns. puhdasmaineisuuden todistusta, kun he pyrkivät mihin tahansa virkaan tai luottamustoimeen.

Minkälaisia ns. yleinen mielipide tahtoisi olevan henkilöiden, jotka kelpaavat luottamustoimeen? "Puhdasmaineisia", vastannee useimmat. Mutta minkälainen olisi "puhdasmaineinen" henkilö? "Sellainen, jota ei ole syytetty mistään rikoksesta ja jolla ei ole huomattavia persoonallisia vikoja", vastannee taas moni.

Tuolla tasolla on nykyajan julkinen arvostelu. Jos henkilön maine voi "tahraantua" jostakin yksittäisestä teosta, niin on selvää, että koko maine on heikko suojelemaan itseään ja se on saanut likaisuuden leiman. Puhtaan ympäristön keskellä kukaan ei voi likaantua. Mikä on sitten se likainen ympäristö, jonka keskellä nykyajan ihmisen maine voi tahraantua siinä määrin, että hän ei kelpaa johonkin luottamustoimeen? Se on ns. näkymätön maailma, paremmin sanoen sen alin taso – astraalitaso. Mutta jos "yleinen mielipide", joka sivumennen sanottuna ei vielä tunnusta lainkaan astraalitason olemassaoloa, luulee ihmisen maineen tahraantuvan jostakin persoonallisesta teosta, niin olisi hyödyllistä löytää keino, miten maineen tahraantumista voitaisiin välttää. Onko sellaista keinoa nykyään olemassa? Ei. Päinvastoin ihmisillä on yleisesti halu rypeä juuri siinä rapakossa – astraalisessa himoelämässä – jossa "maine" tahraantuu.

Kun tarttuvia tauteja vastaan koetetaan karaista ihmisiä, niin heitä neuvotaan käyttämään ravintoaineita, joiden vaikutusta tartuntabasillit väistävät. Miksi ei "maineen" puhtautta koeteta turvata vastaavilla välineillä? Epäilemättä sen tähden, ettei sellaisia välineitä tunneta ollenkaan.

Esimerkiksi juopottelu ja sukupuoli-irstaus ovat haluttuja nautintoja sen tähden, että ne tuottavat tilapäistä kutkutusta ja kiihotusta hermokeskuksessa. Mutta "yleinen mielipide" istuttaa tietämättään tällaisia hermokutkutuksen siemeniä kasvavaan nuorisoon samoin kuin vanhempiinkin ihmisiin. Millä tavalla? Sillä, että se rankaisee ns. paheista ja puhuu kieltävästi muutamista nautinnonmuodoista, jos niitä haetaan sovinnaisten tapojen ulkopuolelta. Kuinka himojen keskellä elävä ihminen voi tietää, että jokin hänen persoonalliselle luonnolleen mieleinen teko voisi "tahrata maineen", jos ei hän näe toista henkilöä kohdeltavan tahrattuna ennen kuin itseään? Mutta kun henkilö näkee lähimmäistään rangaistavan huonomaineisuudesta mielitekojen tyydyttämisen tähden, joista hän itsekin pitää, niin hänellä on "maineensa" pelastamiseksi kaksi mahdollisuutta: 1) joko kohottautua suurta joukkoa hallitsevan himoluonnon yläpuolelle tai 2) käyttää samoja nautinnonmuotoja, joista tietää lähimmäisensä maineen tahraantuvan, mutta niin hyvin salattuna, ettei kukaan saa tietää asiasta.

Ensimmäinen keino olisi varmasti täysin turvallinen, mutta sen toteuttaminen kysyy tavallisuudesta poikkeavaa henkistä kypsyyttä. Kukapa kykenee ryhtymään ennen aikojaan pyhimykseksi? Kukapa lykkäisi luotaan himon nektarilla täytetyn maljan, ennen kuin pitkällisestä kokemuksesta on tullut tietämään sen vaikutukset? Jäljellä on siis se nykyiselle sivistykselle niin mieleinen, ikään kuin hiljainen sopimus, että nauttia pitää, mutta kiinnijoutumista on kaikin tavoin vältettävä. Kun tällainen hiljainen sopimus on nykyään aivan yleinen, eletään kummallisessa jännitystilassa. Asian ilmitulon pelosta vapisevin käsin tartutaan himonmaljaan, juodaan siitä täysin siemauksin, vilkutaan ympärille, ja jos huomataan jonkun lähestyvän pannaan himonmalja pois ja ollaan niin vakavan näköisiä kuin mahdollista, ettei luultu näkijä vaan epäilisi syyllisyyttä. Kun vaara sillä kerralla on onnellisesti vältetty, hengitetään helpommin ja otetaan uusia siemauksia himonmaljasta. Kun sitten esiinnytään "virassa", ollaan kuin ei olisi koskaan ollut aavistustakaan "luvattomasta" nautinnosta.

Joskus antavat parhaat, luotettavimmat ystävät ilmi "luvattomasti nauttineen" ja toiset esiintyvät "todistajina". Niin täytyy hätääntyneen "antautua", kun ei enää näe mitään salaovea, josta voisi pujahtaa pakoon. Ja tällaisen hätääntyneen uhraa "yleinen mielipide" julkisuudessa. Mutta voi niitä, jotka ottavat osaa tuohon uhraamistyöhön! Ajatellaanpa asiaa. Henkilö antaa virastoille "raportin" toisen "huonomaineisuudesta". Samalla kun hän kirjoittaa "raporttia", väreilee hänen himoruumiinsa juuri sille "luvattomalle" nautinnolle, josta hän nyt antaa toisen ilmi. Vielä voivat vahingonilon hivelyt kutkuttaa hänen tunneruumistaan. Toisaalta hän voi tuntea itsensä "pakotetuksi" sellaiseen tekoon. Hän selittää itse "kukistuvansa", jos ei tee paljastusta. Hän uhraa siis toisen mieluummin kuin itse kukistuu.

Mutta ketä hyödyttää tuollainen uhri? Sanomalehtiä lukevan "yleisön" enemmistö tuntee – vaikka ei tunnusta – olevansa syypää samaan "luvattomaan" tekoon, josta taas yksi rangaistiin. "Ole nyt varovainen, ettei vain sinun käy yhtä nolosti" kuiskaa "virkaveli" toisen korvaan. "Kyllä sinäkin saat olla yhtä varovainen", huomauttaa toinen.

Miksi eivät "luvattomissa" nautinnoissa mässäilijät tee julkista "kompromissia"? Miksi eivät he julkisuudessa selitä: "Kun me kerran olemme samanlaisia näissä asioissa, niin meidän on turha tehdä niistä suurta numeroa. Miksi me persoonallisten vikojen tähden tahtoisimme leimata toisemme kelvottomiksi täyttämään tehtäviämme velvollisuuden vartijoina? "

Nykyinen sivistys ei uskalla tehdä tätä "kompromissia" sen tähden, ettei se ole tietoinen salatieteellisistä asioista. Jos nykyajan ihmiset tuntisivat elämän yhtenäisyyden, he eivät hakisi turvapaikkaa persoonallisuuden viitan alta. Mutta heidän täytyy tehdä niin sen tähden, että persoonallisuus on nykyään "käytännöllisten" ihmisten ainoa todellinen elämä. Persoonallisuus sisältää koko heidän maailmansa, sekä julkisen että salaisen. Sen tähden heidän täytyy salata toisilta persoonallisuuksilta asioita, jotka ovat heille erittäin läheisiä.

Persoonallisten heikkouksien ja vikojen ainoastaan omana tietonaan pitäminen vastaa nykyajan tavallisten ihmisten sitä tarvetta, joka on koko salatieteilijöiden veljeskunnan yhteinen salaisuus. Tällä veljeskunnalla ei ole mitään persoonallisia asioita, joita sen toisilta jäseniltä piiloteltaisiin.

Kun nykyään alkaa tulla persoonallisia "skandaaleja" päivänvaloon varokeinoista huolimatta, niin se merkitsee salatieteen valossa katsottuna tarvetta eri persoonallisuuksien raja-aitojen poistamiseen ja veljeyshengen hidasta mutta varmaa voittoa. Tältä näkökannalta katsoen kaikenlaiset persoonalliset "skandaalit" ovat erinomaisen terveellistä sielun ravintoa. Mutta sitä mukaa kun yksityisten "skandaalien" lukumäärä lisääntyy, vähenee niiden hävettäväisyys ja rangaistavuus, koska niitä aletaan pitää ihmiskunnan yhteisenä, himoluonnon keräämänä pääomana

Se nykyajankin korkeampi moraali, joka kehottaa ihmisiä peittämään toistensa vikoja, viittaa juuri samaan tosiasiaan, minkä salatiede on aina tuntenut, ja se tosiasia on himoluonnon yleinen vararikko. Tällaista vararikkoa joudutetaan hitaasti. Yksityisiä persoonallisia vikoja on peitettävä, ettei persoonallista olentoa tehtäisi ennenaikaisesti kelvottomaksi. Kun noita yksityisten persoonallisuuksien vikoja on kertynyt niin suuri määrä, että jokainen voisi olla ilmiantaja samalla kun hän jännittyneenä pelkää itseään annettavan ilmi, niin on vararikon aika tullut. Kun kaikki ovat syytettyjen penkillä, kukaan ei enää tahdo esiintyä syyttäjänä. Silloin tehdään syyttämisvararikko, joka tyhjentää himoluonnon varastot. Tämä vararikko on sellainen isku kaikkien ihmispersoonallisuuksien suurelle yleisölle, ettei kukaan sen yksityinen jäsen enää halua eikä voi ruveta harjoittamaan "omaa" liikettään, so. salaamaan persoonallisia vikojaan.

Salatieteen valossa eivät persoonalliset viat ole hävettäviä. Ne kuuluvat himoluontoon, jonka täytyy saada kehittyä rauhassa. Himoluonto on omalla alallaan yhtä pyhä ja jumalallinen kuin himotonkin elämä. Se kuuluu vain suuren, yhteisen elämän toiseen järjestöön. Valaistaanpa asiaa esimerkillä. Jonkin yhtiön osakkaat saapuvat yhteiseen kokoukseen. Mitä sanottaisiin siitä osakkaasta, joka puheenvuoron saatuaan alkaisi ihan tosissaan arvostella ja moittia esimerkiksi kaikkien muiden liiketoveriensa neniä, pitäen omaansa mallikelpoisena? Eikö häntä pidettäisi hupsuna, joka tuhlaa aikaa turhanpäiväisesti? Muut osakkaat, jos he ylipäänsä tahtoisivat vastata nenien arvostelijalle, selittäisivät saaneensa nenänsä samalta luonnolta kuin tuo hupsukin.

Toisten persoonallisten vikojen urkkiminen ja paljastaminen on salatieteen valossa yhtä pikkumaista ja joutavaa kuin vastikään mainittu, oletettu nenien arvosteleminen vakavanlaatuisessa kokouksessa. Persoonalliset viat ovat saman suuren, kolminaismaailmaa hallitsevan himoluonnon eri muunnoksia. Ne häviävät ajan myötä "itsestään" sitä mukaa kuin persoonallisuuteen yhdistetty tajuntakeskus laajenee.

Ajatellaan, miltä kuulostaisi, jos sanottaisiin taiteilijasta, jolla on "ruma" nenä ja joka siitä huolimatta maalaa ihania kasvojen ja maisemakuvia: "Kuinka sellainen henkilö enää voi pitää esillä noin rumaa nenää, vaikka hänen tehtävänsä on kaiken kauniin ja ylevän tuominen esille yleisölle?" Mutta yhtä mielettömästi menettelee nykyinen sivistynyt maailma, joka huudahtaa: "Kuinka on mahdollista, että tuo opettaja elää vielä sellaisessa paheessa, vaikka hänen tehtäviinsä kuuluu puhtauden saarnaaminen kansalle!" Ei huomata – tai tahdota huomata – että tuo opettaja on suuren aatteen palvelija, joka ei yksilönä ole pannut tuota aatetta alkuun.

Mutta se seikka, että opettajassa ja johtajassa tahdottaisiin nähdä täydellisyys personoituna, viittaa puolestaan siihen salatieteelliseen tosiasiaan, ettei täydellisyyttä voi olla missään muodossa eikä rajoitetussa tilassa.

Kun kansa moittii henkilöä, joka esiintyy "viran puolesta" toisenlaisen moraalin kuvassa kuin omissa arkioloissaan, yksityisenä persoonallisuutena, niin se aivan selvästi lausuu sen salaisen toivomuksen, että persoonallisuuden tulee poistua näyttämöltä aatteiden maailmassa. Tajunta on sellaisessa pulassa ollessaan aineeseen sidottuna. Jos ei se näe aatteen tilapäisessä edustajassa täydellistä muotoa, se ei tahdo voida luottaa aatteen pätevyyteen. Jos se taas luottaa aatteen pätevyyteen tämän tilapäisestä edustajasta huolimatta, se ei tahdo jaksaa kulkea tasaisin askelin muotojen kehityksen rinnalla.

Mikäli tajuntakeskus edistyy salatieteellisessä elämänymmärryksessä, sikäli se vapautuu sekä muotojen Skyllan että aatteen Kharybdiksen vetovoimasta. Se ei vältä kumpaakaan erikseen eikä siis tunne kummankaan vetovoimaa erikseen. Ja kun se ei vältä kumpaakaan tietoisesti, niitä ei sille ole olemassakaan.

Persoonallisia "vikoja" ei salatieteen valossa ole ollenkaan. Siinä on vain suuri, eri järjestöihin jakautuva elämä.

Tietäjä − huhti-kesäkuu 1911

Kieliasua uudistettu sisältöön puuttumatta.


Etusivu Artikkelit