Aate

Katsaus Pythagoraan elämäntyöhön

Vanhassa Kreikassa eli ja vaikutti eri aikoina neljä suurta, vihittyä oppinutta, nimittäin Orfeus, Pythagoras, Platon ja Apollonios Tyanalainen, jotka olivat saaneet vihkimyksensä Egyptissä.

Nämä miehet ovat ne neljä tulisoihtua, jotka ovat tuoneet länsimaihin "aikojen viisauden" ikivalon, vaikka tosin sellaisten vertauskuvien peitossa, ettei tavallinen järki pysty niitä selittämään.

Länsimaita lähellä on elänyt muitakin suuria opettajia, jumalallisen ikivalon lipunkantajia, kuten Mooses ja Jeesus, mutta viimeksi mainittujen elämäntyö ei määrätyistä syistä ole voinut luoda sellaista perustaa, jolla seisoessaan länsimainen tiede voisi ikään kuin tuntea salaista houkutusta tunkeutua aineellisen maailman tuolle puolelle tutkimaan hengen syvyyksiä.

Moosesta ja Jeesusta ei pidetä länsimaissa tiedemiehinä, vaikka he tietysti ovat olleet sellaisia sanan tarkimmassa merkityksessä.

Ei Orfeusta eikä Apollonios Tyanalaistakaan pidetä sellaisena. Edellistä tuskin tunnustetaan persoonalliseksi olennoksi. Vaikka jälkimmäinen eli Jeesuksen ajan jälkeen, hänestä ei tavallinen historia puhu juuri mitään.

Se seikka, että milloin joku suuri henkinen opettaja on elänyt, ei siis näytä juurikaan vaikuttavan hänen elämäntyönsä tuntemiseen.

Pythagorasta ja Platonia pidetään länsimaissakin tiedemiehinä, vaikka se mitä länsimainen sivistys näkee heissä "tieteellisyyttä", tosin kuuluu heidän opetustensa ulkokuoreen. Merkillisimmältä tuntuu se seikka, että Platonin tunnustetaan olevan paljon lähempänä länsimaista viisaustiedettä kuin Pythagoras, vaikka edellinen käyttämällä läpäisemätöntä vertauskuvahuntua salasi ikivaloa enemmän kuin viimeksi mainittu. Mutta tämä tunnustus todistaa länsimaisen tieteen materialistisuutta.

Pythagoras oli jumalalliselta kaitselmukselta saanut tehtäväkseen jättiläistyön: hänen tuli opastaa verrattain pieni valiojoukko hengen pohjattomiin syvyyksiin ja "jokapäiväiset" ihmiset, jotka olivat hänen vaikutuspiirinsä sisäpuolella, käytännölliseen, fyysiseen elämänonneen. Tällaisen suuren tehtävän edes osittain suorittaakseen tarvitsi hän pitkän fyysisen iän, joka oli 90 vuotta.

Tuo suuri, jumalallinen ihminen syntyi Aigeianmeren Samos-saarella asuvista vanhemmista, jotka eivät lapsen syntyessä kuitenkaan olleet Samoksella vaan Foinikian Sidonin kaupungissa. Hänen syntymävuottaan ei "historia" tiedä. Se oli ehkä 600 ennen kristillistä ajanlaskua.*

* Pythagoraan elämä ja työ on tässä esitetty Édouard Schurén mukaan. (Ks. hänen kirjaansa Les Grands Inities).

Pythagoraksen isä oli jalokivikauppias. Äiti oli hurskas nainen nimeltä Parthenis. Kun vanhemmat ennen lapsen syntymää kävivät Delfoissa, ennusti Pythia, että he saisivat pojan, joka "tulisi hyödyttämään kaikkia ihmisiä kaikkina aikoina". Pythian kehotuksesta matkustivat he määrätyksi ajaksi Sidoniin, jossa lapsi syntyi.

Kun lapsi oli vuoden vanha, äiti vei hänet Libanonissa olevaan Adonain temppeliin, jossa hopeahapsinen pappi siunasi hänet, ennustaen hänelle suurta, tehtävää henkisen työn alalla.

Pythagoras asui vanhempiensa luona Samoksella. Silloin hallitsi Samoksella rikkauksistaan ja loistostaan kuuluisa Polykrates-niminen tyranni. Kun tämä mies keräsi hoviinsa oppineita, suosi hän nuorta Pythagorastakin, jonka tiedot hämmästyttivät häntä. Saatuaan tietää, että Pythagoras aikoi lähteä Egyptiin, tarjoutui Polykratees antamaan hänelle suosituskirjeen vietäväksi Egyptin silloiselle faaraolle Amasikselle, jonka ystävä hän oli.

Pythagoras matkusti Memfikseen ja pyrki salaiseen kouluun. Hän sai voittaa monta vaikeutta ennen kuin pääsi edes sisälle. Mutta oppilaaksi päästyään hän antautui koko sielunsa innolla siihen vaivalloiseen työhön, jonka kestettyään hän pääsi tunkeutumaan elämänopin syvyyksiin.

Vaikeimmatkin opilliset tehtävät tavallisissa kouluissa ovat lastenleikkiä verrattuna niihin hirvittäviin ponnistuksiin, joihin vihkimykseen pyrkivä salaisen koulun oppilas saa antautua.

Tavallisen kuolevaisen on mahdoton käsittää, mitä tällaisessa koulussa vaaditaan. Kaikki ne viittauksetkin, joita teosofisessa kirjallisuudessa annetaan tähän suuntaan, ovat aivan toista kuin itse ankara todellisuus. Ei tavallisille ihmisille ole milloinkaan annettu, eikä tulla antamaan minkäänlaista todellisuutta vastaavaa teoreettista kuvausta vihittyjen veljeskunnan salaisuuksista. Kun oppilas on päässyt määrätylle asteelle mestariuteen vievällä tiellä, hänen eteensä tulee yhtä ratkaiseva hetki kuin on fyysinen kuolema. Yhtä vähän kuin fyysisestä ruumiista poistunut ihmishenki voi jälleen palata siihen ja saman ruumiin suulla kertoa kokemuksistaan, yhtä vähän voi mestariuden oppilas määrätyn kriittisen kohdan läpi päästyään kertoa kenellekään, mitä hän tietää ja mitä on kokenut. Jos hän sen tekee ja hän rikkoo ehdottoman vaitiolon pyhän valan, lankeaa hän elävän jumalan käsiin. Ei hänellä ole vähintäkään toivoa, vaan hänen edessään on "tulen kiivaus, joka on syövä vastahakoiset". Hän on tehnyt sen hirvittävän rikoksen, jota sanotaan synniksi pyhää henkeä vastaan. Tämän "synnin" sovitus kestää pitkiä ajanjaksoja sen tähden, että "kirotun" täytyy kärsiä kaikki ne karmalliset seuraukset, joita tiedon väärinkäyttö on aiheuttanut lukemattomissa sekä näkymättömien että näkyvien maailmojen olennoissa, jotka ovat arvottomina saaneet tietoonsa todellisuuden murusia. Sellaisen pyhän valan rikkonut olento syöstään taivaasta helvettiin, so. mustan magian kammottaviin syvyyksiin, joista palaaminen tapahtuu alhaisimpien ainemuotojen kautta.

Tämän hirvittävän tosiasian hyvin heikkona heijastuksena on alhaisimmissakin kansoissa vallalla oleva tietoisuus valan pyhyydestä.

Kun asia on näin vakava, ei pidä ihmetellä sitä ankaruutta, jota mestari käyttää koetellessaan ja tutkiessaan oppilasta, joka pyrkii pääsemään "kaidalle tielle". Vihkimykseen valmistettavan olennon tulee kuolla persoonalliselle itselleen monin verroin täydellisemmin kuin tavallisen ihmisen "kuolemaksi" nimitetyssä tilanmuutoksessa. Seuraava syntyminen fyysiseen ruumiiseen päästää jälleen valloilleen persoonallisen himoluonnon, mutta "kaidalle tielle" astuneella ei ole sellaista "toivoa". Hänen himolle kuolemisensa on oltava ehdoton.

Nämä huomautukset ovat tarpeen tietääksemme, kuka Pythagoras oli palattuaan Egyptistä, jossa hän oli saanut sen tiedon, jota vaaditaan "kaidan tien" kulkijalta.

Pythagoraan "oppiaika" Egyptissä kesti 22 vuotta. Pythagoras ei saanut vapaasti lähteä Egyptistä. Persian julma kuningas Kambyses hyökkäsi Egyptiin ja otti sen valtansa alle. Pythagoraan täytyi katsella niitä kauheita teloituksia, jotka tuo hirviö pani toimeen.

Monen sadan muun tietäjän mukana vietiin Pythagoras vankeuteen Babyloniin. Täällä sai hän jatkaa tutkimuksiaan kaldealaisissa temppeleissä. Erään maamiehensä, kuninkaan henkilääkärin välityksellä sai hän, oltuaan 12 vuotta Babyloniassa, palata synnyinmaahansa.

Hän ei kuitenkaan lähtenyt heti Kreikkaan vaan kulutti vielä muutamia vuosia tutkimuksiinsa muualla. Oltuaan 34 vuotta poissa synnyinmaastaan hän palasi Samokselle, jossa hänen vanha äitinsä vielä eli.

Kuljettuaan kaikissa Kreikan temppeleissä meni Pythagoras Delfoihin, jossa hän viipyi vuoden ajan johtaen siellä opetusta ja vihkimystä. Mutta hänen päätehtävänsä oli oman koulun perustaminen. Tässä tarkoituksessa siirtyi hän Italiaan. Hän perusti Etelä-Italiaan Krotonan kaupunkiin salaisopillisen koulunsa, joka oli toiminnassa 30 vuotta. Krotonan senaatti luovutti hänelle tarpeellisen maa-alan.

Tässä koulussa oli sekä mies- että naisoppilaita. Koulu oli jaettu neljään luokkaan. Mutta erehdys olisi luulla, että tämä Pythagoraan koulu olisi meikäläisten koulujen kaltainen. Siinä opetettiin katsomaan elämän syvyyksiin, ja siinä sai vihkimykseen kypsynyt oppilas mestarin johdolla katsoa olemisen ikialkuun, tulla tuntemaan sen tarkoituksen ja päämäärän. Se oli siis enemmän kuin nykyisten sivistysmaiden kaikki alkeiskoulut ja yliopistot yhteensä.

Koetus. Sen sijaan että länsimaisiin oppilaitoksiin pyrkivien on suoritettava sisäänpääsytutkinto, jossa kuulustellaan läksyinä muistiin painettuja oppiaineita, oli Pythagoraan oppilaitoksen ensimmäinen testi aivan toisenlainen. Pyrkijät pantiin yhteisiin voimisteluharjoituksiin, mutta nekin erosivat jyrkästi tavallisten koulujen voimisteluharjoituksista. Mestarin tarkka silmä oli suunnattuna jokaisen oppilaan liikkeisiin. Jos joku osoitti kiivautta, uhmakkuutta, kilpailunhalua tai kostoneleitä, tämä sai kääntyä takaisin. Mitään kiihkeää mekastamista tai voitonriemua ei sallittu. Itsekkyyden hävitys kuului ensi alkeisiin.

Se, joka oli voimisteluharjoituksissa osoittautunut nuhteettomaksi, pantiin yksin maanalaiseen koppiin, jossa ei ollut mitään muuta ravintoa kuin vettä ja leipää. Täällä sai hän istua 24 tuntia, työskennellen jonkin kysymyksen ratkaisemisessa. Mestari piirsi taululle esimerkiksi ympyrän ja sen sisään kolmion, käskien oppilasta ottamaan selvää ja omin sanoin selittämään sellaisen kuvion merkityksen.

Mutta koko tuon koetuksen tarkoitus oli päinvastainen kuin tavallisissa kouluissa. Oli aivan yhdentekevää, osasiko pyrkijä antaa minkäänlaista selitystä tällaisen kuvion merkityksestä. Ainoa asia oli, miten hän esiintyi tästä yksinäisyydestä päästyään. Kun hän astui jo koetuksen kestäneitten toveriensa joukkoon, nämä saivat mestarin luvalla tehdä hänestä viatonta ivaa. He kyselivät häneltä, kuinka hän oli tuon kysymyksen ratkaissut. Kun hän antoi jonkin selityksen, sanoivat toverit esimerkiksi näin: "kun sinä edes kuukauden päivät jatkat tällä menestyksellä, olet jo mestari" tai "ei sinusta tällä tavalla mestaria tule".

Jos pyrkijä kesti toveriensa ivalliset muistutukset osoittamatta mitään suuttumuksen eleitä, oli hän suorittanut "sisäänpääsyvaatimukset", mutta jos hän suuttuneena valitti, että oli mahdoton saada mitään selvää moisesta kuviosta, hän sai kääntyä takaisin.

Mainitut neljä "luokkaa" olivat:

1. Valmistus. Kun pyrkijä oli suorittanut "sisäänpääsyvaatimukset", hänet otettiin opiston jäseneksi ja siirrettiin "valmistavalle luokalle" (paraskeyee). Kaikki tämän luokan oppilaat olivat kuulijoita (akuustoi). He saivat kuulla alempien opettajien ja itse Pythagoraan luentoja, mutta heidän täytyi tehdä juhlallinen vaitiololupaus. He eivät saaneet yhdellekään opiston ulkopuolella olevalle ihmiselle lausua sanaakaan siitä, mitä olivat kuulleet näillä luennoilla.

Valmistusaika kesti oppilaan luonteesta riippuen 2–5 vuotta. Tämä valmistava opetus oli sieluun nähden samaa kuin voimistelu ruumiiseen.

2. Valastus. Se päivä, jona Pythagoras otti oppilaan tähän osastoon, oli "kultainen" päivä. Nyt sai hän välittömästi seurustella mestarin kanssa. Nyt oli hän sisäoppilas (esooteros) verrattuna valmistettaviin, jotka olivat ulko-oppilaita (exooteroi), silloin alkoi varsinainen vihkimys. Elämän ensimmäinen esirippu nostettiin, ja hänelle näytettiin todellisuuksia, joista yksikään ihminen ei voi puhua. Tällaiseen oppilaaseen alkoi virrata maaginen voima, sillä pohjattomat syvyydet, ilmenneen elämän koossapysymisprosessi oli nyt hänen käytännöllisen työskentelynsä kohteena. Kaikki ulkopuolisuus suli hänen katseensa edessä äärettömään muuttumattomaan todellisuuteen.

Pythagoras uskoi nyt sisäoppilailleen, joita hän nimitti matemaatikoiksi, lukujen salaisuuden, sen suuren totuuden, jonka heikkona heijastumana on nykyään niin eksaktina pidetty matematiikka, vaikka se on ainoastaan lukujen salaisuuden ulkokuori.

3. Täydellisyys. Tämän osaston oppilaat saivat tutustua elämänsyntyoppiin ja sielunkehitykseen. Kunkin tason elämä esitettiin eli analysoitiin erikseen ja niiden välirenkaiden toiminta näytettiin todellisuutena eikä teoriana. Sielunkehitys esiintyi valtaavana panoraamana hengen silmien edessä.

Oppilas havaitsi nyt monin aistein elämän suuren valtasuonen lyönnin kaikkialla. Kuolemaa ei näkynyt missään, kaikkialla vallitsi elämä. Nyt näki hän vertauskuvien läpi todellisuuden, joka ei häntä enää kummastuttanut, kun oli päässyt jo pitkälle vihkimyksen tiellä.

4. Jumalallinen näkeminen. Tämän osaston oppilas sai välittömästi seurustella jumalien, kaikenasteisten henkiolentojen kanssa. Edellisessä osastossa oli tapahtunut ymmärryksen vihkimys, nyt vihittiin yksilöllinen tahto jumaluuden tahtoon. Tämä vihkimys merkitsi suunnatonta valtaa. Kolminaismaailman luonto oli nyt vihityn käytettävänä kuin kesy kuuliainen kotieläin.

Pythagoras oli todella merkillinen olento. Missä tahansa hän esiintyi, vapisivat tavalliset ihmiset hänen edessään tuntien pyhää kunnioitusta. Ulkomuodoltaan oli hän majesteetillinen ihminen, josta yliluonnollinen hyvyys ja rakkaus säteilivät kaikkiin suuntiin. Hänen suustaan ei lähtenyt ainoatakaan kovaa sanaa, hänen äänessään ei koskaan kuultu itsekkyyden väreilyn kaikua. Hän oli Kreikassa ja Italiassa sitä, mitä Jeesus Kristus oli Palestiinassa.

Monesta tuntunee oudolta saada tietää, että tällainen olento saattoi mennä avioliittoon.* Mutta Pythagoraan avioliitto oli jotakin toista kuin tavallisten ihmisten. Hän ei koskaan omasta aloitteestaan lähestynyt naista, sillä hän oli askeetti.

* Ei haittaa, jos pitää Pythagoraan avioliittoa vertauskuvana..

Pythagoraan naisoppilaiden joukossa oli erään Brontinos-nimisen krotonalaisen tytär nimeltä Theano. Tämä oli saanut vihkimyksen mestarinsa johdolla.

Kun mestari kerran istui mietiskelemässä maanalaisessa luolassa, tuli Theano hiljaa sinne. Mestarin nähdessään laskeutui hän polvilleen, ja teki tunnustuksen, että hän – rakasti.

"Ketä sinä rakastat?" kysyi Pythagoras.

"Sinua, pyhä mestari", vastasi Theano.

Pythagoras mietti.

Theano oli edelleen polvistuneena. Mestari nousi ja nosti hänet ylös. Hänen silmistään kuvastui jumalallinen sääli. Hän sanoi uhrautuvansa tähän tarkoitukseen.

Pythagoras ja Theano menivät avioliittoon, joka kelpaisi malliksi kaikille kuolevaisille.

Vaimostaan sai Pythagoras suuren avun työssään. Heille syntyi kolme lasta, nimittäin kaksi poikaa Telauges ja Arignote sekä tytär Damo.

Nämä lapset olivat alusta pitäen jumalallisia. He kävivät eri vihkimysasteitten läpi. Pythagoras antoi tyttärelleen Damolle salaisen käsikirjoituksen, jota hän kielsi näyttämästä kenellekään perheen ulkopuolella. Damo olikin isälleen uskollinen. Kun mustat voimat hävittivät Pythagoraan oppilaitoksen, Damo joutui suureen köyhyyteen. Oli saatu tietää, että hänellä oli isänsä salainen käsikirjoitus. Tästä tarjottiin satumaisia summia, mutta hän ei näyttänyt eikä myynyt sitä.

Arvattavasti oli tämä käsikirjoitus hänen kirjoittamansa "pyhän sanan" (Hieros logos) salainen selitys. Niin kuin Mooses kirjoitti Bereshit-nimisen salaisen opin, samoin kirjoitti Pythagoras Hieros logoksen.

Pythagoras oli lähes 60 vuoden ikäinen mennessään Theanon kanssa avioliittoon. 30 vuotta tämän jälkeen tuli aika, jona mustat voimat hyökkäsivät Pythagoraksen opiston kimppuun ja hävittivät sen. Mellakan johtajana oli mestarin entinen oppilas Kylon, joka koetuksessa osoittautui moraalisesti kelvottomaksi ja jota ei Pythagoras siis voinut ottaa vastaan.

Naapurikaupungissa Sybariksessa syntyi vihamielinen liike Krotonan mestarin opistoa vastaan. Sybaris julisti sodan Krotonaa vastaan. Pythagoras varotti krotonalaisia tarttumasta aseisiin. Hänen kieltonsa ei auttanut. Syntyi kiivas taistelu, jossa sybarislaiset joutuivat tappiolle. Mutta mieltenkuohu oli levinnyt niin laajalle, että salaisopille vihamieliset ainekset saivat voiton itse Krotonassa. – "Tämä on teidän hetkenne ja pimeyden valta", sanoi Jeesus kiinniottajilleen. Samanlainen hetki oli tullut Pythagoraalle.

Kylon, Pythagoraan Juudas oli mestarin leppymätön vihollinen, joka osasi yllyttää mustat voimat häntä vastaan. Raivostunut joukko piiritti mestarin asunnon sytyttäen sen tuleen. Pythagoras ja 38 vihittyä joutuivat liekkien uhriksi. Joidenkin tietojen mukaan olisi Pythagoras päässyt pakenemaan liekeistä ja kuollut muualla.

Oli miten tahansa, joka tapauksessa hänen salatieteellinen opinahjonsa hävitettiin, ja silloiset vihityt siroteltiin eri suunnille kylvämään jumalallisen viisauden siemeniä toisaalla.

Pythagoraan elämäntyö oli niin suuri, että nekin, jotka eivät mitään tietäneet vihkimyksestä, kiistelivät vielä vuosisatoja jäljestäpäin paikasta, jossa tuo jumalallinen olento oli luopunut fyysisestä ruumiistaan. Italian kaupungit taistelivat kunniasta saada säilyttää Pythagoraan fyysisen ruumiin tuhkan, samoin kuin seitsemän Kreikan ja Vähä-Aasian kaupunkia ennen olivat kiistelleet Homeroksen syntymäpaikasta.

Mutta Pythagoraan elämäntyö jatkuu edelleen teosofian lähetystyönä. Suuri mestari ei ole kuollut vaan elää ja vaikuttaa nytkin, samoin kuin Mooses, Jeesus, Buddha, Krishna, Orfeus ja monet muut. Siunattu on heidän työnsä.

Tietäjä — heinä-elokuu 1910

Kieliasua on uudistettu sisältöön puuttumatta.