Aate

Vastuksien voittamisen taika

Kaikki kehitys riippuu vastusten voittamisesta. Tämä laki on voimassa yhtä hyvin elämän alaspäisessä kuin ylöspäisessäkin kaaressa. Ei kova graniittikallio olisi kehittynyt siihen tilaan, jos ei se olisi voittanut niitä lukemattomia vastuksia, jotka alkaen elämän ehdottomuustilasta ovat olleet sen tiellä.

Edellyttäen että graniittikallio edustaa fyysisen elämän suurinta kiinteystilaa, on meidän ihmisten täytynyt voittaa ne lukemattomat vastukset, jotka ovat olleet tiellämme tuosta tilasta nykyiseen ihmisyysasteeseemme saakka. Mutta elämä on ikuisesti yhtä nuori. Nykyiset vastukset ovat meistä yhtä uusia kuin olisimme juuri lähtemässä ehdottomasta elämästä aineessa vaelluksen taipaleelle.

Teosofisen kirjallisuuden lukijat kuvittelevat kenties mielessään, ettei sellaisella suurella jumalalla kuin aurinkokuntamme logoksella ole minkäänlaisia vastuksia voitettavana. Ei hänellä olekaan persoonallisia eikä edes sellaisia yksilöllisiä vastuksia, että ne voittamalla hän jatkaisi kehitystään jumaluuden huipulle. Mutta hänellä on sittenkin vastuksia, sellaisia, joista ei meillä ole aavistustakaan. Yksinkertaisten kristittyjen tajunnassa väikkyvä jumalan "leppymätön vihollinen" saatana ei ole hänen vastustajansa vaan hyvä työtoveri, opettaja, joka on saanut tehtäväkseen siirtää kolminaismaailmaksi nimitetyn oppilasluokan ylemmäksi, so. toiseen elämänjärjestöön.

Logoksen vastukset ovat juuri niitä, joita kaikki aurinkokuntamme olennot, joko tietoisesti tai tiedottomasti, tahtovat voittaa. Maamyyrälle, joka innolla kaivaa maanalaisia käytäviä, sykkii logoksen sydän yhtä isällisesti kuin suurelle moralistille, joka tahtoisi nostaa koko ihmiskunnan alennustilasta.

Me olemme välillisesti saaneet aurinkokuntamme logokselta "elävän hengen" ja tutkivan järjen, mutta näillä hänen antimillaan meidän on tehtävä työtä, käytävä "kauppaa" päästäksemme tasaväkisiksi hänen kanssaan. Mutta entisestä kokemuksesta tiedämme, että kaikenmoinen työ on vastuksien voittamista.

Uutisasukas, joka on raivannut peltotilkun korpeen, tuntee tyydytystä niiden vastuksien voittamisesta, jotka ovat olleet hänen tiellään. Juuri nuo vastukset antavat arvon hänen persoonalliselle elämälleen uudisasukkaana. Mutta siitä tyydytyksestä huolimatta, jota hän esimerkiksi yhden päivätyön päätyttyä on tuntenut, ei hän ole tottunut seuraavan päivän vastuksiin. Hän on ehkä katkaissut kuokanteränsä ja päästänyt suustaan jonkin kirosanan sellaisen onnettomuuden tapahtuessa. Hän ei ottanut huomioon tuollaista vastuksen muotoa; vastaisuudessa hän ainakin toivoo välttävänsä sitä. Mutta kun hän kuvittelee jotakin vastuksen muotoa, jota tahtoo välttää, unohtaa hän toisen eikä voi välttää sitä.

Moni ihminen viihtyy kauan sellaisessa itse luomassaan pilvilinnassa, että saisi elää ilman vastuksia. Mutta sellainen tila ei ole mahdollista niin kauan kuin tajunta on eristettynä äänettömyydestä. Ehdoton oleminen on sama kuin lukemattomien ehdonalaisten olentojen se tila, missä ne kohtaavat vastuksia ja voittavat ne.

Jos nykyajan sivistyskansojen yksilöt voisivat lukea avaruuden eetteriin "painettuja" vanhoja asiakirjoja yhtä helposti kuin he lukevat päivän sanomalehteä, näkisivät he kenties suureksi mielikarvaudekseen tuossa suuressa "luonnonkirjassa" sellaisia, kovan "työn alla" olleita ajatuskuvia, ettei mitään vastusta saisi olla. Noiden ajatuskuvien jäljennöksiä on nyt fyysisen tason yhteiskuntaelämässä, ja niitä pidetään kovin pahoina. Tarkoitan työnpuutetta. Se on yhä lisääntymässä kaikissa maapallon sivistysmaissa. Tosin on miljoonia yksilöjä, jotka eivät sitä tunnusta vaan väittävät, että tekijä aina saa työtä. Nämä yksilöt eivät ole kaukaisessa menneisyydessä olleet mukana siinä ajatuskuvien muodostustyössä, että vastukset olisi saatava lakkaamaan. Kaikki työnpuutteesta kärsivät ovat olleet mukana. Nyt näyttää luonto, kuinka tukalaa elämä on ilman säännöllistä, yksilöä kohtaavaa vastusta. Itse työnpuute tiedetään nyt pahemmaksi vastukseksi kuin raskainkaan työ. Kun nyt joukolla vastustetaan työnpuutetta, muodostuu yhteiskuntaelämä tulevaisuudessa taas sellaiseksi, ettei ole puutetta sellaisesta yksilökohtaisesta vastuksesta, jonka säännöllinen voittamistoimi antaa ruumiille sen tarpeet korvaukseksi.

Nykyajan materialistit puhuvat ylellisyydessä elävistä "tyhjäntoimittajista". Tuo käsite on epälooginen; mitään tyhjäntoimittajaa ei ole olemassa. Jokaisella olennolla on jotakin tehtävää, so. esteitten raivaamista. Esteitten muodot vaan ovat erilaiset, joten henkilö, joka saa taistella määrätynlaisia esteitä vastaan, tekee sen johtopäätöksen, että toinen, jonka esteet ovat toisenlaisia, "toimittaa tyhjää".

Jos esimerkin vuoksi koroilla eläjiä kutsuttaisiin tyhjäntoimittajiksi, niin sopii sanoa, että he ovat ennen raataneet työssä sitä sen kummemmin ajattelematta, pitäen sitä synnynnäisenä velvollisuutenaan. Joku materialisti voisi ivallisesti huomauttaa: "No raatajat! Älkää olko millännekään. Jossakin tulevassa ruumiillistumassa on teidän vuoronne saada rehennellä koroilla eläjinä tyhjäntoimittajina." Tähän huomautukseen voisi taas huomauttaa, että luonnossa vallitsee esteitten ja vastusten lajittelujärjestys, joka suhteutuu aikakauden kehitystilaan. Nykyajan "heränneillä" raatajajoukoilla ei ole sitä "lohdutusta", että he tulevaisuudessa syntyisivät koroilla eläjiksi tyhjäntoimittajiksi. Miksi ei? Siksi, että joukkojen tietoisesti vireillä pitämän yhteiskuntaelämän muutoksen tarpeellisuus muodostuu niin voimalliseksi ajatuskuvaksi, ettei sen tulevaisuudessa lyödessä leimansa fyysiseen elämään ole enää koroilla elämisen mahdollisuutta. Karma estää ajatuskuvia kimmahtamasta siihen elämäntasoon, jolla luodaan uusia, voimakkaampia, toisennäköisiä ajatuskuvia tulevaisuutta varten.

Tietoisuus vastuksien olemassaolosta on ihmisen kriittisin aika. Tämä tietoisuus jakaa elämänmuodot hänen kannaltaan kahteen luokkaan. Toiseen kuuluvia nimittää hän hyviksi, toiseen pahoiksi. Hyvän ja pahan tieto on siis se tietoisuus, että on olemassa vastuksia. Kivi-, kasvi- ja eläinkunnan olioilla on myös vastuksia, mutta ne eivät ole tietoisia niistä. Sen tähden ei niille ole olemassa hyvää ja pahaa erikseen. Kivi tuntee vastusta ihmisen käyttämän taltan iskuista, mutta se ei tiedä, että sen muotoa vastustetaan. Kasvi tuntee vastusta, kun sitä leikellään, mutta se ei osaa luokitella tuota ulkoapäin tulevaa vaikutusta. Alemmat eläimet eivät ollenkaan aavista syytä, miksi niitä hätyytetään ja surmataan. Ne tuntevat kipua ja asettuvat puolustuskannalle, mutta pahaa eivät ne tiedä vastustavansa. Tiikeri ei tiedä saaliinsa kimppuun hyökätessään tekevänsä pahaa eikä metsästäjän luodin haavoittamana kärsivänsä vääryyttä. Norsu ja ihmisen lähimmät kotieläimet osoittavat merkkejä, että niissä on heräämässä jonkinmoinen tekojen siveellinen lajittelukyky.

Vasta tavallinen sivistyskansaan kuuluva ihminen osaa jo ennakoltakin luokitella eri tekojen siveellistä merkitystä. Mutta tämän suuren hyvän vastapainona on hänessä halu kohdistaa kaikki hyvä etupäässä itseensä.

Tieto hyvästä ja pahasta ei ole mikään kadehdittava lahja. Se tuottaa ihmiselle sanomattomia sisäisiä tuskia. Yksinäisessä huoneessa työpöytänsä ääressä istuva poliittinen toimija voi väristä vihasta ja puida nyrkkiä sille puolueelle, jota vastaan hän kyhää hyökkäävää kirjotusta.

Mutta mitä merkitsee se hiljainen kasvatustyö, jota eri kirkkokunnat ja valistusseurat tekevät? Miksi ei vastustajan kimppuun hyökkäämistä tunnusteta "gentlemannille" sopivaksi? Työ vihan ja koston hillitsemiseksi ei tarkoita enempää eikä vähempää kuin yleisen mielipiteen vaistomaista pyrkimystä uudestaan siihen tilaan, jossa ei ole tietoa hyvästä ja pahasta. Ihmiskunnan seitsemänneltä juurirodulta onkin tämä tieto jo tykkänään kadonnut. Silloin ei tiedetä mistään rankaisemisesta eikä palkitsemisesta.

Nykyajan ihminen voi jouduttaa kehitystään, jos hän osaa ottaa käyttönsä erään merkillisen taikavoiman, joka heijastuu buddhiselta tasolta. Mikä se voima olisi? Onko se vihan hillitseminen? Ei. Se, joka tuntee vihaa mutta osaa estää sen ulospäisen ilmauksen, on samassa tilassa kuin höyrykattila, josta liika höyry ei pääse ulos. Ennemmin tai myöhemmin se räjähtää. Ei ole mikään suurenmoinen teko hillitä tilapäisesti vikansa. Juuri hyviltä "gentlemanneilta", jotka eivät "rantajätkän" tavalla hyökkää vastustajansa kimppuun, on odotettavissa siveellisesti musertavimmat iskut. Loukkaa monta kertaa hienosti sivistynyttä, suuttumatonta herrasmiestä, ja saat ennen pitkää tuntea hänen kostonsa, joka on suunniteltu niin, ettei yleisö ollenkaan tiedä hänen kostavan, vaikka hänen kostonsa on vaikutuksiltaan paljon vaikuttavampi kuin "rantajätkän" nyrkinisku.

Kauniin ulkokuoren ja hienon käytöksen takana ovat pistävimmät oksat.

Mutta se taikavoima, jolla vastukset voitetaan ja jolla menneisyyden luoman karman lujat kuteet katkotaan on tietämättömyys vastuksista. Ihminen, joka voi kasvattaa itsensä tähän tilaan, etenee huimaavaa vauhtia sitä juhlallisen kammottavaa hetkeä kohti, josta alkaen saatanalla, so. vastuksia johtavalla suurella jumalalla, ei ole mitään valtaa häneen. Kun tuo juhlallinen hetki on lyönyt julistetaan ihminen vapautuneeksi karman lain alaisuudesta. Silloin avautuvat hänen silmänsä ja hän näkee, kuka on saatana, jota yksinkertaiset kristityt kutsuvat "sielun viholliseksi". Silloin hän tulee tietämään, että saatana on suuri, korkea, pyhä henkiyksilö, joka on ottanut harteilleen sen raskaan taakan, että hän kuljettaa aineessa vaeltavia sieluja kolminaismaailman läpi, saaden suuresta ja epäitsekkäästä työstään osakseen miljoonia kirouksia ja syytöksiä. Sellainen vapautuva sielu tietää, että saatana on korkeimpia niistä suurista jumalista, joita kutsutaan "karman herroiksi".

Luonnon vapaudessa elävä eläinkunta on onnellinen, koska se ei taistele pahaa vastaan. Ihmiskunta on onneton käydessään sellaista taistelua. Mutta tämä onnettomuus lakkaa silloin kun tieto hyvästä ja pahasta taas häviää. Jeesus ja monet muut opettajat ovat viitanneet siihen kehitystilaan kehottaessaan ihmisiä olemaan kostamatta pahaa pahalla. Paavali tarkoitti samaa asiaa kieltäessään oppilaitaan ollenkaan käyttämästä hyvästä ja pahasta tietoisille ihmisille tärkeätä oikeutta kostaa.

Kristinopin ydin on rankaisemattomuusmoraali.

Kenen tahansa käytettävissä on mainittu taikavoima, jos hän vain kykene käyttämään sitä. Mutta kun koettelemme itseämme, niin tunnemme olevamme vielä kauan tuomittuina "tornissa", josta pääsemme ulos vasta silloin kun olemme maksaneet viimeisen rovon karmallista velkaamme.

Lunastustyön salaisuus on tietoisuuden menettäminen vastuksien olemassaolosta sen jälkeen, kun tuo tietoisuus on kerran herännyt ylöspäisessä elämänkaaressa.

Tietäjä − marraskuu 1911

Kieliasua uudistettu sisältöön puuttumatta.


Etusivu Artikkelit