Aate

Veren voima

Goethen Faustin runoissa esiintyy eräs merkillinen kohta. Kun Faustin – joka edustaa korkeimpia inhimillisiä pyrkimyksiä – piti tehdä liitto "pimeyden voimien" edustajan Mefistofeleksen kanssa, oli tämä liitto allekirjoitettava Faustin omalla verellä. Kun Faust piti tällaista menettelyä pilantekona, Mefistofeles selitti, että "veri on sangen omituinen neste".*

* Se, mitä "Aate" tässä sanoo verestä, veriheimolaisuudesta, atlantilaisista oloista jne., nojautuu Rudolf Steinerin opetuksiin ("Blut ist ein ganz besonderer Saft"); lunastuskysymyksessä hän taas poikkeaa Steinerin opetuksista. – Toim. (PE) huom.

Tätä Faust-runon kohtaa on selitetty puoleen ja toiseen, mutta kukaan tavallinen selittäjä ei ole osunut oikeaan epäilemättä siitä syystä, että nykyaikainen fysiologia nojautuu materialistiseen maailmankatsomukseen eikä siis voi tunnustaa verelle muuta merkitystä kuin että se on ainoastaan fyysisen ruumiin eläimellinen elämän vireillä pitäjä.

Mutta mainittu kohta ei ole ainoa, jossa verelle tunnustetaan jokin salaperäinen voima ja merkitys. Kaikkialla, missä ns. jumalaistarustossa "veri"-sana esiintyy, se merkitsee jotakin muuta kuin materialistisen fysiologian kannalta.

Eri kansojen jokapäiväisessä puhekielessä on verellä myös syvällisempi merkitys kuin "tieteellisissä" teoksissa. Suomen kansan "syvissä riveissä" esimerkiksi sanotaan, että jollakin on "vika veressä", jokin tapa, käsitys ja ennakkoluulo on "painunut vereen" jne. Tunteehan tiedekin "verenmyrkytyksen^" vaarallisimpana tautina, joka – jos ei ajoissa käytetä tehokasta vastamyrkkyä – vie sellaisen myrkytyksen saaneen fyysisen ruumiin hautaan.

Tunnustaahan uudempi lääketiede "verenpuhdistuksen" ainoaksi tehokkaaksi terveyden ja ruumiillisen hyvinvoinnin keinoksi. Esimerkiksi koko Kuhnen parannusjärjestelmä perustuu veren perinpohjaiseen puhdistukseen.

Mutta nyt kysytään: Mitä mainitussa Faustin runon kohdassa tahdotaan sanoa? Mikä on verinesteen ominaisuus?

Tähän kysymykseen on jo pääpiirteellisesti vastattu huomauttamalla, että kaikki nykyajan sivistyskielet tietävät puhua "verisukulaisuudesta". Jos eivät isä ja äiti tahdo tuntea täysi-ikäistä lastaan tai päinvastoin, niin lähin ympäristö ihmettelee ja on pahoillaan. Jos vanhemmat surmaavat lapsensa tai päinvastoin, veli veljensä tai sisarensa, niin laki rankaisee tällaisen murhan ankarammin kuin tavallisesti. Minkä tähden? Sen tähden että murhattu on murhaajan "verisukulainen", so. kummankin suonissa on virrannut "samaa verta".

Mutta mitä merkitsee se "taantumus", että vanhoina aikoina rangaistiin sukulaismurha vielä ankarammin kuin nykyään, poikkeuksetta – kuolemalla? Sitä tosiasiaa, että verisukulaisuuden tarve oli silloin ihmiskunnassa tuntuvampi kuin nykyään.

Mitä kauemmaksi mennään ajassa taaksepäin, sitä lähempiä verisukulaisia ihmiset olivat toisilleen. Kun Vanhassa testamentissa puhutaan Israelin kansan patriarkkojen naimisesta, sanotaan sen kansan jumalan kieltäneen näitä ottamasta itselleen vaimoa pakanakansojen tyttäristä, etteivät nämä viettelisi miehiään "epäjumalanpalvelukseen". "Epäjumalanpalvelus" on sanapeite, jonka takana on "verisukulaisuuden" heikentymispelko. Ainoastaan keskinäisessä verisukulaisuudessa elävän kansan tajunnassa väikkyy "epäjumalanpalveluksen" kummitus. Verisukulaisuus on näet kansallisen itsekkyyden ainoa suojeluskeino. Sellaisen sukulaisuuden voimassa ollessa pelkää koko kansa kaikkea "vierasta".

Kun siirrytään ajassa taaksepäin ihmiskunnan neljänteen ja kolmanteen juurirotuun, oli verisukulaisuus kokonaan vallannut kansan moraalin. Vieraasta kansakunnasta puolison ottaminen olisi ehdottomasti rangaistu kuolemalla. Atlantiksella ja Lemurialla vallitsi perin toisenlainen moraali sukulaissuhteisiin nähden kuin nykyajan sivistyskansoissa. Siellä oli ylistettävä hyve mitä lähimpien sukulaisten, kuten isän ja tyttären, äidin ja pojan, veljen ja siskon uuden suvun jatkaminen keskenään. Niin suuresti on moraalinen kanta tässä suhteessa muuttunut, että pelkkä asian ajatteleminenkin inhottaa nykyajan ihmistä. "Kuinka se voi olla mahdollista? Kuinka ihmiset saattoivat olla niin eläimellisiä", kysynee moni.

Ja kuitenkin ihmiskunnan suuret johtajat, "viisauden mestarit" tunnustivat sellaisen moraalin yhtä pyhäksi kuin nykyaikaisenkin. Miksi? Sen tähden, että kansan piti saada kokemusta yhtenä kokonaisuutena. Mutta sellainen kokemus oli henkisten kykyjen ollessa aivan nukuksissa mahdoton muuten kuin mitä läheisimmän "lihallisen" sukulaisuuden kautta.

Noiden ikivanhojen kansojen eri ihmisyksilöt eivät olleet yksilöitä nykyajan merkityksessä. He eivät osanneet ajatella eivätkä järkeillä mitään, he vain tunsivat. Ei kukaan atlantilainen olisi voinut ratkaista esim. niin helppoa laskuopillista tehtävää kuin 4 x 4. Yksilöllä ei ollut mitään tarvetta saada selville sellaista asiaa enempää kuin eläimillä meidän aikana.

Luonto ei anna kahta suurta hyvyyttä samassa kehitysjärjestössä. Atlantilaisilta puuttui tyystin ajatuskyky, mutta heillä oli jotakin muuta, josta ei nykyinen materialistinen maailma voi uneksiakaan. Se "muu" oli perinnölliseksi selvänäköisyydeksi kehittynyt tunne-elämä. Ihmisyksilöt elivät toistensa ja lukemattomien, jo aikoja sitten kuolleitten esivanhempiensa tunne-elämää. Se oli niin eloisaa, että esim. poika näki, kuuli ja tunsi ne tapahtumat, mitkä hänen isoisänsä isoisän isä oli nähnyt, kuullut ja tuntenut koko elämänsä iän.

Atlantilaisen sielun silmien edessä oli alinomaa suurenmoinen panoraama. Hän eli vuosituhansia sitten sattuneissa fyysisissä oloissa aivan kuin olisi havainnut ne välittömästi omilla aisteillaan.

Tämä ihmeellinen kyky johtui verisukulaisuudesta, jossa ei ollut ainoatakaan aukkoa. Sekoittumaton veri säilytti yhteiset kokemukset.

Atlantilaisilla ihmisyksilöillä ei ollut mitään omaa eetteriruumista. Se kuului koko kansalle ja oli kiteytyneenä yhteiseksi vereksi. Veri on eetteriruumiin näkyvä edustaja. Silloisilla yksilöillä oli kyllä astraaliruumis, mutta se oli aivan toimeton. Astraaliruumis on suhteessa aivoihin ja selkäytimeen, jotka ovat sen näkyväisiä edustajia. Mutta missä aivot ovat kykenemättömiä toimimaan ajatuskyvyn välineinä, siinä on astraaliruumiskin muodoton ja toimeton. Mutta astraaliruumiin tehtävänä on hitaasti "hautoa" ja kanavoida fyysistä holhottiaan aivoja mentaali- eli ajatusruumiin johdolla. Kun kanavoimistyö on mennyt niin pitkälle, että aivot voivat välittää muutamia heikoimpia ajatusvirtoja, kehittyy astraaliruumis vuorostaan yhä täydellisemmäksi mentaaliruumiin vaikutuksesta, ja ihmisyksilöstä tulee "ajatteleva olento".

Perinnäinen atlantilainen selvänäköisyys esiintyi ulospäin erinomaisena muistina. Johtajiksi ja opettajiksi valittiin vanhimmat henkilöt, koska näillä koko kansan yhteisen muistovaraston lisänä oli persoonallistakin muistoa enemmän kuin nuorilla.

Nykyaikainenkin naisten ihaileminen ja vanhojen kunnioittaminen pitkän elämänkokemuksen perusteella on kotoisin noilta ikivanhoilta ajoilta.

Veriheimolaisuus merkitsi ja merkitsee, missä se on vallalla, suurta kansallista itsekkyyttä ja samalla henkistä kuolemaa. Ns. sukulaisrakkaus, joka nykyajan sivistysmaissa vielä nauttii lain erityistä suojaa, on ankaran karmallisen kärsimyksen siemen. Musta magia, joka Atlantiksella rehotti ja joka viimein pyyhkäisi koko mantereen ja sen kansan fyysisen elämän näyttämöltä, oli mahdollinen ainoastaan niiden Atlantiksen heimojen keskuudessa, jotka edelleenkin, korkeamman johdon viittauksista huolimatta, elivät erinomaisen läheistä verisukulaisuuselämää. Mustaan magiaan nähden toteutui juuri Faustissa esiintyvän Mefistofeleksen tarkoitus. Kun pahat voimat saivat pitää kansan veren sekoittamattomana, oli niiden helppo viedä kansa, minne ne tahtoivat. Luonnossa vallitsee se kammottavalta tuntuva laki, että kansan aistillinen itsensä säilyttämiseen tähtäävä elämä on henkistä itsemurhaa. Missä tällainen itsensä säilyttäminen alkaa tulla pitkäaikaiseksi, siinä ryhtyvät hirvittävät "pimeyden voimat" innokkaaseen työhön, käyttäen niin sanoaksemme patoutunutta verta voimapatterinaan.

Koko kolminaismaailman elämänjärjestö – elohimien valtakunta – lepää itsekkyyden perustalla, itsekkyyden, jonka kiteytymiä ovat niin arvossa pidetty "sukulaisrakkaus" ja sitä vastaava "sekoittamaton" veri.

Tästä tilasta – "tämän maailman päämiehen", so. elohimien vallanalaisuudesta – voi ainoastaan "Kristuksen veri" pelastaa ihmisolennot. "Kristuksen veriuhria" ovat kaikki vanhat kansat, jotka itse ovat eläneet fyysisessä veriheimolaisuudessa, tietämättään ennustaneet ja kuvanneet monilla vertauskuvilla. Mutta mitä on "Kristuksen uhrikuolema" todellisuudessa? Se on buddhisen tason, todellisen rakkauden elämänjärjestön heijastuminen kolminaismaailmaan, erittäinkin fyysiselle tasolle. "Kristuksen uhrikuolema" on niin valtava tapahtuma, että se muuttaa koko fyysisen luonnon. Maapallo on jo miljoonia vuosia ollut tämän "veriuhrin" kaikkivoivan vaikutuksen alaisena ja tulee olemaan niin kauan, että "jumalan valtakunta" on elävä todellisuus maan päällä.

"Kristuksen uhrikuolema" – olematta mikään Palestiinassa tapahtunut "historiallinen" tapaus – merkitsee fyysisellä tasolla ihmiskunnan suuren, yhteisen, itsekkään ruumiin liiallisen veren uloslaskemista haavoista, jotka ovat aikakausien kärsimysten tekemät. Kun tämä liika veri lasketaan ulos, kuolee itsekäs minä, "Kristuksen ruumiissa" ristillä, "kallistaa päänsä ja antaa henkensä".

Tämä suuri tosiasia kuvastuu nykyaikana yhä suurempaa alaa voittavana veljeysaatteena, jonka tienraivaajana on puolestaan ollut se moraali, joka inhoaa läheistä verisukulaisuutta suvunjatkajien kesken fyysisellä tasolla.

Ihmiskunnan suuret johtajat ryhtyivät jo aikaa sitten valmistamaan "Kristuksen tulemista" alkamalla kehittää ajattelevaa järkeä. Järki on se ainoa kielenkääntäjä, joka kykenee kääntämään buddhisen tason salaisen kielen mentaalis-astraalis-fyysiselle kielelle. Joosefin uni, Nebukadnessarin näky ym. ovat järjen vertauskuvia.

Mutta kun järjen herääminen oli mahdoton yleisen verisukulaisuuden aikana, oli siitä asteittain luovuttava. Veren sekoitus suvun jatkajien kesken oli ainoa keino, jota käyttämällä fyysiset aivot voitiin saada ajattelemiselle suotuisiksi. Kun järki oli herätetty, so. aivot saatu toimimaan sen välittäjinä, ajettiin Aatami – sukurutsauksessa onnellisena elävä ihmiseläin – ja Eeva – ihmiseläimen aivojen kautta järkenä esiintyvä manas eli ajattelija – ulos "paratiisista", so. huolta tuntemattomasta itsetiedottomuustilasta. Samalla kun näin tapahtui, oli sukupuolihäpeäkin herännyt. Verisukulaisuuden aikana ei siitä tiedetty mitään.

Ns. renessanssin, so. tieteellisen ja taiteellisen elämän "uudestaan syntymisen" aikana 15. ja erityisesti 16. vuosisadalla alkoi lainsäädännön alalla Euroopan maissa vaikuttaa sellainen moraalinen velvoitus, etteivät lähisukulaiset saaneet keskenään mennä avioliittoon. Tämän moraalin herääminen ei tietenkään tapahtunut ensi kertaa. Lukemattomia kertoja olivat ihmiskunnan vartijat sen jo ennen herättäneet, mutta persoonallisen minän elementti tahtoi aina kovin mielellään palata vanhoihin, sille "rakkaaksi" käyneihin tapoihin.

Jos siihen aikaan esimerkiksi serkukset tahtoivat mennä keskenään naimisiin, oli heidän hankittava "kaikkein korkein", so. hallitsijan suostumus.

Tänä päivänä on ihmisiä, jotka eivät tiedä, mistä tällainen ajoittainen ankaruus johtuu. Se on "viisauden mestarien", ihmiskunnan vartijoiden ja kasvattajien aika ajoin tekemä yritys saada kehittää ajattelevaa järkeä ihmisolennoissa. Järki on ainoa portti, jonka läpi täytyy kulkea kaikkien, jotka mielivät päästä "jumalan valtakunnan" itsetietoisiksi kansalaisiksi. Tämä järki ei ole sama kuin käytännöllisen, fyysiseen elämään rajoittuvan työn johto. Se on buddhisen tason, ykseyselämän tulen hohde kolminaismaailmassa. Samoin kuin ilman happi polttaa veren mukanaan kuljettamat, ruumiille vahingolliset ainekset, samaten buddhisen tason maanpäällinen edustaja, tutkiva järki on omiaan polttamaan persoonallisuuden kuonan ja herättämään ihmisyksilöissä, kuulukoot he mihin rotuun ja kansallisuuteen tahansa, yleisen veljeyden voimakkaan, puhdistavan ja jalostavan tunteen.

Kansainvälisyyden aatteena esiintyy tänä päivänä himmeässä muodossa se suuri, jumalallinen ykseyselämä, jonka tietoisesti yleispäteväksi todistaminen kuuluu teosofian valtavaan "lähetystyöhön".

Tämä lähetystyö on tapahtuva veren uudestaan syntymisen kautta. Veri on puhdistettava sekä fyysisestä että astraalisesta tahrasta. Verisukulaisuus on astraalista tahraa. Jos yksi ainoa persoonallinen minä on jo vahva itsekkyyden linnoitus, niin voi arvata, kuinka vahva onkaan tuhansista persoonallisista minuuksista rakennettu linnoitus. Ja sellainen oli vanhojen kansojen verisukulaisuuselämä. Siitä ovat kotoisin vielä tänä päivänä tunnustusta vaativat eri "isänmaanrakkaudet", jotka ovat toisten "isänmaanrakkauksien" leppymättömiä vihollisia.

Kun verisukulaisuus on se erinomaisen hyvä maaperä, jossa mustan magian kuolettavat basillit itävät ja kasvavat, täytyy "valkoisen veljeskunnan" mestarien, jotka ylöspäisessä elämänvirrassa saavat lopullisen voiton, kristuselämän tasolta tulevasta käskystä särkeä verisukulaisuuden siteet. Ainoastaan silloin saadaan sodat ja taistelut omistusoikeudesta lakkaamaan, ja kristuselämän tulevaisuuden ilmennys, suuri jumalallinen mestari voi astua hallitsemaan, johtamaan ja opettamaan jakamatonta kansaa yhä suurempaan henkielämän tuntemiseen.

Kuudennen juurirodun tehtävänä on kehittää niin sanoaksemme astraalinen veriheimolaisuus täyteen kukkaansa. Mitä se merkitsee? Sitä valtaavaa tosiasiaa, että eri ihmisyksilöjen tunneruumiit liitetään yhteen. Silloin ei yksilö voi kärsiä eikä nauttia erillään muista yksilöistä, kuten nykyään on laita. Silloin ovat ihmiskunnan eri yksilöt samassa asemassa kuin nykyään mestarien oppilaat.

Seitsemännen juurirodun tehtävä on taas poistaa astraalinen "veriheimolaisuus", so. vielä jossakin määrässä "pahan" vaikutukselle alttiina oleva tunne-elämä, ja liittää yhteen eri yksilöiden ajatusruumiit.

Sitten seuraavat viidennessä suuressa pyörässä kristuselämän eri asteet, ja vasta silloin on Kristus puhdistanut ihmiset kaikista "synneistä."

Golgatan suuri lunastustyö on loppuun suoritettu, ja ihmiskunta "vapahdettu" vuorostaan astumaan suureen "lunastustyöhön" ikuisen elämän korkeiden lähettiläiden, jumalien kanssa.

Kaikilla elämäntasoilla tapahtuu uudestaansyntyminen, so. tajunnan siirto ylemmälle tasolle. Fyysisellä tasolla tapahtuu sellainen muutos fyysisen nesteen, veren kautta, koska veri on fyysisen elämän meri.

Veri on henkimaailmojen kuvastin ja sellaisenaan pyhä. Minkälainen veri on, sellainen on ruumis.

Puhdistakaamme siis veremme kaikesta tahrasta, jotta fyysinen ruumiimmekin muuttuisi jumalan temppeliksi, johon korkeampien elämänjärjestöjen valo voisi paistaa. Golgatan lunastustyö koskee fyysistä ruumistamme yhtä hyvin kuin korkeampiakin. Lunastus tapahtuu alhaalta ylöspäin ja alkaa verestämme, jolla on omalla tasollaan voima vastata kaikkialliseen lunastustyöhön.

Kun veri on puhdistettu, saadaan takaisin yleinen selvänäköisyys. Mutta se ei enää kuulu fyysiseen maailmaan. Kuudennen juurirodun aikana vallitsee yleinen astraalinen selvänäköisyys, ei "julmana näkönä", kuten muutamissa nykyajan ihmisissä, vaan yksilöllisen tahdon hallitsemana, valtavana tiedonhankkimisvälineenä, niin ihmeellisen monipuolisena, ettei nykyajan aistitutkimus voi uneksiakaan sen merkitystä. Kaikki nykyiset tiedonhankkimisvälineet kuuluvat menneisyyden muistoihin tämän selvänäköisyyden ollessa ihmiskunnan yhteisenä omaisuutena.

Mutta tähän suureen voittoon käy tie "veren lunastuksen" kautta.

Tietäjä — touko-kesäkuu 1910

Kieliasua on uudistettu sisältöön puuttumatta.