AJATTELEVIA ELÄIMIÄ
Olemme kenties lukeneet alppialueitten viisaista koulutetuista koirista, jotka pelastavat ihmisiä lumivyöryistä tai muista vaarallisista tilanteista, sokeita johdattavista opaskoirista ym., mutta olemmeko tulleet ajatelleeksi, että viisailla eläimillämme, kuten hevosella ja koiralla, olisi itsenäistä ajatustoimintaa ja että ne tuntevat tuskaa, iloa jne. Eläinpsykologialle omistettu tutkimus ja siitä kertova kirjallisuus on vielä melko vähäistä. Tässä tutkimuksessa ovat erikoisen mielenkiintoisia kysymykset: onko kehittyneimmillä eläimillä itsenäistä ajatus- ja älytoimintaa?
Tämän vuosisadan [1900-luvun] alussa ja vähän ennen sitä alkoi kaksi saksalaista. henkilöä, Wilhelm von Osten ja Karl Krall opettaa ja tutkia tieteelliseen tapaan muutamia valitsemiaan hevosia. He väittivät, että on olemassa eläinneroja samoin kuin löytyy nerokkaita ihmisiäkin. Karl Krall, yksityiselämään vetäytynyt jalokivikauppias, kirjoitti näistä tutkimuksista 500-sivuisen teoksen "Denkende Tiere", Leipzig, 1912 (Ajattelevia eläimiä).
Suunnilleen samoihin aikoihin alkoi rouva Moekel opettaa Rolf-koiraansa. Rolf oli kolmen vuoden vanha airedalinterrieri. Tri Moekelin perhe asui Mannheimissa. Rva Moekel oli raajarikko, jonka täytyi viettää suurimman osan ajastaan pitkässä tuolissaan. Tri Moekelin perheessä oli neljä lasta, joiden ikä vaihteli 7 ja 15 vuoden välillä. Kaksi nuorinta olivat koiran ainaisia tovereita, ja lukuun ottamatta erinomaista kehitystään Rolf oli kaikin puolin perheen tavallinen jäsen. Rolfin lisäksi perheessä oli koira Jela ja kissa, ja ne molemmat kykenivät jossain määrin ymmärtämään puhetta ja ilmaisemaan ajatuksiaan.
Rolfin päätunnusmerkit olivat: iloinen luonne, rehellisyys ja hyvyys, vastaanottavuus hellyydelle sekä erityinen herkkyys moitteelle ja kiitokselle. Koiralla tuntui olevan erinomainen muisti, terävä kuulo ja näkö, mutta sen hajuaisti oli heikko.
Joulukuussa 1911 sattui merkillinen tapaus, jolla oli suuri merkitys koiran tulevaisuudelle. Koira oli lasten mukana, kun heillä oli oppitunti. Lähinnä vanhemmalta lapselta oli kysytty, mitä on 122+2, eikä hän osannut vastata. Opettajan lisäksi rva Moekel lausui moitteensa sanoen: "Rolfkin olisi osannut ratkaista tuollaisen yhteenlaskun". Rolf lähestyi ja katsoi häneen kiinteästi heiluttaen häntäänsä. "Tottahan sinä Rolf osaat sanoa, mitä on 2 ynnä 2?" Rolf kohotti vasemman etukäpälänsä ja koputti pehmeästi neljä kertaa emäntänsä käsivarrelle.
Näin rva Moekel kertoi tri Mackenzielle, jonka pitkästä yksityiskohtaisesta kirjoituksesta firenzeläinen tri Roberts Assagioli laati artikkelin aikakauskirjan Psichen syys- ja joulukuun numeroihin v. 1913.
Tästä merkillisestä päivästä alkaen rva Moekel antautui kasvattamaan Rolfia lastensa rinnalla ja saman menettelytavan mukaan, jolloin koira sai vastata vasemmalla käpälällään koputtaen.
Aluksi rva Moekel opetti Rolfia tuntemaan erilaisia esineitä ja kirjoitti niille kullekin oman numeronsa. Hän osoitti esinettä tai piirsi sen kuvan kivitaululle mainiten samalla sen nimen ja antoi sille samalla numeron. Mutta tämä olisi suuressa määrässä rajoittanut ajatusten ilmaisua ja syyskuussa 1912 hänen mieleensä juolahti käyttää numeroita vastaamaan kirjaimia. Hän selitti tämän ajatuksen koiralle niin kuin pienelle lapselle. Tämä osoitti ymmärtävänsä ja niin tuli käytäntöön mielivaltainen aakkosjärjestelmä, jota koira ei koskaan muuttanut.
Rolfin aakkoset olivat: a = 1, b = 7, c = 24, d = 9 jne. Sen lisäksi tulivat sovitut merkit: 2 = kyllä, 3 = ei, 4 = väsynyt jne.
Kun koira oli täydellisesti oppinut aakkoset ja sovitut numerot sekä merkit, jatkui opetus hyvää vauhtia. Rolf osoitti suurta lahjakkuutta sekä matematiikassa että kaikessa muussakin, mitä sille opetettiin. Se väsyi kuitenkin helposti ja osoitti selvästi merkkejä liiallisesta ponnistuksesta ja älyllisestä uupumuksesta, jolloin se vaati pitkiä lepokausia. Sellainen uupumus ilmeni huokauksina, haukotuksina, tarkkaamattomuutena, lyhyenä hengityksenä, erehtymisinä ja huolimattomuutena, alkoipa siltä kerran pitkän istunnon perästä vuotaa verta nenästä.
Tri Mackenzie lausui artikkeleissaan tämän johdosta, että oli olemassa vaara, että koiran voimat kokonaan kuluivat loppuun, jos yritettiin liikaa.
Mielenkiintoisimmat piirteet Rolfissa olivat sen järkeilykyky, kuiva huumori ja odottamattomat ja alkuperäiset ajatukset. Ne antoivat psykologiselle tieteelle ongelmia, joita on tutkittava ja ymmärrettävä ja jotka olisivat miltei uskomattomia, jos ne eivät perustuisi ehdottomasti varmoihin lähteisiin ja tieteellistä mainetta saavuttaneiden miesten usein uudistettuihin ja itsenäisiin tutkimuksiin ja tarkastuksiin.
Seuraavassa muutamia esimerkkejä, jotka ovat otetut tri Mackenzien kirjoituksesta.
Rva Moekel palasi matkalta ja koirat Rolf ja Jela tervehtivät häntä innokkaasti. Rolf alkoi koputtaa käpälällään. Rva Moekelille tuotiin aakkostaulu ja hän tavasi: gliklig (glücklich=onnellinen)
Rolfin lempinimi on Lol ja siksi se aina nimitti itseään. Se oli ollut keittiössä ja kuultuaan epäilyttävää lautasten kalinaa rva Moekel meni katsomaan ja huomasi sen tyhjentäneen pöydällä olevan lautasen.
Rolf lähestyi häntä koipien välissä ja koputti pyytämättä: lol gdld (Lol gedeld). Viimemainittu sana Mannheimin murteessa merkitsee lapsen käyttämänä "varastanut".
Kun siltä kysyttiin, mitä se oli varastanut, se koputti: brot (leipää).
Rva Moekel itki, kun hänen lapsensa oli lähtenyt matkalle. Rolf painoi poskensa hänen poskelleen ja koputti äkkiä: Mutter nieht weinen Lol weh (äiti ei saa itkeä, se tekee pahaa Lolille.)
Rolf oli keritty pari päivää aikaisemmin ja nyt oli Jelan vuoro. Rolf pysyy ensin syrjässä, mutta kuultuaan ihmisten huomauttavan, kuinka paljon pieniä vuokralaisia lähtee Jelasta, se lähestyy, istuutuu ja koputtaa: Lol viel Flöhe, Jela vieler (Lolilla paljon kirppuja, Jelalla vielä enemmän.)
Sekä Jela että kissa Kaunokainen olivat saaneet myös oppitunteja ja ovat edistyneet melkoisesti. Heidelbergiläisen tri Wilserin muistiinpanoista lainattakoon seuraavat kissaesitykset:
Rva Moekel kysyy: paljonko on (17+4) : 7, siitä pois 1? Vastaus 2.
Tri Wilson kysyy: 3 x 3 – 5? Vastaus 4.
Pitäen kiinni kissan korvasta rva Moekel kysyy: Mikä tämä on? Vastaus or (Ohr=korva.)
Yllä oleva on mainittu siksi, että tällaisen harjoituksen ei tarvitse rajoittua vain poikkeuksellisiin eläimiin. Siihen pystyvät — vaikka epäilemättä hyvin vaihtelevassa määrässä — monet korkeammista eläimistä, jos niille osoitetaan myötätuntoista harrastusta, rakkautta ja suurta kärsivällisyyttä.
1. Moos. I luvussa käsketään ihmistä tekemään kaikki eläimet alamaisiksi itsellensä. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että ihmisen pitäisi kohdella eläimiä, noita äänettömästi kärsiviä olentoja, epäinhimillisesti. Useat idän uskonnot opettavat, että maan nykyinen eläimistö seuraavassa luomispäivässä muodostaa ihmiskunnan. Kabbala kertoo, että kivi tulee kasviksi, kasvi eläimeksi, eläin ihmiseksi ja ihminen jumal- eli enkeliolennoksi. Useat kehittyneimmät eläimet ovat älynsä ja käsityskykynsä puolesta paljon lähempänä meitä kuin tavallisesti uskomme.
Tietäjän mukaan laatinut A. T.
Elonpyörä 1969 — n:o 1
NEROKKAITA ELÄIMIÄ
VIISAS LOLA
Ote Joseph Jastrowin kirjasta Harhaoppeja ja tietoa
Neiti Kindermann oppi tekniikan tri Moerkeliltä, joka oli Lolan isän Mannheimin puhuvan koiran Rolfin opettaja. Yhdessä Lolan kanssa hän loi aakkoset, joka muodostui koiran käpälän raapaisusta hänen kämmentään vastaan. Sen jälkeen he saattoivat keskustella. Lolalla oli tapana hetken keskusteltuaan raapaista 36 – 5, joka neiti Kindemannin koodin mukaan tarkoitti we, joka oli lyhennys sanasta wehts. Kopfweh, päänsärky, josta Lola kärsi yrittäessään puhua.
Lola ymmärsi ajan kulun. Jos tahdottiin tietää, paljonko kello oli, kysyttiin sitä Lolalta ja hän raapaisi 4 – 17, jos kello oli seitsemäntoista minuuttia yli neljän. Jos hänelle näytettiin lämpömittaria, ilmoitti hän, miten lämmintä ruoan oli oltava. Uutena vuotena hän esitti etukäpälillään tavallisia onnentoivotuksia. Lola osasi myös ennustaa säätä. Hänen ennustuksensa olivat niin luotettavia, ettei esim. heinää leikattu, jos hän oli ilmoittanut, että sadetta oli tulossa. Kun Lolasta oli tulemassa äiti, neiti Kindermann kysyi, montako pentua hän saisi. Yhdeksän oli vastaus ja yhtä monta pentua hän synnyttikin. Hänellä oli voimakas koiramainen kunniantunto. Kun häneltä kysyttiin selitystä siihen, että koirat tiesivät niin paljon, hän vastasi, että koirat olivat vannoneet valan, etteivät he ilmaisisi koskaan salaisuutta.
Niitä lukijoita varten, jotka epäilevät sanojani, eivätkä usko, että tällaisia ilmiöitä voi esiintyä koirien kesken, pyydän saada esittää otteen Saksassa painetusta tieteellisestä julkaisusta, jota akateemisia oppiarvoja omistavat henkilöt ovat suositelleet, ja jossa on sanatarkka jäljennös Lolan päiväkirjasta.
13.11. Lolan täytyi tänään kirjoittaa kirje eräälle naiselle, josta hän piti paljon. Siinä luki: "Rakas ystävä, olen juuri ollut pihalla, pidän kekseistä, suutelen sinua."
10. 8. Tänään on isäni syntymäpäivä ja Lola halusi toivottaa hänelle menestystä. Ehdotin hyvän terveyden, pitkän iän ja muun sellaisen toivotuksia, mutta Lola ei välittänyt ehdotuksistani. Lopulta hän raapaisi kämmeneen: "Ich wünsche esen" — ja vähän ajan kuluttua — "und ich auch". ("toivon hänelle ruokaa — ja minulle myös"). Toivota nyt hänelle jotain, josta itsekin pidät ja Lola vastasi: "Re jagen and has." (Metsästää kauriita ja jäniksiä) ja kolmanneksi: "Heiraten" (mennä naimisiin). Nämä olivat koiran toivotukset isäni syntymäpäivänä: Ruokaa, metsästystä ja naimisiinmenoa. Ruoka on aina koiran ajatusten keskipiste, mutta muutkin toivomukset ovat tärkeitä lajin jatkamisen kannalta. Loppujen lopuksi on koirissa jotain vaatimatonta ja teeskentelemätöntä, kuten eläimissä yleensä.
Neiti Kindermann uskoi ehdottomasti koiransa älykkyyteen ja herkkyyteen, eikä lukijaa ihmetytä hänen neuvonsa, että kaikki poliisikoirat opetettaisiin totuudenmukaisiksi ja sitten oppisivat käpäläkielen, jolloin ne voisivat ilmoittaa kaiken, minkä he näkevät, kuulevat ja haistavat taistelussaan oikeuden Puolesta.
[Joseph Jastrov]
Elonpyörä 1969 — n:o 2