Annie Besant

Erilaisia salatieteen tutkimustapoja

Puhe, jonka Teosofisen Seuran presidentti Annie Besant piti kyseisen Seuran ranskalaisille jäsenille Pariisissa huhtikuun 5. pnä 1912.

Tahdon tänään puhua erityisesti siitä näkökannasta, jonka pitäisi Teosofisessa Seurassa vallita salatieteellisten tutkimusten suhteen, ja tämä asia on meille Seuran jäseninä hyvin tärkeä.

Tulevaisuus riippuu suuressa määrin siitä ehdottomasta tutkimusvapaudesta, josta olen puhunut ja joka tulee käsittää jokaisen vapaudeksi ilmaista ajatuksensa ja esittää se totuus, jonka hän on ollut löytävinään, jotta sekin, joka ei ole sitä löytänyt, voi käyttää avukseen järkevää arvostelua ja näin korjata erehdyksensä.

H. P. Blavatsky, Seuramme suuri perustaja, on lausunut, että ainoa vaara Teosofisella Seuralla olisi, että se muodostuisi lahkoksi ja siis antautuisi seuraamaan jotakin henkilöä, sen sijaan että se etsisi yksinomaan totuutta sen itsensä vuoksi, sen sijaan että se mieluummin sortuisi erehdykseenkin harjoittaessaan ajattelun vapautta kuin toistaisi toisen sanoja, olivatpa ne sitten tosia tai ei! Sillä eteenpäin ei pääse se, joka vain heijastaa toisen ajatuksia, eikä se, joka toistaa sitä, minkä hän jo tietää.

Lukekaa sellaisia kirjoja, joissa löydätte teille uusia näkökantoja siten aina rikastuttaaksenne tietojanne. Totuutta voi tutkia monilta eri näkökannoilta, joista jokainen näyttää eri puolen siitä. Ja Teosofinen Seura edistyy enemmän tämän mielipiteiden vaihtelevuuden kuin yksimielisyyden kautta.

Me emme pelkää harhaoppisuuden vaaroja. Me tiedämme, että jokainen erehdys sisältää aina osan totuutta, sillä millään julistuksella ei itse asiassa ole elinvoimaa erehdyksensä vuoksi vaan ainoastaan sen totuudenmurusen takia, jonka se sisältää, samoin kuin pienestä hedelmäkodasta, jota kuoret ja verhot peittävät, löytyy toisen puun elonsiemen. Ihmisen sydäntä tai älyä ei vedä puoleensa erehdys vaan se totuus, jonka se peittää, jonka se kätkee ja jonka voimasta se elää. Älkää siis työntäkö luotanne pois erehdystä, vaan etsikää siitä totuutta, niin ehkä löydättekin aarteita.

Salatieteessä ei teille tarjota mitään ilmoitusta vaan ainoastaan tutkimusten tulos, ja nämä ovat aivan eri asioita. Jos te saatte ilmestyksen suurelta pyhimykseltä, voitte ainoastaan ottaa sen vastaan hiljaisuudessa, kunnioituksella. Mutta jos tutkija ilmaisee meille töittensä tuloksen ja jos me itse pidämme salatiedettä tieteenä ja haluamme tieteellisesti edistyä, niin me puolestamme tutkimme niitä lausuntoja, jotka meille esitetään, ja me tarkastelemme niitä oman järkemme valossa, jotta vähitellen kykenemme niitä sulattamaan.

H. P. Blavatsky on määritellyt salatiedettä "luonnossa toimivan jumaljärjen tutkimiseksi"; ei ilmoitukseksi vaan tutkimiseksi, mikä tarkoittaa, että saavutetut tulokset eivät milloinkaan ole täydellisiä ja että tutkimuksen tulee aina kulkea eteenpäin, sillä uusien totuuksien kenttä laajenee aina etsijän edessä. Tottukaa siis lukiessanne salatieteilijäin teoksia, jotka käsittelevät näkymättömiä maailmoja, pitämään niitä salatieteen enemmän tai vähemmän edistyneiden tutkijoiden työnä eikä minään pyhinä kirjoituksina.

Kun niissä tutkimusryhmissä, joita meidän loosimme muodostavat, on ryhdytty tutkimaan uutta kirjaa ja joku jäsen ilmaisee eriäviä mielipiteitä, niin ehkä jotkut sanovat hänelle, että hänen ei tulisi tehdä sitä, koska hänellä ei ole siitä aiheesta niin paljon tietoja kuin kirjan tekijällä. Mutta toisaalta minä ajattelen, että näiden tietojen puuttuessa ei niitä myöskään tule vain omaksua ja että ainoastaan tutkimalla ja pohtimalla jokaista aatetta voi tulla kykeneväksi käsittämään jotakin korkeampaa totuutta.

Älkää salliko milloinkaan looseissanne kenenkään jäsenen sanoa: Leadbeater, Blavatsky tai Steiner ovat sanoneet niin tai näin – omaksukaamme se sitä tutkimatta! Päinvastoin, täytyy keskustella. Koko maailma on altis erehdykselle, eikä kehittyä voi muulla tavoin kuin tutkimalla ja työtä tekemällä.

Kun Blavatsky kirjoitti Salaisen Opin viimeisiä sivuja, hän sanoi: "Tästä kirjasta tullaan löytämään paljon väärinymmärryksiä." Yksin Mestari voisi kirjoittaa sellaisen kirjan ilman yhtään erehdystä. – Miksi emme myönnä tätä, minkä kirjan tekijä itse on tunnustanut? Ja kuinka voimme erottaa totuuden erehdyksestä, jos pidämme järkemme sokeana jotakin kirjaa lukiessamme, jos emme harjoita erottamiskykyämme? Tiedän hyvin, että keskuudessamme muutamat tutkijat tietävät paljon enemmän kuin toiset, mutta he eivät halua ollenkaan tyrkyttää ajatuksiaan muille.

Me emme näe, kuten tiedätte, esineitä sellaisina kuin ne ovat. Jostakin esineestä saamamme kuva ei johdu yksistään tästä esineestä vaan myös useiden ennen näkemiemme samanlaisten esineiden muistosta. Kun tutkimme tätä kuvaa, kun koetamme käsittää sitä sielutieteelliseltä näkökannalta, niin havaitsemme, että jokaiseen esineestä saamaamme kuvaan liittyy joukko entisiä värähtelyitä, jotka sekoittuvat siihen. Havaitaksenne tätä, tarkastelkaa jonkin teille tuntemattoman maan asukkaita, esimerkiksi Intian: ensin kaikki tuntuvat teistä samannäköisiltä, ettekä te voi erottaa ihmisjoukossa ketään niistä, joita näitte edellisenä päivänä, niin samanlaisilta näyttävät teistä heidän ulkomuotonsa. Vasta pitkän aikaa jälkeenpäin voitte huomata ne erilaisuudet, jotka siellä – kuten muuallakin – erottavat ihmisiä toisistaan. Ensin näkyvät yhtäläisyydet, myöhemmin ilmenevät erilaisuudet, ja vasta silloin alkaa oikeiden havaintojen tekeminen. Samoin on laita sen, joka kulkee astraali- tai mentaalimaailman läpi. Hän näkee ensin vain yhtäläisyydet ja erottaa vain vähän asioita, myöhemmin hän huomaa erilaisuudet ja hänen havaintonsa tulevat paljon oikeammiksi. Hän näkee paremmin, koska hänellä on jo käytettävänään menneisyydessä tehdyt havainnot, jotka täydentävät nykyisiä havaintoja.

Kun näkymättömissä maailmoissa tarvittavat kyvyt kehittyvät, niin muutamien vuosien välein samasta esineestä tehdyt havainnot eroavat suuresti toisistaan. Tahdon teille mainita kaksi havaintoa, jotka Leadbeater ja minä olemme tehneet kahdentoista vuoden välein, ensimmäinen v. 1895, toinen v. 1907.

Havaintojen kohteena oli kemian atomi (ei nykyaikaisen tieteen fyysinen atomi), jonka me jaoimme yhä pienempiin ja pienempiin osiin siihen asti, kun me keksimme fyysisen alkuatomin, joka on fyysisen ainetilan viimeinen alajaotus. Jatkaessamme silloin jaotusta vielä edemmäksi havaitsimme, että tämä fyysinen atomi muuttuu astraalisiksi atomeiksi, joista se siis näyttää olevan kokoonpantu.

Kun kaksitoista vuotta myöhemmin jälleen syvennyimme samoihin havaintoihin kehittyneemmällä näkökyvyllä, niin huomasimme, että fyysinen alkuatomi murtuessaan ei muutu astraaliatomeiksi vaan hajaantuu aivan pieniksi eetteriosiksi; ilmeisesti nämä eivät ole fyysistä eetteriä, koska itse atomi on sen pienin osa, vaan ne ovat kosmista eetteriä. Näin jakautunut atomi kulkee läpi kaikkien, yhä hienompien ja hienompien ainetilojen, aina nirvaaniseen tilaan asti laskeutuakseen sitten samalla tavoin astraaliaineen tilaan asti. Näiden kahden perättäisen tilan välissä, oikean fyysisen atomin ja astraalisten atomien, jotka johtuvat sen jakautumisesta, esiintyy siis ikään kuin täydellinen hajoaminen, jota seuraa kokoontuminen astraalitasoon asti. Tämä perättäinen hajoaminen ja jälleen yhtyminen oli jäänyt meiltä huomaamatta kaksitoista vuotta aiemmin. Tämä on aivan kuin jos me olisimme tarkastelleet samaa esinettä ensin heikon suurennuslasin läpi, sitten vahvasti suurentavan suurennuslasin läpi, joka saattaa meidät huomaamaan moninaisia yksityiskohtia.

Uusien havaintojen tulee aina täydentää vanhoja. Myös kun luulette huomaavanne eroa Steinerin ja meidän välillä, tulee teidän ensin sanoa itsellenne, että havaintokohteena on voinut olla eri asiat. Olen huomannut, että Steiner Atlantista ja Lemuriaa koskevissa tutkimuksissaan on enemmän tarkastellut tämän ajan ihmiskunnan sieluelämää kuin tapausten kulkua ja rotujen kehitystä. Tästä johtuu ilmeinen ero, kun hän näet on tutkinut sielutieteellisiä seikkoja, sisäistä kehitystä, ja me taas ulkonaisia seikkoja ja ruumiillista kehitystä.

Suuri osa eroavaisuudesta on tätä laatua. Teidän tulee myös aina koettaa ymmärtää sitä näkökantaa, jolla tutkija on tutkimustensa kohteen suhteen, sillä on täysin luultavaa, että se, joka tutkii asioiden yhtä puolta, ei tunne niiden muita puolia. En tahdo sanoa, että kaikki eroavaisuudet Steinerin ja meidän välillä ovat tätä laatua, mutta varmaan suuri osa niistä johtuu tästä.

Muuten huomatkaa, että siinä, mikä koskee meidän astraali- ja mentaalimaailmassa tekemiemme tutkimusten tuloksia, olemme melkein yhtä mieltä siitä, mikä on yhteydessä siveysopin kanssa, tai että erot, jotka meidän mielipiteissämme tässä kysymyksessä ovat, eivät ole suurempia kuin erot fyysisten ilmiöiden tutkijoiden mielipiteissä. Mutta nyt ne tiedot, jotka me hankimme niistä maailmoista, joihin kuoleman jälkeen menemme, ovat meille tärkeimmät, sillä ne koskevat koko nykyistä elämäämme, ja me neuvomme suhtautumaan siihen viisaudella. Suurimmat eroavaisuudet, joita meidän välillämme ylipäänsä voi huomata, koskevat kysymyksiä alaroduista, roduista, taivaankappaleista ja ketjuista – kaikki kysymyksiä, joilla on paljon vähemmän merkitystä käytännön elämällemme, eikä ole viisasta väitellä niistä, koska tulevat sukupolvet tekevät omat tutkimuksensa ja korjaavat meidän mahdollisesti tekemämme erehdykset, koska uudet sukupolvet saavat kehittyneiden kykyjensä johdosta näihin kysymyksiin aina enemmän selkeyttä.

Me olemme kaikki tutkijoita, ja riiteleminen meidän töittemme johdosta olisi kaikkien uskontojen tekemien erehdysten uudistamista. Sellaisella ei tule olla sijaa seurassa, jossa kaikilla on oikeus etsiä ja puhua. Ottakaa huomioonne, että ei Steiner, ei Leadbeater, enkä minä riitele näistä kysymyksistä – sitä tekevät vain muutamat oppilaistamme, jotka ovat liian taipuvaisia uskomaan, että joku meistä tietää kaiken, samalla kun toinen ei tiedä mitään. On lapsellista niiden taholta, jotka eivät voi nähdä, väitellä kysymyksistä, joissa näkeminen on aivan välttämätön, ja vielä silloin kun ne, jotka voivat nähdä, välttävät kaikkea väittelyä.

Miksi pitäisi näin koettaa rajoittaa vapautta? Jos Steinerillä on vastakkaisia mielipiteitä kuin minulla, on hänellä ehdoton oikeus pitää ne ja opettaa niitä kaikkialla, missä hän tahtoo. Minulla on myös sama oikeus. Tässä olemme tasa-arvoiset, eikä kumpikaan meistä voi sanoa: tämä, jota minä opetan, on totuus, omaksukaa se! – Pidättykää sellaisesta intomielisyydestä, joka voi sokaista teidät. Meidän kaikkien velvollisuutemme on säilyttää loukkaamattomana vapautemme ja sanoa, että Teosofisessa Seurassa on ehdoton ajatus- ja puhevapaus ja että kukaan ei koeta tyrkyttää muille mielipiteitään.

***

Siirryn nyt toiseen kohtaan, josta haluan puhua teille ja toivon voivani tehdä sen loukkaamatta ketään – se koskee Kristusta.

Alkuperäisessä kirkossa aiheutui lukuisia hajaantumisia tästä asiasta, josta tavallisen ihmisen on mahdotonta saada varmuutta. Erityisesti syntyi suuri hajaannus itämaiden ja länsimaiden välillä kysymyksestä, mikä on Pyhän Hengen alkuperä. Tämä on metafyysinen kysymys, josta siis ei voi saada varmuutta. Kreikkalainen kirkko sanoo: Pyhä Henki lähtee Isästä. Roomalainen kirkko sanoo: Pyhä Henki lähtee Isästä ja Pojasta. – Mutta kukapa voisi ratkaista tällaisen kysymyksen? Sellainen kysymys, joka koskee jumalallista luontoa, on liian paljon tavallisen ihmisen yläpuolella, ja on todella parempi mietiskellä sitä kuin riidellä sen johdosta.

Jumalan Pojan luonnosta, kolminaisuuden toisesta persoonasta tuli aihe toiseen hajaantumiseen. Katolilaiset sanovat, että hän on samaa olemusta kuin Isä – Areioksen puoltajat taas olivat sitä mieltä, että hän ei ollenkaan ole samaa olemusta, ja tuosta tuli ainaisten riitojen lähde. Mutta kuka tässäkään kysymyksessä voisi ratkaista riidan?

Tällaisiin kysymyksiin voi uskoa, mutta niitä ei voi nähdä, ja sen vuoksi meidän täytyy Seurassamme välttää, ettemme lankea tähän samaan erehdykseen sellaisella tekosyyllä, että Steiner ei ole samaa mieltä Kristuksen luonnosta kuin muut salatieteilijät. Lukeutukaa mielipiteen tai toisen kannattajiksi – sillä on todellisuudessa vähän merkitystä, sillä tärkeätä ei ole se, mikä nimi on palveluksen kohteella, vaan sisäinen mielentila, ja siinä määrin kuin ihminen ponnistaa kohotakseen jumalallista luontoa kohti, hän lähestyy sitä.

Me puolestamme ajattelemme, että Kristus otti kasteen hetkellä haltuunsa sen suuren oppilaan ruumiin, jota me nimitämme Jeesukseksi, ja että hän kolmen vuoden aikana asui siinä. Me ajattelemme myös, että se suuri olento, jota me kutsumme Kristukseksi, on sama kuin se, jota buddhalaiset kutsuvat bodhisattvaksi.

Steiner ajattelee toisin. Hän myöntää samoin kuin me, että bodhisattva, jota hän pitää suurena maailmanopettajana, on kulkenut ihmiskehityksen ylöspäin kohoavien portaiden kaikki askelmat siihen korkeaan asemaan saakka, joka hänellä on nyt, mutta hän ei myönnä, että se, jolle hän antaa Kristus-nimen, olisi kehittynyt ihmiskunnassa, vaan hän uskoo, että hän on laskeutunut korkeudesta ja että hän kerran laskeuduttuaan ei palaa takaisin. Hänellä on siis itse asiassa Kristuksesta samanlainen usko kuin buddhalaisilla Buddhasta. Nämä todella sanovat, että se suuri olento, jota he palvelevat, ei esiinnyttyään maan päällä Buddhana palaa enää milloinkaan.

Jos teidän joukossanne on niitä, joita enemmän miellyttää Steinerin oppi, niin seuratkoot he sitä. Molemmin puolin ollaan yhtä mieltä siitä, että kysymyksessä oleva suuri olento on Mestarien yläpuolella, että hän on Mestarien Mestari. Ja mitä tulee kysymykseen hänen paluustaan maan päälle, niin sen aivan luonnollisesti ratkaisevat tulevaisuuden tapaukset, eikä mitään väittelyä tule puhjeta tästä aiheesta. Samalla tavoin, jos meidän oppimme paremmin vastaa sitä ajatusta, joka suurella joukolla teistä on totuudesta, jos he mieluummin uskovat, että Kristus eli bodhisattva on noussut askel askeleelta ylös ihmisyyden portaita jumalalliseen ihmisyyteen asti, on heillä siihen aivan yhtä suuri oikeus.

Tahtoisin, että rauha vallitsisi Seurassa sen ehdottoman vapauden johdosta, joka jokaisella jäsenellä on katsoa totuutta sillä tavalla, joka miellyttää häntä parhaiten, haluamatta tyrkyttää muille omaa näkökantaansa. Ja jos joku sanoo minulle – minulle on äskettäin niin sanottu – että Steiner ymmärtää paljon paremmin kuin minä näitä suuria totuuksia, niin vastaan: "No hyvä, seuratkaa siis häntä; mitä minuun tulee, niin en näe samoin kuin hän, mutta en myöskään vaadi, että koko maailman pitäisi uskoa niin kuin minä itse."

Minun mielipiteeni on, että on sangen hyvä, että meidän Seurassamme ajatellaan eri suuntiin, ja hyvin usein olen sanonut niille, jotka seuraavat hyväntahtoisesti minua, että lukekaa Steinerin kirjoja, koska hän esittää vastakkaisia näkökantoja kuin minä, ja jos te haluatte valita meidän molempien välillä, tulee teidän niitä tuntea; muussa tapauksessa jättäkää ne syrjään. Seurassamme, niin kuin uskonnon ja politiikan alalla, meidän tulee lukea niiden ajatuksia, joiden kanssa emme ole yhtä mieltä; siten opimme tuntemaan uusia asioita. Jos sitä vastoin aina riipumme niissä, joiden mielipiteisiin luotamme, jos sanomme: en tahdo lukea tuollaista kirjaa, koska olen eri mieltä sen tekijän kanssa, emme pääse eteenpäin.

Ainoastaan vapaudessa kehittyminen voi tulla kysymykseen. Niinpä pyydän teitä lukemaan kaikkia kirjoja. Hankkikaa tietoa kaikista mielipiteistä, koettakaa ymmärtää niitä ja säilyttäkää vapautenne, joka tulevaisuudessa on kallein aarteenne. Vain yksi asia on varma, ja se on, että ei Steiner, ei Leadbeater, ei Blavatsky, enkä minä tunne kokonaan totuutta. Tulevina vuosisatoina uudet tutkimukset, toiset näkökannat paljastavat meille sellaisia totuuden puolia, joista emme vielä tiedäkään. Avatkaa kaikki ovet valolle. Ne, jotka kaipaavat totuutta, eivät voi pelätä valoa. Miettikää kaikkia asioita, tehkää itse tutkimuksianne, jos siihen kykenette, muussa tapauksessa arvostelkaa oman järkenne avulla ja omaksukaa kaikki se, mikä teistä näyttää järkevältä, mikä teille on eniten avuksi, sillä kaikilla kehityksen asteilla on totuuksia, jotka ovat avuksi, ja toisia, jotka eivät ole avuksi sen vuoksi, että emme vielä ole valmiita ottamaan niitä vastaan, että ne eivät ole meidän tasollamme. Totuus, joka on avuksi veljellenne, ei useinkaan ole sellainen, jota te samalla hetkellä tarvitsette. Sen vuoksi teidän ei milloinkaan tule kieltää häntä omaksumasta sitä totuutta, jota hänen sielunsa vaatii ravinnokseen.

Mitä tulee niihin suuriin ja syviin kysymyksiin, jotka koskevat sellaisen olennon luontoa kuin Kristuksen, niin on paljon tärkeämpää teille lähestyä Kristuksen henkeä kuin väitellä hänen luonnostaan. Jos te voitte herättää itsessänne joitakin hänen ylevistä värähtelyistään, tuntea hänen läsnäolonsa, rakastaa hänen kauneuttaan ja suuruuttaan, silloin – kutsukaa häntä sitten Kristukseksi tai bodhisattvaksi – kuljette eteenpäin henkisyyden polulla. Rakasta totuutta ja kauneutta – sitä, josta on sielulle ravintoa ja joka auttaa viettämään ihmiskunnalle hyödyllistä elämää – kas siinä aate, jota täytyy seurata, tulkoon se mistä tahansa.

Pyydän teitä, veljet ja sisaret, älkää uudistako Teosofisessa Seurassa menneiden aikojen uskonkiihkoa. Kunnioittakaamme jokainen toinen toistamme, niin kuin tulee tehdä ihmisten, jotka etsivät totuutta. Älkäämme luulko mitään suurta omista tiedoistamme, vaan janotkaamme totuutta ja olkaamme ystävällisiä veljillemme koettaen ymmärtää kaikkea eikä työntää mitään luotamme. Silloin on vallitseva Seurassa rauha ja sopusointu, joiden kukoistaessa kuljemme kehityksen ja edistyksen tietä.

(Revue Theosophique Francaise)

Tietäjä −  heinä-elokuu 1912

Kieliasua uudistettu sisältöön puuttumatta.