Annie Besant

Moninaisuudesta ykseyteen

Otteita kirjasta An Introduction to Yoga

Kun katselemme maailmaa ympärillemme, herää meissä heti kysymys, mitä maailmanhistoria todellisuudessa sisältää? Kun luemme historiaa, mitä oikeastaan saamme tietää? Se näyttää aina liikkeessä olevalta panoraamalta. Ihmiset tulevat ja menevät, tapahtuma seuraa toista. Mutta oikeastaan se on vain varjojen leikkiä. Ihmiset ovat varjoja, niin kuninkaat, valtiomiehet kuin armeijatkin, mikään niistä ei ole todellinen. Samoin erilaiset tapahtumat, sodat, vallankumoukset, kansojen nousu ja häviö on vain varjoleikin luontoista. Vaikka historioitsija koettaa mennä syvemmälle keskittyessään esimerkiksi maailman taloudellisten edellytysten tai sosiaalisten tekijöiden tutkimiseen tai yrittäessään tunkeutua yleisen ajattelun eri alueille, hän liikkuu yhä niiden varjojen keskellä, joita näkymättömät todellisuudet ovat heittäneet. Se maailma, jonka näemme ympärillämme, on harhaa, se arvo, jolla sitä tavallisesti mittaamme, on virheellinen. Ne asiat, joille useimmat meistä panevat niin suuren merkityksen, ovat merkityksettömiä henkiselle ihmiselle. Kaikki maailman jalokivet, jotka välkehtivät auringonpaisteessa, ovat vain lasipalasia sille, joka omaa tietoa. Kuninkaan kruunu, keisarin valtikka, hallitsijan riemuvoitto ovat arvottomia sille, joka on nähnyt välähdyksen Itsen majesteetillisuudesta. Mikä sitten on todellista? Millä on todellista arvoa?

"Maailmankaikkeus on olemassa Itsen takia." Suuri arkkitehti ei suunnitellut eikä rakentanut maailmojaan sitä varten, että me vain nauttisimme niistä ja iloitsisimme niiden kauneudesta. Tosin hän on täyttänyt maailmansa kauniilla asioilla – taivaankaaren tuikkivine tähtineen, vuoret lumisine huippuineen, laaksot vihreine kenttineen ja tuoksuvine kukkineen, meret mittaamattomine syvyyksineen milloin levossa, milloin raivoten – mutta ne eivät ole olemassa itseään varten, eivät myöskään meitä varten vaan Itsen takia. Niillä ei itsessään ole arvoa, ne ovat vain edistääkseen ja mahdollistaakseen Itsen ilmennykset.

Maailma kaikkine kauneuksineen, onni, kärsimys, ilot ja surut ovat vain sitä varten, jotta Itsen voimat voivat ilmetä. Kaikki on Itseä varten pienimmästä pölyhiukkasesta mahtavaan arkkienkeliin ja Logokseen saakka ovat olemassa siksi, että tämän ainoan Itsen moniin muotoihin pukeutuneet osat voisivat käsittää samaisuutensa ja ilmentää Itsen voimia siinä aineessa, joka ympäröi niitä.

On vain yksi Itse, sama tomuhiukkasessa ja arkkienkelissä. "Osa minusta, Itsestä on kaikissa näissä elävissä hengissä", sanoo Krishna. Elämää synnyttävät auringonsäteet, yli merten vyöryvät laineet, puiden latvoissa puhaltava tuuli, peltoja kasteleva sade, kaikki tämä, jotta Itse näkee itsensä aineessa ilmenneenä, maailmankaikkeuteen ruumiillistuneena.

Niiden monien merkittävien asioiden joukossa, jotka teosofia on esittänyt maailmalle, löydämme myös sen tosiasian, että sama tapahtuma, joka esitetään jossakin, tapahtuu myös jossakin toisessa paikassa, sama toistuu suuremmissa tai pienemmissä kierteessä. Jos ymmärtää yhden kierroksen tapahtumat, ymmärtää kaikkien. Samat lait, joiden mukaan aurinkokunnat syntyvät, soveltuvat myös ihmisen kehitykseen. Ne lait, joiden mukaan Itse kehittää voimiaan maailmankaikkeudessa pienimmästä suurimpaan, ohjaavat myös ihmisen tajunnan kehitystä. Jos ymmärtää nuo lait jollakin kohtaa, ymmärtää ne myös jokaisella toisella. Jos koetamme päästä niiden perille pienessä, niin avautuvat ne meille suuressakin. Jos koetamme käsittää ne suuressa, niin selkeytyvät ne myös pienessä.

Tämä valtava kehitys kivestä Jumalaan vaatii aikaa miljoonia vuosia, kokonaisia aikakausia. Maailmankaikkeudessa kokonaisuudessaan tapahtuva kehitys toteutuu ihmiskunnan kohdalla lyhyemmässä ajassa, niin lyhyessä, että se näyttää olemattomalta pitempään verrattuna. Vielä pienempi on se ajan kierros, joka tapahtuu ihmisyksilön kohdalla. Ne voimat, jotka ilmenevät ja kehitetään maailmankaikkeudessa, vahvistuvat sitä mukaa kuin kehitys etenee. Kiveen vangittuna ne valloittavat hiukan voimaa ja kasvavat vähäsen siinä muodossa. Kun nämä voimat ovat niin paljon vahvistuneet, etteivät enää löydä ilmenemismahdollisuuksia näissä muodoissa, ne siirtyvät kasvikuntaan ja sen eri muodoissa kehittävät jumalallista luontoa. Kun nämä muodot eivät enää voi tarjota kasvumahdollisuuksia siirtyvät ne eläinkuntaan, kunnes lisätyin kokemuksin ylittävät eläinkunnan ja sijoittuvat ihmismuotoihin. Näissä nämä jumalalliset voimat vahvistuvat yhä enemmän, reagoivat yhä voimakkaammin ihmismuodon rajoituksiin, ylittävät ne ja ryhtyvät työskentelemään yli-ihmisen muodon synnyttämiseksi. Tätä jälkimmäistä prosessia kehityksessä kutsutaan itämailla "joogaksi".

Siten ihmisellä ennen ihmisastetta on takanaan pitkä kehitysprosessi – kivikunnan kautta kasvikuntaan, kasvikunnan kautta eläinkuntaan ja eläinkunnan kautta ihmiskuntaan. Ihmisaste on saavutettu tätä edeltäneessä kehitysketjussa, kuuketjussa. Tästä on kehitys maan päällä kulkenut eteenpäin, ja nykyinen kehitysasteemme käsittää kaikkien aikaisempien asteiden kootut voimat. Kun nyt tulemme kehityksemme lyhyempään kierrokseen, joka tähtää yli-ihmisasteen saavuttamiseen, on meillä takanamme kaikki ne voimat, jotka olemme kehkeyttäneet ihmisenä ollessamme.

Mihin sitten kaikella tällä pyrimme? Miksi tämä pitkä, raskas ja tuskantäyteinen kehitysprosessi? Päämääränä on ykseys. Jos me olisimme täysin tietoisia siitä, mitä ykseystunne ja ykseydellinen elämä merkitsevät, niin me hartaasti haluaisimme saavuttaa ne. Ykseydellinen elämä poikkeaa kokonaan siitä, mihin me tavallisesti olemme tottuneet. Niinpä kun saavutamme yhteystunnon, niin suurin osa siitä, mitä me nyt kutsumme "hyveiksi", menettää merkityksensä. Paljon siitä, mitä me nyt ihailemme ja minkä luulemme olevan meille avuksi, muodostuukin esteeksi polullamme. Kaikki ne ominaisuudet, joita pidämme oikeutettuina, kuten moraalinen suuttumus, pahan inhoaminen tai toisen tuomitseminen, ovat merkityksettömiä, jopa vahingollisia. Kun ihminen tulee tietoiseksi ykseydestä, hän näkee Jumalan jokaisessa ihmisessä ja inho muuttuu sääliksi. Kun hän käsittää ykseyden, hän ei enää voi tuomita kanssakulkijoitaan. Hän ei voi vetäytyä pois mistään, syntinen on hän itse. Ei ole enää minua eikä sinua, molemmat ovat yhtä. Jumala on myös syntisessä, synti ei asu Jumalassa vaan katoavaisessa verkossa. Kun ihminen käsittää Itsen sisäisen suuruuden, ketä hän tuomitsisi? Tuo toinen on hän itse, ja hän itse on tuo toinen – tämä on ykseyttä. Jos voimme vangita edes välähdyksen tästä suurenmoisesta ajatuksesta, siitä autuuttavasta ykseydestä, missä me kaikki olemme yksi elämä, niin tämä pieni välähdys jo kohottaa koko luonnon kaikkine ilmennyksineen lähemmäs jumaluutta ja sitä kauneutta, joka on Jumala.

Suom. S. R.

Teosofi — marraskuu, 1965

Koko alkukielinen An Introduction to Yoga -teos:

http://www.gutenberg.org/cache/epub/4278/pg4278-images.html


Etusivu Artikkelit