Aimo Palomäki

Teosofia – henkisen innoituksen lähde

"Pyri, oi pyri tiedon huipulle, vaikka yksinäisyyden tuulet siellä puhaltavat."

Mikäli ymmärrämme teosofian – jumalviisauden – sisäisen tapahtumisen pulppuavana lähteenä, tiedämme, että se on jotakin ikuista, vailla määritelmiä ja dogmeja. Se on kaikkien ihmisten sisimpään kätketty tieto henkisestä alkuperästämme, halusimmepa sitä tai emme. Käsittääkseni onkin olemassa vain yksi probleema, joka tuottaa kaiken sen ristiriidan, surun ja taistelun, joka nähdään sekä yksilöiden että kansojen kohtaloissa. Se on haluttomuuden ongelma. Me emme halua eli viitsi nähdä sitä vaivaa, joka vapauttaisi meidät tietämättömyyden synnyttämistä ajatustottumuksista, sovinnaisista uskomuksista ja niiden aiheuttamista peloista. Kuitenkin juuri tuon sisäisen muutoksen aikaansaamiseksi on meille annettu ne opetukset, joita me Teosofisen Seuran piirissä tutkimme, mutta älkäämme unohtako, että "teosofia on kuin suuri valtameri ja seurat vain kuplia sen pinnalla", kuten H. P. B. on sanonut. Tarkkailkaamme alati, ettemme samaista teosofiaa seuroihin, jotka ovat työvälineitä ja joita tarvitaan ja käytetään kanavina henkisen valon leviämiseksi niin kauan kuin ne siihen kelpaavat. Se riippuu siitä, miten me noita työkaluja hoidamme ja pidämme kunnossa. Samoin ulkonainen tieto ja opiskelu ovat vain keinoja, jotka eivät auta pitkällekään, ellemme ymmärrä teosofiaa sisäisenä valona, jumalviisautena, joka pyrkii valaisemaan toimintaamme niin älyn, tunteen kuin fyysisenkin maailman kentässä.

Usein kuulee puhuttavan ihmisestä, joka aivan kuin säteilee. Olemme varmaan jokainen joskus tavanneet tuollaisen henkilön. Mikä hänestä säteilee? Ei mikään muu kuin henkisyys, hengen valo, joka valaisee hänen olemuksensa ja toimintansa. Kaikki epävarmuus ja tuskittelu ovat hänestä poispyyhityt eikä hän ehdi tarkkailemaan valaistuksensa astetta, tuskin hän siitä mitään tietääkään.

Tavallisesti me kuitenkin kasaamme esteitä tuon sisäisen valomme tielle samaistamalla itsemme haluihimme ja mielitekoihimme, uskomuksiimme ja mielipiteisiimme, mistä seurauksena on levottomuus ja jonkin puuttumisen tunne. Yritämme ratkaista pulmamme tyydyttämällä halujamme ja etsimällä erilaisia nautintoja. Saatamme puuhata myös ihanteidemme parissa vain todetaksemme, että jotakin puuttuu. Etsimme epätoivoisesti ratkaisua ongelmiimme niiden omalla tasolla, noiden ongelmien omassa kentässä, mikä ei koskaan onnistu. Puuttuu nimittäin tärkein, hengen valo, joka ei näy ennen kuin tietty määrä esteitä on poistettu ja "porattu taivaan kattoon reikä". Vasta silloin aukeavat virvoittavien vesien lähteet ja voimme toimia yhteistyössä todellisen itsemme kanssa. Silloin ymmärrämme teosofian valossa myös oikealla tavalla ongelmiemme luonteen. Sen valossa voimme nähdä kaiken aivan uudella tavalla ilman ristiriitaa ja hämmennystä.

Omalla kohdallani vasta teosofia opetti minut näkemään oman uskontomme sisäisen puolen, kristinuskon teosofian, samoin ovat valottuneet uudeksi näkemykseksi Kalevalan kertomukset ja antiikin mytologia. Teosofian ääni kuuluu nyt myös musiikissa, se näkyy taiteessa ja kirjallisuudessa, se elää luonnossa ja tieteen tulosten tarkkailussa. Mikään ei ole sen katseelle vierasta, kunhan osataan katsoa. Monet huolemme ja vastoinkäymisemmekin saavat uudet perspektiivit, vaikka emme sitä aina heti huomaisikaan. Kaikki tämä merkitsee kosketuksen saamista tavallista korkeampaan tajunnantilaan, mikä jo onkin riittävä ja mielestäni puhdas motiivi totuuden etsimisen alkamiselle.

Se, missä määrin tämä on mahdollista, riippuu jokaisesta itsestään, sillä työ on jokaisen tehtävä itse. Mutta mikäli ymmärrämme vähänkin teosofian todellisesta sanomasta, uskon, että siitä voi muodostua todellinen henkisen innoituksen lähde, josta vesi ei koskaan lopu. Uskaltaisinpa melkein sanoa, että ellei teosofia merkitse meille sitä, ellei se muodostu todella eläväksi voimaksi elämässämme, ei se olekaan teosofiaa, vaan meidän mielikuvamme siitä, millä on taipumus jähmettyä jääksi ja muodostua jonkinlaiseksi toiveiden mekanismiksi, jolloin valppaus sammuu ja ihminen toimii unen kaltaisessa tilassa automaattina. Silloin ei meitä hyödytä suurikaan ns. okkulttinen tietomme eivätkä hyvät aikomuksemme, koska pitämällä mielikuvaamme, joka on vain symboli, itse todellisuutena, estämme totuuden virtojen kulkemasta kauttamme ja taomme hienoista teorioista ja opetuksista entistä hankalammat kahleet todellisen itsemme ympärille.

Menestys henkisessä elämässä riippuu sekä sisäisestä valaistuksesta että sen aiheuttamasta toiminnasta, ja vaikka tuo ikään kuin uuden kielen löytäminen jättää etsijän näennäisesti yksin, koska maailma ei enää elä hänessä, vaikka hän elääkin maailmassa, antaa teosofia etsijälleen sen kannustimen, joka innostaa yrittämään kiipeämistä vuoren huipulle, jossa yksinäisyys on ykseyttä ja tieto on viisautta.

Teosofi – 1965


Etusivu Artikkelit