Aquarius

Voiko kädestä lukea ihmisen kohtaloa?

I. Kreivi Hamon, kiromantian länsimainen uranuurtaja

Käden tutkiminen kuuluu eräänä sivuhaarana salatieteen alaan – kuten astrologia, irenologia (oppi, joka selostaa pääkallon muodosta ihmisen kykyjä ja luonteenominaisuuksia), fysionomiikka (oppi kasvojen muodosta ja ilmeistä luonnetutkimuksessa), grafologia ym. Viimemainittu on jo tieteellisesti tunnustettu, mutta moni muu salatieteen haara vielä odottaa läpimurtoaan.

Jo hyvin varhain todettiin, että ihmisen kuolematon Minä kirjoittaa historiansa käsiin, kuten vanki piirtelee muistiinpanot elämänsä tapahtumista vankilan muureihin. Mutta eivät ainoastaan kädet, vaan pääkallon, nenän ja otsan muoto, kasvojen ilmeet, silmät, korvat ym. puhuvat pettämätöntä kieltään ihmisluonteesta, hänen kehittyneisyydestään tai kehittymättömyydestään. Niiden viivat ovat sielun symbolista kieltä. Se, joka tuntee nämä "hieroglyfit", voi tunkeutua ihmissielun syvyyksiin.

Kiromantia tunnettiin jo muinaisessa Intiassa. Maassa on vieläkin lukuisia alan taitajia. Myös useat kreikkalaisen kulttuurin viisaat, joiden filosofia on perustana länsimaiselle sivistykselle, olivat tämän opin kannattajia. Anaksagoras, Aristoteles, Plinius, Cardanus ja Paracelsus uskoivat horjumattomasti käsitieteeseen, tästä todistavat heidän teoksensakin. Tiedetään myöskin Hispanuksen lähettäneen Aleksanteri Suurelle tätä tiedettä koskevan selostuksen. Kiromantialla on noista ajoista lähtien jatkuvasti ollut kannattajia länsimailla.

Lääkärit ovat todenneet, että kädessä on enemmän hermoja kuin muissa ruumiin osissa ja sormet ja kämmen ovat muita käden osia runsashermoisemmat. Hermotutkija, kirurgi ja fysiologi, Sir Charles Bell (s. 1774) sanoi: "On merkillinen tosiasia, että emme voi tuntea valtimonlyöntiä kielellä, mutta tunnemme sen sormilla."

Mutta tuskin kukaan muu kuin alaansa syvästi perehtynyt kädentutkija voi tajuta, millaisia kykyjä ja voimia ihmiskädessä piilee. Intialainen mytologia, jonka jumalat aina edustavat jotakin ihmisen intohimoa tai jumalallista voimaa, sanoo, että Jumalat asuvat sormenpäissä.

Tunnetuin länsimainen kiromantikko oli englantilainen kreivi Hamon, joka käytti peitenimeä "Cheiro". Hän oli jo nuoruudestaan alkaen salatieteilijä ja syntyjen syvien tutkija. Hän oli niitä harvoja yksilöitä, jotka vuosikymmeniä kestäneiden tutkimuksiensa ja toimintansa kautta ovat syventäneet ihmisen, tuon salaperäisen olennon, tuntemista.

Kreivi Hamon valmistui alunperin papiksi, mutta hänen mieltään kiehtoivat laajemmat tutkimustehtävät kuin mitä dogmaattisen kirkon alueella oli mahdollista. Viimeisestä pappistutkinnostaan kertoo Hamon esitelmässään, jonka hän piti aikansa tunnetuille tiedemiehille Lontoon Psyykkisessä Seurassa toukok. 10. p:nä 1912. Ruusu-Risti-lehti julkaisi sen v. 1923 Ludvig Deinhardin selostuksena ja ote siitä kuuluu seuraavasti: "Ensiksi otti hänet (Hamonin) vastaan piispa ja toivotti hänelle sydämellisesti onnea. Sitten piispa otti, kuten oli tapana, käteensä Raamatun ja avasi sen umpimähkään ja antoi hänen lukea siitä määrätyn paikan. Auki oli Jobin kirjan 37 luku, ja piispa piti esillä seitsemättä säkeistöä. Teksti hänen tuli selittää valmistamatta. Se on ihmeellisimpiä Raamatun säkeistöjä. Englantilaisessa painoksesta sitä ei ole koskaan oikein käännetty. Vanhoilla kirkkoisillä oli jonkunlaista kammoa vanhoista ajoista polveutuvaa kiromantiaa kohtaan, ja sen tähden he käänsivät tämän säkeistön tahallaan väärin sen vanhasta hepreasta silloisille sivistyskielille. Cheiro käänsi sen seuraavasti: "Jumala tuottaa ihmisen poikien käsiin merkkejä ja tunnusmerkkejä, jotta ihmisenpojat oppisivat tuntemaan omat tekonsa."¹

¹ Tämä kohta on myös suomalaisessa tekstissä turmeltu. Lutherin käännös on seuraava: "Jumala on varustanut kaikkien ihmisten kädet sinetillä, jotta he näkisivät, mitä hän voi tehdä."

Mainittu lehti jatkaa: "Sattumalta tunsi Cheiro jo silloin tarkkaan tämän säkeistön ja sen hepreankielisen merkityksen. Läsnäolevien hämmästykseksi ja kauhuksi hän selitti sen seuraavasti: 'Sielu koettaa vankeudessaan kirjoittaa oman sanomansa käden viivoihin. Se, joka tulkitsee tämän sanoman niin, että sielu sen kautta edistyy kehityksessään, on kuuliainen Jumalan tahdolle.'"

Cheiroa ei papin virka kiinnostanut. Hän lähti Intiaan, jossa erään brahmiinin johdolla tutki kiromantiaa kuusi vuotta. Tultuaan takaisin kotimaahansa hän luennoi käden tieteestä sekä Englannissa että monessa muussa maassa. Hänen luennoillaan oli kuulijoina tiedemiehiä, lääkäreitä ja muita asianharrastajia. Hänen teoksiaan käännettiin useille länsimaiselle kielille. Cheiron pääteos "Cheiro's Language of the Hand" (Cheiron käden kieli) sai hyvin laajan menekin. (Hän kertoo 22. painoksen esipuheessa, että ensimmäinen painos 4 000 kappaletta loppui neljässä kuukaudessa.) Cheiron tutkimusmenetelmissä voidaan puhua tieteellisestä kiromantiasta.

Cheiro julkaisi aikoineen "The Strand Magazinessa" artikkelin lordi Kitchener-haastattelustaan. Sen ovat lainanneet myös lehti "Efterät" ja Daniel Cajander kirjaansa "Kivistä leipää ja kultaa".

Cheiro kertoo, että 21. pnä kesäkuuta v. 1894 oli hänellä kunnia tavata lordi Kitchener, silloinen kenraalimajuri Kitchener, armeijakunnassa ja hän otti silloin tämän kädestä jäljennöksen. "Minun oli pakko käyttää sitä paperia, joka oli hänen edessään pöydällä", hän kertoo, "merkillistä kyllä, tässä jäljennöksessä näkyi aivan selvästi armeijakunnan sinetti keskisormessa, jota aina on pidetty kohtalon sormena, — kenties se ennusti sitä, että hänestä oli tuleva johtava sielu tuossa suuressa armeijakunnanosastossa tämän kauhean sodan aikana.

Siihen aikaan lordi oli 44-vuotias ja toimi egyptiläisen armeijakunnan päällikkönä. Muistan selittäneeni hänelle, mitkä korkeat kunnia-asemat ja vastuunalaiset tehtävät häntä odottivat. Raskaimman ja suurimman tehtävän hän saisi suorittaakseen 60. ikävuodellaan (1914).

Niistä, jotka laillani uskovat ajanjaksoihin, on mielenkiintoista huomata ne kohtalokkaat luvut, jotka hallitsevat egyptiläistä sotaretkeä, joka päättyi voittona Albarassa ja Omdurmaniassa v. 1896, 1897, 1898, samassa asemassa kuin 1914, 1915, 1916. Jos lasketaan kahdesti yhteen näiden vuosilukujen numerot saa niistä seuraavat:

1898 = 24 = 6². Egyptiläinen sotaretki aikoi.

1897 = 25 = 7. Albarassa ja Omduran.

1898 = 26 = 8. Työn jälkeinen lepo. Kansan kunnioittama.

1914 = 15 = 6. Maailmansota alkoi.

1915 = 16 = 7. Luotiin Englannin 4 miljoonan miehen armeija.

1918 = 17 = 8. Työn jälkeinen lepo, kansansa kunnioittama.

---

² Tässä on käytetty kabbalistista yhteenlaskutapaa.

---

Kun huomautin hänelle, että 6, 7 ja 8 olivat hänen elämänsä tärkeimmät numerot, sanoi hän minulle salaman nopeasti, että 66 vuoden vanhana tulisi kokonaista neljä kuutosta hallitsemaan hänen kohtaloaan. Hän nimittäin täyttäisi 24. päivänä (2 ja 4 = 6) kesäkuuta 1916, 66 vuotta.

– Eikö tämä ole kummallista? sanoi hän nauraen, mutta eikö näy mitään viittausta kuolemastani?

– Kyllä, vastasin. Teitä kohtaa luultavasti odottamaton kuolema.

Selitin hänelle, että häntä kuudenkymmenenkuuden ikäisenä kohtaisi kuolema merellä, luultavasti myrskyn sattuessa. Samalla häntä uhkasi myös vankeus ja maanpako, josta hän ei milloinkaan palaisi.

– Kiitos, sanoi hän nauraen, luulen, että valitsen kernaammin edellisen.

Hyvästi jättäessäni sanoi hän minulle: – En unohda, mitä olette minulle ennustanut ja kun te luonnollisesti uskotte ajatuksensiirtoon ja muuhun semmoiseen, niin ehkä lähetän teille jonkun merkin, jos käy niin, että meri lopulta vaatii minut.

Minun on kerrottava kummallinen tapaus, mikä sattui sinä onnettomuusyönä, jolloin lordi Kitchener hukkui. Monet ihmiset tulevat pitämään kertomaani omituisena sattumana, toiset näkevät siinä esimerkin niistä monista mysteerioista, jotka kuuluvat elämän "tutkimattomaan puoleen".

Täsmälleen kello 8 maanantai-iltana 5. päivä kesäkuuta, sinä tuntina kun laiva "Hamshire" upposi, istuin kahden ystäväni kanssa suuressa musiikkihuoneessa kesähuvilallani. Yhtäkkiä kuulimme keskellä tavanomaista sotakeskustelua, että jotakin putosi lattialle huoneen pohjoisessa päässä. Mentyäni paikalle mistä melu kuului, löysin ison tammisen Suur-Britannian vaakunalla varustetun kilven makaamassa lattialla maassa rikkoutuneena kahteen osaan. En voinut olla silloin sanomatta:

Ystävät, tämä on huono enne, Englantia on tänä hetkenä kohdannut kova isku. Tunnen, että merellä on nyt tapahtunut jokin onnettomuus, joka koskee Irlantiakin.

Emme kuitenkaan osanneet aavistaa, että kuuluisa irlantilainen, lordi Kitchener juuri silloin kohtasi Hampshiren takakannella kuoleman myrskyisellä merellä.

Myöhemmin olen usein kysynyt itseltäni, muistikohan lordi Kitchener lupauksensa ja täyttikö hän sen?"

Elonpyörä — 1962, n:o 2

Jatkuu...