AstralismiaOulun läänissä, Utajärven pitäjässä, Särkijärven kylässä lestadiolaiset pitivät seurojaan, ja kerran kun sen lahkon innostus oli korkeimmillaan, eräs tyttö meni tainnoksiin, eikä hänessä havaittu valtimon sykintää lukuun ottamatta muita elonmerkkejä. Tajuttomuutta kesti noin 30 minuuttia, kunnes ensimmäiseksi huomattiin virkoamisen merkkejä silmissä: vaikka silmät olivat kiinni, huomattiin, että silmäterät alkoivat liikkua ja silloin tyttö alkoi aukoa silmiään. Huomattiin myös, että hän oli edelleen tajuttomassa tilassa ja hänen katseensa oli hirvittävä. Silmäterät liikkuivat välillä niin nopeasti, ettei luonnollisessa tilassa oleva ihminen voi liikuttaa niitä sillä tavalla. Sitten hän rupesi katselemaan oikealle ja vasemmalle. Kun hän katsoi oikealle, pelkäsi hän niin hirveästi, että kaksi miestä täytyi olla pitämässä kiinni, ja katsoessaan vasemmalle, tyttö oli iloinen, nauroi ja ojenteli käsiään kuin tavoitellakseen pientä lasta otettavaksi syliin. Siinä tilassa tyttö pysyi ilta kymmenestä aamu neljään, jolloin hän heräsi kuin unestaan, eikä muistanut muuta kuin että kahdelle henkilölle oli käsketty sanoa jotain, joka jäi hämärän peittoon. Tuo tyttö oli itsekin lestadiolainen siihen aikaan, mutta myöhemmin lankesi ns. suruttomuuteen [ei-uskovaiseksi]. Olen vakuuttunut, että tapahtuma oli aito eikä kyseessä ollut teeskentelyä, sillä sellainen käytös oli mahdotonta normaalille ihmiselle. Tapahtumaa oli todistamassa lukuisia ihmisiä. J. O. Toim. huomautus. Historia tuntee paljon tämänkaltaisia tapahtumia. Niitä voi pitää mediumistisinä ilmiöinä ja niistä puhutaan seikkaperäisesti kirjassa "Mitä on kuolema?", erityisesti sivuilla 115-126. Omatunto – kesäkuu 1906 (n:o 10) Lyhennetty, kieliasua nykyaikaistettu.
|