A. T.

Kristinuskon luonne tänään

Tämä peitsen taittaminen ei ole tarkoitettu millään lailla repiväksi vaan rakentavaksi. Yhdymme arkkipiispa Salomiehen mielipiteeseen (Vartija n:o 4, 1960). Hän kirjoittaa: "Joka tapauksessa on muistettava, että meille niistä, jotka meitä arvostelevat, useinkin on enemmän hyötyä kuin niistä, jotka meitä kiittävät." Tosin emme olisi käyttänyt sanontaa, että "meille on enemmän hyötyä", vaan ihmiskunnalla on enemmän hyötyä.

Eräs tietäjä antoi viime vuosisadalla kristinuskon tulevaisuudesta synkän kuvan. Mutta hän sanoi lausuntonsa toteutuvan vain siinä tapauksessa, että kristinusko ei pian muutu. Noin 100 vuotta sitten ei tällaiseen näkymään kukaan uskonut, sillä kristillisten kirkkojen asema näytti järkkymättömältä. Mutta miten on käynyt? Tuli ensimmäinen maailmansota. Kirkkokuntien ulkopuolelle jäi käytännöllisesti katsoen koko laaja Venäjä ja sen yli 200 milj. asukasta [1961]. Tuli toinen maailmansota. Taas pyyhkäistiin uskonto melkein pois mm. Unkarista, Puolasta, Romaniasta. Kiinassa ja sieltä länteen päin on materialismin vyöry yhä kaventanut kristinuskon toimintakenttää. Kristinuskon taivas näyttää todellakin vetäytyvän pilveen. Useissa Afrikan valtioissa mustan väestön patoutunut antipatia valkoista herrarotua kohtaan aiheuttanee tulevaisuudessa monta yllätystä myös uskonnollisessa suhtautumistavassa.

Maailman lehdistössä näkee nykyisin teologien huolestuneita lausuntoja. Niinpä yleissaksalaisen protestanttisen kirkon pää, piispa Otto Dibelius totesi, että "tähän asti kristinusko on elänyt tietoisena jatkuvasta voittoisasta etenemisestä. Nyt se on äkkiä joutunut puolustautumaan". Sitä paitsi maailmantapahtumat tuovat tulevaisuudessa mullistuksia, niin kuin ne ovat tuoneet menneisyydessäkin. "Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää." Se on tinkimätön laki maailmankaikkeudessa ja on pätevä yksilöiden, kansojen sekä myös uskontojen osalta.

Onko kristinusko kehittynyt viime aikoina? Sangen vähän, mikäli tiedämme, eräitä paikallisia ilmiöitä lukuun ottamatta.

Eräänlaista suunnanmuutosta on ollut havaittavissa mm. Palestiinassa ja meillä.

Juutalaisten lähteiden mukaan uskonto on Israelissa käymistilassa. Ortodoksisista maista Palestiinaan on muuttanut juutalaisia, joista toiset tunnustavat Marxin ja Leninin ateistisia oppeja, toiset taas ovat hyvin uskonnollisia puhdasoppisia, jotka mm. uskovat, että juutalaiset tulevat saamaan odotetun Messiaansa. Ateistien kerrotaan tekevän innokkaasti työtä Palestiinan väestön mielialan muokkaamiseksi materialistiseen ateismiin. Lännen maista muuttaneet ovat taas tuoneet mukanaan piittaamattomuuden uskonnosta, mutta eettisistä ja tieteellisiä arvoja kunnioittavan ajattelutavan. Lähteet kertovat, että he kaipaavat nyt uutta ja syvempää pyhien kirjoituksiensa tuntemusta, vanhoihin arvoihin pohjautuvaa uudelleen arviointia, vieläpä uutta uskonpuhdistusta.

Uskontonsa uudistamiseen heillä näyttääkin tällä hetkellä olevan suuret mahdollisuudet edellä mainitun uutisasukkaiden uskonnollisen sekoituksen ansiosta. Erikoisen suuri merkitys saattaa olla uskonnon uudelleen arvioimisessa kabbalalla, juutalaisten salatieteellä, joka perustuu suoraan muinaisen viisauden oppeihin ja selittää mm. että ihminen on jälleensyntyvä olento. Kabbalan viisaus on säilynyt juutalaisten viisaiden keskuudessa kautta vuosisatojen. Juutalaisen Seurakunnan täkäläinen päämies, tri Mika Weiss sanoo, että "Kabbala on heprealainen sana ja merkitsee varsinaisesti perimätietoa, traditiota, joka merkitsee sitä, että vihitty saa suullisesti kaiken Raamatun sanojen ja ilmaisujen kerrosten taakse kätketyn kirjoittamattoman tiedon, salaisen opin". (Hels. Sanomat 25.7.59)

Uusi teologinen suuntaus meillä.

Suomen jumaluusoppineilla näyttää olevan kaksi suuntausta, vanha, Raamatun kirjaimelliseen ulkolukuun, auktoriteettiin ja sokeaan uskoon perustuva vanhoillisuus. Toinen, joskin vielä edellistä heikompi, on uusi suuntaus, jota täytynee pitää materialistisena.

Tarkastelkaamme jälkimmäistä. Löytyy useita esimerkkejä teologiemme viime vuosien puheista ja kirjoituksista, joissa tämä suuntaus ilmenee. Mainittakoon vain Yhteisvoimin-lehdessä ollut kirjoitus, jossa teologian professori L. Pinomaa sanoo mm. seuraavasti: "Raamatun maailmankuva eroaa oleellisesti uusimman luonnontieteen maailmankuvista... Edustaahan se noin 3 000 vuotta sitten vallinneita käsityksiä. Mitä siellä silloin ajateltiin avaruuden ja taivaankappaleiden synnystä, iästä ja ulottuvaisuudesta sekä keskinäisestä asemasta samoin kuin elämän ja ihmisen synnystä, kuuluu käsitystapana menneisyyteen. Raamattua ei ole pidettävä luonnontieteen oppikirjana."

Rehellistä ja suoraa puhetta. Mutta tuo on ollut vain suuren yleisön maailmankuva. Profeetat ja tietäjät ovat erikseen. He ovat aina tunkeutuneet kuolleen kirjaimen elävöittävään henkeen. Raamattu ja eräiden muiden uskontojen pyhät kirjat pysyvät koskemattomana kautta aikakausien. Niihin ei ajanhammas pysty. Tosin kyllä Raamatussa on teksti- ja käännösvirheitä, mutta ne voidaan oikaista. Jos emme jotakin pyhien tekstien kohtaa ymmärrä, sen tarvitse ei merkitä, että tuo aate olisi vanhentunut, vaan sitä, että nöyrtyisimme ja sanoisimme: "Isä anna meille edes pieni annos ymmärrystä, että emme ajaisi takaa virvatulia." (Ja hän avasi heidän silmänsä ymmärtämään kirjoituksia). Mutta ennen kuin ihmisen silmät "avautuvat", on maksettava siitä vaadittava hinta, elämässä toteutettava: nöyryys, rehellisyys, moraali, suorapuheisuus. On opittava unohtamaan itsensä ja ajattelemaan lähimmäisiä sekä työskentelemään heidän vuokseen.

Kerrotaan, että Buddhalla oli opetuslapsi, nimeltään Aanahda, jota toiset opetuslapset pilkkasivat hänen yksinkertaisen käsityskykynsä vuoksi. Aanahda meni Buddhan luo ja sanoi murheellisena: "Mestari, minä olen niin tyhmä, että en voi muistaa sinun opetuksiasi." Buddha vastasi: "Minä annan sinulle sellaisen opetuksen, että sinä sen varmasti muistat. Se on: rakasta kaikkia luotuja olentoja ja ole nöyrä; muuta sinun ei tarvitsekaan muistaa." Kertomus jatkaa, että juuri Aanahda ensimmäisenä saavutti vihkimyksen.

Keitä olivat Raamatun kirjoittajat? Suurin osa Vanhan Testamentin kirjoista on juutalaisten suurten profeettojen julistusta. He kyllä tiesivät, mitä he kirjoittivat. Uusi Testamentti taas on apostolien käsialaa. Se on myös viisaiden kirjoittamaa tekstiä.

Jos tahtoo ymmärtää näitä kirjoituksia, on omaksuttava erään filosofin kanta. Tältä kysyttiin, mitä opetusta hän piti kaikkein tärkeimpänä? Viisas vastasi: "Kaiken opitun poiskitkemistä." Jokapäiväisten saarnojen ydinajatus on usein, että ihminen on mitätön, kurja olento, joka ei voi omilla ponnistuksillaan päästä mihinkään, puhumattakaan siitä, että hän voisi ymmärtää jumalallista viisautta. Ja kumminkin Raamattu lukemattomissa kohdissa kumoaa nämä väitteet. (Vrt. I Moos. 3:22 ja I Moos. 5:1 sekä Joh. 10:34.)

Raamattu on kirjoitettu vertauskuvakielellä. Myös Paavali selosti sitä samoin. (Vrt. Gall. 4:22-31 ja I Kor. 10.) Vaatii vuosikausien mietiskelyä, jotta tekstien kohdat selviäisivät, ellei joku niitä selosta.

Käännytään lopuksi erään viisaan puoleen. Paracelsusta eräät tutkijat (Molitor, Ennemoser, Henman, Pfaft ym.) sanovat magian isäksi ja Kabbalan salaisen lääketieteen ja magnetismin keksijäksi. Hän kirjoittaa: "Oi te Pariisin, Montpellierin, Salernon, Viennan ja Leipzigin opettajat. Jos haluatte tietää, mitä magia todellisuudessa on, katsokaa silloin Johanneksen Ilmestystä. Jos ette voi tarkistaa opetuksianne Raamatun ja Ilmestyksen kanssa, niin lopettakaa silloin leikkimisenne. Raamattu on totuuden avain ja tulkitsija. Johannes samoin kuin Mooses, Elias, Eenok, David, Salomon, Daniel, Jeremia sekä muut profeetat olivat maagikkoja, kabbalisteja ja jumalallisia tietäjiä. (Toistettu H. P. Blavatskyn Isis Unveiled'ssa [Hunnuttomassa Isiksessä].)

elonpyörä — 1961 n:o 1