Ch. B. Niemi

Eräitä piirteitä nykyisyyden ja muinaisuuden parannustavoista

Nykyisen lääketieteen saavutuksia pidetään hyvin suurina. Se onkin kaikkine aputieteineen tehnyt huomattavia edistysaskeleita viime aikoina. Väitöskirjat ja monet muut tältä alalta laaditut tutkimukset käsittelevät ruumiin elimien, nesteiden ym. toimintoja syvällisemmin kuin aikaisemmin.

Erikoisesti kirurgia on päässyt ihmesaavutuksiin. Lännessä on onnistuttu siirtämään uusia elimiä, jopa munuaisiakin vahingoittuneiden tai toimintakyvyttömien tilalle.

Kirurgeilla on suuria vaikeuksia sen vuoksi, että toisesta ihmisestä otettu elin on niin yksilöllinen, että se ei ole toimintakykyinen uudessa elimistössä, vaan kuolee. Jos joku elin irrotetaan elimellisestä yhteydestään kehoon, niin sen kuolinprosessi alkaa heti. Sen solukot alkavat hajautua ja ne muodostavat kaikille eläville olennoille hyvin vaarallisesti säteilevää ainetta nk. ruumiinmyrkkyä. Lännen lääkärit ovat koettaneet keksiä seerumia, vasta-ainetta, joka poistaisi elimestä sen yksilöllisyyden ja muuttaisi sen yleisluontoiseksi. Nykyiset lääkärit lähentyvät tässä muinaista oppia siitä, että jokaisella ruumiin elimellä on oma tajuntansa. Jotkut psykologit ovat hyväksyneet tämän käsitteen ja käyttäneet sitä suggestioparannuksissaan.

Idästäpäin tulevat tiedot kertovat, että moskovalainen Demihoff on tehnyt useita ylimääräisen sydämen siirtoyrityksiä monien idän ja lännen tunnettujen kirurgien seuraten toimitusta. Kuten muistamme, kertoivat päivälehdet jokin aika sitten, miten sikäläiset lääkärit onnistuivat istuttamaan koiralle toisen pään. Tämän kummallisen kaksipäisen koiran molempien päiden kerrottiin olleen liikunta- ja toimintakykyiset.

Ei liene kovinkaan kaukana se aika, jolloin sydän voida ottaa jostakin tapaturman uhrista ja siirtää toiseen ihmiseen Eri asia on sitten, kuka haluaa sellaista keinotekoista elämän jatkoa. Eräs intialainen joogi, Raamakrishna, sai suuren paiseen kurkkuunsa. Hänen oppilaansa sanoivat hänelle: »Mestari, miksi et käännä ajatustasi kurkkuusi ja poista tuota paisetttasi?» Raamakrishna vastasi: »Kuinka minä ajaisin pois sen minkä Suuri Äiti on minulle antanut?» Suurella Äidillä hän tarkoitti luontoa. Tähän paineeseen hän kuoli.

On väitetty kirurgien ryhtyvän joskus suunnittelemaan ihmisen »luomista». Heitä saattavat auttaa luonnonhenget (elementaalit), nuo tajuttomat tai puolitajuiset olennot. Jos tässä joskus onnistutaan, niin syntynee kummallinen olio; siltähän puuttuu »liekki», ihmisen kuolematon Ylempi Minä. »Missä liekin henki, joka palaa sinun lampussasi (ihmisessä), oi Lanuu, tumman kätketyn isän (jumaluuden) valkoinen loistava poika?» (Muinaisintialainen Dsyanin kirja). [Tätä kirjoittaessa kertoi Viikko-lehti {1961} hämmästyttävän uutisen. Sen mukaan italialaisen prof. Petruccin on onnistunut kehittää lasiputkessa luonnollisen näköisen ihmissikiön. Prof. P. kertoo tuhonneensa tämän 29 vuorokauden ikäisen sikiön, koska siitä näytti muodostuvan epäsikiö.]

Jos sitten tarkastelemme nykyaikaisen lääketieteen kielteisiä puolia, niin niitäkin löytyy. Se ei hyväksy muinaisten viisaitten oppeja sielusta ja hengestä, ei myöskään ihmisvoimakeskuksia (sanskritinkiel. chakra), seitsemää näkymätöntä pyörrettä, joiden kautta aurinkovoima (sanskr. prana) imeytyy ihmisen hermokeskuksiin. Tätä elon- eli aurinkovoimaa kuuluisa sveitsiläinen lääkäri, luonnontutkija ja filosofi Paracelsus nimitti Liguor Vitae'ksi ja selitti, että elonvoima ei ole ihmiseen sulettu, vaan säteilee hänen sisällään ja hänen ympärillään niin kuin loistava tähti.

Terve henkilö on ladattu positiivisella, sairas negatiivisella elonvoimalla. Kun ihminen vanhenee, niin elonvoima vähenee jatkuvasti. Kun kaikki yksilölle kuuluva elonvoima on loppuun käytetty, niin hänen elämänsä tässä maailmassa sammuu. Elonvoimaa voi terve yksilö siirtää sivelyiden ja ajatusten välityksellä sairaaseen ja tuloksena on, että sairas virkistyy.

Lääketiede on suureksi osaksi hylännyt luontaiset, luonnon omaan toimintaan perustuvat parannustavat. Vasta kun nämä kolme tekijää: nykyisen lääketieteen saavutukset, muinaiset kansanomaiset tiedot ja luontaiset parannusmenetelmät yhtyvät, voidaan puhua todellisesta lääketieteestä.

Edelleen nykyinen lääketiede perustuu suureksi osaksi lääkkeiden yksipuoliseen käyttöön. Jos nykyajan ihminen saa esimerkiksi kuumeen, niin se merkitsee usein sitä, että kuume on ruumiin vastatoimintaa silloin, kun ihmisen kehossa on kuona-aineita. Ruumis polttaa kuumeella nämä kuona-aineet ja tasapaino taas saavutetaan. Jos nyt kuumeessa oleva yksilö ottaa tavallisimmin käytettyjä lääkkeitä, niin hän heikentää oman kehonsa kykyä vastustaa tauteja. Hänen pitäisi nauttia silloin hunajaa, marjamehuja ym. sellaisia aineita, jotka tukevat kehon luontaista pyrkimystä tasapainoon. Sen lisäksi voimakkaat lääkkeet, alkoholi, kokaiini, heroiini ym. huumausaineet turmelevat ihmisen hienoimpia olemuspuolia.

Sairaus ei ole luonnon omimman toiminnan tulosta. Ihminen on itse luonut ja luo jatkuvasti sairautta. Luonnontilassa oleva villieläin kuolee vain harvoin sairauteen.

Menneisyydessä ihminen eli hyvin lähellä luontoa. Hän oli herkkäsydäminen, lapsenmielinen, kuunteli luonnonääniä, luonnonhenkiä, kuten metsänneitoja, tonttuja, haltioita ym. Hänen koko asenteensa elämään oli toisenlainen kuin nykyään. Hän uskoi täydellisesti kaitselmuksen johtoon ja kutsui ylintä joko Osirikseksi, Zeus-jumalaksi, Thoriksi (muinaisskandinaavien jumala) tai Ukko Ylijumalaksi. Eräiden kansojen perintätiedoista ja muinaistarustosta löydämme esimerkkejä siitä, että hyvin kaukaisina aikoina eräät heimot ovat eläneet niin onnellisessa tilassa, että sairaus on ollut harvinaista. (Kullakin rodulla on kulta-, hopea-, pronssi- ja rauta-aikakautensa.)

Prof. M. A. Castren kertoo: »Samojedi-heimo puhuu menneestä kultaisesta ajasta, jota he mielellään kuvaavat mitä kauneimmin värein. He ylistävät etenkin jumalanpelkoa ja tapojen puhtautta, jotka silloin olivat vallitsevina ja valmistivat esi-isiämme vastaanottamaan mahtavien jumalien suosiota ja suojelua. Tänä aikana vallitsi kansan keskuudessa yleinen rikkaus ja hyvinvointi, sairauksia ei tunnettu ja ihmiset olivat suuria, energisen voimakkaita sekä omistivat suuren viisauden lahjan.» (Föreläsning i Finsk Mytologi, luentoja suomalaisesta jumalaistarustosta.)

Olosuhteet muinaisina aikoina olivat toisenlaiset kuin nyt. Ne vaativat alituista kamppailua vihollisia, metsän petoja ja karua luontoa vastaan. Kaikki nämä seikat tekivät ihmisen onnelliseksi ja karaistuneeksi.

Eräs suuri tekijä muinaisen ihmisen elämän asenteen muodostumisessa oli siinä, että suuria opettajia ja parantajia oli kaikkien kansojen keskuudessa. Ihmiset kunnioittivat heitä ja koettivat ottaa esimerkkiä heidän puhtaasta ja epäitsekkäästä elämästään. Suuret opettajat eivät usein ruumiillista nykyisenä sekasortoisena aikana. Mitä he täällä tekisivätkään? Kuka haluaisi kuunnella heidän neuvojaan? Sitä paitsi on vääjäämätön laki, että kullakin kansalla ja kullakin aikakaudella on sellaiset opettajat ja viisaat kuin mitä sen kansan tai aikakauden ihmiset ansaitsevat.

Muinaisen Kiinan, Intian, Kaldean, Egyptin ym. suuret kuninkaat ja papit olivat sekä opettajia että parantajia. He olivat yhteydessä korkeampien maailmojen olentoihin ja näiltä he kysyivät neuvoa vaikeissa tapauksissa. Niinpä Shuu-Kingin ranskalaisessa käännöksessä luemme:

»Kun Miao-tse (vedenpaisumusta aikaisempi turmeltunut rotu, joka muinaisaikoina vetäytyi vuorenluoliin ja jonka jälkeläisiä vieläkin sanotaan löytyvän Kantonin lähellä) meidän vanhojen kirjojemme mukaan oli Tshy-Jeuu'n viekotusten vuoksi saattanut hämminkiin koko maanpiirin, tuli tämä täyteen rosvoja... Herra Chang-ty (muuan jumalallisen hallitsijasuvun kuninkaista) loi silmänsä kansaan eikä nähnyt heissä enää hyveestä jälkeäkään. Silloin hän käski Tshongin ja Ly'n (kaksi ihmiskunnan kehityksen ohjaajaa) katkaisemaan kaiken yhteyden taivaan ja maan välillä. Sen jälkeen ei ollut mitään ylös ja alas kulkemista.» (Toistettu De Mirvillen kirjassa ja H. P. Blavatskyn Salaisessa Opissa).

»Ylös ja alas» kulkeminen tarkoittaa ehkäisemätöntä seurustelua ja kanssakäymistä kahden maailman välillä.

Tähän asti lääkärit ja eräät muut oppineet ovat usein selittäneet muinaisuuden erikoiset parannustavat taikauskoksi. Viimeiset tiedot kertovat, että länsi-saksalaiset lääkärit ovat matkustaneet suurin joukoin Hongkongiin oppiakseen kiinalaisten lääkärien ikivanhan taidon, jolla nämä pistämällä kultaisella neulalla johonkin ruumiin kohtaan saavat kivun lyhyessä hetkessä joko kokonaan häviämään tai lieventymään. Lehdet ovat selostaneet viime aikoina, mitenkä eräs länsi-maalainen lääkäri, »joka tunsi vasemmassa lonkassaan jatkuvaa kipua, joka ei parantunut tavanomaisin hoitomenetelmin», kokeili neulanpistokäsittelyä ja kuvasi kokemuksiaan seuraavin sanoin: »Neula työnnettiin tiettyyn kohtaan oikeaan peräpakaraani. Aluksi en tuntenut mitään. Sitten tunsin miellyttävää kutiamista ja lämpöä siinä kohdassa oikeaa lonkkaani, jossa oli kipukeskus. Vähän myöhemmin tuntui siltä kuin muurahaiset olisivat kiivenneet lonkkaani pitkin. Kipu oli hävinnyt.

Mies, joka käsitteli kultaneulaa, työnsi sen sitten 12 cm:n syvyyteen, pyöritteli ja liikutteli sitä edestakaisin. Yllättävä seikka oli, ettei se aiheuttanut mitään kipua.

Sitten koin leviävän lämmön tunteen oikean lonkkani särkevissä kohdissa. Tämä tunne hävisi noin 10-15 minuutin kuluttua sen jälkeen kun neula oli vedetty pois. Mutta kipu hävisi kokonaan. Yksi ainoa neulanpistokäsittely oli parantanut minut särystä, joka oli vaivannut minua vuosikausia.» (Nana).

Hiljattain oli useita kiinalaisia lääkäreitä ja lääketieteen professoreita vierailemassa Helsingissä. Kyselin heiltä Suomi-Kiina-seuran järjestämässä tilaisuudessa seuraavaa: »Mikä tekijä on siinä, että neulanpisto vie säryn jostakin ruumiin kohdasta?»

Kiinan Lääketieteellisen Akatemian varapresidentti, prof. Hsueh Kung-cho, hyvin miellyttävä herrasmies, selosti, että »neulanpistoparannusta on selostettu eräässä n. 2000 vuotta vanhassa kansanomaisessa lääketieteellisessä teoksessa. Sairaudesta riippuen käytämme kultaisia, hopeisia tai teräsneuloja. Tunnetaan kehossa yli sata kohtaa, joihin neulanpisto voidaan suorittaa. Mm. pisto polven alapuolelle poistaa vatsa-kivun».

Mutta itse kysymykseen ei tullut minkäänlaista vastausta. Mikäli en erehdy, niin Kiinan nykyiset lääkärit lienevät unohtaneet muinaisten viisaiden selitykset ja perustelut, jotka koskevat neulanpistoparannuksen periaatteita. Ei ole kuitenkaan vähäiseksi arvioitava heidän nykyistä tietoaan tämän menetelmän ulkonaisesta suoritustavasta.

Kiinan muinainen kansanomainen lääketiede kertoo Yangista (positiivinen sähköinen virta, joka kiertää ihmiskehossa hyvin monimutkaisella tavalla) ja Yinistä (negatiivinen sähköinen virta, jolla myös on omat kummalliset tiensä kehossa). Jos näiden virtojen luonnollinen kulku jostakin syystä häiriytyy tai lakkaa jossakin ihmisen elimessä, niin tuloksena on jokin sairaalloinen tila tai särky. Näiden virtojen kulkua oletettavasti voidaan muuntaa neulanpistolla. Tässä luulisin piilevän mainitun parannusmenetelmän salaisuuden.

Mutta muinaisen kiinalaisen lääketieteen piirtämät kaavat Yangin ja Yinin monimutkaisista kulkuteistä kehossa ovat hyvin vaikeatajuisia ja niitä on verrattava vanhojen intialaisten kirjojen selostamien praanan (elonvoiman) ja maanytimestä nousevan kundaliinin (ns. käärmetulen) kulkureittien ja toimintojen kanssa.

elonpyörä — 1961 n:o 1

Ch. B. Niemi

Salainen lääketiede

Kerrotaan, että siellä, missä mahtavan Himalajan huiput kohoavat taivaan sineen, syntyi aikoinaan okkultinen eli salainen lääketiede. Tämän tieteen harjoittajilla ei ollut nykyajan moninaisia sähkökojeita, ei röntgen-, radium- ym. laitteita. He eivät leikelleet kuolleiden ruumiita, kuten nyt anatomikot tekevät, eivätkä he harjoittaneet viattomien eläinten kidutusta, vivisektiota. Kumminkin he pystyivät laatimaan tarkan diagnoosin, määrittelemään taudin ja pystyivät parantamaan sairaita. Suuri osa länsimaiden lääkäreistä sanonee: »Mielikuvitusta.»

Hari-Puraanassa kerrotaan:

»Kuningas Angashuna määräsi tyttärensä, kauniin Kalavattin, Vamadevan, Antarvedin voimakkaan kuninkaan, Govindan puolisoksi.

Häät oli vietettävä suurella loistolla.

Kun Kalavatti seurueineen oli puutarhassa, häntä pisti myrkyllinen koprakäärme ja hän kuoli.

Kuningas repi vaatteensa, sirotti ylleen tuhkaa ja kirosi syntymäänsä.

Äkkiä kuului palatsissa huuto: 'Mestari on tullut.' Krishna, nojautuen Arjunan käsivarteen lähestyi surevaa isää.

'Mestari', huusi Angashuna heittäytyen Krishnan jalkojen juureen, 'katso onnetonta tytärtäni' ja osoitti Kalavattin ruumista, joka lepäsi matolla.

'Miksi itkette', kysyi Krishna lempeällä äänellä. 'Kuunnelkaa hänen hengitystään, joka on kuin öisen tuulen huokaus kahisevassa ruohikossa. Katsokaa hänen poskiensa väriä ja silmäluomiaan, jotka värähtelevät aivan kuin auetakseen, ja huuliaan, jotka ovat liikkumaisillaan sanoihin. Hän nukkuu. Katsokaa, hän herää. Katsokaa hän nousee. Kalavatti, nouse ja käy.'

Tuskin oli Krishna sanonut nämä sanat, kun elämä palasi ruumiiseen. Tyttö nousi ja liittyi seurueeseen.

Mutta kansa ihmetteli ja sanoi: 'Tuo on jumala, koska kuolemakaan ei ole hänelle muuta kuin unta.'» [Krishna oli suuri intialainen opettaja ja uskonnon uudistaja. Bhagavad Gitassa hän selostaa oppilaalleen Arjunalle Intian henkisten joogakoulujen opetukset. Lääk. tri W. Angervon kirjasta »Suurlähettiläs». ]

Useat länsimaalaiset, jotka ovat käyneet idässä, kertovat joogien ihmeellisistä parantamisista. Kumminkin melkein aina parantajina ovat toimineet ns. hatha-joogit, joiden harjoittama jooga on sen alin ja aineellisin muoto. Korkeimmat joogit ovat aivan omaa luokkaansa.

Menneinä aikoina oli niin suuria terapeutteja, parantajia, että on vaikea löytää nykyään vertailukohteita. Tästä kertovat vakuuttavasti myös sekä Vanha että Uusi Testamentti.

Muinoin viisaat huomasivat, että sielu piirtää terveyden, sairauden ja monen muun seikan merkit ihmiskehoon. He tutkivat ihmisen kättä; sen viivoista, kukkuloista, kynsistä ja niiden väreistä he määrittelivät potilaan terveydentilan. [Opin käsien muodosta ja käsien viivoista toi länsimaille englantilainen kreivi Hamon, joka käytti kirjailijanimeä Cheiro. Hän oli Intiassa oppimassa tätä aatetta 6 vuotta. Tultuaan Eurooppaan hän piti useita esitelmiä lääkäreille, tiedemiehille ym. Cheiromantia (kiromantia) vaatii vielä edelleen kehittämistä ennen kuin sitä voidaan käyttää esim. jonkin diagnoosimenetelmän aputieteenä.] He selostivat, että vasen käsi osoittaa ne taipumukset sairauksiin ja sairaudet, jotka ihminen on hankkinut edellisissä elämissä tekemiensä pahojen tekojen seurauksena ja jotka hänen täytyy sovittaa tässä elämässä. Oikea käsi taas näyttää tämän hetkisen kokonaistilanteen.

Eräitä muitakin taudintoteamismenetelmiä tunnetaan muinaisilta ajoilta. Mainittakoon vanhaa kiinalaista kansanomaista diagnostiikkaa tunteva lääkäri, joka sormillaan koskettelee potilaan kehoa useista eri kohdista. Hän tunnustelee Yangin (positiivis-sähköisen virran) ja Yinin (negatiivisen virran) kulkua kehon eri kohdissa ja sen perusteella laatii diagnoosinsa.

Ennen kaikkea tulkoon mainituksi okkultisen lääketieteen tuntema silmä- eli iirisdiagnoosi. Länsimailla sen keksi unkarilainen Peczely. Se tapahtui näin: Kerran häneen tarttui pöllön poikanen, jonka oikea jalka oli katkennut. Tällöin hän vilkaisi poikasen oikeaan silmään ja huomasi ihmeekseen siinä mustan pisteen. Hän huomioi asiaa edelleen muissa tapauksissa ja sovelsi tietoaan käytännössä. Lääkäreiden voimakkaan vastustuksen vuoksi hän luki ja suoritti lääkärin tutkinnon, voidakseen rauhassa kehitellä tätä harvinaista tutkimusalaa. Tämä tapahtui 1800-luvun toisella puoliskolla. Toiset tutkijat kehittivät edelleen iirisdiagnoosia, heistä mainitaan mm. pastorit Felke ja Liljequist.

Iirisdiagnoosi perustuu siihen, että kullakin ruumiin elimellä silmien iiriskalvoissa on määrätty paikkansa, suunnilleen samassa järjestyksessä kuin kehossakin. Aivoilla on paikkansa iiriksen yläosassa, jaloilla alaosassa. Jos nyt esim. vasemman silmän keskikohdalle, iiriksen vasemmalle puolelle, ilmestyy tumma piste, merkitsee se sitä, että vasemmassa keuhkossa on sairaus piilevänä. Jos piste tulee mustaksi, on sairaus puhjennut ja voidaan todeta röntgenkuvasta.

Vaikka iirisdiagnoosi on länsimailla ollut tunnettu jo kohta sata vuotta, on vaikea löytää sellaista henkilöä, joka olisi syvemmin perehtynyt tähän taitoon. Useat iirisdiagnostikot ovat väittäneet, että sen henkilön, joka aikoo tätä alaa menestyksellisesti tutkia, täytyy olla hyvin lahjakkaan ja hänen on omattava looginen ajattelutaito. Lääkäri Franz Schweninger kirjoittaa julkaisussa »Suddeutsche Monatschefte», Nov. 1932, seuraavasti: »Saatujen havaintotulosten jatkuva keräily ja muiden diagnostisten mahdollisuuksien vertailu tekee iirisdiagnoosista vasta itsenäisen tutkimusmenetelmän.» Hän lisää, että hän on tutkinut 100 000 potilaan silmiä tehdessään heille diagnoosin.

Tri Schweningerin käsityskanta ei ihmetytä, sillä sama vaikeus tulee vastaan sekä salatieteen, että sen kaikkien alatieteitten, astrologian, käden (kiromantian), grafologian ym. tutkijalle. Martti Luther toisinaan pilkkasi Melankthonia siitä, että viimemainitun astrologiset huomiot olivat usein vääriä. Vastaus oli: »Minä olenkin vasta oppilas tässä astrologian jalossa taidossa.»

Muinaisina aikoina tiedettiin, että kaikki on väreilyä eli värähtelyä. Jo Egyptin kaukaisina aikoina se oli hermeettinen lausetapa. Tämän tiedon ihmiskunta kadotti kauan sitten, mutta on nyt taas oppinut tuntemaan sen. Opittiin uudelleen käyttämään magnetismia parantamisessa. Länsimailla tämän opin kehitti saksalainen lääkäri Friedrich Mesmer (1734-1818). Hän huomasi, että jos potilaan sairasta ruumiinosaa sivelee kädellä, niin kädestä virtaa ns. magneettista fluidumia sairaaseen. Tällä fluidumilla hän huomasi olevan parantavan vaikutuksen. Tätä virtaa kutsuttiin eläimelliseksi magnetismiksi ja myöhemmin mesmerismiksi. Hän halusi kehittää siitä tieteellisen parannusmenetelmän, mutta tie nousi pystyyn, koska ala oli lännessä tuntematon. Kävi niin onnellisesti, että hänelle ilmaantui opettaja, vieläpä monen tiedonalan mestari, kreivi de St. Germain. Näiden kahden henkilön tapaamisesta kertoo itävaltalainen vapaamuurari Franz Gräffer Kleine Wiener Memoiren-kirjassaan (I: 18 Wien 1846) [Suomeksi se on kerrottu kirjassa Kreivi de St. Germain].

Gräffer kertoo: Tuntematon mies oli saapunut lyhyelle käynnille Wieniin. Mutta hänen oleskelunsa tulikin pitemmäksi. Hänen asiansa koski tulevaisuutta, nimittäin 20. vuosisataa. Oikeastaan hän oli tullut tapaamaan vain yhtä miestä. Tämä mies oli Mesmer, joka silloin vielä oli nuori. Mesmer hämmästyi tuntemattoman ulkomuotoa.

»Olette varmaan sama mies, jolta sain eilen nimettömän kirjeen Haagista?»

»Olen sama henkilö.»

»Tahdotte puhua kanssani magnetismista tänään juuri nyt?»

»Aivan niin.»

»Mies, joka juuri äsken lähti luotani, on isällisellä tavalla johdattanut ajatukseni uusille urille. Hän on kuuluisa astronomi Hell.» (Maxmilian Hell, itävaltalainen tähtitieteilijä, jesuiitta,s . 1720.)

»Tiedän sen.»

»Olennaisimmat ajatukseni ovat kuitenkin vielä hajanaisia, kuka antaa minulle valoa?»

»Minä.»

»Hyvä herra, teette minut onnelliseksi.»

»Minun on se tehtävä.»

Tuntematon kehotti Mesmeriä lukitsemaan oven. Sitten he istuutuivat keskustelemaan. Heidän keskustelunsa pääsisällys kosketteli teoriaa, miten saavutetaan elämännesteen elementti kehittämällä magnetismia perättäisinä muunnoksina. Heidän keskustelunsa kesti kolme tuntia. He sopivat uudelleen tapaamisesta Pariisissa. Sitten he erosivat.

Magnetismi on hieno elollisvoima, joka virtaa jokaisen ihmisen hermokudoksissa. Se on näkymätön virta ja kuuluu toiselle värähtelytasolle. Jos henkilöllä, joka aikoo parantaa magnetismilla, on hyvä moraali ja terveys sekä epäitsekäs auttamisen halu, voi hän siirtää tervettä magnetismiaan sairaaseen ajatuksellaan ja panemalla kätensä potilaan sairaaseen kohtaan. Virta kulkee silloin automaattisesti.

Mesmerin aikaiset tieteet eivät tunnustaneet näkymättömän magnetismin olemassaoloa ihmisessä. Mesmerin ja hänen opettajansa, kreivi de St. Germainin nimet mustattiin ja häväistiin. Vasta hypnotismin tunnustamisen jälkeen prof. Charcotin ansiosta myös Mesmerin oppi tunnustettiin tieteellisten menetelmien joukkoon.

Mesmerististä parannustapaa kehitti edelleen Itävallassa elänyt fysiikan tutkija Valentin Zeileis (k. 1939) ja hänen poikansa lääk.tri Fritz Zeileis. Edellinen tutki sekä itämaisia että länsimaisia oppeja fysiikan eri aloilta, etenkin sähköä ja magnetismia. Hänen päämääränään oli kehittää kojeita, jotka vastaisivat mm. mesmerististä magnetismiterapiaa.

Aikaisemmin olivat fyysikko Tesla ja lääkäri D'Arsonval konstruoineet korkeajaksovärähtelyisiä sähköterapiakojeita saavuttamatta mainittavampaa menestystä. V. Zeileisin onnistui pitkäaikaisen kokeilun tuloksena rakentaa korkeajaksovärähtelykoje ja yhdistää siihen radiumsäteily. Tämä yhdistetty säteilykoje on ainutlaatuinen alallaan. Helsingin Yliopiston prof. Georg v. Wendtin mukaan Zeileisit useiden lääkäreiden avustamana ovat käsitelleet potilaitaan korkeajaksoisilla sähkövirroilla, joiden jännitys on yli 200 000 volttia ja värähdysluku 800 000 – 2 000 000 värähdystä sekunnissa. He käyttävät myöskin heliumlapun pehmeää säteilyä ja röntgensäteitä, jotka ensin »pehmenevät» kulkiessaan puolentoista mm. paksun alumiinilevyn läpi. Erikoisuutena on myös, että on elvytetty vanha egyptiläinen jalokiviterapia, joka erään löydetyn papyruskäärön mukaan oli muinaisessa Egyptissä arvostettu hyvin korkealle. Oman lukunsa ansaitsisi diagnostisoimislaite, jos sen salaisuus olisi tunnettu. Se on herättänyt vilkasta mielenkiintoa. Se on putki, joka on täytetty radioaktiivisella kaasulla, joka muodostuu aktium-nimisestä alkuaineesta.

Sairaudessa ihmisen luontainen värähtely on muuttunut joko kehoon tunkeutuneiden vieraiden aineiden vaikutuksesta tai joistakin muista syistä. Tri F. Zeileis sanoo mm.: »Jos tässä värähtelyjärjestelmässä esiintyy häiritseviä voimia, niin voivat nämä, jos ne saavuttavat määrätyn voiman ja pysyväisyyden, ilmetä fyysisesti häiriötoimintana. Ne voivat ilmetä määrätyissä soluryhmissä, ehkä elimissä, lopulta koko kehossa, jonka normaalit toiminnat vaativat normaalisia värähtelyjä. Tämä ilmiö on sairaus.» (Süddeutsche Monatshefte, Nov. 1932).

Säteilyterapia perustuu siihen, että yksilön luonnollinen värähtely voidaan usein eri säteilymenetelmillä saattaa normaaliksi. Silloin ihminen on taas terve ja elämän voimavirrat kulkevat elimistössä häiriöttä. Mutta vaikka täyttä terveyttä ei saavutettaisikaan, voidaan elimistön heikontunutta värähtelyä vahvistaa uudenaikaisen säteilyterapian kehittämillä menetelmillä.

On keksitty monenlaisia kojeita, jotka auttavat diagnoosin tekemisessä. Hienoin koje on kumminkin ihminen itse. Sen jokainen solu on elävä mikrokosmos. Jos ihminen totuttelee kuuntelemaan kehon »puhetta», niin hän harvoin, jos koskaan, tarvitsee mitään apukojeita. 

elonpyörä — 1961 n:o 2