Geraldine Coster

Selkeä ajatteleminen

IX luku kirjasta Yoga and Western Psychology

Joogasutrojen neljästä kirjasta on länsimaiselle lukijalle ja psykoanalyytikolle käytännöllisesti merkityksellisin toinen kirja, sillä se sisältää alkeisopetukset niille, jotka eivät ole harjoittaneet joogaa, kun taas kolmas ja neljäs kirja käsittelevät pääasiallisesti joogatieteen syvempiä kysymyksiä. Toisin sanoen toinen kirja käsittelee kysymystä, joka kiinnostaa myös psykoterapeuttia, kysymystä, jossa tyytymättömyys sekavaan ajatteluun saa ihmisen vakavasti pohtimaan, mitä voitaisiin tehdä asian auttamiseksi.

Joogin ja psykoanalytiikon käsitys on, ettei mitään voida tehdä, ellei henkilö ole halukas muuttamaan perusteellisesti ajatus- ja tunnetottumuksiaan. Tämä on suuri tehtävä, ja Patanjali aloittaa sanomalla, että tässä vaiheessa joogan kokelas huomaa olevan kolme tehtävää, joihin hänen mielensä on välttämättä tartuttava. Hän tarvitsee kuria ja jännittyneisyyden hellittämistä, tutkimista eli pyrkimistä sekä antaumusta Jumalaa kohtaan. Tämä sutra voidaan tulkita myös siten, että hän tarvitsee itsekasvatusta, sopivaa tutkimusaineistoa sekä myönteistä elämänasennetta.

Ensi näkemältä nämä ehdot eivät näytä välttämättömiltä, mutta myöhempi tarkastelu valaisee asiaa.

Sana, jonka vastineena olemme käyttäneet sanaa kuri, käännetään tavallisesti sanalla kuolettaminen, ja se viittaa paastoihin ja muihin ruumiillisiin kieltäytymisharjoituksiin. Tiedetäänhän, että ankarien ruumiillisten kieltäytymisharjoitusten tunnettuna tarkoituksena on särkeä kiinteät ja jo automaattisiksi tulleet tottumukset fyysisellä tasolla sekä tehdä ruumis vastaanottavaisemmaksi tahdon käskyille. Tässä käytetty kuolettamisen ajatus on luultavasti paljon laajakantoisempi. ”Lihan kuolettaminen” merkitsee sitä, että ruumista käsitellään tavalla, joka kuolettaa sen pyyteet ja johtaa ruumiillisten halujen lujan otteen hellittämiseen niin, ettei mieli eikä henki ole enää niiden kahlehtima. Valmistava jooga ei vaadi vain fyysisistä tottumuksista vaan myös automaattisista mentaali- ja tunneliikunnoista irrottautumista, ja tämä jälkimmäinen on paljon hienovaraisempi ja vaikeampi saavutus. Ihmisiä on kasvatettu ajattelemaan, että ei ole suotavaa olla ruumiin tottumusten ja pyyteiden vallan alaisena, mutta heitä yleensä miellyttävät ne heidän ajatus- ja tunnetottumuksensa, joita he pitävät perheen tai rodun perinteisiin kuuluvina asioiva taikka sitten kiinnostavina persoonallisina tunnetottumuksina. Ihmisen, joka aikoo irrottaa itsensä ajatus- ja tunneliikuntojen automaattisuudesta, täytyy välttämättä hellittää otteensa kaikesta, mikä näyttää elämässä hänestä arvokkaalta. On olemassa tuskin ainoatakaan asiaa tai ideaa koko hänen maailmassaan, joka ei kaipaisi uutta arviointia. Mikään ei ole sitä, mitä hän oli ajatellut sen olevan. Hän saattaa havaita, että hänelle ei jää yhtään moraalista tai sosiaalista mallia, johon voisi kiinnittää luottamuksensa. Hän saattaa jopa eräänlaisella voimattomalla harmilla havaita, että vaikka hänen eniten kunnioittamansa ja ihailemansa asiat ovat arvottomia, hän kuitenkin kunnioittaa niitä edelleen pelkästään tunnetottumuksen vuoksi. Asiat, joita hän ennen ylenkatsoi ja vältti, osoittautuvat tavattoman arvokkaiksi, ja kuitenkin hän edelleen kapinoi niitä vastaan. Hänen kiireessä tehdyt arvostelmansa päiväntapahtumista, hänen totunnaiset päätelmänsä lähimmäistensä teoista ja aatteista on jätettävä, ja hänen on tutkittava kaikkea kunkin oman arvon perustalla. Eikä ainoastaan toisia ihmisiä ja asioita ole tarkasteltava uudelta kannalta. Hän itse on aina ollut osana sekavien mielikuviensa maailmassa, ja kaikista vaikein osa hänen tehtävässään on nähdä oma persoonallisuutensa riisuttuna, ilman illuusioita. Tällainen hellittäminen ajatus- ja tunne-elämän tavanomaisuuksista sekä uuden arvojärjestelmän saavuttaminen on seurausta selkeästä ajattelemisesta, mutta samalla se on perusedellytys selkeään ajattelemiseen, ja niinpä tässä asiassa onkin vaihe, jolloin oppilas on tukalassa asemassa kuten uimaan opettelija, joka ei testaa uimataitoa ennen kuin on joutunut syviin vesiin, eikä kuitenkaan voi rohkaista itseään millään lohdullisella varmuudella jouduttuaan syviin vesiin, ennen kuin on oppinut uimaan. Mallit, arvostelmat, käyttäytymisen ohjeet, joihin henkilö on kasvatettu, asiat, joita hänet on opetettu pitämään elämisen ja kamppailemisen arvoisina, ovat muodostaneet hänen moraalinsa ja tunne-elämänsä lujan maaperän, ja niistä irtautuminen, ennen kuin on saavuttanut uusia, on todella kuin syöksymistä jyrkältä mereen tietämättä, tuleeko uppoamaan vai uimaan. Ilmeisesti ei kuitenkaan ole mahdollista saavuttaa selkeän ajattelemisen kykyä, ellei ole valmis irtautumaan sekavan ajattelun mukavista tottumuksista.

Mielenkiintoinen ja hyvin selvästi perusteltu tosiasia on, ettei yksikään todellinen edistysaskel elämässä ole vain askel vaan pikemminkin hyppäys pimeyteen, hyppäys, johon kuuluu epävarmuuden pelottava hetki. Tukevat jalansijat ovat harvoin tarpeeksi lähellä toisiaan taatakseen turvallisen etenemisen.

Jännittyneisyyden hellittäminen on vielä toisessakin suhteessa välttämätöntä valmistavassa joogassa. Tavallinen tajunnan tila, jossa ihmiset elävät, on enemmän tai vähemmän kiinteä psykologinen jännittyneisyyden tila, sillä useampien meidän elämä kuluu sen saamisen ponnistelussa, jota pidämme välttämättömänä ja toivottavana, ja sen karttamisessa, jota pidämme vahingollisena ja epämiellyttävänä. Kiihkeä ponnistus, johon liittyy voimakas vaikka usein tiedoton pakko, suunnataan joko sosiaalisen vallan tai maineen tavoitteluun, ankaran uskonnollisen elämän viettämiseen, hyvinvoinnin ja elämän mukavuuden saavuttamiseen, oppineiden kirjojen kirjoittamiseen, toimialalla menestymiseen, eteväksi golfpelaajaksi tulemiseen, lasten kunnolliseen kasvattamiseen sekä samalla toisaalta kamppailuun niiden salakuoppien välttämiseksi, jotka voivat estää pääsemästä toivottuun päämäärään. Meidän on kyllä myönnettävä, että tuollainen pakkoon perustuva elämänasenne kannustaa ihmistä tiettyyn määrään hänen kehityksessään, mutta joogan harjoittajan tulee päästä kohtaan, jossa hän on valmis hellittämään pelosta aiheutuneen jännittyneen otteen sekä luopumaan toiveista, jotka pakottavat hänet toimimaan, tahtoi hän tai ei.

Toinen alussa mainituista ehdoista, tutkiminen eli pyrkiminen, on sinänsä selvempi. Jokaiseen suureen yritykseen ryhdyttäessä on välttämätöntä ajatus, innostuminen ja mielen suuntautuminen, muiden asioiden poistaminen mielestä ja sen keskittäminen palavalla innolla tuohon yhteen asiaan. Sanaa tutkiminen ei ole otettava siinä mielessä, että sillä tarkoitettaisiin tietojen keräämistä eli niiden kirjoista hankkimista vaan pikemminkin koko olemuksen virittämistä tiettyyn aaltopituuteen. Tavallisen elämän suunnitelmissa ja pyrkimyksissä pidetään tällaista mielen sallimista uppoutua esillä olevaan asiaan välttämättömänä. Toimialalla kunnianhimoisesti eteenpäin pyrkivä ihminen omistautuu vaistomaisesti koko sydämellään ja sielullaan päivin sekä öin tuon päämääränsä saavuttamiselle ja alistaa kaiken muun sille. Hän uhraa vapaa-aikansa, varansa sekä persoonalliset mukavuutensa ja näkee kaikki elämän tapahtumat joko päämäärää lähentävinä tai ehkäisevinä seikkoina. Länsimaista lukijaa on usein johtanut harhaan se, että muutamissa käännöksissä tätä toista ehtoa on nimitetty ”mumisemiseksi”. Ja tosiaankin joogi omistautua asialleen kuluttamalla tuntikausia joka päivä mumisemalla eli toistamalla itsekseen niitä pyhiä mantroja ja säkeitä, jotka hänen gurunsa antaa hänelle. Nämä mantrat ovat vanhoja ja siten laadittuja, että ne eivät ole vaikuttavia ainoastaan sisällykseltään vaan myös äänellisesti, ja kun ne lausutaan oikein, traditioiden mukaisesti korostettuina, niiden sanotaan auttavan tajuntaa irrottumaan tavallisen olemisen tilasta sekä selkeyttämään ja rauhoittamaan mieltä.

Kolmas ehto on alistuminen Jumalan eli Ishvaran tahdolle. Muutamat psykoanalyytikot sanovat, että tämä tarkoittaa oppilaan suhdetta guruunsa eli opettajaansa. Idässä se tarkoittaa alistumista vanhemman tahtoon. Paitsi sitä, että on välttämätöntä hyväksyä opettaja ja alistua hänen tahtoonsa, tähän kolmanteen kohtaan sisältyy vaatimus yksilöllisten elämän olosuhteiden perinpohjaisesta hyväksymisestä. Mielen ja tunteen hallinnalle sopimattomiksi katsotaan sellaiset mielenasenteet kuin kunnianhimo, suuttumus, tyytymättömyys ja kapinointi tilanteissa, joille ei voi mitään. Huonotuulinen ja kunnianhimoinen ihminen ei milloinkaan anna itselleen riittävästi aikaa saavuttaakseen mielen hallinnan ja joogan harjoittamiseen välttämättömän kykyjen keskityksen.

On olemassa kuitenkin hienompi ja vaikeammin havaittava syy siihen, miksi hyväksyvä elämänasenne kuuluu perustavanlaatuisiin välttämättömyyksiin. Sillä ehkäisemätön elämän voimien eli libidon virtaus, henkisen energian purkautuminen, on välttämätöntä korkeampien saavutuksien kannalta. On mahdollista elää automaattisesti elämänvoimien ollessa padottuna, mutta luova tietoisuus edellyttää vapaata virtausta. Luova teko – millä tasolla tahansa – on nelinkertainen kokemus, jossa ilmentämisen tarvetta eli saavuttamisen kaipuuta seuraa mielen sulautuminen käytettävään materiaaliin eli pyrkimyksen päämäärään. Tätä seuraa ponnistelun ja kamppailun kausi, ja huipentuma tai tavoitteen saavuttaminen tuo hurmiota ja rauhaa. Eräässä mielessä jooga on korkeinta luovaa toimintaa. Elävä tunto kokonaisuudesta, ykseydestä, vapaudesta, kaikkien kykyjen järjestämisestä ja harmonisoimisesta, olevaisen virrassa soljumisesta ilman vastenmielisyyttä tai kaihtamista on välttämätön edellytys korkeampaan joogaharjoitukseen. Tämä elämään yhtymisen kokemus, jota kääntäjät ovat sanoneet ”Ishvaralle alistumiseksi”, ei ole mahdollista siellä, missä on kapinoimista elämän olosuhteita vastaan ja tahtoa johonkin toisenlaiseen tai arvostelevaa asennetta ihmisiin ja asioihin nähden. Eräänlaisen tyytymättömyyden sanotaan kuitenkin olevan jumalallista, koska se vie luovaan toimintaan. Ihminen, joka on tarpeeksi tyytymätön ympäristöönsä, luo ennen pitkää itselleen uuden ympäristön, koska sellainen ihminen, joka on kyllin tyytymätön itseensä, todennäköisesti myös luo itsensä uudelleen. Joogan oppilaan täytyy olla niin innostunut uuden itsensä luomisesta, ettei hänelle jää aikaa valittaa ympäristöään.

Edellyttäen, että valmistava jooga on läheistä sukua psykoanalyyttisen terapian prosessille, näiden joogan kolmen vaatimuksen tulee olla jossain määrin tutunomaisia psykoanalyytikolle hänen suhteessaan potilaaseensa, ja yleisesti niin lieneekin. Tarkastakaamme näitä ehtoja eri järjestyksessä kuin ne ovat sutrassa luetellut, ja pysähtykäämme ensiksi tutkimiseen eli pyrkimiseen. Olemme nähneet, että analysoitavia on kahdenlaisia, joiden kanssa jokainen psykoanalyytikko tulee tekemiseen. On sellaisia ihmisiä, jotka etsivät vapautusta vaikeista mieltä ja ruumista ehkäisevistä tiloista ja jotka ovat tyytyväisiä, kun tuollainen vapautus onnistutaan hankkimaan heille, ja on sellaisia, jotka vakavasti tahtovat päästä selville omasta itsestään ja orientoitua uudelleen. On ilmeistä, ettei edellinen tyyppi ole paljoakaan sukua joogan oppilaalle, ja voimmekin tällä kertaa jättää sen pois mielestämme.

Henkilön, joka haluaa perusteellisen psykoanalyysin, tulee antautua asiaan ainakin yhtä ehyesti kuin hän antautuisi suunnittelemaan jotakin tutkimusmatkaa fyysisessä maailmassa, ja hänen on valmistauduttava tekemään suuria aikaa, rahaa ja voimia kysyviä uhrauksia ja keskittymään kokonaan päämäärään. Hänen mielensä täytyy olla suunnattuna siihen mitä suurimmalla tarkkaavaisuudella, ja hänen tulee olla valpas ja aktiivinen osanottaja kaikissa niin hyvin ajatus- ja tunne-elämän tutkimuksissa, joihin hän ryhtyy. Kaikki eivät huomaa tätä tai huomatessaan sen eivät ole valmiita hyväksymään sitä ehtona nopealle menestymiselle, kuten Patanjali totuudenmukaisesti sanoo: muutamat, jotka kuvittelevat olevansa tutkijoita, ovatkin vain harrastelijoita. Toiset ovat kyllä vakavia pyrkimyksissään, mutta vain harvat ovat täysin keskittyneitä.

Varsinainen psykoanalyysi ei ala ennen kuin potilas kerta kaikkiaan tulee tietoiseksi siitä, että jännityksen lakkaaminen on välttämätöntä kaikilla tasoilla tavalla, jota hän mahdollisesti ei koskaan aikaisemmin ole kuvitellutkaan ja joka on tai jota ei ole helppo saavuttaa. Sitten häntä neuvotaan sellaisen fyysisen rentoutumisen tilaan, että hänen jokainen ajelehtiva ajatuksensa ja aistimuksensa tulee havaituksi ja ääneen sanotuksi. Tällainen vapaiden assosiaatioiden leikki vaatii ponnistelua, taitoa ja aikomuksen täydellistä vilpittömyyttä, ja harvat kykenevät siihen ilman melkoista harjoitusta. Lapsuudesta saakka rakentuneiden sanallisten ilmaisujen estämisen tavan laukaiseminen, siitä hellittäminen, tuon tavan, jota vahvistavat kaikki itsearvon yhteydessä olevat häveliäisyyden tunteet, on sanan täydessä merkityksessä kuolettamisen ja jännityksen laukaisemisen harjoitusta.

Syvempi ja laajemmalle ulottuva rentoutuminen on saavutettava myöhemmissä asteissa, koska kuten joogassa niin myös psykoanalyysissä ajatusten sekavat tottumukset perustuvat lapsuudenaikaisiin tunteisiin ja traditioihin pohjautuville vastavaikutuksille, jotka on rikottava ennen kuin selkeä ajattelu on mahdollista. Suuri osa psykoanalyytikon työstä menee potilaan vapauttamiseen jännityksestä, joka johtuu persoonallisesta alemmuuden, synnin ja syyllisyyden, pelon, minätärkeyden ym. kiteytyneistä tunnoista. Kaikki se, mikä on edellä sanottu siitä välttämättömyydestä, joka koskee joogin kaikkien katsomusten uudistamista ja arvojen uudelleen arvioimista, soveltuu myös analysoitavaan henkilöön. Hän tavallisesti kokee myös epävarmuuden vaiheen, jossa entinen on pettänyt ja uusi on vielä liian outoa ollakseen vähänkään lohdutukseksi, ja erikoinen vapautuksen kokemus jonkin häntä itseään tai hänen olosuhteitaan hallinneen tavanomaisen mielikuvan särkyessä ja hajotessa manalan kurimuksiin on luonteenomaisimpia ja vakuuttavimpia psykoanalyyttisiä kokemuksia.

Joogan kolmas ehto, ”Ishvaralle alistuminen” eli hyväksyminen, on verrattavissa siihen valmistavaan tunteeseen, jota psykoanalyytikko sanoo sublimoimiseksi, psykoanalyyttisen terapian päämääräksi. Vastaanottaa elämä sellaisena kuin se tulee, hyväksyä ihmiset sellaisina kuin he ovat, hyväksyä omat primaariset rajoituksensa ja tarkkailla niitä todellisuuden eikä vain omien mielikuviensa pohjalta, nämä kaikki kuuluvat sublimaatioon. Kieltäytyminen hyväksymästä todellisuutta aikaansaa elämän voiman eli libidon estymisen, jolloin luova toiminta käy mahdottomaksi. Syvemmät psykoanalyysin muodot pyrkivät libidon vapauttamiseen ja mahdollistamaan yksilön yhdistymisen elämään ja saavuttamaan siten oman maksimimaalisen kehityksensä.

Suom. S. R.

Teosofi — 1943 n:o 7-8

Kieliasua on uudistettu sisältöön puuttumatta, vähäisiä tarkennuksia on tehty suomennokseen.

Alkukielinen teksti: https://archive.org/details/in.ernet.dli.2015.238168/page/n7/mode/2up