Ihmisen synnynnäinen luonne:
onko ihminen syntyjään hyvä vai paha?

Kysymykseen "mistä johtuu epäsiveellisyys?" voi joku vastata, että ihminen syntyy hyvänä ja että huonot aineelliset olot ja huono kasvatus tekee hänet pahaksi. Joku toinen voi sitä vastoin sanoa, että ihminen ei synny hyvänä, vaan että hän tuo perisynnin edellisistä ruumiillistumistaan mukanaan.

Ehkä tässäkin kohden toteutuu vanha ranskalainen sanonta "mielipiteiden yhteentörmäyksestä selviää totuus". Molempia vastauksia voidaan pitää hyvinä. Sillä miten asia on "teosofiselta kannalta"? Syntyykö ihminen hyvänä vai eikö? Tämä riippuu siitä, minkä merkityksen annamme sanalle "ihminen".

Jos pidämme ihmistä kuolevana persoonana, silloin hän tosiaan ei synny hyvänä, sillä jokainen persoonallisuus on edellisten karman mukainen tulos, ja karma on hyvistä ja pahoista langoista punottu verkko. Mutta jos ihminen on kuolematon yksilöllisyys, silloin voimme syystä sanoa, että hän syntyy hyvänä – sillä eihän ihminen henkisenä olentona koskaan ole muuta kuin hyvä! "Paha" hän on ainoastaan siinä määrin kuin hän ei tunne omaa itseään. Voidaan siis sanoa, että ulkonaiset olot ovat suurimpana tekijänä ihmisen kehityksessä. Jos voisimme aina syntyä hyviin, jumalallisiin olosuhteisiin, meidän synnynnäinen jumalallisuutemme pian tulisi näkyviin ja anastaisi kaiken ylivallan. Se, ettei sellaisia ihanteellisia olosuhteita ole tarjolla, on meidän ihmisten, ihmiskunnan yhteinen karma, ja se karma todellakaan ei ole hyvä!

Omatunto —  helmikuu 1906 (N:o 11)

Mukaeltu poiminto