Henkisestä hyvästä
Jos elämässään tahtoo noudattaa totuutta ja oikeutta joka suhteessa, saa valmistua taisteluun, ei näkyvillä vaan näkymättömillä aseilla. Jos haluaa olla tinkimätön periaatteissaan ja saada aikaan jotakin sellaista, jota ehkä "yleinen mielipide" ei hyväksy eikä käsitä, saa vastuksia kohdata yhtenään ja ne voivat toisinaan esiintyä ylipääsemättömän korkeina.
Pitääkö meidän silloin pysähtyä ja kenties pettyneinä palata takaisin? Ei suinkaan! Eteenpäin vaan, vaikka sydäntä kuinka kirvelisi ja ihmisten väärien arvostelujen ja syytösten pätsi kuinka polttavalta tuntuisi! Perään ei saa antaa eikä jäädä puolitiehen, voittoa ei saavuteta, ellei kestetä loppuun asti.
Saavutetulla voitolla, jos se on saatu vaivattomasti ja ikään kuin ansaitsemattomasti, ei ole läheskään samaa arvoa kuin minkä kovilla ponnistuksilla hankittu tulos tuottaa. Kun on saanut itsestään jotakin uhrata, kärsimysten tai vaikkapa aineellisten menestystenkin muodossa, vasta silloin käy pyrkimys päämäärän saavuttamiseksi eläväksi ja rakkaaksi. Silloin alkaa innokkaampi taistelu tuon asian puolesta.
Tässä voi kuitenkin vaania eräs vaara hyvin lähellä: itsekkäät pyyteet. Sen vuoksi on tarpeellista tehdä vakavasti itselleen kysymys: ajammeko asiaamme puhtain asein ja epäitsekkäästi, ettei siihen liity jotain hyödyn saantia itsellemme? Jos epäitsekkäästi taistelemme, silloin voimme odottaa toivottua tulosta, henkemme avartuu ja puhdistuu sekä vielä ympäristökin voi saada siunausta.
Ei ole kuitenkaan aina varmaa, että silmämme saavat nähdä kylvömme tuloksia, mutta se on varma, että kylvetty hyvä siemen on joskus itävä. Siinä tietoisuudessa me saamme ummistaa silmämme tälle elämälle ja tyytyä silloin kun tulosta ei näy ainoastaan sen vakuutuksen antamaan rauhaan, että henkistä hyvää ei koskaan tehdä turhaan.
Siunattu sinä taivainen, määrittelemätön tunne, joka on kätketty kärsimykseen ja teet sen siedettäväksi!
I. M-n
Ruusu-Risti — elokuu 1930
Etusivu Artikkelit