I. S.

Ajatuksia kehityksestä

Dzyanin* kirja sanoo: "Kun elämä sykki tiedottomana maailman avaruudessa ja pimeys täytti äärettömän kaiken, ei ollut mitään. — Maailman kaikkeus oli vielä kätkettynä Jumalajatukseen ja Jumalhelmaan. — Pimeydessä, joka säteili valoa oli Elämän juuri jokaisessa kuolemattomuuden valtameren pisarassa." Lain täyttymyksen aika oli tullut ja Jumalat sanoivat: "Tulkoon valkeus" ja valkeus tuli. Maailmat alkoivat muovautua, tähdet tarkasti omille radoilleen ja kierroksilleen. Ne elävät määräaikansa ja sammuvat, antaen oman elonprinsiippinsä toisille uusille tähdille ja häviävät lopuksi Suuren Elämän helmaan. Näin syntyvät taivaat ja maat, painuen taas ajan tullen sinne takaisin.

*) Muinaisintialainen luomista käsittelevä kirja.

Entäs ihminen? Olisiko hän koko luomakunnassa yksinään tämän lain ulkopuolella? Kuinka säälittävää olisi ajatella, että ihmispoloinen eläisi vain lyhyen tuokion, yhden elämän. Eihän sellaisessa olemassaolossa olisi mitään tarkoitusta, ovathan hänenkin juurensa kuolemattomuuden valtameressä, josta hänet singottiin maailman turuille toivioretkelle, että hän voittaisi sen kahleet ja kerran palaisi alkulähteilleen vapaana ja itsestään tietoisena.

Jokainen ihmisyksilö kohtaa Elämän suuren mysteerin ja sen monet ongelmat, jotka älyn kasvaessa painavat yhä enemmän ihmismieltä, sitäkin enemmän kun kehityksen edistyessä olemassaolon ilmennykset yhä monimutkaistuvat. Ratkaisu on kipeästi tarpeen. Monta vastausta on tarjottu valoon pyrkijälle. Havainto, että useat eivät ole saaneet tyydyttävää vastausta elämän tärkeimpiin kysymyksiin länsimaisesta uskonnonopetuksesta eivätkä teologian korkeilta oppineilta, johtaa meidät pohtimaan auktoriteettiuskoa, joka on ollut kyselevän, etsivän sielun herpaisevana painona jo monta vuosisataa. Vaikka suuret joukot uskovat jonkun auktoriteetin sanelemiin totuuksiin, ei se sinänsä suo sielulle turvallisuutta. Turvallisuuden tunteen puute on herättänyt ihmissielun, — sen täytyy "etsiä ja löytää" ratkaisu olemassaolon arvoitukseen.

Näyttää siltä kuin monet alkaisivat jo tajuta sen tosiasian, että kaiken saavutetun tiedon tulee olla itse hankittua. Tositiedon tulee myös ilmentää erehtymätöntä oikeutta, esittää ihmisen ja koko maailmankaikkeuden kehityksen idea ja osoittaa ymmärrettävä syy maailman murheeseen. Jokaisen on oltava oma auktoriteettinsa. Hän itse punnitsee sydämellään ja älyllään kaiken, mikä viittaa tien itsetuntemukseen. Vapaana ennakkoluuloista ja -mielipiteistä hän tutkii jokaisen eteen tulevan seikan hyväksyen tai hyljäten sen, riippuen siitä, miten sen arvot vetoavat häneen ja ovat sovellettavissa elämään.

Silloin on tullut hetki, jolloin sielun täytyy itsenäistyä ja vapautua kaikista sitä sitovista syistä ja löytää oma vapautensa, turvautumatta mihinkään ulkopuolellaan olevaan. Paeta joukosta oman sielunsa sisäisiin, hiljaisiin kammioihinsa ja löytää sieltä oma Jumalansa.

Ihmiset hyväksyvät yleensä kehityksen todistuksena kasvun laista, joka on todettu huomioimalla fyysisten muotojen ja laatujen vaihteluna. Kuitenkin tämä yleinen näkemys käsittää vain ulkonaisia todistuksia, ilman että liikkeelle paneva syy olisi ymmärretty. Kaikki luonnossa osoittaa säännöllistä vuorottelevaa pyrkimystä lepoon ja toimintaan. Jokainen lepokausi antaa mahdollisuuden omaksua saavutetut kokemukset ja niiden antamat opetukset, jotka muodostavat uuden pohjan tulevalle kehitykselle. Päivä ja yö, samoin kuin vuodenajat, seuraavat toisiaan muuttumattomin jaksoin. Niin ihminenkin saman kaikkiallisen lain alaisena uskollisesti seuraa vaihtelua, nuoruus, miehuus, vanhuus ja kuolema, jota taas seuraa uusi syntymä, uudessa ruumiissa, joka on ehkä paremmin tarkoitustaan vastaava kuin oli edellisen ruumiillistuman käyttöväline ja jossa niin ollen voi suorittaa tehtävänsä tarkoituksenmukaisemmin.

Sana jälleensyntyminen sisältää ajatuksen, että nykyinen elämämme on tulos edellisistä elämistämme ja tuleva elämä tulee muovautumaan sekä menneistä vaikutuksista, että siitä tavasta, miten nyt elämme. Tällainen käsitys voi olla monelle uusi, kuitenkin se yhdessä rinnakkaisoppinsa, syyn ja seurauksen lain kanssa on niin valaiseva, että oikein ymmärrettynä ne ratkaisevat täydellisesti elämän hämmentävät ongelmat. Siitä sydän löytää tyydytyksen ja äly voi täysin hyväksyä nämä muinaisen viisauden opetukset. Vaikka kyseiset lait näyttävät ankarilta ja leppymättömiltä, ne myös antavat meille rohkaisua. Ennen kaikkea jälleensyntymisoppi osoittaa, että ihmisillä on tilaisuus yrittää yhä uudelleen luottaen siihen, että jokainen rehellinen yritys tuo aikanaan palkkion, — onnistumisen.

Mitä ihminen ehtisi oppia yhden elämän puitteissa? Tuskin muuta kuin kiintymyksen aineen harhaan, josta juuri pitäisi vapautua. Ei hyödyttäisi paljoakaan katua rikkomuksiamme eivätkä hyvät päätöksemme olisi minkään arvoisia, ellei meille annettaisi toista maanpäällistä elämää, jossa toteutamme ne. Turhaa on ihmisen tuudittaa itsensä uskoon lunastuksesta ja armon turvin taivaan iloon ja lepoon pääsystä. Rajan tuolla puolen emme enää voi pettää itseämme emmekä muita, siellä olemme täysin tämän ankaran mutta oikeudenmukaisen kaikkiallisen lain alaisia. Siellä saavat uskovaiset tuskissaan ihmetellä, missä on taivas, johon uskoimme ja pelastajamme, joka ottaa taakkamme kannettavakseen, kun emme nyt saakaan rauhaa ja tunnemme suurta tuskaa rikkomuksistamme. Tällaiseen tilaan johtaa sokea auktoriteettiusko, joka ei ilmaise totuutta, joka kestäisi elämän ja kuoleman tuolle puolen eikä anna hengen valoa elämän tien viitaksi.

Vastaväite, joka kaikkein useimmiten tehdään jälleensyntymistä vastaan on: Jos olemme ennen eläneet, miksi emme muista mitään? Muisto edellisistä elämistämme ei ole tarpeen todistaakseen meille, että olemme läpikäyneet tuon kokemuksen. Unohdammehan niin paljon nykyisenkin elämän tapahtumia. Muistimme ei liioin toimi unen aikana, emmekä kuitenkaan väitä, ettemme olisi eläneet silloin. Vaikka säilytämme aivoissamme vain muutamia yksityiskohtia, niiden vaikutus jää ja muodostaa luonteemme. Voisimmekin sanoa, että luonne on muistin yhdistelmä, koska se on kaiken sen summa, sisin olemus, mitä olemme ennen kokeneet.

Elonpyörä — 1965 n:o 2