Jorma Partanen

Astraalinen tasapainottomuus

Tarkoituksenamme on muutamalla sanalla käsitellä epämiellyttävää kokemusta, jonka kaikki ihmiset lienevät joskus tehneet ja joka monille tulee liiankin usein. Se käynee ilmi seuraavasta omaelämäkerrallisesta otteesta:

"Kun ajattelen sitä, että olen sattumalta ilmestynyt pallolle, joka itse on singottu avaruuteen taivaallisten katastrofien huviksi, kun näen itseni olentojen ympäröimänä, jotka ovat yhtä hetkellisiä ja käsittämättömiä kuin itsekin olen ja jotka kaikki ajavat kiihkeästi takaa pelkkiä varjoja, silloin minusta tuntuu kuin eläisin unessa. Minusta näyttää siltä, kuin olisin rakastanut ja kärsinyt unessa ja että myös ennen pitkää kuolen nukahtaen uneen. Viimeiset sanani tulevat olemaan: "Olen nähnyt unta." (Mme Ackermann, "Pensees d'un solitaire").

Tämä kokemus voi sattua niillekin, jotka eivät enää pidä elämää sattumienvaraisena. Ihminen siirtyy silloin unenomaiseen välitilaan; aineellinen todellisuus ei enää tarjoa luotettavaa tukea, ja henkiset realiteetit ilmenevät epämääräisten tunnelmien säestämänä mielikuvaleikkinä. Jos tällainen tietoisuuden heikentyminen esiintyy satunnaisesti, esim. raskaan työn väsymyksestä aiheutuneena, on lepo varmin keino, millä palautua tasapainoon. Mutta jos ihmisen ja muun maailman välille muodostuu pysyväinen sumuseinä, on asianlaita vakavampi. Silloin voivat ihmistä auttaa vain hänen omat, jatkuvat ja johdonmukaiset ponnistuksensa.

Mistä nämä hämärtymystilat sitten johtuvat? Voimien tasapainottomuudesta. Tarkemmin sanoen ihmisminän kykenemättömyydestä hallita alempia käyttövälineitään. Ihminen saattaa olla älyllisesti ja siveellisesti kehittynyt; hän ei vain ole oman valtakuntansa hallitsija. Hänen alamaisensa ovat — jatkaaksemme vertausta — eläneet kauan omaa "luonnollista" elämäänsä, jossa mielivallalla on ollut oikeutettu sijansa. Valtakunta on säilynyt, mutta se ei ole menestynyt mahdollisuuksiensa mukaisesti. Hallitsija varttuu iässä ja viisaudessa; hän aikoo toteuttaa oikeiksi näkemänsä uudistukset, mutta se ei suinkaan tapahdu vastarinnatta. Jos hän kuitenkin itsepintaisesti pysyy päätöksissään, on alamaisten vähitellen mukauduttava uuteen, sopusointuisempaan järjestykseen.

Turvallisin keino, jolla ihminen voi vastustaa tajunnan painopisteen siirtymistä siihen piiriin, jota teosofisessa kielenkäytössä on nimitetty astraaliseksi, on mietiskely. Mietiskelyä aikaisemmin harjoittanut löytää itse muodot, joita hänen on sopivinta käyttää. Ehkäpä hän tapaa jonkun symbolin, joka tukee hänen organisoivaa tahtoaan ja antaa hänelle jatkuvasti itseluottamusta. Mahdollisesti hän tulee käyttäneeksi "Hiljaisuuden Äänen" syvällisiä oppilauseita mantroina, jotka säännöllisesti käytettyinä alkavat vaikuttaa uudella, ennen aavistamattomalla tavalla. Olivatpa muodot mitkä hyvänsä, kaikissa tapauksissa hän saa huomata, että keskittyneisyys pienimmässäkin työssä on itsealoitteisen sielunhoidon perusedellytyksiä.

Ruusu-Risti – lokakuu 1933