Jouko Parantainen
Joogan tutkimisen vaikeuksia
Aikamme länsimaisen ihmisen tiedollisten pyrkimysten tavoitteena on se, että kaikki ilmiöt ja havainnot on voitava ilmaista käsittein. Siksi hänestä voi tuntua yllättävältä tavata ihminen, joka sanoo pyrkivänsä välittömään kontaktiin totuuden kanssa. Tämän itämaisen ja nimenomaisesti joogan traditioon sisältyvän ajatuksen mukaan kieleen perustuvat käsitteet ja näiden varaan rakentuva logiikka ovat jopa tekijä, joka nimenomaan estää totuuden etsijää saavuttamasta päämääräänsä. Vaikka ristiriita näiden näkemysten välillä on enemmän näennäistä kuin todellista vastakohtaisuutta, on se kuitenkin heijastus syvistä eroista ajatustavoissa, asenteissa, tavoitteissa jne. Jokainen länsimainen yritys lähestyä joogaa törmää ilmeisesti väistämättä tähän kysymykseen ja monet muut näennäisesti itsenäiset ongelmat ovat sukua tälle peruserolle. Tämä koskee niin yrityksiä määritellä mitä jooga on kuin myös mitata joogaan liittyviä ilmiöitä, esim. fysiologisin ja psykologisin menetelmin.
Itse käsite jooga on länsimaisessa kielenkäytössä ja myös käytännön harjoittamisessa ja opetustyössä muovautunut sisältämään lähinnä erilaisia ruumiin asentoja sekä hengitys- ja rentoutusharjoituksia. On ehkä helppo myöntää lihaksistoon verenkierto- ja hengityselimistöön sekä hermostoon kohdistuva harjoitukset hyödyllisiksi; muuhun joogan sisältöön voi taas olla ottamatta kantaa tai sen voi jättää pois "fakiiritemppuina' ja "uskonnollisena mystiikkana". Kuitenkin joogan asennot ja hengitysharjoitukset eivät oikeastaan ole vielä varsinaista joogaa. Joogan päämäärät ovat muualla ja itse asiassa asentojen ja hengitysharjoitusten opetteleminen ei ole välttämätön edellytys joogan harjoittamiseksi. Ne voivat kuulua tärkeänä osana joogan edellyttämään itsekuriin ja henkiseen sekä ruumiilliseen kestokykyyn (eräät harjoitukset ovat tiettävästi erittäin vaarallisia), etenkin hengitys on usein perustana muille menetelmille ja lisäksi asentoja ja hengitystä käytetään mm. sairauksien hoidossa ja erilaisessa terapiassa. Silti joogaa voi hyvin harjoittaa myös ilman näitä elementtejä, jotka määrittelevät länsimaisen käsityksen joogasta!
Toisaalta taas fakiirien temput, tulisilla hiilillä kävely, ja erilaiset ihmeet, siddhit (kuten painovoiman voittaminen, kyky muuttaa muotoaan ja kokoaan, mahdollisuus vaikuttaa tahdonvoimalla eläviin olentoihin ja kiinteisiin esineisiin jne.) eivät ole joogaa. Tosin sanotaan, että ns. kundalini-joogan harjoittaminen luo ne perusedellytykset, joista voi ryhtyä näitä taitoja rakentamaan, mutta joogakirjallisuuden ja etenkin muiden joogakoulukuntien reaktio näihin kysymyksiin on negatiivinen ja niitä pidetään lähinnä joogan lieveilmiöinä.
Joogan jakautuminen erilaisiin koulukuntiin ja suuntauksiin on niin ikään epäselvyyttä aiheuttava tekijä. Nimitykset raja-jooga, kundalini-jooga, hatha-jooga ja karma-jooga kertovat erilaisten seikkojen painottamisesta ja toisaalta niinkin erilaiset järjestelmät kuin tantrismi ja zenbuddhismi lasketaan läheisesti joogan perintöön kytkeytyviksi. Idän valtauskonnoista hindulaisuus, buddhalaisuus ja taolaisuus myöntävät kernaasti siteensä joogaan ja jopa joissain islamin muodoissa on samasta traditiosta lähteviä selviä piirteitä. Käytännössä joogaa siten harjoitetaan monissa eri maissa monien erilaisten nimikkeitten alla ja paikallisten piirteitten mukaan värittyneenä.
Tästä levinneisyydestä ja monimuotoisuudesta huolimatta tulee joogan tutkijaa vastaan kuitenkin mitä paradoksaalisin tilanne: on vaikea löytää joogan harjoittajia, joista voisi käyttää oikeutetusti nimitystä joogi. Tutkijat ovat hyvin harvoin löytäneet henkilöitä, jotka olisivat edenneet pitkälle joogan harjoittamisessa ja on aivan poikkeuksellista, jos he ovat onnistuneet suostuttelemaan joogin yhteistyöhön kanssaan. Näyttää siltä, että joogan harjoittaminen, kuten minkä tahansa vaativan inhimillisen taidon kehittäminen huippuunsa on etenkin "Iuonnonvaraisena" harvinaisuus. Lisäksi usein sanotaan, että joogan tavoitteet ja arvomaailma sisältävät elementtejä, jotka tekevät vaikeaksi houkutella joogeja esittämään länsimaiselle yleisölle tai tutkimukselle "sirkustemppuja", joista nämä kuitenkin ovat pääasiassa kiinnostuneita. Kilpailumotivaatiota ei ainakaan länsimaisessa mielessä ole, palkitsemisyritys saatetaan tulkita loukkaukseksi ja länsimaisen tutkimuksen yleinen puolipilkallinen suhtautuminen vie helposti pohjan vilpittömältäkin yritykseltä.
Eräs tekijä, joka on aiheuttanut paljon hämmennystä ja tulkintavaikeuksia on joogan käsitteistön runsas seksuaalinen lataus. Monet keskeiset termit viittaavat suoraan sukupuolielimiin tai -toimintoihin. Keskeinen "sublimoimisen" käsite tarkoittaa sukuelinalueella olevan energian kohottamista aivoihin ja "muuntamista" siellä ei-seksuaaliseksi käyttövoimaksi — lisäksi nimenomaisesti mainitaan siemenneste tämän energian lähteenä. Länsimaiselle ihmiselle tämä on ollut ja on edelleenkin vaikea pala nieltäväksi. Aikaisemmin kysymys oli liian arkaluontoinen, jotta siitä voisi edes puhua muutoin kuin häveliään symbolisesti. Nykyään taas seksuaalisuudesta on muodostumassa tekijä, jolla joogaa yritetään myydä yleisölle. Kuitenkin itse pääkysymys, seksuaalisuuteen ja seksuaaliseen energiaan perustuva sublimaatio-oppi on säilynyt yhtä tavoittamattomana ja merkillisenä. Lääketieteellisen koulutuksen saaneet joogan tuntijat ovat yrittäneet tulkita seksuaalisen energian järjestelmää sukuhormonien avulla, parasympaattisen hermoston vaikutuksena tai viitaten seksuaalisen stimulaation vaikutukseen erityisesti aivojen ns. limbisen järjestelmän alueella. Yhtä kaikki jooga silti itsepäisesti väittää, että juuri siemennesteellä ja hengityksellä on jokin erityinen yhteys ja että tämän kokonaisuuden avulla joogi voi säädellä tajunnan tiloja pyrittäessä samadhiin, ts. "mystiseen yhteyteen totuuden kanssa", "tajunnan laajenemiseen", "valmistumiseen" tai miten tilaa halutaankin kuvata. Tämä väitteiden sitkeys on sitäkin merkittävämpää kun sanoilla on tässä tapauksessa todelliset länsimaiset vastineensa. Kaikki "tsakroja" ja "nadeja" koskevat määrittelyt ovat väistämättä arviointeja ja tulkintoja, joista ollaan lisäksi sopivasti eri mieltä. Sen sijaan siemenneste, sukuelimet, suku-elinalue ja keuhkot ovat varsin selvää puhetta, joka on ymmärrettävissä helposti kulttuurista toiseen. Tietääkseni tämä on myös niitä harvoja kohtia, joissa lähes kaikki joogaa käsittelevä kirjallisuus käyttää samoja ilmauksia: siemenneste, hengitys, tajunta. Erehtymisen mahdollisuudet ovat pienet ja lisäksi joogan harjoitukset antavat käytännössä pontta näille ajatuksille. Siksi on kiusallista, että tässä nimenomaisessa ja joogalle niin keskeisessä kohdassa ja kun myös itämaiset ja länsimaiset sanat kerrankin näyttävät samoilta, onkin yhteys kiellettävä fysiologisesti käsittämättömänä. Länsimaisesta fysiologiasta on vaikea löytää järjellistä selitystä näille ajatuksille. Jälleen tulkinta sulkeutuu symbolien ja mystiikan savuverhoon ja äsken heitetty kysymys katosi näköpiiristä.
Kuitenkin uteliaisuus säilyy: "Mitä jooga sitten oikein on?", "Toimiiko se?", "Onko siitä jotain hyötyä?". Mitä tutkimus on löytänyt joogasta? Kokeeseen ja mittaukseen perustuva tieteellinen tutkimus tuntee joitakin kymmeniä merkittäviä yrityksiä lähestyä joogaa. Jotain on jopa pystytty osoittamaankin. Tiedetään, että joogan harjoittajat pystyvät aika pitkälle kontrolloimaan autonomisen (tahdosta riippumattoman) hermoston toimintoja — toisaalta väitteet esimerkiksi sydämen pysäyttämisestä ovat liioittelua, vaikka sydänäänet kylläkin saadaan kuulumattomiin. Samoin myönnetään, että joogan hengitysterapia on tuonut hyviä tuloksia mm. erilaisten keuhkosairauksien hoidossa. Lisäksi EEG-tutkimukset ovat antaneet vihjeitä, että joogien ja zenbuddhistien "tajunnan tiloilla" olisi aivosähköisesti ilmaistavat todelliset vastineensa ja että nämä tilat osittain muistuttavat eräitä unen ja valveen tiloja ja joiltain tärkeiltä osin poikkeavat niistä. Tämä ei ole paljon, mutta enempää voi tässä vaiheessa tuskin odottaakaan. Joogan harvat tukijat ovat joutuneet tyytymään siihen vapaaehtoisten joukkoon ja täysin kokemattomaankin koehenkilöainekseen, joka on ollut käytettävissä ja lisäksi tutkimuksissa on ollut usein väistämättömiä puutteellisuuksia mm. vertailuryhmän osalta. Pääkysymys on kuitenkin nähdäkseni rahan ja organisaation puute. Kokeellinen tutkimus etenee hitaasti pala palalta ja jokainen hyväksytty siru mosaiikissa perustuu satoihin ja tuhansiin yhä uudestaan toistettuihin hieman mukailtuihin kokeisiin. Jotta kokeelliselta joogan tutkimukselta voisi odottaa jotain perustavaa, edellyttäisi tämä määrärahojen monin-, monikymmen- tai jopa monisatakertaistamista, tutkimusohjelmien koordinoimista ja organisaatioiden luomista. Tämän toteutuminen taas edellyttäisi sitä, että joogan odotettaisiin tarjoavan jotain merkittävää, muuten saavuttamatonta tietoa. Jokin samantapainen ilmiö kuin "ping-pongdiplomatian" alkuaan herättämä kiinnostus akupunktiota kohtaan voisi olla tarvittava lähtökohta. (On muuten väitteitä, että joogan perusteet olisivat kotoisin Kiinasta.)
Kokonaan toinen kysymys on se, kuinka pitkälle kokeellisella menetelmällä voidaan yleensä päästä joogan tutkimisessa. Jooga on määriteltävissä ainakin eettiseksi, filosofiseksi, psykologiseksi ja fysiologiseksi järjestelmäksi ja suuri osa ongelmista jää väistämättä varsinaisen mittauksen tavoittamattomiin (ajateltakoon vaikka psykologisten mittareiden ja testien vielä kovin vaatimatonta tasoa). Huomattava osa joogaa lähestyvästä tutkimuksesta pyrkiikin käyttämään toista tietä, hakemaan analogisia yhteyksiä joogaan ja saamaan sitä kautta ja valmiina olevaa kokeellista tai muuten empiiristä tietoutta käyttöön. Ehkä tunnetuin esimerkki on psykoanalyysin oppirakennelmien vertaileminen joogan ja zenbuddhismin ideoihin. Kysymystä käsittelevä varsin laaja kirjallisuus on osoittanut järjestelmien välillä merkittäviä yhtäläisyyksiä, jotka koskevat mm. käsityksiä persoonallisuuden rakenteesta ja energiateorioista. Etenkin Jung ja Fromm tunnetaan aktiivisesta "idänpolitiikastaan". Toinen huomattava linja on joogan ja hypnoosin välille vedetyt yhteydet. Jooga kieltää sen, että järjestelmä olisi pääasiassa itsehypnoosia, mutta myöntää suggestioiden huomattavan osuuden harjoituksissa ja monien ilmiöiden samankaltaisuuden. Tältä linjalta on myös joukko kokeellisia vertailuja, mutta koska hypnoosin fysiologinen määritteleminen ei toistaiseksi ole onnistunut, ei tätä kautta tuleva tieto ole tuonut sanottavasti uutta joogankaan fysiologisista perusteista. Ns. "autogeeninen harjoittelu", jossa erilaisin ehdollistamis- ja takaisinsyöttömenetelmin opetellaan hallitsemaan mm. autonomisen hermoston toimintoja on tuonut lupaavan vihjeen siitä, mihin joogan menetelmät voisivat perustua. Tältä pohjalta on myös kehitetty joogan mietiskelyharjoituksiin soveliasta EEG-apuvälineistöä. Lisäksi voi mainita esitetyistä analogisista yhteyksistä mm. isometrisen lihasharjoittelun, "kivuttomaan synnytykseen" pyrkivän psykoprofylaktisen valmennuksen, Pavlovin tutkimukset kokeellisella neuroosilla, Maslowin esittämät "elämän tähtihetket", kokeellisen mietiskelyn, eräät luovaa ajattelua koskevat teoriat, kokeet huumausaineilla ja eräät uskonnolliset hurmostilat.
Varsinainen tärkein osa joogan tutkimisesta on ilmeisesti silti suoritettavissa vain "sisältä käsin", harjoittamalla itse joogaa. Tämä tie on jo määrittelyjen perusteella mystinen — mutta lähestyttäessä tuntematonta, voivat valmiit käsitteet ja käsitykset olla todellisuutta vääristäviä tekijöitä.
Elonpyörä 1972 n:o 2
Etusivu Artikkelit