Tomi Salla Parantaja Tapio Kaitaharjua haastattelemassaKäydessäni tapaamassa Kaitaharjua ja tutustuttuani hänen lähiaikoina ilmestyvän kirjansa Parantava voima käsikirjoitukseen lausun tässä käsityksiäni hänestä. Samalla tein hänelle muutamia kysymyksiä, joihin hän ystävällisesti vastasi. Ystävällinen, hienotunteinen, vaatimaton, ymmärtäväinen — hyveitä voisi luetella Tapio Kaitaharjusta pitkään, sillä kaikkea tätä hän on ollut jo nuoruudessaan. Viime vuosien nopea kehitys ihmisenä on ollut lähes hämmentävä. Useimmiten me kehitymme työssämme tai opiskellen vain tiedollisesti, vaikka alamme olisi kuinka henkinen. Ihmiskehitys — henkinen ymmärrys on kovin vaatimatonta ja vertailunormit sen mukaisia. Tapio Kaitaharju on mielestäni näiden normien ulkopuolella, ja siksi on tiedollisesti keskittyneenkin lukijan vaikeata tavoittaa hänen sisintä sanomaansa lähiaikoina ilmestyvän kirjan sivuilta. Tämän kirjan sanoma ihmetyttää, ilahduttaa tai hämmentää riippuen lukijan omasta ymmärryksestä. Välinpitämättömäksi se ei voi jättää ketään elämän moninaisista mahdollisuuksista kiinnostunutta lukijaansa. Jokaisella lukijalla on tietysti oma käsityksensä totuudesta ja oma arvosteluperusteensa — aineellisempi tai henkisempi — mutta juuri Kaitaharjun avoin, vilpitön ja henkisesti poikkeuksellisen korkealle tiedostettu totuus ja sen henki tekevät kirjasta ainutlaatuisen. Kirjan I osassa on kertomuksia hänen henkisen kehityksensä vaiheista ihmistasolta koettuna. Hän on elänyt ja kokenut tietoisena — arvostellen ja ajatellen — muutamassa vuodessa ihmiskehityksen, jonka ymmärtäminen vaatii lukijalta joko poikkeuksellista uskoa tai poikkeuksellista filosofista tietoa. Helpointa Tapio Kaitaharjun kehityksen ja sanoman ymmärtäminen on kuitenkin ihmisille, joilla on lisäksi omia kokemuksia aistiensa laajenemisen mahdollisuuksista. Meille lukijoille on lohdullista, ettei hänen kehityksensä perustu luettuun tietoon vaan on ollut mahdollinen oman sisäisen tiedon avulla. Tapio Kaitaharju ei ole lukenut juuri lainkaan henkitieteellistä — eikä muutakaan kirjallisuutta, joka käsittelisi ihmisen henkistä kehitystietä. Siten ennakolta saatu muisti- ja tietoaines ei ole voinut vaikuttaa hänen kehitykseensä eikä kokemiseensa. Tästä huolimatta siinä on samankaltaisuutta em. kirjallisuudessa kerrotun kehitystien ja kehittyneiden aistien kokemusten kanssa. Tosin Tapio Kaitaharjun henkinen kehitys on jatkunut poikkeuksellisen pitkälle. Hänen nyt ilmestyvästä kirjastaan Parantava voima henkii suuri ymmärrys. Henkisiä alueita hän käsittelee siinä — tekisi mieleni sanoa — ymmärryksellä ja tyylillä, joka ei ole tästä maailmasta. Kirjan II osassa on kuusi kertomusta eri aiheista henkiseltä tasolta koettuna. Ne sisältävät todellisuuksia, joiden ymmärtäminen edellyttää I osan totuuksien hyväksymistä. Lukijan tulisi tuntea Tapio Kaitaharju, silloin epäuskoisinkin tulisi vähintään epävarmaksi vajavaisten aistiemme ja tieteidemme ilmaisemien totuuksien ehdottomuudesta. Onhan ihmiskunnan historian aikana jo niin moni mahdottomana pidetty toteutunut. Kysymys lienee lähinnä vajavaisesta ihmistietoisuudesta ja nykyisestä materialistisesta aikakaudesta. Kuinka nopea henkinen kehitys voisikaan olla, jos kulkisimme sisäistä tietä, jota Tapio Kaitaharju kirjassaan selkeästi valottaa. Aineellisen ihmistietouden tuolla puolen on henkinen tietous, josta hän kertoo kirjansa II osassa. Hän on meidän keskuudessamme elävä ihminen, joka on omalla aktiivisuudellaan aukaissut itselleen henkisen todellisuuden. Kuitenkaan hän ei voi sitä toisille avata — vain siitä kertoa — vaan kuten hän sanoo: se on jokaisen itse tehtävä. Tapio Kaitaharjulta kuultua: – Miksi hän ei ole lukenut alan kirjallisuutta? Lukeminen ei ole ollut tärkeintä, vaan se, että itse on pyrkinyt sisäisesti selvittämään kaiken sen, mikä tähän henkiseen kehitystiehen liittyy. Vasta omakohtaisten vaikeuksien kautta kulkeminen selvittää ja hedelmöittää asiat todelliseksi ymmärrykseksi. – Onko olemassa vain yksi kehitystie? Henkisiä kehitysteitä on mielestäni olemassa kovin monta — erilaisia teitä. Asian voisi kai ilmaista: ylös johtaa monta tietä. – Onko kehittyneillä aisteilla aina sama todellisuus nähtävänä, kuultavana ja yleensä koettavana? Totuushan on vain yksi, jos ajattelemme kaikkeuden alkulähdettä, mutta sen voi ymmärtää kovin monella tavalla ja sitä voi lähestyä monelta suunnalta. Mielestäni juuri tästä johtuu se, että eri ihmiset henkisillä kehitysteillä kehittyvät eri tavalla. Lähestyessään tätä totuuden alkulähdettä kaikki alkaa pelkistyä, epäoleellinen pudota pois ja sitten kokemuksetkin loppujen lopuksi jossain siellä loppupäässä lähestyvät kovin paljon toisiaan. – Miksi hän on kirjoittanut elämäkerrallisen alkuosan paikoin hyvinkin tavanomaisella ymmärryksellä? Mielestäni tänä päivänä ihmisen henkinen kehitystie liittyy väistämättömästi arkisen elämän velvollisuuksien täyttämiseen. Tämä johtaa siihen, että on kuljettava samanaikaisesti kahta tietä — arkista ja henkistä tietä — ja koetettava saada nivelletyksi nämä yhteen. Tästä syystä olen kuvannut tätä arkitietä kirjassa, koska se on aivan tavallisen ihmisen tie ja siinä sitten hankaluuksien kautta kulkien olen yrittänyt tuoda henkisiä asioita mukaan. Ideana on siis koettaa selvittää lukijalle, kuinka hankalaa henkisen tien kulkeminen on ja millä tavoin sitä mielestäni pitäisi yrittää kulkea. Kyllä asiat sitten selkiytyvät, kun ainakin ajoittain onnistuu pyrkimyksissään. – Onko olemassa mitään keinoa, jolla voisi tunnistaa kuvitellun tai todellisen henkisen kokemuksen? Minusta tarkin mittari on jokaisessa ihmisessä itsessään. Henkisen tien kulkijan yksi monista vaikeuksista on juuri tuo, että kykenee erottamaan todellisen ja epätodellisen. Siinä liikutaan alueilla, joilla normaaliaisteilla ei enää selviä, ja pitää sitten kehittää tätä henkiseen olemispuoleen liittyvää, jotta selviää tästä vaikeudesta. Siinä tulee varmaan jokaiselle paljon erehdyksiä — ehkä hyvinkin hankalia, jotka saattavat aiheuttaa sen, että etääntyy henkiseltä kehitystieltä. Se saattaa tuntua liian vaikealta. Ei ole kuitenkaan muuta tietä kuin selvittää erehdyksensä ja pyrkiä eteenpäin. – Eikö meidän itsemme tarvitse enää huolehtia ajan käytöstä sen jälkeen, kun opettajamme on saanut meihin yhteyttä? Sanotaanhan kirjassa, että opettaja "ohjelmoi" ajan käytön päivän vapaahetkinä ja öisin. Ihmisen tulee kaikissa toiminnoissaan mielestäni säilyttää aktiivisuus ja pyrkiä lisäämään sitä. Oma aktiivisuus on avain myös tällaiselle ajan käytön ohjelmoinnille, mitä tässä tarkoitin. Siis ihmisessä itsessään on avain, vasta sen jälkeen siinä saa apua. – Sanot ihmissikiön olevan ainetta ja hengen laskeutuvan sikiöön vasta vähän ennen syntymää. Eikö henki ole aikaisemmin kiinnostunut tulevasta aineellisesta kehostaan? Oleellisinta koko tässä asiassa on hengen tuleminen sikiöön vähän ennen syntymää. – Ensimmäisen kerran ihmiskunnan historiassa olemme tietoisia elinmahdollisuuksiemme rajallisuudesta maapallolla. Ovatko ennustetut katastrofit väistämättömiä — jos ei, niin miten voimme ne välttää? Ihmiset käyttävät kovin mielellään sanaa "maailmanloppu". Se sana ei ole mielestäni laisinkaan paikallaan, vaan kysymys on kehityksestä ja kehityksen tuloksista. Jos tällä hetkellä ajattelemme ihmiskunnan tulevaisuutta, niin valoisaltahan se ei suinkaan näytä. Se ei kuitenkaan merkitse sitä, että katastrofit välttämättä toteutuvat sellaisina kuin ne varsin synkästi on monta kertaa nähty. Jos ihmiset heräävät niin ajattelemaan, että koko ihmiskunnan kehityksen suunta muuttuu, niin silloin tietysti voi muuttua myös katastrofien luonteet. Ne pienenevät tai parhaimmassa tapauksessa niitä ei tule ollenkaan. Kysymys on siis ihmiskunnan toiminnasta ja kehityksestä. – Johtavatko poliitikkomme maatamme kohti henkistä rappeutumista vai saavutammeko tasapainon ja selkeytyykö henkinen ilmapiirimme? Kysymys on sinänsä suora ja selkeä, mutta taitaa olla parasta jättää vastaamatta. – Sairauksista — Suurin osa sairauksista on lähtöisin ihmisen henkiseltä olemispuolelta — toimimisesta luonnonlakien vastaisesti. Sieltä sairauden syy tulee aineelliseen olemispuoleen ja puhkeaa jonakin sairautena esim. syöpänä. – Lääketieteen tuleva kehitys? Nähdäkseni lääketiede on lähiaikoina suurten ratkaisujen edessä. Joillakin alueilla on edetty hyvin pitkälle mutta toisilla alueilla ei edistymistä ole paljonkaan tapahtunut. Lähinnä tulee mieleeni mielisairauksien hoitaminen. Mielestäni pitäisi lähteä ennakkoluulottomasti aukaisemaan aivan uusia uria ihmisen henkisen olemispuolen tutkimiseksi. Vain täten voidaan päästä selvyyteen sairauksien todellisista syistä. Kehitys menee niin nopeasti eteenpäin, että sairaudet vain lisääntyvät seurauksien parantamisella, kuten nykyään pääasiassa tehdään. – Onko olemassa mitään keinoa tai syytä jolla ihmisen elämä voisi jatkua hänelle määrätystä kuolinhetkestä eteenpäin? Kyllä ihmisen elämän on joissakin tapauksissa mahdollista jatkua, mutta jatkaminen ei ole ihmisen omissa käsissä. Saattaa olla, että kuolinhetkeä siirretään ihmiselle, jolla on jokin tärkeä tehtävä vielä suoritettavanaan. Tämäkin edellyttää henkilön omaa aktiivisuutta tuota päämäärää kohti ja sitä, että on valmis tuon tehtävän todella suorittamaan. Tällaisen henkilön henkinen taso on mielestäni jo erittäin korkea, ennen kuin tuollainen jatkaminen voi tulla kysymykseen. – Miten me voisimme eläessämme vaikuttaa siihen, että kuolemanjälkeinen elämämme olisi mahdollisimman antoisaa? Siirtyessään aineellisen elämän puolelta henkisille tasoille, on jokaisella mukanaan tietyt "matkaeväät" — henkinen taso millä hän täältä erkanee. Hän jatkaa noilta vastaavilla tasoilta eteenpäin. Jos hän siirtyy tietoisesti — pyrkii jatkamaan kehitystä eteenpäin, niin silloin tie aukenee ja kehityksen tiellä olevat esteet poistuvat toinen toisensa jälkeen sitä mukaa kuin se on hänen tiellään mahdollista. – Mitä onni on? Me ihmiset käsitämme sanan onni eri tavalla. Jollekin saattaa jonkin aineellisen edun saavuttaminen olla korkein onni, toiselle taas jonkin henkisen voiton saavuttaminen. Onnen määrittämiseen on mitta jokaisessa ihmisessä itsessään. Ehkä kuitenkin voisin omana käsityksenäni sanoa, että onni on koettaa työskennellä mahdollisimman aktiivisesti oman elämäntarkoituksen toteuttamiseksi. Se on työskentelyä ihmisten hyväksi koettaen auttaa heitä ja herättää heitä ajattelemaan elämää. Elonpyörä 1972 n:o 2
|