Eräs karman määritelmä

Paras karman määritelmä, jonka koskaan olen kuullut, on mielestäni se, jonka eräs hindu minulle antoi ja jonka hän kertoi saaneensa Mestariltaan. Se kuuluu: ”Karma on alkuperäisen tasapainotilan entiselleen palauttaminen, sen tasapainotilan, jonka persoonallisen vapaan tahdon toiminta on järkyttänyt. Tämä teko on voinut tapahtua jossakin aikaisemmassa elämänpyörässä, ja se on tavallisesti peräisin sieltä. Siten se edellyttää, että tunnetaan idea jälleensyntymisestä. Karma voi myös toimia yhtä järkähtämättömästi yhden elämän puitteissa, sillä aika on persoonallisuuden harhaa ja vaikutus – karman ollessa yhtä syyn kanssa – on toimintaa.”

Nuoren miehen Mestari valaisi tätä määritelmää vertauksella. Hän sanoi: ”Jos liikuttaa vettä soikossa, syntyy veden pinnalla laineita, jotka samankeskisinä ympyröinä lähenevät soikon seinämää, kunnes kääntyvät takaisin. Takaisin palaavat aallot törmäävät alkuperäisiin aaltoihin, ja nämä molemmat vaikuttavat toisiinsa, kunnes vesi soikossa on jälleen saavuttanut aikaisemman lepotilansa.”

Mitä enemmän ajattelee tätä yksinkertaista määritelmää, sitä selvemmin ymmärtää sen. Ihmisten maailmassa hallitsee sama luonnonlaki kuin vesisoikossakin. Erotus on vain siinä, että se toimii toisella tasolla. Karma ei ole hyvä eikä paha, sen enempää kuin sitä on tuli, myrsky, aurinko, sade tai tuulikaan. Ihmisellä on vapaa tahto, koska se on jumalallinen ominaisuus. Mutta vapaa tahto tietämättömässä ja itsekkäässä ihmisessä synnyttää epäsoinnun, sairauden, jonka luonnollinen parantaja on karma. Karma panee elämän jälleen tasapainoon.

Suom. S. R.

Teosofi — n:o 1-2, 1945