Kolme maailmankatsomusta

Seuratessamme ajattelevien ihmisten henkisiä pyrkimyksiä huomaamme, että voimme jakaa tällaiset pyrkijät tavallaan kolmeen ryhmään. Jokainen ihminen on tietysti omanlaisensa, ja näin ollen emme siis ehdottomassa mielessä voi puhua mistään ryhmistä, mutta voimme kuitenkin suurin piirtein tehdä tällaisen jaotuksen.

Mitä kirkko opettaa?

Ajatelkaamme ensiksi vaikkapa niin sanottuja "uskovaisia". He siis kuuluvat ryhmään, joka uskoo – mikäli todella uskoo – siihen henkisyyteen, mitä kirkko tarjoaa – meidän kristillinen kirkkomme eri haarautumineen ja lahkoineen.

He omaksuvat sen käsityksen, että Jumala on luonut ihmisen ja kaiken olevaisen. Kaikki muut olennot paitsi ihminen ovat sellaisinaan hyviä ja täyttävät Jumalan tarkoituksen itseensä nähden. Ainoastaan ihminen on käärmeen viettelemänä paha ja rikkoo edelleenkin alituisesti Jumalaa vastaan, sillä tuosta ensimmäisestä rikkomuksesta paha, perisynti, juurtui häneen ja se pitää yhä häntä vallassaan. Kaikki hänen tekonsa tuosta ensimmäisestä rikoksesta alkaen ovat olleet pahoja ja Jumalalle kelvottomia – siinä määrin, että Jumalan täytyi hukuttaa vedenpaisumuksella koko tuo turmeltunut ihmiskunta.

Tämän ensimmäisen ihmiskunnan synneistä jäi kuitenkin jäljelle Nooaan eräs osa, joka nyt ja aina vaikuttaa perisyntinä ihmiskunnassa, niin että sen teot ovat edelleenkin Jumalalle kauhistus. Kun tämän perisynnin kautta pahuus jäi ihmiskuntaan, niin se paisumistaan paisui, niin että Jumalan täytyi lähettää ainosyntyinen Poikansa, Jeesus, pelastamaan ihmiskuntaa. Ja kun hänkään ei muuten voinut sovittaa ihmisiä Jumalan kanssa, niin hänen täytyi antaa henkensä uhriksi ja sovitukseksi Isälleen, jotta Jumalan viha loppuisi.

Mutta tuo uhri ei voi pelastaa ihmiskunnasta muita kuin ne, jotka uskovat, että tuo uhri on välttämätön ja että se pelastaa heidät. Se, joka siis uskoo, että ainoastaan Jeesuksen uhrikuolema on lepyttänyt Jumalan vihan ja luottaa siihen, ainoastaan voi tulla pelastetuksi.

Tämä on lyhyesti kristillisen kirkon oppi ja siis kristillinen maailmankatsomus.

Mikä on materialistinen maailmankatsomus?

Sitten on toinen ryhmä, toinen maailmankatsomus. Nykyään tosin siitä erotetaan jo kaksi suuntaa: kielteinen suunta ja ns. tieteellinen suunta. Ero näiden välillä on oleellisesti sangen pieni, mutta ero kuitenkin on olemassa.

Kielteinen suunta opettaa, että mitään johtoa ei ole maailmankaikkeudessa. Elämä on sokeitten luonnonvoimien temmellystä, missä vain sattumat ovat vallalla.

Toinen, tieteellinen suunta sanoo: Me emme tiedä, miten on; me tutkimme ja vasta kokeellisesti havaittuamme päätämme niin tai näin.

Kumpikin näistä suunnista siis kieltää Hengen vallan. Kumpikin vaatii aineelliset todistukset, ja missä niitä ei esiinny – missä ei ole mitään mitattavaa tai punnittavaa, siinä ei liioin näiden kannalta ole mitään.

Kaiken tulee olla ainetta, materiaa ja siitä nimitys materialisti, aineeseen uskoja. Edellinen näistä suunnista alkaa jo olla voitettu kanta. Jälkimmäinen sitä vastoin on aivan yleinen. Vieläpä kirkkokin alkaa saada vaikutuksia tästä jälkimmäisestä kannasta.

Teosofia ei kiellä totuutta

Mutta sitten on myös kolmas näkökanta. Se ei kiellä vaan hyväksyy ja sulkee itseensä kaiken, mikä on totta. Tämä kolmas suunta on teosofinen maailmankatsomus. Se ei kiellä totuutta, esiintyköön se missä muodossa ja missä asiassa hyvänsä.

Teosofinen maailmankatsomus on tieteellis-uskonnollinen, so. se omaksuu tieteellisen totuuden tai paremminkin se ilmoittaa, mikä tieteessä jo on totta sekä paljastaa peitetyn totuuden. Samoin se tekee uskonnon suhteen. Myös uskonnosta se sanoo, mikä on jumalallista ja mikä inhimillistä taikauskoa. Se ei kiellä mitään todellista uskontoa eikä liioin uskonnollisuutta, sillä se itse on kaikkien uskontojen sisar.

Se todistaa, että kaikki todelliset uskonnot ovat kotoisin samasta lähteestä: Jumalallisesta Viisaudesta, Valkoisesta Veljeskunnasta, Pyhäin Yhteydestä – millä nimellä kukin haluaa sitä kutsua. Kaikki uskonnot ovat tavallaan oman aikansa ja omien aikalaistensa ymmärryksen mukaan koettaneet tehdä selväksi ihmiskunnalle Elämän Lakia ja sen tarkoitusta.

Elämällä on tarkoitus

Kaikki todelliset uskonnot ovat olleet yksimielisiä siitä, että Elämällä on tarkoitus ja myös keinot sen toteuttamiseksi. Ne kaikki todistavat yksimielisesti, että ihminen on lähtöisin Jumalasta ja että ihmisen tarkoitus on tulla Jumalan kaltaiseksi. Sanoihan myös kristittyjen Mestari: Olkaa täydelliset, niin kuin taivaallinen Isänne on täydellinen.

Ihminen on lähtöisin Jumalasta

Kaikki uskot ovat joko salaisemmin tai julkisemmin opettaneet, että ihminen on kehityksen tulos. Ihminen on lähtenyt Jumalasta tietämättömänä ja palaa takaisin itsetietoisena. Tämän itsetietoisuuden hän hankkii monien elämiensä kokemuksen kautta, syntymällä yhä uudelleen ja uudelleen tähän elämään maan päällä ja näissä elämissään hän saa kokea sekä hyvää että pahaa, kunnes hän tulee niin kuin Jumalatkin tietämään hyvän ja pahan. (Katso syntiinlankeemuskertomusta Raamatussa.)

Kaikki uskonnot ovat myös yksimielisesti opettaneet syyn ja seurauksen lakia, Karman lakia, Kismetiä, kohtalon lakia, millä nimellä sitä milloinkin tahdotaan kutsua. Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää. Millä mitalla te mittaatte, sillä mitataan myös teille. Näin opetti kristikunnan Mestari. Ja Jehova puhui taivaan pilvistä Mooseksen kautta: Silmä silmästä, hammas hampaasta on teidän maksettava. Ja Nooalle Jumala sanoi: Joka ihmisen veren vuodattaa, hänen verensä on ihminen vuodattava.

Jokainen syy tuottaa seurauksen

Tämä syyn ja seurauksen laki vaatii tasapainon maailmaan, ja maailma pysyy tasapainossa ainoastaan siten, että jokainen syy tuottaa seurauksen. Hyvä työ saa hyvän palkan, paha pahan palkan. Ja kun ihminen kokee tätä monien maaelämiensä aikana yhä uudelleen ja uudelleen – syyn ja seurauksen lain tänne vetämänä, hän vähitellen oppii elämään, niin kuin Jeesus opettaa Vuori-saarnassaan sekä saavuttaa siten vähitellen tiedon ja taidon, miten hänen on elettävä ollakseen sopusoinnussa Elämän kanssa, ollakseen niin täydellinen; kuin taivaallinen Isämme on.

Teosofia on kristinuskon sisar

Näin siis teosofia täydentää kaikkia uskontoja vedoten niiden alkuperäisiin oppeihin. Teosofia tukee kristinuskoa nimenomaan teroittaen sitä, mitä sen oma Mestari, Jeesus, on opettanut. Teosofia on siis myös kristinuskon sisar, sillä se tahtoo auttaa ihmisiä ymmärtämään tätä uskontoa sen alkuperäisessä puhtaudessa ja ylevyydessä.

Jälleensyntyminen on alkukristillinen oppi

Teosofia näyttää muun muassa, että käsitys jälleensyntymisestä on aivan yhtä hyvin kristillinen oppi, kuin se on myös itämaisten uskontojen oppi. Alkukristillisessä kirkossa opetettiin jälleensyntymistä aivan julkisesti. Siihen viittaa useampi kohta Uudessa Testamentissa (esim. Jeesuksen sanat Johannes Kastajasta: Hän on Elias, joka oli tuleva; samoin Jeesuksen kysymys: Kenen ihmiset sanovat minun, Ihmisen Pojan, olevan?, johon oppilaat vastasivat, että toiset pitivät häntä Eliaana, toiset Jeremiaana tai jonakin muuna profeetoista; samoin kertomus sokeana syntyneestä miehestä, jonka Jeesus paransi).

Vasta 7. vuosisadan alkupuolella Konstantinopolin kirkolliskokous poisti jälleensyntymisopin kristinuskosta, koska siihen asti tuntematon lunastusoppi oli saatava kirkon opiksi kristinuskoon.

Nyt teosofian tehtävänä länsimaissa on puhdistaa kristinusko siihen kunniaan, joka sillä oli alussa. Teosofia tuli uudelleen tuomaan sen melkein kaikissa uskonnoissa esiintyvänä tosiasiana, että ihminen on jumalsyntyinen, kehittyvä olento (vrt. Raamatun sanoja: Te olette Jumalia) ja että hänen on itse tultava itsetietoiseksi olennoksi, Jumalan Pojaksi.

Kaikki ihmiset ovat veljiä

Teosofinen maailmankatsomus tähdentää, että kaikki ihmiset ovat siis veljiä keskenään sekä ruumiillisesti että henkisesti: ruumiillisesti kuuluen samaan ihmisen sukupuuhun ja henkisesti – ollen samasta jumaluudesta kotoisin olevia kuolemattomia minuuksia.

Niin korkea ja niin suuri on meidän ihmisten päämäärä ja se on meidän saavutettava. Tie siihen on jälleensyntyvän, tuon "ikuisen juutalaisen", esiintyminen aina uudelleen ja uudelleen maan päällä – ja jokaisen maallisen vaelluksen jälkeen siirtyminen taivaisiin ja sieltä jälleen maan päälle.

Tämä on se tie, joka vie viisauteen ja täydellisyyteen Se on ikuisen jumalallisen Elämän Laki.

F. H.

Teosofi – 1940 n:o 10


Etusivu Artikkelit