H. K.

Korottakaamme ihannettamme!

Näin vuoden vaihtuessa on sopiva tilaisuus tarkastella ihanteitamme, ja jos huomaamme niiden olevan matalia tai puutteellisia, niin silloin niitä on korotettava. Ennen kaikkea muuta meille teosofeille on tällainen ihanteiden tarkastelu hyvin tarpeellista voidaksemme täyttää tehtäväämme: olla edelläkävijöinä muille. Siksi tarkastellaan erästä ihannettamme, johon meidän on pyrittävä. Ja mikä se on? Se on täydellinen ”itsettömyys”.

Ei ihanteeksemme enää riitä epäitsekkyys, sillä mehän olemme jo epäitsekkäitä... Tuskin on yhtään ihmistä, jota voisi sanoa täysin itsekkääksi, sillä jokaisella on ainakin jokin epäitsekäs, pyyteetön pyrkimys eli toive, ainakin ajoittain – johan eläinkunnassakin huomataan epäitsekkyyttä eli täydellisen itsekkyyden puutetta. Kuinka siis pidämme sellaista enää ihanteenamme, jota jo olemme? Entisinä kehityskausina, jolloin ihmiskunta kehitti itsessään itsekkyyttä, kelpasi epäitsekkyyskin ihanteeksemme, kun emme vielä silloin olleet sitä, vaan nyt kun jo olemme sitä, niin eihän se enää ole toivottavaa. Meidän on kyllä vielä edelleenkin oltava sitä, elettävä sitä, mutta samalla meidän on pyrittävä eteenpäin ja asetettava ihanteemme entistä korkeammalle, asetettava se täydelliseen itsettömyyteen asti, pyrkiä saavuttamaan täydellinen itsettömyys, siis täydellinen uhrautuvuus. Jos tämä ihanne tuntuu liian korkealta, jos sitä ajatellessa päätä huimaa, niin sitä parempi, sitä arvokkaampi se on.

Jos tahdomme kasvattaa ja kehittää syyruumistamme, niin meidän on pyrittävä ajattelemaan ja toimimaan itsettömästi, sillä ainoastaan siten työskentelemme sopusoinnussa jumalallisen tahdon kanssa ja toteutamme sitä tarkoitusta, jota varten täällä elämme.

Jos kuka hyvänsä ei vielä tahdo asettaa ihannettaan epäitsekkyyttä korkeammalle, niin se tietysti johtuu siitä, että hänen olemuksestaan ei ole vielä täydellisesti pois kulunut kristillisen kirkon siihen painama leima ihmisen kykenemättömyydestä ja mahdottomuudesta tulla täydelliseksi. Mutta ihmisessä ei voi herätä valistunut omatunto, ennen kuin hän on alkanut ajatella itsettömyyttä, eikä hän voi kuulla sen ääntä ennen kuin on alkanut noudattaa itsettömyyden periaatteita elämässään. Emme voi koskaan saavuttaa täydellisyyttä, jos emme pyri siihen.

”Asvattha”-puu on kaadettava itsettömyyden kirveellä voidaksemme etsiä tietä sinne, josta ei ole paluuta. Eikä ”neulansilmän” läpi voi kulkea muu kuin täydellisesti itsetön henki. 

Tietäjä — tammikuu, 1914

Kieliasua uudistettu sisältöön puuttumatta.