Rohit Mehta

Kultaiset portaat

Mietelmässä, joka tunnetaan nimellä "Kultaiset Portaat", H. P. Blavatsky on antanut selvän kuvauksen henkisestä elämästä. Se käsittää sekä sen alkulähteen että ilmenemistavan. Hän luettelee eri ominaisuudet eli hyveet, jotka muodostavat henkisen elämän perustan. Tarpeetonta on sanoa, että todellisessa henkisessä tilassa hyvyyden täytyy ilmetä luonnollisena elämän näkemyksenä, joka armosta suotiin ihmiselle valaistumishetkenä. Tavallisesti kuitenkin henkiseen elämään liitetään ponnistus hyveiden rakentamiseen ihmisluonteessa. Ehkä tämä johtuu siitä, että kysymystä henkisestä elämästä ei ole lähestytty oikein. On muistettava, että ponnistuksen aikaansaa "minä" ja jokainen minän ponnistus tähtää säilyvyyden varmentamiseen. Jos näin on, niin jokainen hyve, joka nousee "minän" taustalla, on negatiivinen hyve, se vahvistaa vain minää. Todellinen hyvyys siis ilmenee vain silloin, kun minä on poissa. Minän häviäminen ja hyvyyden ilmeneminen tapahtuu samanaikaisesti. Näin hyveellinen elämä on luonnollista, spontaanista. Tätä hyvyyden polkua H. P. B. viittailee Kultaisissa Portaissa.

Henkisen elämän laadun H. P. B. esittää kolmessa lauseessa, jotka itse asiassa avaavat portin ymmärtämiseen:

Persoonallisten vääryyksien uljas kestäminen,

periaatteiden rohkea esittäminen,

ja väärin syytettyjen urhea puolustaminen.

Mitä merkitsee "persoonallisten vääryyksien uljas kestäminen"? Voiko lainalaisuudessa ilmetä vääryyttä? Teosofiahan edellyttää, että tämä maailmankaikkeus on lakisiteinen. H. P. B. puhuu persoonallisista vääryyksistä, siis persoonallisesta tunnosta, että on kärsinyt vääryyttä. Milloin tällainen vääryyden tunne viriää? Silloin kun huomaamme, ettemme kykene tekemään sitä, mitä haluaisimme tai kulkemaan tietä, jota tahtoisimme, tai silloin kun ihmiset eivät hyväksy sitä tietä, jonka me viitoitamme. Kun toiset seuraavat osoittamaamme tietä tai kun olemme sijoittuneet hyvin elämässä, emme silloin sano, että meille on tehty vääryyttä. Pidämme tätä tutkimattoman lain toimintana, sehän on aina oikeudenmukainen. Vain silloin, kun emme voi tehdä, mitä haluaisimme, tunnemme kärsineemme vääryyttä. Toisin sanoen vääryyden tunteeseen liittyy pakko, joko ulkoinen tai sisäinen tai molemmat. Ulkoiset pakot ovat ympäristön aiheuttamia, ne johtuvat joko taloudellisista tai sosiaalisista rajoituksista, kun taas sisäiset pakot ovat ajatuksellisia, ne johtuvat joko älyn tai luonteen rajoituksista. Toisin sanoen nämä pakot ovat karmaa tai dharmaa, karmalliset nousevat epämiellyttävistä olosuhteista ja dharmaan liittyvät ovat pyrkimysten ja ihanteiden asettamia velvoituksia. Silloin kun "minä" estetään toteuttamasta itseään, viriää persoonallinen vääryyden tunne.

H. P. B. pyytää henkistä pyhiinvaeltajaa osoittamaan "persoonallisten vääryyksien uljasta kestämistä". Mitä merkitsee "uljas"? Se merkitsee osaansa tyytymistä, iloista alistumista siihen, ettei minä pääse toteuttamaan itseään. Tämä on todella persoonallisten vääryyksien uljasta kestämistä, jopa kestämistä silloinkin, kun "minä" on hävinnyt. Tähän tilaan H. P. B. kiinnittää huomiomme. Mikä silloin on olemassa, kun "minä" katoaa? Puhdas olemassaolo − sat Intian filosofiassa. Sat on olemisen tila, missä minän tunnetta ei ole.

Tässä puhtaan olemisen tilassa minä ei kykene heijastamaan mieltymyksiään eikä vastenmielisyyksiään. Tällöin ihmisen on mahdollista kokea, mitä on "periaatteiden rohkea esittäminen". Kuinka ihminen voi ymmärtää periaatteita, kun hänen mielensä vetää omien heijastustensa verhon, toisen toisensa jälkeen näkemyksen eteen? Totuus voidaan havaita vain aidon valppauden, puhtaan tietoisuuden tilassa, jota Intian filosofiassa kuvataan sanalla Chit. Mutta tällainen tila edellyttää puhtaan olemisen tilaa, sellaista tilaa, joka on vapaa "minän" sekavuudesta ja levottomuudesta. Puhtaan tietoisuuden tila on löytämistä, ja "periaatteiden rohkea esittäminen" on mahdollista vain löytämiskokemuksessa.

Periaatteiden rohkea esittäminen ei ole älyllinen tapahtuma, vakavan koetuksen hetkenä sellainen on tuomittu haihtumaan ilmaan. Pelkän älyllisen vakaumuksen omaava henkilö ei voi puolustaa kantaansa ristillä. Löytäminen vain antaa ihmiselle pelottomuuden tunteen, sillä hän kykenee sanomaan: minä tiedän.

Tällöin saatetaan kysyä: mitä tuossa puhtaan tietoisuuden tilassa löydetään? Sehän ilmenee vain silloin, kun "minän" sekavuudet ovat pudonneet pois. Tänä puhtaan tietoisuuden valaistumishetkenä ihminen löytää asioiden sielun, hänelle selkeytyy kanssakulkijansa olemus. Ei ole suurempaa periaatetta kuin asioiden sielu ja ihmisen olemus. Ja tämä kanssaihmisen näkeminen johtaa henkisen pyhiinvaeltajan "väärin syytettyjen urheaan puolustamiseen." Arvostelemme usein toista ihmistä väärin, koska emme ole ymmärtäneet häntä. Voidaanko tehdä suurempaa vääryyttä ihmiselle kuin pyytää häntä tulemaan siksi, mikä hän ei ole? Haluamme, että lähimmäisemme sopii siihen malliin, jonka olemme häntä varten muovanneet, ja jollei hän ole tämän mallin mukainen, arvostelemme häntä, tuomitsemme hänet ja siten jätämme hänet alttiiksi epäoikeudenmukaisille hyökkäyksille. Tällaisen ihmisen urhea puolustaminen tähtää toimintaan, joka auttaa häntä tulemaan siksi, mikä hän pohjimmaltaan on.

On muistettava, että urheaan puolustamiseen ei sisälly mitään sotilaallista, ei miekan kalsketta eikä toisten jalkoihin tallaamista. Urhea puolustaminen viriää löytämisestä ja sen tähden se on tyyntä. Itse asiassa urhea puolustaminen on toimintaa, joka on löytämisen hetkellä koettua kuvaamatonta iloa. Se on anandaa eli henkisen ihmisen puhdasta autuutta. Jos niiden urhea puolustaminen, jotka ovat väärin syytettyjä, on henkisen ihmisen toimintaa, niin millaista on tuollainen toiminta?

Tätä kysymystä tarkastellessamme saamme paljon valaistusta H. P. B:n kirjasta "Hiljaisuuden Ääni". Kolmannessa katkelmassa hän puhuu ylimaailmaisista hyveistä, pāramitāt, joita on kuusi. Näillä kuudella pāramitālla on sekä sisäinen että ulkoinen puoli. Ulkoinen puoli käsittää toimintatavan ja sisäinen puoli toiminnan lähteen, jonka ihminen löytää puhtaan tietoisuuden tilassa.

Siten urhea puolustaminen merkitsisi armeliaisuutta ja kuolematonta rakkautta (dāna), kaunista kärsivällisyyttä (kshānti) ja uljasta tarmoa (virya). Väärin syytettyjen urhea puolustaminen vaatii näitä hyveitä. Ellei ihmisellä ole ylitsevuotavasti armeliaisuutta ja rakkautta, ellei hän ole loputtoman kärsivällinen ja ymmärrä tulemisen jokaista osaa ja ellei hänessä ole tarmoa, kuinka hän voisi käydä puolustukseen väärin syytettyjen puolesta? Mutta mistä nämä hyveet saavat ravintonsa? Pelkkä esikuva ei niitä ravitse. Ravinnon antajana on kuuden pāramitān sisäinen puoli, jotka ovat sanan ja teon sopusointu, joka tasoittaa syyn ja seurauksen eikä enää jätä sijaa karman toiminnalle (sīla), välinpitämättömyys nautintoa ja tuskaa kohtaan, illuusio voitettuna, tietoisuudessa ainoastaan totuus (vairāja), sekä kultainen portti, joka auettuaan vie satin valtakuntaan ja sen taukoamattomaan kontemplaatioon (dhyāna). Nämä edustavat sitä lähdettä, josta käyttäytyminen kumpuaa ja antaa voimaa henkisen ihmisen toiminnalle.

Jos nyt käännymme takaisin Kultaisiin Portaisiin ja vielä tarkastelemme "persoonallisten vääryyksien uljasta kestämistä", niin havaitsemme tässä kuuden pāramitān sisäisen puolen. Nämä hyveet voidaan jakaa kolmeen ryhmään. Ensimmäiseen kuuluu "tahraton elämä, avoin mieli, puhdas sydän". Voidaanko sīlaa luonnehtia paremmin kuin näillä kolmella ominaisuudella?

Toisen ryhmän muodostavat "valpas äly, himmentymätön henkinen havaintokyky, veljellisyys oppilastoveria kohtaan". Valpas äly on vastaanottavainen mieli, negatiivinen, ei siis passiivinen vaan sellainen mieli, joka on elävä ja herkkä. Veljellisyys taas voi viritä vain sellaisessa mielessä, jolla on himmentymätön havaintokyky. Siten nämä kolme ominaisuutta ilmenevät tyyneytenä (vairājana), jolloin mieli on täysin vapaa, takertumatta mihinkään. Ja vapaa mieli voi hyväksyä elämän sellaisena kuin se on. Eikö veljeys ole toisen henkilön hyväksymistä sellaisena kuin hän on?

Kolmas ominaisuuksien ryhmä on: "valmius antaa ja vastaanottaa neuvoa ja opetusta, uskollisuus opettajaa kohtaan, totuuden käskyjen altis noudattaminen, kun kerran olemme asettaneet luottamuksemme totuuteen ja uskomme opettajan sitä omaavan." Nämä ominaisuudet viittaavat dhyānaan eli kontemplaatioon. Vain siinä voidaan käsittää totuus. Se yksin antaa ihmiselle uljaan tarmon (viryan). Siten nämä yhdeksän ominaisuutta muodostavat osan niistä sisäisistä hyveistä, jotka ravitsevat armeliaisuutta, kärsivällisyyttä ja tarmoa, noita kolmea ainesta, jotka yhdessä synnyttävät "väärin syytettyjen urhean puolustamisen".

Näin Kultaisiin Portaisiin sisältyy henkisen elämän kokonaisnäkemys. Portaiden askelmat viitoittavat meille tien jopa silloin, kun "minä" häviää ja ihminen näkyy sellaisena, mikä HÄN ON.

Suom. S. R.

Teosofi — joulukuu 1960


Etusivu Artikkelit