J. E. P.

Maagisten tasojen vaarat

Eräs niistä eurooppalaisia, jotka ovat tiedonhalunsa pakottamina lähteneet etsimään Idän viisautta ja jotka ovat palanneet sieltä entisestä kokemusrikkaampina, on ranskalainen Jean Marquès-Rivière. Hän on esittänyt matkanäkemyksiään kahdessa suositeltavassa kirjassa, À l'ombre des monastères tibétains ja Vers Bénarès, la ville sainte, sekä aikakauslehtiartikkeleissa, joista viimeisin ja tässä selostettava käsittelee magian harrastukseen liittyviä monenlaisia vaaroja. (”Le Voile d'Isis”)

Sellaisia luonteita on paljon, jotka huomattuaan magian sopivimmaksi toimintamuodoksi pyrkimyksessään salaiseen tietoon ovat kääntäneet katseensa itämaille, toivoen löytävänsä sieltä varmemman tien kuin mitä he ovat länsimaissa tavanneet. Idässä on, kuten lännessäkin, salatieteitä ja maagikkoja, ja ensimmäiset tehtävät ovat mieluisia ja houkuttelevia. On kuitenkin tavallista, että gurujen ja joogien etsijät luopuvat niistä menetelmistä, joita on länsimaissa, ja etsivät etäältä samaa, mitä he ovat aikaisemmin hyljeksineet. Sellainen asenne on ennen kaikkea epäjohdonmukainen, ja siitä aiheutuu monenlaisia vaikeuksia. On selvää, että tietty menetelmä vastaa tiettyä rotua ja temperamenttia. Tuhansia vuosia vanhan rodun henkisen muodon, sielullisen kehityksen sovittamista sille vieraaseen menetelmään seuraa ehdottomasti, että jälkimmäinen tulee muodottomaksi ja käsittämättömäksi. Jesuiitat ymmärsivät oikein tämän lain, kun he Kiinaan tullessaan ”sovelluttivat” eräitä kristillisiä perinnäiskäsityksiä kiinalaisen ajatuksen puitteisiin. Tällainen työ vaatii laadultaan synteettistä sielunelämää, joka valitettavasti on sangen harvinainen meidän aikanamme. On totta, että itse asiassa on olemassa vain yksi ainoa perinnäisviisaus, mutta se hajaantuu eri muotoihin sielullishenkisellä tasolla.

On sulaa hulluutta yrittää äkkiä, täysikasvuisena ihmisenä, mukauttaa aivonsa ja sielunelämänsä aasialaiseen okkulttismaagiseen kuriin. Tämä aikaansaa mitättömiä tuloksia, minkä todistavat kouriintuntuvasti eräät englantilaiset tai saksalaiset vale-brahmiinikoulut. Sikäli kuin poikkeuksia esiintyy, ne saavat kiittää kahta tärkeää seikkaa: länsimaalainen, joka on kyennyt ”toteuttamaan” joko kokonaisuudessaan tai osittain aasialaisen salatieteen opetukset, on aloittanut tämän työnsä nuorena, 15–16-vuotiaana. Toinen yhtä tärkeä seikka on, että hänellä on ollut auttajanaan aasialainen viisas, joka on opastanut häntä puheillaan tai ainakin läsnäolollaan. On olemassa mahdollisuus saada suullista tai kirjeellistä opetusta näin koulutetuilta länsimaalaisilta, mutta siinä on monta epäkohtaa. On selvää, että näin voidaan etupäässä vain tarkistaa jo ennakolta saatua tietoa, ja sekin käy päinsä vain rajoitetussa muodossa, sillä länsimaalaiset, niin täynnä hyviä aikomuksia kuin he ovatkin, eivät voi merkitä muistiin kaikkia kokemuksiaan, keräämiään opetuksia, alkuperäisiä ja välttämättömiä kirjoituksia – he voivat antaa vain viittauksia, lyhyitä ja epätäydellisiä ohjeita. Tässä siis piilee epätäydellisen ”vihkimyksen” vaara. Toisaalta nämä länsimaalaiset suostuvat vastahakoisesti opettamaan toisia länsimaalaisia tietäessään sellaisen yrityksen mahdottomuuden. Kaiken lopuksi sellaisten eurooppalaisten lukumäärä on kovin pieni.

Sille, joka aikoo perehtyä salaiseen perimätietoon sen kristillisessä muodossa, latinan kielen taito on välttämätön ja riittävä. Sen, joka aikoo syventää tietojaan itämaisen viisauden tuntemisessa, on tarpeellista tuntea arabiaa, sanskritia, kiinaa tai tiibetiä. Työn alkuvaiheet tuottavat hänelle pettymyksen, sillä hän tapaa ensiksi lapsellisuudet, joita on aina perinnäisen viisauden uskonnollisissa esityksissä. Aluksi itämaisten kirjoitusten ymmärtämistä vaikeuttaa niiden eksoottisuus, mutta se häviää muutaman vuoden kieliopillisten tutkimusten jälkeen.

Yrityksen objektiivinen puoli tarjoaa enemmän vaikeuksia. Kyseessä ei suinkaan ole taivaasta iskevät salamat tai salaperäiset taudit vaan paljon hienompi vaara, johon monet silmänkääntäjät ovat langenneet. Vaara on luonteeltaan sielullinen ja sitä seuraa sielullinen vastavaikutus, mutta joka piilee tasolla, josta hyvin harvat ovat tietoisia.

On olemassa puolifyysinen taso, jota nimitetään astraalitasoksi, mutta jota voi nimittää myös ”elollistasoksi”. Tämä elollismaailma on äärettömän monimutkainen ja monivivahteinen. Se voi jäljentää ja esittää illusorisena korkeampia tasoja, ja se voi myös kuvata fyysistä maailmaa, jonka peili se useissa tapauksissa vain onkin, mutta ehdottomasti vääristävä. Monet olennot ja tapahtumat, jotka ovat olemassa vain elollistasolla, ovat saaneet herkkäuskoiset näkijät pitämään niitä fyysisinä olentoina tai tapahtumina. Kaikesta päätellen ovat monet ”entiset elämät”, joita tuon tuostakin on julkaistu, vain tämän harhojen tason kuvia.

Elollistaso on muodostunut lukemattomista alitasoista. Eräät näistä tasoista muistuttavat täsmälleen aineellista maailmaa, ne näyttävät yhtä todellisilta kuin meitä ympäröivä maailmakin. Vain eräänlainen ”aaltoilu”, eräänlainen ”kiinteys”, omituinen tunnelma varoittavat näkijää pitämästä niitä fyysisenä todellisuutena. Koska nämä kokemukset ovat vaikutukseltaan yhtä voimakkaita kuin fyysisestä maailmasta saamamme, usein käy niin, että näkijä, joka on transsissa poistunut ruumiistaan ja saapunut tällaisille tasoille (tai koettuaan niitä vain näyssä), uskoo vakavasti olleensa todistamassa kohtausta, joka tapahtui jossakin maan ääressä. Tavallisesti hän sijoittaa tapahtuman luoksepääsemättömiin paikkoihin, Mongolian erämaahan, Tiibetin ylängöille tai Etelä-Kiinan vuoristoon. Kuville ominainen vieraus saa hänet heti sulkemaan pois tuntemansa maat tai ne, joista hän on lukenut matkakuvauksia. Hän sijoittaa siis näkynsä tuntemattomaan kolkkaan maapalloa ja voi laskea mielikuvituksensa valloilleen.

Kaikki kansat ja uskonnot ovat säilyttäneet muiston kulta-ajasta ja lupauksen Jumalan valtakunnan tulosta maan päälle. Meidän aikanamme inhimillinen tajunta on raivokkaasti kääntynyt aineellisen maailman puoleen lyöden laimin henkiset todellisuudet. Pyrkimys jumaluuteen on yhtä kaikki olemassa piilevänä, ja se ilmenee epämääräisenä ja tietämättömänä mieltymyksenä kaikkeen, mikä on ihmeellistä. Samalla saavat kaikenlaiset lahkojen johtajat tällaisten ihmisten rajoittamattoman luottamuksen. Luottamusta ja uskoa käyttävät sangen usein hyväkseen elollistason oliot, jotka aina haluavat laajentaa ja lujittaa vaikutusvaltaansa ihmisten keskuudessa. Näiden tasojen olennoilla, joille on annettu erilaisia nimiä, on joitakin kykyjä: ne voivat vaikuttaa elementteihin (sade, ukkonen, rakeet), mahdollisuus materialisoitua suotuisien olosuhteiden vallitessa ja suorittaa alemmanlaatuisia ”ilmiöitä”. Niiden tajunta on sangen alkeellinen ja hämärä. Ne pyrkivät saamaan kunnianosoituksia, uhreja ja valtaa ihmisiin nähden taikka vain nauttimaan ihmisen energiavirroista. Valhe on niiden valtakunta, ja kunnioitettujen nimien varjossa ne antavat hurskaita neuvoja. Niitä on kavahdettava. Niiden valta on kuitenkin rajoitettu, ja ne pakenevat vaistomaisesti sitä, joka on heitä suurempi, mutta koska ne osaavat käsitellä eräitä elollisvoimia, ne voivat viehättää herkkäuskoisia ja heikkoja sieluja, jotka ajavat aina takaa ihmeellisiä elämyksiä ja ovat valmiita kääntämään päinvastaisiksi näiden korkeimmatkin pyrkimykset. Sen, joka viehättyy niihin, on vaikea palata takaisin vilpittömään pyrkimykseensä. Kontaktista niiden kanssa ei voi tulla mitään todellista, ja on tarpeetonta ja vaarallista olla tekemisissä niiden kanssa. Näiden olentojen esiintyminen on aina jollakin tavalla sairaalloisen dramaattista. On siis varottava sellaisia näkijöitä, jotka ovat joutuneet näiden elollismaailman olentojen pauloihin. Meidän aineellisen maailmamme arvosteluperusteet eivät enää ole siellä voimassa, eivätkä hyvän ja pahan käsitteet yhtä selviä. Kauneus ja rikkaus ovat petollisia, eikä itse todellisuuskaan ole siellä totuuden takeena.

Harvat tietävät, että on olemassa suorastaan ”varjon olentojen” hierarkia. Ne esiintyvät yleensä enkelien, henkien, oppaiden arvonimellä ja käyttävät itsestään outoja tai suurten Opettajien nimiä. Heidän suorittamansa ilmiöt ovat omiaan hämmentämään kokelasta. Nämä näyt ovat enimmäkseen johtuneet samasta petollisesta voimasta ja samasta pettämisen tahdosta kuin ns. ”okkulttiset opetukset” ja ”esoteeriset opetukset”, joita niin runsaasti on saatavissa ympäri maailman.

Mistä johtuvat kaikki nämä silmänlumeet ja parhaimpien pyrkimysten mitätöiminen? Näitä olentoja on monenlaisia, mutta kaikille on yhteisenä ominaisuutena vallanhimo. Eräät eivät muuta haluakaan kuin sitä iloa, että saavat opettajien ja oppaiden osaksi tulevaa kunnioitusta, mutta toiset tahtovat varmistaa itselleen toimintakeskuksia fyysisessä maailmassa levittääkseen ja lisätäkseen valtaansa ihmisten keskuudessa. Ne ovat vailla kaikkea omaatuntoa eivätkä emmi käyttää hyväkseen uhriensa heikkouksia ja turhamaisuutta.

Monet ihmiset näkevät jokaisessa sanomassa, joka tulee tuonpuoleisesta maailmasta, yli-inhimillistä ja pettämätöntä viisautta. Toisissa se seikka, että heidät on valittu välittämään tällaista sanomaa, hävittää kaiken arvostelukyvyn. Nämä ovat niitä puoliksi roistomaisia, puoliksi valaistuja olentoja, joita tapaa kaikenlaisten uusien yritysten etunenässä ja jotka omien puheidensa kiihdyttämänä, vasten parhainta tietoaan näytellen, levittävät henkistä kuolemaa ympärilleen. Riittää, kun viittaa siihen, mitä meedio Home puhuu näistä olennoista kirjassaan Spiritismin valo- ja varjopuolia.

Käyttämällä hyväkseen suorastaan ihmeellisellä salakavaluudella demokraattisia ja filantrooppisia aatteita nämä elollisolennot ovat saaneet suoritetuksi viimeisimmän taidonnäytteensä. Toisaalta ne esiintyvät täydellisinä ihmisinä, jotka ovat ruumiillistuneet jonnekin Tiibetin kolkkaan ja antavat jonkinlaista tyydytystä vetoamalla ihmisten uskoon täydellisyyden saavuttamismahdollisuudesta. Vanhemmat veljemme ovat voittaneet tietämättömyyden, kärsimyksen ja kuoleman, ja me voimme tehdä saman. Ovi on kaikille avoinna, mikä miellyttää suuresti nykyaikaisia tasa-arvopyrkimyksiä. Jos myönnetään, että heillä on inhimillinen ruumis, niin se tosiasia, että he kykenevät ilmestymään ja vaikuttamaan matkan päähän ja antamaan näkyjä oppilailleen, tulee riittäväksi todistukseksi siitä, että he ovat saavuttaneet yli-inhimillisen vallan ja tiedon – ja heidän opetustensa heikkoudet ja aukot, heidän voimiensa rajoitukset ja heidän ennustustensa pitämättömyys voidaan helposti sysätä vastaanottajan epätäydellisyyden tilille.

Toisaalta nämä asurat ovat virittäneet verkkonsa pyydystääkseen sieluja, jotka heräävät, ja yrittävät johtaa harhaan jumaluuteen tähtäävän pyrkimyksen. ”Te tahdotte palvella Jumalaa”, ne sanovat. ”Palvelkaa ihmiskuntaa, joka on ruumiillistunut ja kärsivä Jumala. Ja voidaksenne toden teolla hyödyttää ja auttaa veljiänne auttakaa meitä, jotka johdamme ihmiskunnan kehitystä. Ja yksinomaan meitä palvelemalla te voitte parhaiten jouduttaa omaa kehitystänne ja maailman kehitystä...”

Petollista kieltä! Mystikot ovat olleet oikeassa sanoessaan, että ”luontokappaleella” ei ole merkitystä ja arvoa muutoin kuin suhteessaan ”luojaansa”.

Mitä taas tulee Tiibetin maagisiin toimituksiin, jotka ovat tunnettu tantrismista ja lamaismista, niin kaikin tavoin Tiibetiin ja sikäläisiin opetuksiin perehtynyt voi väittää, että niiden tarkoituksena on saattaa suorittajansa yhteyteen erään elollismaailman olentoluokan kanssa ja saada niiltä erilaisia kykyjä. Monet ns. ”ruumiillistumista” ovat itse asiassa enemmän tai vähemmän täydellisiä riivaustapauksia. Laamalaiskirkko ja koko maa näyttää olevan näiden voimien vaikutusvallan alaisuudessa, ja vaikka Tiibet lieneekin maagikkojen ja taikurien ihannemaa, se ei suinkaan ole turvallinen paikka sille, joka pyrkii jumaluuteen. 

Näissä asioissa kompromissit eivät käy päinsä. On mahdollista saada näkyväksi ja ”ruumiillistumaan” joku näistä elollisolennoista, joka antaa eräitä kykyjä ja palkkioksi siitä hallitsee manaajaansa tämän havitellessa päinvastaista. Rituaaleja kyllä on olemassa länsimaissakin, jotka ovat yhtä tehokkaita kuin itämaalaiset. Tämä kaikki tuottaa eräänlaista tyydytystä. Entä sitten? Tie on nyt joka tapauksessa teljetty, ja on lapsellista uskoa, että näin voi saavuttaa mitään todellista.

Maagisilla tasoilla vaarat väijyvät niitäkin, jotka eivät suoranaisesti tavoittele yhteyttä näiden voimien kanssa mutta jotka eivät ole täydellisesti sulkeutuneet niiden vaikutukselta.

Tämä kaikki ei suinkaan kiellä sitä, etteikö Tiibetissä olisi todellista viisautta ja viisauden ja valon olentoja. Mitä synkemmät varjot, sitä voimakkaampi valo ja päinvastoin hämärän olennoille.

Suuria vaaroja on kuitenkin olemassa nykyään, jolloin on annettu ”osittain valta maan päälle”. Kaikkien on tämä pidettävä mielessä, niidenkin, jotka jo ovat omaksuneet kristillisen kehitysmenetelmän ja jotka ovat sen takia monessa suhteessa muita paremmin suojattuja.

Ruusu-Risti — huhti-toukokuu 1931