Marabutien salaiset voimat Marabuteiksi kutsutaan tavallisesti kaikkia muhamettilaisia pappeja Pohjois-Afrikassa. Mutta eräs italialaisen aikakauskirjan La Nuova Parolan kirjeenvaihtaja J. B. Penne, joka kävi Tripolissa ja tutustui joihinkin todellisiin marabuteihin, ilmoittaa että nämä muodostavat erityisen salaisen lahkon askeetteja eli pyhimyksiä. Penne sai myös nähdä todistuksia heidän salaisista voimistaan. Terävillä tikareilla he läpäisivät poskensa ja kurkkunsa, työnsivät niitä kahvaa myöten käsivarsiinsa, vatsaansa ja silmiinsä, nielaisivat kolmen ja puolen tuuman pituisia rautanauloja, purivat ja söivät lasipalasia, pistivät ruumiinsa läpi miekan, joka oli niin terävä, että se leikkasi paperia, pitivät tulta suussaan ym. – kaikki lainkaan haavoittumatta. Ainoastaan pieniä punaisia naarmuja näkyi ihossa, mutta pisaraakaan verta ei vuotanut. Kun Penne kysyi marabuti-tuttavaltaan, voisiko hän opettaa hänelle "syntysanansa", so. muutamia niistä loitsuista ja salaisuuksista, joiden avulla hän hallitsi eräitä luonnon lakeja, tämä vastasi: "Miksi opettaisin näitä asioita teille, joka olette vihkimätön? Emme voi, emmekä saa opettaa salaisuuksiamme tuntemattomille. Jos todella kaipaatte opetusta meidän uskontomme pyhissä menoissa ja opeissa, niin tulkaa ja eläkää meidän parissamme kaksi vuotta; ja antakaa ympärileikata itseänne. Näiden kahden vuoden kuluessa teidän täytyy noudattaa meidän harjoitusjärjestelmäämme, ottaa osaa paastoihimme, rukouksiimme ja katumustöihimme. Sen jälkeen saatte tarkempia ohjeita joltakin päälliköltämme, saatte jäädä yksinäisyyteen ja hiljaisuuteen neljäksikymmeneksi päiväksi, paastoten jne. Ruumis ja aistit on kuoletettava, jotta ne tulisivat herkemmiksi sisäisille ja ulkonaisille väreilyille. Salaisia ja uinuvia kykyjä herätetään täten ihmisessä ja hänen ylempi minänsä kehittyy. Lyhyesti sanoen teidän täytyy odottaa siksi, kunnes saavutatte täydellisen tasapainon ruumiin ja mielen välillä, niin etteivät lihalliset vaistot voittaisi tahtoa." (La Nuova Parola, toukokuu 1906). Nämä arabialaiset ovat nähtävästi samanlaisia hathajoogeja kuten intialaiset fakiirit. Omatunto – helmikuu 1907 [Kieliasua on hieman uudistettu sisältöön puuttumatta.]
|