Martti Humu

Baabelin torni

Tämä salaperäinen, vanha legenda eli muinaistaru löytyy kirjoitettuna Raamatussa (1 Moos. 11:1-9). Ja kukapa meistä jo koulunpenkillä istuessamme ei olisi ihmetyksellä lukenut sitä? Sen siis kaikki tunnemme ainakin kirjaimellisesti.

Mutta kaikki vanhan ajan kirjat vaativat avainta sen hengen selvittämiseksi, mikä piilee sanojen takana. Sanat on ikään kuin kuori eli verho, jonka sisällä piilee itse henki eli kertomuksen ydin ja tarkoitus. Otamme nyt siis salaisista opeista yhden avaimen ja yrittäkäämme tutkia, mikä on se henki, joka on kätkössä Baabelin tornin kertomuksen varjon alla.

Baabel oli pääkaupunki muinaisessa Babylonian valtakunnassa, joka hallitsi koko maailmaa 2000 vuotta. Tämä valtakunta oli mahtava ja laaja. Eufrat-virran rannalla sijaitseva pääkaupunki oli neliönmuotoinen ja kooltaan 490 neliökilometriä. Vuosina 1900-01 saksalainen professori Friedrich Delitzsch kaivatti hiekasta paljon tietoja antavia muinaisesineitä ja raunioita. Kuningas Nebukadnessar, joka hallitsi Babyloniassa vuosina 604-561 eaa., antoi koristaa kaupunkia temppeleillä, torneilla ja palatseilla. Siellä olivat kuuluisat riippuvat yrttitarhat ja kaupunkia suojelivat vahvat vallit eli muurit. Siihen aikaan kaupunki oli parhaimmassa kukoistuksessa ja siellä asui 2 miljoonaa ihmistä eri kansakunnista. He olivat pukeutuneet omiin kansallispukuihinsa ja puhuivat omaa kieltään. Kaupunki antoi siis mitä elävimmän kuvan silloisesta maailmasta. Tietysti oli siellä myös eri uskonnot edustettuina ja kaikenkaltainen ritualismi oli vallalla. Eri kansat vihasivat ja vainosivat toisiaan uskontonsa ja kansallisuutensa tähden. Eniten vainottiin kuitenkin juutalaisia, sillä he olivat sodassa voitettuja vankeja ja orjia. Heidän vainoistaan saamme elävän käsityksen profeetta Danielin historiasta.

Esille kaivetuissa babylonilaisissa lieriöissä nähdään kuvia ihmisistä, jotka ovat rakentamassa tornia. Niissä kuvataan myös jumala, joko rakennusta auttavana tai estävänä. Eufratin tienoilla on löydetty kahden tornin rakennuksen rauniot. Toista kutsutaan nimellä Bâbil, sama kuin entinen Elin kaupunki. Toisen nimenä on Birs Nimrud. Kumpaakin rauniota pitää kansa Baabelin tornin jäännöksenä. Birs Nimrudista on löydetty nuolenpääkirjoituksella varustettu savitaulu, jossa tätä paikkaa kutsutaan taivaan ja maan linnaksi, Belin asunnoksi ja korkeimman jumalan Merodachin kartanoksi. Torni oli rakennettu pyramidin muotoon, ja siinä oli seitsemän kerrosta. Alkuaan oli se pyhitetty "maanvalaisijan" temppeliksi. Jo Nebukadnessarin aikana Birs Nimrud oli rauniona. Kuningas sen korjautti ja rakennutti sen yhtä korkeaksi ja komeaksi, kuin entinenkin oli ollut. Muinaismuistojen tutkijat arvelevat, että Raamatussa oleva legenda Baabelin tornista lienee saanut alkunsa Birs Nimrudin raunioista.

Salaiset opit selittävät kuitenkin tämän tarinan henkisellä kannalta.

Olisi huvittavaa ja valaisevaa kertoa niistä voimista eli jumalista, joita vanhat babylonilaiset palvoivat. Tämä veisi meidät syrjään varsinaisesta aiheestamme, siksi kerron tästä asiasta lyhyesti. Alunperin babylonilaiset tunnustivat henkisen auringonjumalan, jota he kuvaannollisesti nimittivät sanalla "Bel". Tätä vanhat seemiläiset kansat kutsuivat nimellä "Bal". Kauheiden onnettomuuksien aikoina lepytettiin tuota henkeä ihmisuhreillakin. Viisauden vertauskuvana oli Ea – suuri "valon jumala" ja samalla syvyyden henki. Tämä taas oli sama käsite kuin Oannes — Raamatussa Dagon, joka kuvattiin ihmiskalaksi. Näiden lisäksi babylonilaiset tunsivat myös Anun.

Tästä näemme siis, että jumaluuden olennon babylonilaiset käsittivät kolmiyhteisenä, ts. he tunsivat, että kaiken olemassa olevan perusteena oli henki, "elämä" ja aine. Jumaluudelle annettiin monta nimitystä, aina sen mukaan, miltä kannalta kansa oppi sitä tuntemaan. Tälle jumaluudelle oli rakennettu Baabelin torni, jonka piti ilmoittaa Sen kunniaa, voimaa ja mahtavuutta, joka on kaikkeuden lähde ja alkuperustus. Marduk, sama kuin Bel, oli Babylonian kaupungin suojelushenki eli maan ja taivaan jumala. Hänestä on löydetty kiveen hakattuja kuvia, mutta me emme saa luulla, niin kuin professori Delitzsch esitelmässään babylonilaisista kaivauksista toteaa, että ainoatakaan hymniä, ainoatakaan rukousta olisi esitetty sellaisenaan kuvalle – ainakin ne ihmiset, jotka etsivät totuutta, tiesivät, että heidän hymninsä ja rukouksensa olivat suunnattu kaiken maallisen yläpuolella asustavalle ja kaikkia hallitsevalle jumaluudelle. Babylonilaisten käsitysten mukaan jumalat olivat, eli yhdellä sanalla jumaluus oli kaikkitietävä, elävä ja kaikkialla läsnä oleva henki, joka ilmensi itseään moninaisissa muodoissa.

Baabelin tornin tarina on niin vanha, etteivät nykyiset, eivätkä muinaiset kirjoitukset kerro, milloin tämä torni on rakennettu.

Salaiset opit näyttävät meille sen hengen, joka piilee kuoren eli verhon, siis sanojen takana. Avatkaamme siis tämä legenda henkisellä avaimella.

"Koko maailmalla oli yhteinen kieli", mikä tarkoittaa, että ihmiskunta kokonaisuudessaan tunnusti yhtä uskontoa eli ihmiset tunsivat yhden ainoan jumalallisen viisauden uskonnon.

"kieli ja puheenparsi", alkutekstissä "huuli ja sana" eli logos, ymmärrys, ajatus eli järki, siis jumalallinen viisaus. Monikossa sana on "tabarim", joka merkitsee samaa kuin sanat, voimat. Tämä logos oli "alussa", siis ennen kuin näkyvä maailma kehittyi.

"ja he matkustivat idästä" so. valon maasta, sieltä, mistä he olivat tulleet, täydelliseen, totiseen käsitykseen ihmisestä, luonnosta ja jumaluuden olemuksesta.

"sinearin kedolle". Sinear on suomeksi hammasten paljastus, irvistys. Ihmiset alkoivat erkaantua yhteisestä totuuden käsityksestä. Heissä syntyi eri ajatuksia, eri käsitteitä, ja näin heidän keskuudessaan nousi useita uskontunnustajien lahkokuntia. Lahkolaisuus synnytti eripuraisuutta, itseään muita parempana pitämisen ja itsekkyyden. "Keto" on lavea ala ja merkitsee, että ihmiskunnassa syntyi laaja-alaista ajattelutoimintaa ja villi ajatuksen vapaus, jota he käyttivät itsekkyytensä verhona.

"ja asuivat siellä", he perehtyivät uuteen katsantokantaansa ja rupesivat pohtimaan asioita oman mielipiteensä mukaan, seuraten itse keksimäänsä viisautta. Siihen saakka ihmiset olivat tunteneet sen totuuden, että ainoastaan yhteydessä, veljellisyydessä on voimaa. Tämä voima ilmenee silloin, kun ihmisten ajatukset kaikilla yhteiskunta-aloilla ja kansallisissa asioissa ovat sopusoinnussa keskenään. Tuolloin eripuraisuus heidän välillään sai vallan. Jumalallisen viisauden opin ohjaamina, sisäisen tietämisensä avulla he olivat kohottautuneet korkeuteen — ja sokean uskon johdattamina he joutuivat eläimellisyyden valtaan ja tuo sekasorto veti heitä aineellisuuteen, maiseen, katoavaiseen. He unohtivat jumalallisen alkuperänsä eivätkä enää tunteneet itseään.

"Käykäämme tiiliä tekemään", valmistakaamme oppilaita, jotka alkavat ymmärtää mysteerioita ja tulevat täytetyiksi pyhällä innostuksen tulella.

"Tiilejä kivien asemesta". Kivi, kreikaksi Petra, arameaksi Kephas. Alkutekstissä "rabmag"-mies eli pääjohtaja, mestari, mysteerioiden tulkitsija, sama kun magi, hierofantti, temppelin pappi. Temppeleistä piti tehdä viisauden talletuspaikkoja ja pesiä. Niissä tahdottiin opettaa totuuden tietämistä, eikä sokeata uskomista.

"Rakentakaamme kaupunki", so. temppeli, jossa oppilaille selvitetään pyhiä mysteerioita ja jossa heitä kasvatetaan tuntemaan ihmisten eripuraisuutensa johdosta unohtamaa jumalallista viisautta.

"sekä torni", korkein raja, jonka opetuslapsi voi maisen elämänsä aikana saavuttaa.

Tornin nimi oli Zigarrat, so. pyhä, salaisten mysteerioiden temppelin torni.

Belin eli Luojan temppeliä kutsuttiin nimellä Esagil. Temppeli oli rakennettu seitsemästä erivärisestä kerroksesta. Se oli taivaan ja maan seitsemän periaatteen kuvaus. Sen korkeinta huippua sanottiin Neboksi eli Nabuksi, so. voiman kartano. Näkymättömän ja näkyvän maailman perustuskivi on jumalallisen viisauden voima.

Vuojonkivet = mysteerioiden tulkitsijat. Jesajan kirjassa (9:9) sanotaan: "Tiilikivet ovat pudonneet, mutta me tahdomme rakentaa sen (valtakunnan) vuojonkivellä jälleen." Vuojonkivi, hakattu kivi on totuuden tuntemisessa täydellisen mestariuden saavuttanut ihminen, joka on käyttänyt hyväkseen kaikki maiset kokemuksensa. Hänen ei enää tarvitse ruumiillistua, jos ei hän itse halua sitä palavasta rakkaudesta veljiänsä kohtaan.

Herra = alkutekstissä Adonai, sama kuin Scheitan eli "saatana", joka on jumalan lapsi (Job. 1:6). Vanhan testamentin suuri profeetta Jesaja todistaa: "Minä, joka teen valkeuden, ja tuon pimeyden; minä, joka teen rauhan ja tuon pahan, minä olen Se, joka kaikki nämä teen." (Jes. 45: 7)

Se luova henki on itse hyvyys, joka ei tahdo vahingoittaa pienintäkään olentoa.

Ad = itse pahuus, julmuus, kostonhimoisuus ja ylpeys. Ad-onaita ihmisten piti lepyttää teuras-, haju- ja polttouhreilla. Niistä nousi hänen sieraimiinsa suloinen hyvä haju, joka oli hänen ravintonsa. Ad = jumala Scheitan; hän on maailman mustasukkaisuuden henki, joka kadehtii ihmisissä piileviä voimia ja pyrkimyksiä pyhyyteen. Hän on aineellisuuden eli aistillisten himojen henki, alempi minä ihmisessä, se joka itsekkyyden ja eripuraisuuden kautta sekoittaa ihmisten selvät käsitykset totuudesta. Tämän kautta rakennusmestarit kadottivat puhtautensa ja unohtivat tietonsa ja taitonsa salaisesta jumalallisesta viisaudesta ja "hajaantuivat kaikkiin maihin", so. heidän uskontonsa jakautui moneen uskokuntaan, eri katsantokannoista syntyi monta eri lahkoa.

"Ihmisen sydän on paha, se sekoitti heidän puheensa."

Siis ihmisen alempi minä = tuo jumala eli voima Adonai musersi ne pyhät tunteet, jotka ihmisessä tunsivat ja tunnustivat totuuden ja tallensivat viisauden.

Eripuraisuus oli siis syynä siihen, että jumalallinen viisaus katosi maailmasta ja ihmisten sydämistä mysteerioiden muurien sisälle. Se muuttui salatuksi opiksi, ainoastaan kuori eli kirjain "maanpihka" jäi ihmisille aina näihin aikoihin asti.

Yhden ainoan totisen uskonnon eli yhdistymisen sijasta syntyi tuhansia ulkonaisia uskontoja jo tuosta ajasta lähtien — jonka alkua eivät vanhimmatkaan kansat muista. Mitä aikaa on kulunut, sitä enemmän nuo eripuraisuuden synnyttämät uskonnot ovat pimittäneet ihmisten ymmärrystä ja sitä enemmän ihmiset kiihkeän fanatismin, uskonraivon hallitsemina ovat kaikkialla "jumalan" nimissä ja kunniaksi vuodattaneet viatonta verta.

Pimeyden aikakausi kali-yuga on luonut äärettömän uskonnollisten käsitysten sekasorron.

Tämä on lyhykäisesti salaisten oppien selitys "Baabelin tornin rakentamisesta".

Itse kertomus on paljon vanhempi kuin "jumalan valitsema kansa" on edes maailman näyttämöllä ollut. Tämä kertomus on alkuperin kaldealainen ja babylonilainen legenda, ja juutalaiset ovat lainanneet sen, niin kuin paljon muutakin, noilta muinaisajan kansoilta.

Omatunto — tammikuu 1906 (N:o 10)

Kieliasua on päivitetty sisältöön puuttumatta.