Max Heindel

Mitä on totuus?

Pilatus kysyi: "Mikä on totuus?", ja koska hän ei kyennyt sitä itse ymmärtämään, hän ei saanut vastausta.

Jeesus Kristus sanoi: "Totuus tekee sinut vapaaksi", ja Platon sanoi mystisen intuition innoittamana: "Jumala on totuus, ja valo on hänen varjonsa." Johannes sanoi: "Jumala on valo." Ollen lähempänä Mestaria kuin toiset opetuslapset hän epäilemättä sai korkeampaa opetusta kuin mitä muut kykenivät vastaanottamaan. Meidän täytyy muistaa, että sillä ei ole mitään merkitystä, kuinka paljon totuutta on olemassa, se ei ole meidän ennen kuin kykenemme sitä vastaanottamaan. Jokainen sokeita lukuun ottamatta voi nähdä lukuisten valon ja värien vivahteiden kauneuden kaikkialla ympärillämme. Joka ei voi nähdä värien maailmaa ympärillään, on todella köyhä. Sama pätee totuuteen. Totuus on kaikkialla, ja se voidaan aina löytää, jos kykenemme näkemään sen. Ruusuristin veljeskunnan harjoituksissa (menneen läpi käyminen ja mietiskely) meille annetaan loistava mahdollisuus päästä kosketuksiin totuuden kanssa.

Platon ja Johannes sanoivat "Jumala on valo". Jos menemme johonkin suureen observatorioon ja katsomme parhaan kaukoputken läpi avaruuteen, huomaamme, että valo on rajaton. Se on kaikkialla, ja näin esitettynä se ilmentää vertauskuvallisesti palvomamme Jumalan kaikkiallisuutta ja mahtavuutta. Johannes sanoo evankeliuminsa alkujakeissa: "Alussa oli sana." Tässä on ihmeellinen vastaus ongelmaamme, sillä kun palaamme alkuun, olemme totuuden piirissä.

Nykyisin olemme vajonneet materialismiin ja kykenemättömiä pääsemään suoraan kosketukseen totuuden kanssa, mutta kun palaamme ajatuksissamme kaiken alkuun, olemme ajatuksin Jumalan yhteydessä ja kykenemme paremmin erottamaan totuuden. Platon puhui ajasta, jolloin "pimeys vallitsi". Vanha testamentti kertoo pimeydestä, alkukantaisen aineen alkutilasta eli "archesta", jolle Jumala, maailmankaikkeuden Suuri Arkkitehti, maailmankaikkeuden alkuperäinen rakentaja, antoi muodon.

Kun ensimmäisessä jakeessa keskitymme ajatuksin Yhteen, joka alussa loi kaiken, pääsemme Jumalan yhteyteen tässä "arche"- luomistilassa. Seuraavaksi kohtaamme "sana"-käsitteen. Nykyisessä Raamatussamme "sana" on käännetty virheellisesti, koska se ei merkitse ainoastaan sanaa vaan myös ajatusta. Kreikkalainen sana "logos," jota tässä jakeessa on käytetty, tarkoittaa sekä sanaa että loogista ajatusta, joka on sen takana. Ennen kuin voi olla sana, täytyy sen takana olla looginen ajatus. Ennen kuin sana voi tulla eläväksi, täytyy olla ajattelija. Sen tähden Johannes käytti sanoja "arche" ja "logos". Ne ilmaisevat sen, mitä haluamme ymmärtää: että alussa kaikki oli homogeenista ainetta, jossa Jumala oli, ja Jumalasta tuli "sana," se rytminen ääni, joka soi maailmankaikkeudessa ja muodostaa kaiken.

Myöhemmin alkujakeissa sanotaan: "Hänessä oli elämä." Alussa oli pimeys. Alkukantaiseen aineeseen ei vielä ollut saapunut värähtelyä, ja sen tähden välttämättä vallitsi pimeys. Kerrotaan, että ensimmäinen asia, joka sai alkunsa, oli valo, ja valo ja ääni tarkoittavat samaa korkeammalta näkökannalta katsoen. Jotkut herkät ihmiset eivät koskaan kuule ääntä ilman valonvälähdystä, eivätkä koskaan näe valonvälähdystä kuulematta samanaikaisesti ääntä. Johannes kirjoittaa salaperäisesti, että "alussa" – aineen alkuperäistilassa – "oli Jumala" ja "Jumala oli Sana" ja hänessä "oli elämä" ja elämä oli "ihmisten valo".

Tässä on koko luomisen ongelman abstrakti totuus niin hyvin kuin me voimme sen ymmärtää. Tämä valo loistaa ihmisen sisällä vielä nykyäänkin. Se on valo, joka loistaa pimeydessä ja jonka Isiksen huntu on kätkenyt. Kaikkialla ympärillämme on henkiä, jotka oleskelevat pimeydessä, ellei sielun ikkunan kautta paljastu maailmankaikkeuden loisto. Silloin havaitsemme Jumalan valona, kaikki hyvä on valoa ja vastakohta pimeydelle.

Valo ei kuitenkaan koostu yhdestä väristä, sillä valtaistuimen edessä on seitsemän henkeä, joilla jokaisella on tietty säteensä. Jokainen meistä kuuluu johonkin näistä valonsäteistä ja voi reagoida parhaiten yhteen niistä. Sen vuoksi näemme totuuden eri tavoin, ja vaikka olemme kaikki kulkemassa vähitellen kohti samaa päämäärää, joka on Jumala, meillä on kuitenkin eri aikoina eri näkökulma. Vaikka näyttää, että olemme ristiriidassa toistemme kanssa, kuitenkin nuo Johanneksen evankeliumin viisi ensimmäistä jaetta sisältävät totuuden: olemme kaikki valon lapsia. Jokaisella on sisällään jumalallisen hengen valo. Vähitellen jokainen oppii tuntemaan tuon valon ja ilmentämään harjoitusten avulla enemmän tuota valoa.

Kun mystikko näkee valon aamun sarastuksessa, hän katsoo sitä kuin jokapäiväisenä luovan voiman virtaamisena sieluunsa, "tulkoon valo". Kun päivän valo etenee ja vähitellen heikkenee läntisellä taivaalla, hän näkee loistavassa auringonlaskun kuvakudoksessa jotakin ihmiselle sanoin kuvaamatonta, jotakin, jonka sielu voi tuntea. Jos annamme noiden viiden jakeen elää sisällämme samalla tavalla kuin mystiikassa tehdään, myös me tulemme tuntemaan valon, tulemme tuntemaan totuuden kuin emme tietäisi mitään muuta maailmassa.

Olemme kaikki kulkeneet elämässä eri polkuja eri aikoina. Joskus olemme kulkeneet elämän läpi sotaisan säteen alla, kulkien toiminnanhalun ja kiihkon tietä välittämättä siitä, kuka kärsi tai mitä toisille tapahtui. Toisessa elämässä olemme tulleet kirkkaamman Venuksen värin säteen alla, kulkien rakkauden tietä. Joskus taas tiemme on kulkenut syvän sinisen Saturnuksen säteen alla ja toisen kerran vaaleamman sinisen Jupiterin säteen vaikutuksessa. Me kaikki odotamme innolla Uranuksen keltaisesta säteestä tulevaa korkeampaa tietoisuutta. Kuitenkaan useimmat eivät kykene tällä hetkellä vastaanottamaan sitä, vaan heidän täytyy tyytyä Merkuriuksen alempaan, tummemman keltaiseen säteeseen. Me kaikki ponnistelemme vähitellen kohti auringosta tulevaa valkoista valoa, jossa kaikki värit yhdistyvät. Siihen meidän tulee pyrkiä, sillä kaikkien muiden säteiden valo on ainoastaan toissijaista. Suuresta keskuslähteestä tulee kaikki.

"Entä sitten pimeys", joku kysyy, "onko se pahasta?" Ei, Jumalan maailmankaikkeudessa ei ole mitään pahaa. Päivällä näemme auringon valossa kaiken ihanuuden tällä pienellä avaruudessa pyörivällä maapallollamme. Jos olisi ainoastaan valoa, emme ehkä havaitsisi mitään maapallon ulkopuolelta ja pysyisimme tietämättöminä mistään muusta kuin auringosta ja kuusta. Mutta kun ilta tulee ja päivän loiste on lakannut, eikä aurinko enää valaise taivasta, voimme tajuta ainakin jossakin määrin avaruuden valtavan suuruuden. Voimme nähdä miljoonien mailien päässä olevia maailmoja, ja henkemme yltyy ihanaan antaumukseen, kun pysähdymme sen totuuden äärelle, että JUMALA ON KAIKKI JA KAIKESSA.

Max Heindelin kirjan Ruusuristiläinen maailmankatsomus viimeinen luku