Mirva Jaatinen

Teosofisen elämän periaatteet

Kun ihminen liittyy Teosofiseen Seuraan, hän sitoutuu hyväksymään Seuran ohjelmakohdat, joista tärkeimpänä voidaan pitää yleisen veljeyden periaatetta. Muita vaatimuksia Seura ei jäsenilleen aseta, vaan jättää jokaisen yksilön omalle vastuulle ohjelmakohtien käytännön toteutukseen liittyvät asiat. Kuitenkin niille, jotka tahtovat kulkea eteenpäin totuutta ja viisautta kohti johtavalla tiellä, annetaan useissa teosofisissa perusteoksissa selkeät ohjeet siitä, miten tuo päämäärä voidaan saavuttaa.

Teosofisten opetusten kautta meillä on edessämme valtavan laaja kirjo erilaisia tutkimusaiheita kuten maailmankaikkeuteen, sen syntyyn, toimintaan ja rakenteeseen liittyvät asiat, kehityskierrokset, ihmisen rakenne prinsiippeineen jne., vain muutamia nimetäkseni. Vaaditaan kuitenkin vahva perusta, jonka päälle vasta voidaan alkaa rakentaa edellä mainittujen asioiden todellista ymmärrystä. Voimme toki suhteellisen vähäisellä opiskelulla oppia teoreettisesti pyörittelemään hyvinkin monimutkaisia asioita, mutta se ei vielä ole todellista viisautta. Todellinen viisaus perustuu oikeaan toimintaan, ja oikea toiminta... Mitä se sitten on? Tähän kysymykseen H. P. Blavatsky antaa meille yksinkertaisen vastauksen sanoessaan: "Etiikka on teosofian sielu." Viisauden saavuttamiseksi vaaditaan toisin sanoen eettisiä periaatteita ohjaamaan toimintaamme jokapäiväisessä elämässä.

Tähän artikkeliin on koottu HPB:n Teosofian avaimessa antamia ohjeita, ja vaikka nämä ohjeet siinä yhteydessä koskevatkin lähinnä Teosofisen Seuran jäseniä, ne ovat jokaisen sovellettavissa riippumatta siitä, onko Seuran jäsen vai ei.

Teosofian avaimessa HPB:ltä kysytään: "Onko Teosofisessa Seurassa jokin siveysopillinen järjestelmä, jota siellä noudatetaan?" Hän vastaa: "Valmiita ja selviä siveysoppeja on tarjolla jokaiselle, joka vain tahtoo niitä seurata. Ne ovat maailman siveyssääntöjen ydin ja kerma, joka on koottu kaikkien suurten maailmanuudistajien opetuksista. Siksi siinä ovat edustettuina Kunfutse ja Zoroaster, Laotse ja Bhagavad Gitd, Gautama Buddhan ja Jeesuksen opetukset, Hillelin ja hänen koulukuntansa, samoin kuin Pythagoraan, Sokrateen, Platonin ja heidän koulujensa opetukset." HPB:n vastaus osoittaa, että nämä periaatteet eivät ole hänen omaa keksintöään, vaan monet viisaat ovat aikojen kuluessa niitä opettaneet.

Periaatteista ensimmäisinä käsitellään teosofien velvollisuuksia, jotka liittyvät kysymykseen: "Kuinka jäsenet voivat auttaa yhteiskuntaa?" HPB vastaa:

1. Tutkimalla teosofisia oppeja, niin että he käsittävät ne ja voivat opettaa muita, varsinkin nuorisoa.

2. Käyttämällä jokaista tilannetta, jolloin voivat puhua muille ja selittää, mitä teosofia on ja mitä se ei ole; poistamalla väärinkäsityksiä ja levittämällä harrastusta näihin asioihin.

3. Tukemalla kirjallisuutemme levittämistä, ostamalla kirjoja, jos siihen kykenevät ja lainaamalla ja lahjoittamalla niitä ja kehottamalla ystäviäänkin tekemään samoin.

4. Puolustamalla Seuraa sitä vastaan tehtyjä vääriä syytöksiä vastaan kaikilla heidän vallassaan olevilla oikeilla keinoilla.

5. Kaikkein tärkeimmällä tavalla — oman elämän esimerkillä.

Teosofisten opetusten tutkiminen on ilman muuta ensimmäinen edellytys sille, että niistä ylipäätään voidaan toisille puhua. Tutkimista jokainen voi tietysti harjoittaa itsekseen, mutta looseilla on tässä suhteessa myös hyvin suuri merkitys. Silloin kun opiskelemme yhdessä esim. loosi-iltoina, meillä on käytettävissämme usean henkilön keräämä tieto ja viisaus. Kun jäsenet tutustuvat eri asioihin, he voivat jakaa oppimansa toisten kanssa, jolloin jokaisen ei tarvitse käyttää omaa tutkimusaikaansa saman aiheen opiskeluun. Samalla opimme myös kuuntelemaan toistemme näkemyksiä ja hyväksymään sen, että joka asiasta ei suinkaan tarvitse olla samaa mieltä. Tärkeintä on se, että jokainen oppii ajattelemaan itse.

Seuraan ja teosofiaan liittyviä väärinkäsityksiä ja vääriä syytöksiä tulee esiin aina silloin tällöin. Kun me jäseninä joudumme niitä kohtaamaan, on tietysti tärkeää, että uskallamme avata suumme ja parhaamme mukaan oikaista asioita. Meidän pitäisi osata arvostaa sitä, että olemme saaneet mahdollisuuden tutustua teosofiaan ja liittyä Seuraan, se ei ole hävettävä eikä salattava asia. Tähän liittyy myös oman elämän esimerkki. Kukaan ei varmasti oleta, että me pystyisimme muuttamaan vanhoja tapojamme hetkessä, muutokset tapahtuvat vähitellen ja ehkä myös osittain meidän huomaamattamme. Mitään ei kuitenkaan tapahdu, ellemme yritä. Vaikka emme vielä täydellistä esimerkkiä pystyisikään antamaan, jo pyrkimyksemme muutokseen voi herättää toisissa kiinnostuksen teosofiaa kohtaan.

Seuraavista teosofien "kielteisistä velvollisuuksista" sanotaan, että ne eivät ole pakollisia, koska ihmiset eivät uskaltaisi liittyä Seuraan, jos heille heti asetettaisiin tällaiset vaatimukset. Tähän liittyy myös se, että on tehtävä ero teosofian ja Teosofisen Seuran välillä. Seuran HPB sanoo olevan ankarasti ponnisteleva ja hyväaikeinen, mutta vielä arvoton välittäjä. Kuitenkin hänen luettelemissaan kohdissa tulevat hyvin esiin ne perusasiat, joihin meidän tulisi kiinnittää huomiota, mikäli tahdomme todella ponnistella viisauden oivaltamiseksi.

Teosofien "kielteisiä velvollisuuksia" ovat:

1. Ei kenenkään teosofin pidä vaieten kuunnella pahoja huhuja tai panetteluja levitettävän seurasta tai viattomista henkilöistä, joko kanssa-jäsenistä tai ulkopuolisista.

2. Aina pitää olla sydämessä sääliä ja anteeksiantoa, lempeyttä ja pitkämielisyyttä, jotta voisimme puolustaa rikkovia veljiämme ja langettaa erehtyville niin lievän tuomion kuin mahdollista. Teosofi ei saa koskaan unohtaa, että hänen on otettava huomioon ihmisluonnon heikkoudet ja puutteet."

Käytännön elämässä olemme varmasti jokainen huomanneet, miten helppoa on puhua toisista pahaa, arvostella toisten tekemisiä jne. Paljon harvemmin kahvipöytäkeskusteluissa kuulee kehuja tai arvostusta osoittavia puheita. Kuitenkin arvioidessamme ja arvostellessamme muita unohdamme helposti oman toimintamme arvioinnin. Onko se kaikilta osin täydellisen mallikelpoista, vai löytyisikö siitä kenties vielä jotain parannettavaa? Kun itse olemme tehneet jotain väärää, toivomme varmasti kanssaihmisiltämme ymmärrystä ja anteeksiantoa. He tuskin eroavat meistä tässä suhteessa.

3. "Ei kenenkään teosofin pidä tyytyä toimettomaan ja kevytmieliseen elämään, josta ei ole todellista hyvää hänelle itselleen, vielä vähemmän muille. Hänen pitää työskennellä niiden muutamien hyväksi, jotka tarvitsevat hänen apuaan, jollei hän kykene ahertamaan koko ihmiskunnan hyväksi ja siten edistämään teosofian menestymistä."

Teosofiaan tutustuminen osoittaa meille hyvin pian, että se ei tarjoa oikotietä onneen eikä valaistumista tai täydellisyyden saavuttamista muutamassa viikossa tai edes muutamassa vuodessa. Viisauden oivaltamiseksi on ponnisteltava jatkuvasti, ja ainoastaan pitkäjänteisen harjoituksen ja ponnistelun kautta voidaan päästä lopulliseen päämäärään. Korkein motiivi ponnistelulle on epäitsekäs toisten auttaminen, mutta aluksi on vaikeaa toimia niin, että avun kohteena olisi koko ihmiskunta ja kaikki kärsivät olennot. Siksi kannattaakin aloittaa lähipiiristä, perheestä, ystävistä ja sukulaisista ja vähitellen laajentaa tätä piiriä suuremmaksi ja suuremmaksi, kunnes se ulottuu kaikkialle.

4. "Ei kukaan työhön osallistuva jäsen saa panna liian paljon arvoa persoonalliseen edistykseensä ja pätevyyteensä teosofisissa tutkimuksissaan, vaan hänen täytyy pikemmin olla valmis tekemään epäitsekästä työtä niin paljon kuin hän suinkin kykenee. Hänen ei pitäisi jättää teosofisen liikkeen koko raskasta kuormaa ja vastuuta harvojen innokkaimpien työntekijöitten niskoille, vaan hänen pitäisi tuntea velvollisuudekseen ottaa kykyjensä mukaan osaa yhteiseen työhön ja auttaa sitä niin paljon kuin voi.

5. Ei kukaan teosofi saa asettaa omaa turhamaisuuttaan tai tunteitansa koko Seuran edun edelle.

6. Ei kenelläkään jäsenellä ole oikeutta pysyä toimettomana sen teko-syyn varjolla, että hän muka tietää liian vähän voidakseen opettaa. Aina löytyy niitä, jotka tietävät vielä vähemmän kuin hän itse. Ennen kuin ihminen yrittää opettaa muita, hän ei huomaa omaa tietämättömyyttään eikä yritä poistaa sitä. (Tämä on vähäpätöisempi sääntö)"

Erilaisia töitä riittää Teosofisessa Seurassa varmasti jokaiselle, joka tahtoo työhön osallistua. Kaikkien ei suinkaan tarvitse olla luennoitsijoita, luentojen pitäminen on vain yksi työn muoto. Sen lisäksi tarvitaan henkilöitä järjestämään luentopaikat, huolehtimaan mahdollisista kahvitarjoiluista, pitämään auki kirjastoja, kirjoittamaan lehtiartikkeleita, tekemään käännöksiä jne. Jokainen pystyy varmasti tekemään jotakin, jos vain tahtoo.

Tärkeimpiä näistä negatiivisista velvollisuuksista ovat kuitenkin:

7. Että on aina valmis huomaamaan ja tunnustamaan omat virheensä.

8. Että ennemmin tekee väärin liiaksi ylistämällä kuin liian vähäksi arvioimalla lähimmäisensä ponnistuksia.

9. Ettei koskaan panettele tai parjaa toista.

10. Että aina avoimesti ja vasten kasvoja sanoo, mitä hänellä on toista vastaan.

11. Ettei koskaan toista muille, mitä pahaa hän on jostakin saattanut kuulla.

12. Ettei haudo kostoa niitä vastaan, jotka ovat sattuneet häntä loukkaamaan.

Omien virheiden huomaaminen ja tunnustaminen on muutoksen kannalta välttämätöntä. Ellemme huomaa omia virheitämme, ei meillä myöskään ole mahdollisuus niitä korjata. Aluksi omien virheiden ja huonojen ominaisuuksien huomaaminen voi tietysti masentaa, kun rehellisen itsetutkistelun myötä aiemmin havaitsemamme huonot ominaisuudet yhtäkkiä moninkertaistavat. Tässä tilanteessa auttaa kuitenkin sen muistaminen, että vasta tämän havainnon avulla näistä ominaisuuksista on mahdollista päästä eroon.

Pahan puhumisesta ja toisten moittimisesta on edellä jo puhuttu.

Siihen liittyen olisi hyvä opetella asioiden rehellinen selvittäminen. Jos meillä on jotain sanottavaa jollekin toiselle, jos olemme loukkaantuneet toisen sanoista tai teoista tms., olisi paljon parempi käsitellä asia suoraan tuon toisen kanssa sen sijaan, että valittaisimme tilanteesta muille hänen selkänsä takana. Tämä on tietysti helpommin sanottu kuin tehty, ja onkin tärkeää ensin miettiä, miten asiansa ilmaisee. Ollessamme suuttuneita ja loukkaantuneita emme yleensä mieti, mitä sanomme ja siten vuorostamme loukkaamme toista. Muinaiset viisaat eivät ole turhaan kehottaneet ihmisiä tarkkailemaan puhettaan. Oman puheen tarkkailu vaatii harjoitusta, mutta harjoitus varmasti kannattaa.

Kahdestoista kohta on myös hyvin tärkeä. Kun joku on loukannut meitä pahasti, ensimmäinen reaktiomme on helposti puolustautuminen ja kosto. "Kyllä minä tuolle vielä näytän!", kaikuu mielessämme ja alamme suunnitella erilaisia keinoja, millä voisimme kääntää tilanteen omaksi eduksemme. Tällaisessa tilanteessa on kuitenkin suureksi avuksi käsitys karmasta ja jälleensyntymästä. Sen mukaan kaikki, mitä joudumme kohtaamaan, on meidän itsemme luomaa. Kun toinen loukkaa meitä, olisi hyvä miettiä, mitä olen tehnyt aiheuttaakseni toisessa tuollaisen toiminnan. Syytä ei välttämättä löydy tästä elämästä, mutta on paljon mahdollista, että olemme jossain edellisessä elämässämme voineet toimia paljon törkeämmin tuota toista kohtaan, ja nyt saamme vain ansiomme mukaan.

Karman ja jälleensyntymän pohtiminen auttaa myös muiden edellä mainittujen velvollisuuksien toteuttamisessa. Kun ymmärrämme, että olemme itse luoneet tämänhetkiset olosuhteemme, voimme havaita myös, että luomme koko ajan itsellemme uutta tulevaisuutta. Onkin hyvä todella pysähtyä miettimään, millaista tulevaisuutta tahdomme luoda. Ajatustemme ja teko]emme kautta luomme jatkuvasti uusia syitä ja niille väistämättömiä seurauksia. On täysin itsestämme kiinni, tuovatko nuo seuraukset mukanaan onnellisuutta vai kärsimystä.

Teosofian avaimessa meille on annettu hyvin selkeät ohjeet siitä, miten todellisen teosofin tulisi elää. Meidän harkinnassamme on se, tahdommeko tulla todellisiksi teosofeiksi.

Artikkeli ilmestynyt Teosofi-lehdessä 1/2006