Kirottu muumio British Museumissa

Eräs egyptiläinen muumio British Museumissa on herättänyt paljon huomiota. Se on erään Amen-Ra:n papittaren ruumis, ja siihen on nähtävästi voimakkaalla tai'alla kiinnitetty elementaalihenki suojelemaan arkkua. Tämän arkun historia on täynnä merkillisiä onnettomuuksia kaikille, jotka ovat tulleet sen yhteyteen. Sen ensimmäinen ostaja kadotti muutaman viikon perästä koko omaisuutensa ja hänen tyttärensä kuoli pian sen jälkeen. Kaksi hänen palvelijoistaan, jotka olivat pidelleet muumiota, kuolivat ennen vuoden loppua. Kolmas henkilö, joka oli sanonut jotakin halventavaa siitä, kadotti toisen käsivartensa vahinkolaukauksesta. Arkku saapui sitten Lontooseen, mutta sen Lontoolainen omistaja kohtasi monta onnettomuutta. Omistaja antoi valokuvata sen kannen, jossa on – niin kuin tavallisesti – vainajan suurennettu muotokuva. Mutta valokuvaan ilmestyikin kuva, joka näytti elävältä ihmiseltä. Vähän sen jälkeen valokuvaaja kuoli. Sitten laatikolle ei löydetty ostajaa, mutta omistaja tahtoi kaikin mokomin siitä päästä, ja se joutui British Museumin haltuun. Kantaja, joka sitä kuljetti, kuoli viikkoa myöhemmin, ja eräs mies, joka auttoi panemaan sen paikoilleen, taittoi seuraavana päivänä jalkansa.

Sitä yritettiin valokuvata vielä uudestaan. Tunnettu valokuvaaja W. A. Mansell lähetti poikansa ja erään toisen valokuvaajan museoon katsomaan, kuinka sitä olisi paras valokuvata. Kotiin tullessaan loukkasi nuori mies kätensä niin pahasti, ettei hän voinut sitä käyttää pitkään aikaan. Valokuvaava taas palatessaan kotiinsa kuuli, että sillä aikaa yksi hänen lapsistaan oli pudonnut lasikaton läpi ja loukkaantunut pahasti.

Seuraavana päivänä valokuvaaja palasi ja teki työnsä. Äkkiä hän kohotti päänsä ja löi nenänsä terävää lasisärmää vastaan, joka leikkasi haavan luuhun asti, ja samalla kallis arkku putosi häneltä rikki. Kaikissa muissa British Museumin huoneissa on yksi tai useampi penkki yleisöä varten, mutta ei tässä huoneessa. Se johtuu siitä, että kävijöille, jotka tahtoivat viivähtää siellä, tavallisesti sattui onnettomuuksia. Muumion numero on 22422. Madame Blavatsky jo aikoinaan varotti koskettelemasta sitä, sillä siinä oli siksi voimakkaat taikavoimat.

Tietäjä — heinä-elokuu, 1909

Kieliasua on uudistettu, ja paria yksityiskohtaa on tarkennettu seuraavan lähteen avulla:

The Mummy's Curse: The true history of a dark fantasy


Lisää uutisointia British Museumissa säilytetystä muumiosta

Muumio on tullut suuren huomion kohteeksi, sillä meidän epäuskoisella ajallamme on paljon ihmisiä, jotka suorastaan uhmaavat kaikkea "yliluonnollista". Muumio ei vain anna itseään liiaksi pilkata, sen on moni saanut kokea. Muutamia kuukausia sitten Salisburyn markiisin tytär kävi katsomassa muumiota ja seisoi varta vasten sen tuijottavien silmien edessä ivaten sitä. Huoneesta tultuaan hän käveli portaita alaspäin alakerroksen kuvanveistokokoelmiin. Portaiden puolivälissä hän liukastui ja putosi alas, jolloin hänen nilkkansa nyrjähti pahasti, ja hänet kuljetettiin vaunuilla kotiinsa, ja hän sai maata kolme viikkoa sairaana.

Daily Express (10. pnä marrask., 1909) kertoo eräästä miehestä, joka teki myös pilkkaa pelätystä muumiosta ja vertasi sitä "suffragetti-naiseen" [äänioikeutta vaativaan naiseen], joka tahtoo herättää huomiota. Seuraavana päivänä hänen käytyään ivaamassa muumiota, sai hän eron toimestaan ja on siitä asti ollut työttömänä. Hänen poikansa, joka oli ollut hyvin teräväpäinen, sai itsemurhakiihkon, ja tämä täytyi sulkea mielisairaalaan. Eikä siinä kylliksi, vaan heti sen jälkeen saapui tieto, että eräs sihteeri, jolla oli ollut hänen rahansa talletettavana, oli karannut ja vienyt miehen viimeiset säästöt.

Samaan lehteen, Daily Expressiin, eräs S. L. Morewood kirjoitti kirjeen ja kertoi suuresti pettyneenä, kun muumio ei ollut ensinkään välittänyt hänestä, vaikka hän useasti oli koettanut herättää sen huomiota. Nyt hän veljineen oli käynyt valokuvaamassa muumiota ja toivoi viimeinkin saavansa kokea jotakin. – Eikä hänen odotuksensa ollut turha. Miltei heti sen jälkeen kun tämä kirje oli ilmestynyt lehdessä, hän lähti matkalle Pohjois-Amerikkaan. Mutta onni ei ollut myötäinen. Laiva kadotti peräsimensä ja ankkurinsa, menetti lastinsa ja myrsky riepotteli sitä avuttomana hylkynä kymmenen päivää. Kun jo ruokavarat olivat aivan lopussa, huomasi ohikulkeva alus laivan ja hinasi sen takaisin Irlantiin. Toinen veli lähti samaan aikaan Buenos Airesiin ja kärsi haaksirikon Vigon luona, niin että matkustajat saivat nousta maihin laivaveneissä. Kun tällaisia "sattumia" karttuu hyvin paljon, antavat ne itsepintaisimmallekin epäilijälle ajattelemisen aihetta.

Tietäjä — touko-kesäkuu, 1910


Etusivu Artikkelit