Sirkka Kivilinna

Zen-sukuinen neuroosin parannusmenetelmä

Japani alkoi 1800-luvun lopulla muuttua suljetusta feodaaliyhteiskunnasta uusille vaikutuksille avoimeksi maailmanvallaksi, ja sinne levisi ulkomaiset vapaat kasvatuskäsitykset, vahvan perhehengen tilalle tuli räikeää individualismia. Maa alkoi kärsiä sosiaalisen järjestelmän ja kulttuurin rappeutumisesta. Psyykkiset sairaudet, joita ei ennen juuri tunnettu, lisääntyivät. Lojaalisuus perinnekulttuuria kohtaan on yleensäkin alkanut haihtua ja ollaan paljolti sieluttoman talous-industrialismin orjuudessa. Maailmassa on yleensä tunnettavissa kulttuurikriisi. Idän kulttuurit ovat tulleet avoimeen kosketukseen länsimaisen kriisin kanssa, ja se on merkinnyt uusien psykologisten heikkouksien, sairauksien esiintymistä. Ollaan kurittomia ja neuroottisia siellä, missä se oli ennen miltei tuntematonta, kuten esimerkiksi Japanissa. Sielläkin alkoi esiintyä henkistä painetta, kilpailun ankaruutta ja yksityisen kunnianhimon tuhoisaa jälkeä, hermoromahdusta, sydänsairauksia ym. stressi-ilmiöitä, ärtyisyyttä, turhautumista jne., mikä on herättänyt huolestusta. Mutta siellä on myös esiintynyt viisaita miehiä, jotka ovat turvautuneet vanhaan järkevään japanilaiseen, terveeseen itämaiseen itsekuriin. Sellainen viisas, lääkäri, on ollut Morita, joka edustaa zen-buddhalaista psykiatriaa. Jos käännymme saamaan käytännöllistä neuvoa tri Moritalta, ei se tapahdu siksi, että hän oli japanilainen, vaan siksi että hän asennoitui vaikeaan tilanteeseen tavattoman tervejärkisesti. Ja siihen on aivan erikoisen hölläkätisen länsimaisen psykiatrian piirissä kiinnitetty huomiota ja osittain otettu oppiakin. Japanissakin tunnettiin entisinäkin aikoina erikoinen sairaus, jonka oireet olivat itsekkyys, minäisyys, itserakkaus, oikullisuus, itsensä hemmottelu eli velttous, itsepäisyys ja kurittomuus ja tottelemattomuus. Länsimaissa tällaisia tuttuja oireita on oltu taipuvaisia pitämään elintasosymboleina eikä sairauden merkkinä. Japanissa kypsiltä ihmisiltä odotettiin armeliasta suhtautumista toisiin ihmisiin, mutta ankaruutta itseään kohtaan. Vanha kulttuuriperinne asetti yhteishyvän persoonallisen onnellisuuden yläpuolelle. Kypsyys antaa taidon kantaa vastuun arvokkaasti. Lapset ovat eri asemassa. Velttous merkitsee ensi sijassa itsensä ajattelemista, omien halujensa tyydyttämistä ja itsensä korottamista erikoiseen asemaan perheessä ja ympäristössä. Tällaista suvaitaan jossakin muualla, mutta se on perinteisesti vierasta japanilaisille. Itsekkyyden rehottaminen mentaali- ja tunne-elämässä on sen vuoksi loukkaus perinteitä vastaan, jotka ovat tehneet mahdolliseksi kansan säilymisen ja kasvun ahtaassa elintilassaan. Kaikkia itsekkyyden muotoja on pidetty sairauteni, jota on hoidettava taidolla ja lujuudella.

Kosketus lännen kanssa on tuonut tullessaan monia vaikeuksia, joita ei ennen tunnettu tai ne olivat harvinaisia. Itsekuri on pyrkinyt höltymään ja on liikaa kiinnytty hauskuuteen, turhuuksiin ja pikku ylellisyyksiin. Sellainen voi näyttää viattomalta, mutta sillä hetkellä kun yksilö sallii luonnettaan suojelevien sulkujen madaltua, ovat seuraukset väistämättömiä. Hemmottelu ja velttous jäytää kypsyyttä ja herättää taipumuksia, jotka ovat lapsille ominaisia, mutta tuskin suotavia aikuisessa. Pilattu lapsi osaa käytöksellään saada vaatimuksensa läpi. Japanilaiselle ei kuulu kyynelöinti eikä itku ainakaan joutavuuksien takia, suuret murheet ovat asia erikseen. Tunnepurkaus ihmisten ilmoilla tai edes yksityisesti – mikäli Japanissa yksityiselämää paljon onkaan – katsotaan sivistymättömyydeksi. Ei koroteta ääntä, ei syydetä katkeria ja hysteerisiä syytöksiä ja epäystävällisyyksiä, eikä kielessä tietenkään ole raakuuksia ja kirosanoja. Ja myös mitä odotetaan herrasmieheltä, sitä samaa odotetaan sivistyneeltä naiselta. Hänellä on oltava samaa rohkeutta, samaa ehdotonta antaumusta ja sisäistä tyyneyttä kuin hänen miehellään, isällään ja pojallaan.

Kaikki tämä on ollut vaarassa järkkyä, kun on tultu tekemisiin länsimaisen kulttuurin kanssa, josta on yritetty nopeasti jotain oppia ja käydä kauppaa menestyksellä. Tuotettiin erilaisia asiantuntijoita Euroopasta ja Amerikasta, lasten opettajia myöten. Tuloksena on ollut laajalti hämmentyneisyyttä. Jokainen askel kohti kansainvälisyyttä kaivoi maata japanilaiselta elämän säännöstöltä. Kun nuori polvi kiinnostui vapauksista, oli looginen päätelmä, että korkeinta vapautta oli vapautuminen työstä. Joutilaisuutta alettiin pitää toivotuimpana, mutta pian huomattiin sen johtavan osaltaan neuroosiin ja vallankumoukselliseen ja anarkistiseen puuhailuun. Hämmentynyt kansalainen alkoi olla tyytymätön itseensä ja rikkoi lakeja, joiden varassa kulttuuri oli säilynyt. Hän tuli epärealistiseksi ja kykenemättömäksi hyväksymään tosiasioita. Hän ei osannut elää varojensa mukaan ja oli haluton tunnustamaan parempiosaisten ylemmyyttä ja luisui psykologiseen heikkouteen, turhautumiseen. Kun ulospääsyn toivo ei ole vaikeissa olosuhteissa ylläpitämässä eikä ole uskoa itseensä eikä laupeutta muita kohtaan, johtaa se mielenmasennukseen ja traagiseen epätoivoon. Nykypolven miehet tuntevat olevansa yhtä ahtaalla kuin naiset. Säälimätön kilpailu ei kunnioita ketään. Teollisuuselämästä ja kaikesta on katoamassa entinen ritarius. Mentaaliset ja tunnehäiriöt lisääntyvät huomattavasti nuoremmassa sukupolvessa. Usein kuulemme meilläkin pelottavia numeroita mielenterveystilastoista koululaistemme ja opiskelijain keskuudessa. Huumeisiin turvautuminen on yksi puolustus- ja pakotie. Koulupinnarit, kadunkulmissa maleksijat sekä taipumus magiaan ja noituuteen ovat myös vaarallisia sairauden merkkejä. Olemme unohtaneet itsemme hallinnan ja voiman etsimisen henkisistä vakaumuksista, jotka ovat välttämättömiä oikein elääksemme.

Vuosisadan alussa tri Morita kehitti zen-sukuisen menetelmän neuroosien parantamiseksi. Se ei ollut sovellettavissa liian pahaksi päässeisiin tapauksiin. Toisin kuin Freud, Adler ja muut länsimaiset psykologit, hän ei kiinnostunut neuroosien analysointiin ja ymmärtämiseen, eikä hän arvostanut neurootikkojen sairaskertomuksia, kuten niitä lännessä kootaan ja arkistoidaan. Häntä ei kiinnostanut se, oliko potilasta kohdeltu liian ankarasti lapsuudessa, laiminlyöty tai oliko hänellä ollut huonoa seuraa. Jos me kypsymme oikein ja kehitämme sopivan kurinalaisuuden, voimme toipua vaurioista lujalla luontaisella päättäväisyydellä. Viis siitä mitä tapahtui 40-50 vuotta sitten. Se jatkuu vain mielessämme, ja jollemme raivaa epäterveen asenteen rojua pois, emme voi odottaa olevamme terveitä. Morita ei piitannut sukuvietistä eikä Freudin opeista. Hän tunsi, että japanilaiset olivat aina eläneet luonnollisten ja yksinkertaisten sääntöjen mukaan. Eikä heillä ollut sanottavia harhaluuloja eikä keinotekoisia turhautumia. Kansansa luonnon mukaisesti hän ei vaivautunut kuukausia ja vuosia kestävään tapausten analysointiin. Se oli turhaa ja lisäksi liian kallista japanilaiselle potilaalle. Iso lasku lisäisi vain surkeutta. Ei ollut mitään tarvetta kaivaa esiin yksityiskohtia, jotka johtivat pulmiin. Ihminen on vaikeuksissa, koska hän on rikkonut uskonsa itseensä, on pettänyt sääntönsä ja aiheuttanut kärsimystä lähimmäisilleen. Tämä hänen itseensä uppoutumisensa aiheuttaa huolta vanhemmille, panee laiminlyömään lapsensa, pettämään esi-isien henget ja tekee elämän murheelliseksi niille, jotka yrittävät auttaa häntä ilman, että hän katuu taikka päättää muuttaa tapansa. Koska hän pettää elämän, elämä pettää hänet. Koska hän aiheuttaa kärsimystä, hän kärsii epäystävällisyydestä. Ennen kaikkea koska hän on heikko, puuttuu häneltä lujuutta korjata erehdyksiään.

Japanilaisille on ollut ominaista aina tehdä työtä kovasti, harjoittaa itsehillintää ja säilyttää miellyttävä mielenlaatu. Se ei vain suojellut yksilöä vaan johti myös turvalliseen ympäristöön. Siitä seurasi onnellisuutta ja hyvinvointia, hyvää vaikuttava syyn ja seurausten kiertokulku.

Japanilaisen elämän perinteiden joukossa oli kaksi uskontoa, jotka laajasti vallitsivat maata. Sekä buddhismi että shintolaisuus painottivat käytöksen tärkeyttä uskonnon harjoituksessa. Neurootikko ei ole rikkonut vain mielen lakeja (mikä on buddhismia) vaan hän on loukannut myös luonnon lakeja (shintolaisuuden mukaan). Hän on alistanut itsensä karmallisen prosessin vaikutuksen alaiseksi. Kenenkään uskovaisen ei otaksuta tuovan oikaisemattomia puutteitaan temppeliin ja siellä rukoilevan vapahdusta itsekkyydestä tai anovan jumalilta lukemattomien toiveittensa tyydyttämistä. Tässä suhteessa neurootikko on myös kerettiläinen, joka eristää itsensä henkisen turvallisuuden lähteestä. Hän ei voi pakenemalla materialismiin voittaa takaisin nuhteettomuuttaan. Täysin huolimatta moraalisen ja eetillisen ylikorostuksesta länsimaisesti ymmärrettynä on persoonallisen fyysisen käytöksen aina oltava uskaliasta, uhrautuvaa, lojaalia, vaatimatonta ja säädyllistä. Siksi neurootikko on vailla kaikkea kunnioitettavuutta. Heikkoutta ei voi hyväksyä eikä säälivästi pitää kunniallisena. Ei kannata syventyä hänen tilansa syiden lähempään erittelyyn ja perinnöllisyyden syyttämiseen tai hänen koettelemustensa luettelemiseen ajatellen, että hän on kärsinyt enemmän kuin joku muu tai että hän on onnettoman tähden alla ja vaikutuksen alainen jatkuvasti. Itämaisen käsityksen mukaan hän menettää mielenterveytensä, koska hänelle on tullut liian rakkaaksi oma minänsä. Hän hemmottelee itseään ja käyttäytyy lapsellisesti ja vaatii itselleen etuoikeuksia. – Tässä pulassa on vain kaksi vaihtoehtoa, joko jäädä siihen tai päästä siitä ulos. Kompromissi on hyödytöntä.

Neurootikko huomaa lopulta, että hänen oma luontonsa on sietämätön. Ja heikkoutensa vaaliminen on niin raskas taakka hengelle, että elämä käy yhä kurjemmaksi. Eikä pakenija voi koskaan tulla terveeksi ellei hän katso asioita silmiin ja tule siihen pisteeseen, että hädässään tekee yrityksen pelastaa luontonsa. Silloin hänellä on apua Moritan terapiasta, kun hän alkaa nähdä, että on itse syyllinen tilaansa ja toivoo voivansa korjata luonteensa viat.

On epäiltävää, onko hyödyllistä soveltaa pitkäaikaista terapiaa häiriintyneisiin länsimaalaisiin. Mutta Moritan klinikoilla ilmoitetaan heti, että on parannuttava 4-8 viikossa. Jos keskeyttää terapian ja kapinoi, ei voi tulla takaisin. Ja tehdään selväksi, että hoito-ohjelmaa on itse sovellettava. Suurempaa valvontaa ei tarvita, jos on tahdonvoimaa noudattaa terapiamääräyksiä ja talon komentoa. Hoitotulokset ovat olleet hyviä. Luonteenkasvatukseen keskittyen ovat hoidettavat voineet kohdata ymmärtäväisemmin vastaisen elämänsä. Terapiassa on neljä astetta. Kukin on vähintään viikon kestävä. Aluksi ei saanut ottaa vastaan vieraita, ei tupakoida eikä juoda, eikä voinut puhua kenellekään, vieläpä lukeminen oli kielletty. Oli maattava hiljaa ja opittava tulemaan toimeen itsekseen. Oli koettava keskeytymätöntä yksinäisyyttä ja tutkittava elämänsä tosiseikkoja. – Nythän on niin, että neuroottinen henkilö aina pyrkii hälventämään oireensa toimimisen avulla, johon tavallisesti kuuluu hermostunut jännittyneisyys. Hänen on vaikea rentoutua, ja hän pyrkii pois omasta sisäisestä hämmennyksestään jatkuvalla puuhailulla todellisten tai kuviteltujen ulkonaisten kiinnostustensa parissa. Mutta hänen aktiivisuutensa ei ole tervettä. Se on pingottunutta ja paineenalaista ja liikkeelle panemassa on tunnehermoilu. Hän kärsii kaikesta kontaktista ulkopuolisen maailman kanssa. Hän toivoo väistävänsä kärsimyksen ja arvostelun rakentamalla vahvan puolustuksen tavallista elämää vastaan, jonka hän kokee häiritsevänä. Tämä johtaa joskus luostarielämään, erakoksi tai johonkin epäsosiaaliseen yhteisöön ratkaisematta mitään, sillä ylikriitillinen asenne seuraa aina mukana. Hänet on autettava uudelleen löytämään yksinkertaisen rakentavan jokapäiväisen toiminnan merkitys, missä ei ole neuroottista ali- tai ylivireisyyttä. Toisin sanoen hänen on kaivattava jälleen yhtymistä siihen maailmaan, jota hän on pakenemassa.

Vaikka ensimmäinen viikko hiljaisuudessa on kiduttavaa, auttaa japanilainen perusrealismi. Potilas tietää, että kukaan ei osoita erikoista myötätuntoa hänelle, ja jollei hän kestä, hän menettää tilaisuuden toipua. Joskus autetaan lievillä rauhoittavilla lääkkeillä. Tämä kiduttava olo itsensä kanssa on kaikki osa elämää universaalisen lain alaisena, ja sillä tavalla luonto pitää kurissa kaikkia olentojaan, tosin hitaammin ja pitemmän ajan mittaan. Harvoin me, jos koskaan, vapaaehtoisesti korjaamme vian, ellei sen aiheuttama kipu ole pahempi kuin parannuskeinon aiheuttama kipu. Olemme itsekkäitä, kunnes se käy sietämättömäksi. Vihaamme, kunnes oma vihamme nielee meidät. Me kärsimme, kunnes tajuamme, että kärsimys on asenne, joka syntyy ihmisen mielessä, eikä onnettomuus, jonka taivas panee viattoman kuolevaisraukan kannettavaksi.

Jos olisimme syntyneet Japanissa, meitä olisi mahdollisesti pidetty paremmin kurissa lapsina. Moritan terapiaa olisi sovellettu yksinkertaisesti ja luonnollisesti. Olisi ollut hiljaista mietiskelyä ja olisi zen-ryhmiä koululaisillekin. Alkavaa neuroosia vastaan on henkisesti arvokasta viikon yksinäinen loma esimerkiksi vuorilla. Mutta on oltava aivan itsekseen, ei viikkolehtiä lukemiseksi, ei kalastusvälineitä eikä edes patikointia vuorilla. Ja länsimaiselle on vaikeaa, kun mukana ei ole töitä toimistosta, kirjoittamista tai tutkimusta, ei vieraita. On jätettävä radio ja televisio. Muutaman päivän päästä voi olla selvää, miksi ei menesty elämässä, miksi ystävät kaihtavat. Huomaten, mikä on nyt – syistä välittämättä, pitää harkita vain muutoksia, jotka ovat välttämättömiä tavoissa. Tämä on taloudellista ja järkevää terapiaa. Moritan terapia pitää tärkeänä, että itse huomaa, miten voi parantua. Jos alamme kovasti selittää tilannetta, olemme hyvää menoa vajoamassa itsesääliin.

Harvat meistä voivat elää rikasta ja täyteläistä elämää ilman velvollisuudentuntoa ja antautumista suuremmalle asialle kuin oma onnellisuus. Vaikka näyttäisi olevan hyvät mahdollisuudet hedelmälliseen yrittämiseen, monet vilpittömät ihmiset kokevat olevansa olosuhteiden vankina, ulospääsyä vailla, ilman varsinaista tragedian tunnetta. Zen-buddhistinen filosofia voi olla kiusatuille apuna. Buddhismin mukaan useat ovat oman mielensä tyrannian uhreja. Erehtyen pitämään mentaalisen energian ilmauksena mielenasenteitaan ja negatiivisuuttaan ja impulssejaan, joudutaan liioitellun ja epätuotteliaan ajatustavan valtaan. Eivät olosuhteet aina kahlitse, vaan se miten mieli selittää tapaukset. Pakeneminen on harvoin mahdollista, mutta ulospääsy on aina mahdollista ylittämällä vahingolliset asenteet, jos on halukas kuntouttamaan ajatus- ja tunne-elämäänsä. Suuri osa nuorison kapinointia, vandalismia, hävitysvimmaa, huumeiden käyttöä jne. on seurausta kurittomasta elämästä ja ajatustavasta. Persoonallisen nuhteettomuuden taso on laskenut. Persoonallisen vapauden etsiminen on tullut sairaudeksi. Ihminen voi rikkoa yhteiskunnan lakeja, mutta hän ei voi seurauksitta loukata universaalisia elämän lakeja. Lännessä ja muuallakin on liikaakin pyrkimystä muuttaa ulkonaisia olosuhteita ja antaa valtaa vaatimuksille ympäristön asenteiden suhteen korjaamatta omia oikkuja ja heikkouksia. Syntyy sisäisiä ristiriitoja ja verrataan omia rajoituksia toisten pystyvyyteen, ja sen kannustamatta parempaan, syntyy pahoittelua, kateutta ja turhautumista, mielenterveys häiriintyy ja seuraa fyysistäkin sairautta. Sisäisen vakaumuksensa kanssa ei pitäisi tehdä kompromissia. Ei auta odottaa sosiaalisilta reformeilta liikaa apua paetessaan omien heikkouksien seurauksia. On opittava erottamaan hyvä ja paha, oikea ja väärä, voima ja heikkous. Zen pyrkii vapauttamaan omien asenteiden ja halujen vaatimusten orjuudesta. Se osoittaa, miten epätodellisia ovat menestys ja tappio, niin kuin ne tavallisesti käsitetään. Ei elämänura ole menestyksellinen pelkästään siksi, että se on tehnyt elämän helpommaksi. Hyvän elämän tunnusmerkki on aina Iujuus ja pyrkimys jumalallisen tahdon toteuttamiseen.

Neuroosit lisääntyvät epäilijöiden keskuudessa. Sisäinen varmuus varjelee neuroosista, joka vaivaa niitä, jotka hinnalla millä hyvänsä elävät kunnianhimoisesti. – Bhagavad Gitassa tahtoa verrataan miekkaan, jolla leikkaamme auki negatiivisten illuusioittemme sotkuisen vyyhdin. Jonain päivänä jokaisen on saatava rohkeutta luopua oman edun tavoittelusta, sillä sen jatkuminen on aina heikko kohta puolustuksessamme, mielenterveyden suojelemisessa. On selviö, että me kärsimme omien erehdystemme takia. Kun tulee vaikeuksia, on oltava luonteen lujuutta ratkaista pulmat tai elää järkevästi vaikeuksiensa kanssa.

Tri Morita luotti vahvasti kovan työn terapeuttiseen arvoon. Vain se, joka edesauttoi muiden elämän varmuutta ja onnellisuutta, voi nauttia mielenterveydestä. Tämä on sopusoinnussa japanilaisen temperamentin kanssa. He ovat aikojen alusta olleet työteliästä kansaa, sillä vain huolehtimalla keskinäisistä tarpeista he ovat voineet tulla toimeen ja olla hengissä ahtaalla maa-alueellaan.

Toinen vaihe Moritan terapiassa panee käyntiin aran tapahtumasarjan häiriintyneen henkilön palauttamiseksi yhteiskuntaan. Luostarimainen komento vallitsee yhä ja sitä on noudatettava. Vuoteesta on noustava nyt kello seitsemän, eikä saa käydä loikomaan ennen iltaa. Saa istua mukavasti ulkona, mutta ei ole vieläkään sallittua puhua puhuteltaessakaan ja kaikki ajanviete, huvit on yhä rajoitettu. Saa kuitenkin pitää päiväkirjaa. Voidaan suoda osallistuminen johonkin keveään työhön, ja se tuntuu tervetulleelta viikon joutilaisuuden jälkeen. Neurootikko on maailmaa vastaan kääntynyt, mutta tämän terapian alaisena alkaa uudelleen odottaa hartaasti jälleen paikkaansa ihmisperheessä. Menee perille sen läksyn opetus, että hyödyllinen toiminta on välttämätöntä onnellisuudelle. Sen sijaan että yhä napisisi ja olisi mielestään vääryyden ja epäoikeutetun ja ymmärtämättömän kohtelun alainen ja ajattelisi, että maailma on minulle velkaa kaikki enkä minä mitään maailmalle, alkaa potilas viikon eristyksen jälkeen antaa arvoa oikeudelle tehdä työtä toverinsa rinnalla. Hän kokee, että yksinkertainen, luonnollinen toiminta tuo hyvänolon tunteen. Hän alkaa odottaa tehtäviä, joita hän ennen terapiaan antautumistaan olisi katkerasti pitänyt harmillisena. – Jo Aristoteles sanoi, että joutilaisuus on raskain taakka, mitä ihmiselle voidaan panna. Lepo ja rentoutuminen ovat tärkeitä vain, koska ne on ansaittu kunniallisella työllä. – Toiminnan tarve tyydyttää meidän objektiivista itseilmaisuamme. Heti kun me laiminlyömme päivän askareet, menetämme kosketuksen todellisuuteen. Zen-ajatustavan mukaan todellisuus on tämän hetken tarve täytettyni tämän hetken ponnistuksella. Toinen todellisuus ei ole arvokkaampi kuin toinen. On aivan yhtä paljon sielun kasvua hyvän aterian valmistamisessa kuin universumin mysteerien pohtimisessa. Ei ole todellista erotusta suuren yrityksen ja halpa-arvoisen tehtävän välillä. Kaikki riippuu asenteesta. Monet neurootikot ovat taipuvaisia uskomaan, että he ovat henkisesti liian kehittyneitä tai älykkäitä tyytyäkseen alhaisiin töihin. Kaikille osapuolille on tyydyttävintä elää yksinkertaisesti yhteistyössä hyödyllisten tarkoitusperien hyväksi. Kantaessaan osan vastuusta löytää elämän todellisen tarkoituksen. Buddhismi sanoo selvästi, että yksilö, joka pettää ruumiinsa, on lopulta tämän ruumiin uhri. Olisipa paljon sanottavaa kovan työn puolesta, enemmän kuin monet ihmiset nykyisin haluavat kuulla. Lännessä otaksutaan tehtävän työtä palkan – hyvän palkan edestä. Vanhat buddhistit taas katsovat, että pääpalkkio rakentavasta yrittämisestä on sisäinen tyydytys. Käytännöllinen palvelus on tehty yhteisölle sen hyödyksi, ja se riittää korvaukseksi. Sisäinen tyydytys edistää terveyttä. Paljon riippuu mentaalisesta asenteesta. On parempi ihminen, jos tekee kaiken, minkä voi. Alentaa nuhteettomuutensa tasoa, jos tekee niin vähän kuin suinkin ja senkin kehnosti.

Sitten Morita-terapia kehottaa jättämään asiat sellaisiksi kuin ne ovat. Jos ne ovat mieluisia, me pidämme niistä, ellei, emme pidä niistä. Heti kun koetamme selittää niitä, ne tulevat monimutkaisiksi. Jos kykenemme näkemään epämiellyttävän hauskana, on yhtä helppoa ottaa pois onnellisuus onnellisesta tapahtumasta. On parempi jättää asiat rauhaan ja oppia aikanaan, että kun on hyvin sopeutunut, on vähemmän sellaista, mikä näyttää paheksuttavalta.

Terapiakauden kolmas aste suo joitakin oikeuksia lisää, mutta edelleen noudatetaan vaikenemista. Hyödyllisen työn määrä laajenee, mutta ilman korvausta. Sisäinen tyydytys on riittävä. Ei saa antautua myöskään vanhoihin pakokeinoihin. Jostain syystä neuvotaan katsomaan vain alas eteensä. Ehkä se on hieno symbolinen tapa sitoa lähemmin käsillä olevaan. Mitä enemmän mieli on kiinnitetty kaukaisiin asioihin, sitä todennäköisemmin välittömät velvollisuudet tulevat laiminlyödyiksi. Tämänhetkistä tehtävää ei pitäisi koskaan uhrata, laiminlyödä jonkun odotetun tai toivotun toiminnan hyväksi. Meidän nuortemme katse on tulevaisuudessa, ja he saattavat elää joka päivä hermostuneessa tyytymättömyydessä ja malttamattomuudessa. Kunnianhimo johtaa neuroosiin, koska se asettaa tyydytyksen etäälle ja antaa vähän välitöntä nautintoa työntekijälle, selitetään. – Päiväkirjamerkinnät ehkä jatkuvat, ja niitä näytetään jo psykiatrille. Ei siksi, että sanottaisiin, mitä on tehtävä, vaan osoitukseksi siitä, mitä on saatu aikaan. Jos potilas on hyvästi edistynyt, onnitellaan häntä valituin sanoin. Sitten tulee neljäs ja lopullinen vaihe, joka valmistaa paluuseen elämään maailmassa. Jos potilas asuu lähellä, hän saa olla kotona, mutta palaa klinikalle iltaisin näyttämään päiväkirjaansa. Hänellä on nyt vapautensa. Hän ymmärtää nyt paremmin mielensä liikkeet eikä ole enää pahantuulinen ja epäluuloinen. Hän hyväksyy maailman sellaisena kuin se on ja tajuaa, että hänet hyväksytään ja on valmis ratkaisemaan pulmansa.

Japanilaiselle on ominaista suhtautua vapaa-aikaan toisin kuin länsimaissa, ei etsien erilaista ajanvietettä vaan käyttäen joutoajan hyödyllisesti, usein uskonnon ja filosofian parissa, ei hauskuutta etsien, vaan itseään kohentaen ja rakentaen.

Se, mitä me pidämme edistyksenä, on useasti tehnyt meidät heikommiksi eikä vahvemmiksi, ja kuitenkin nopea sosiaalinen muutosprosessi vaatii lujuutta entistä enemmän. Ja yksilön, tajuten vaikeutensa, on kehitettävä omat elämänsääntönsä, lujitettava luonnettaan ja kohdattava aikansa uudet vaikeat tilanteet suorasukaisesti ja kunnialla, jos mieli välttyä mentaalisilta ja emotionaalisilta häiriöittä ilman pahempia seurauksia. Palkkiona on persoonallinen voitto itsestään ja negatiivisista olosuhteista sekä turvallisuus ja rauha tässä hämmentävässä ja hämmentyneessä ja huolten täyttämässä maailmassa.

Tässä on tuotu esille vain pieni osa ja aspekti nykyajan yliteollisen maailman ja tulevaisuusshokin monimuotoisen maailman pulmista. Eivät asiat ole näin yksinkertaisia ja niiden hoito niin virtaviivaista kuin tämä jo vähän ohitetun ajan terapiaresepti kuvaa. Ei olla enää teollisen kauden ajassa vaan hurjaa vauhtia kiitävässä superteollisessa nyky- ja tulevaisuusajassa, missä entistä suurempi valppaus ja viisaus on tarpeen. Me teosofian viisauden saaneet voimme kuitenkin olla optimistisia.

Maailman näytelmään kuuluu, että ihmiset eivät ole tietoisia sairaudesta, joka heitä vaivaa. He tuntevat ristiriidan ja elämän hämmennyksen, mutta he uskovat, että se on korjattavissa paremmalla taloudellisen elämän järjestelyllä, elintasoa kohottamalla, sosiaalisilla korjauksilla. Suurin osa ihmiskuntaa ei tiedosta, että heidän sydämissään ja mielissään on kärsimänsä epäjärjestyksen syyt. Vain syvällinen vakaumus, joka perustuu kirkkaaseen näkemykseen, auttaa myöntämään edes itselleen tämän ilmeisen totuuden. Meille ei ole aina rohkeutta tiedostaa tajuntamme pimentoja. Itsensä kanssa eläminen on elämän vaikeimpia tehtäviä, ja niin keksimme lukemattomia teitä päästäksemme itseämme pakoon. Julkinen elämä on yksi onnistuneimpia keinoja tässä suhteessa, samoin erilaiset huvitukset, kerhot, televisio jne. auttavat olemasta kasvokkain itsensä kanssa. Voi olla helppoa antaa anteeksi vihollisilleen, mutta voi olla mahdotonta antaa anteeksi itselleen kaikki ne mahdottomat ajatukset ja tunteet, jotka täyttävät oman tajunnan käytävät, ja niin keksitään lukemattomia pakoteitä. Kysyy erikoista nöyryyttä myöntää itselleen, että on esimerkiksi epärehellinen – kuitenkin se, että tietää näin olevan, on vapahduksen alku. Tietäminen, että on tyhmä, on ymmärryksen heräämistä. Katuvainen on itse ja rippi-isä on itse. Ikuinen anteeksiantamus, se voima, joka parantaa, on myös meissä itsessämme. Itsensä hyväksyminen mahdollisuuksineen sellaisena kuin on nyt, on uudistumisen alku. Rohkeasti heikkouteensa katsominen vaatii suurta vilpittömyyttä ja päättäväisyyttä tinkimättä sulkea mielestä pois kaiken valheellisuuden. Se vaatii nöyryyttä, joka on toinen nimi itsensä kieltämiselle. Sellainen täydellinen antautuminen vapauttaa meissä ikuisen rakkauden, sen totuuden, että rakkaus yksin aikaan saa uudistumisen ihmisessä. Se parantaa kaikki epäjärjestyksessä olevan sielumme sairaudet, eheyttää sen, mikä on jakautunut. Se on anteeksiantoa ja muuttaa koko luontomme. Hengen valo valaisee koko olemuksemme.

[Osa puheesta 16.4.1976]

Teosofi — toukokuu 1976