Yliaistilliset kyvyt ja terve järki

Ote eversti Olcottin puheesta Pariisin kongressissa kesäkuun 3. pnä 1906

Teosofista Seuraa moititaan toisinaan siitä, että se näennäisesti kannattaa lukuisia pieniä salaseuroja, joista useat ovat luonteeltaan ilmeisesti moraalittomia, koska kaupittelevat lemmenjuomia, ohjeita pörssikeinotteluun ja uhkapelaamiseen, keinoja ennustaa tulevaisuutta ym. On tarpeetonta on sanoa yhdellekään vanhimmista jäsenistämme, että Seuramme ei ole lainkaan tekemisissä näiden pienten ryhmien kanssa, joissa viljellään itsekkyyttä ja taikauskoa, vaan se päinvastoin katselee niitä kauhulla, koska ne ovat aivan vastakkaisia teosofisille ihanteille. Näitä mikrobeja on aina ollut inhimillisen yhteiskunnan pinnalla, ja jokainen sellainen mahtava voimavirtaus kuin meidän liikkeemme lisää niidenkin elinvoimaa.

Ikäväkseni minun täytyy tunnustaa, että olen monessa maassa tavannut joitakuita jäseniämme, jotka salaperäisyyden kaipuunsa valtaamina ovat suosineet kaikenlaisia tempuntekijöitä ja taikureita ja ovat empimättä antautuneet näiden onnenonkijoiden oppilaiksi, jotka käyttävät hyväkseen ihmisten herkkäuskoisuutta. Tämä johtuu siitä, että vieläkään kaikki meidän jäsenemme eivät ole oivaltaneet, mikä ero on olemassa todellisten siddhien eli henkisten kykyjen (joista hindulaisen joogafilosofian suuri perustaja Patañjali puhuu) ja alkeellisten psyykkisten eli yliaistillisten kykyjen välillä, kun nämä kyvyt ilmaantuvat henkilöissä, jotka ovat vailla kasvatusta ja sivistystä ja usein hysteerisiä ja jotka järjestävät istuntoja maksusta tai maksutta. Ei voi kyllin suurella painolla tähdentää, kuinka tärkeätä on, että tehdään ero näiden ilmiöiden välillä.

Psyykkiset kyvyt ovat kuin terästetty miekka, joka seisoo huoneen nurkassa, mutta jota voidaan käyttää hyvään tai pahaan tarkoitukseen.

Selvänäköisyys, menneisyyteen katsominen tai profeetallinen selväkuuloisuus, kyky puhua tai kirjoittaa kielillä, joita ei ole oppinut, kyky liikuttaa raskaita esineitä niihin koskematta, kyky lukea ajatuksia, vaeltaa astraaliruumiissaan, saattaa näkyviksi piirustuksia tai kirjoituksia paperille tai mille tahansa aineelle, kyky nähdä ja kuvailla poissa olevia henkilöitä jne. eivät suinkaan todista mitään niiden omistajien luonteen puhtaudesta tai ylevyydestä tai henkisestä kehityksestä. Olen tuntenut henkilöitä, joiden hallussa on ollut hyvin kehittyneenä yksi tai useampi näistä kyvyistä ja jotka silti ovat olleet läpeensä moraalittomia ja epärehellisiä.

Patandshali kehottaa meitä nimenomaan hinnalla millä hyvänsä luopumaan halusta tavoitella näitä psyykkisiä oheisvoimia, sillä jos pyhiinvaeltaja tai totuudenetsijä antautuu niiden valtaan, joutuu hän harhaan ylhäiseltä tieltä, joka johtaa henkisen kehityksen vuoren huipulle. Ne eivät ole muuta kuin vaahto, joka kelluu sen veden pinnalla, jolla melomme eteenpäin korkeamman minämme purtta saapuaksemme adeptiuden satamaan.

Tästä asiasta puhellessamme tahtoisin painaa mieleenne sen totuuden, että ylöspäin vievällä tiellä ei ole vaarallisempia esteitä kuin herkkäuskoisuus. Ensimmäinen läksy, jonka adepti opettaa opetuslapselleen, on, että tämä käyttäisi ymmärrystään ja tervettä järkeään kaikissa asioissa.

Ei mitään opetusta ole pidettävä inspiroituna (jumalasta lähteneenä), eikä yhtäkään opettajaa erehtymättömänä. "Toimi", kirjoitti minulle eräs mestari, kun hän alkoi minua opettaa, "toimi aivan kuin meitä mestareita ei olisi olemassakaan. Täytä velvollisuutesi niin kuin sen ymmärrät huolehtimatta seurauksista. Älä odota meiltä mitään, mutta ole kuitenkin kaikkeen valmis."

Tämä oli läksy koko elämäni varalle, ja siitä saakka olen parhaani mukaan koettanut noudattaa sitä. Ensimmäisinä aikoina olin taipuvainen pitämään madame Blavatskyn välityksellä saatuja opetuksia epäämättömän tosina. Kun en sokeasti seurannut hänen määräyksiään, pelkäsin, että tahtomattani olin kuuro mestarien toivomuksille. Mutta kokemus on parantanut minut tästä erehdyksestä ja saattanut minut takaisin terveen järjen turvalliselle tielle, eikä minun sen koommin ole tarvinnut mitään katua.

Toistan tämän läksyn teille, jotka nyt olette aloittamassa matkaanne, ja toivon, että otatte jo tienne alussa seurataksenne vanhemman veljen neuvon, jonka kokemus psyykkisellä alalla käsittää jo 55 vuotta. Älkää salliko liiallisen herkkäuskoisuuden vietellä teitä omaksumaan erehtymättömänä ainoatakaan riviä tai sanaa, joita H. P. B:n päivistä lähtien on kirjoitettu tai puhuttu ja joita vastedes puhutaan tai kirjoitetaan meidän liikkeessämme. Älkää uskoko sokeasti, että puhuja tai kirjailija välttämättä on teitä itseänne parempi sen tähden, että hänellä on taitoa ja kykyä. Mutta älkää toisaalta erehtykö kuvittelemaan, että joku opettajistanne on kykenemätön antamaan teille korkeasisältöisiä opetuksia sen nojalla, että hän siveellisestä heikkoudesta tai hetkellisestä hairahduksesta johtuen ei ole kyennyt toteuttamaan täydellisen ihmisen ihannetta. Sillä muistakaa, ystäväni, että me tätä nykyä tiedämme vielä sangen vähän psyykkisyyden ja henkisyyden välisistä suhteista. Emme tunne niiden välistä rajaviivaa emmekä tiedä, missä määrin fyysisesti epäpuhdasta ihmistä voidaan käyttää välittäjänä, joka lausuu julki mestareista lähteneitä viisauden opetuksia.

Maapallon asukasmäärä on noin 1 500 miljonaa sielua, jotka kaikki ovat ihmiskunnan vartijoiden valvonnan alla. Eikö ottamalla huomioon tämä terve järkenne ilman muuta myönnä, että täytyy olla olemassa epämääräinen luku välittäjiä, jotka työskentelevät "Vanhempien Veljien" ohjaamina, toteuttaen heidän tarkoitusperiään karman lain toiminnan helpottamiseksi? Otaksutteko hetkeksikään, että mestareilla olisi käytettävänään riittävä määrä ehdottoman puhtaita ja tahrattomia välittäjiä sellaiseen palvelemiseen.

Muutamia vuosia sitten kirjoitin artikkelin asketismista eli itsekurista ruumiin, halujen ja himojen sekä mielen suhteen. Kerroin siinä, kuinka eräs mestari kerran Bombayssa saattoi minut ansaittuun häpeään. Minua pyydettiin mainitsemaan, kuka Teosofisen Seuran intialaisista jäsenistä oli mielestäni kaikista loistavin henkisesti katsoen. Mainitsin erään niistä, jonka hartaus Seuraa kohtaan oli suuri ja jonka persoonallinen elämä oli nuhteeton, mutta vastattiin, että minun olisi pitänyt valita muuan toinen henkilö, joka oli henkisesti kehittyneempi sisäisen ihmisensä puolesta, vaikka olikin antautunut juomariksi! Tietysti kukaan järkevä ihminen ei uskaltaisi väittää, että tälle paheelle tai sukupuoli-irstailulle altis henkilö on sopivampi kelvolliseksi opettajaksi tai viisaaksi neuvonantajaksi kuin henkilö, joka viettää säännöllistä elämää, päinvastoin! Tämä siis vain merkitsee, että silloin tällöin tapaamme olennon, joka huolimatta persoonallisista, siveellisistä heikkouksistaan saattaa toimia välittäjänä korkeiden opetusten tuomiseksi julki.

Yhtä kaikki meidän täytyy olla varuillamme, nähdessämme jonkun ihmisen siveellisen turmeluksen, ettemme lankea oman herkkäuskoisuutemme pauloihin ja ettemme usko hänen opetuksiaan kirjaimellisesti niitä tarkoin tutkimatta.

Nyt nouseekin eteemme kysymys mielenhairahduksista – tämä kysymys on kavalimpia ja vaarallisimpia mitä olla voi! Kaikkien lääketieteellisten auktoriteettien tunnustama tosiseikka on, että jokapäiväisessä elämässämme yhtä mittaa joudumme tekemisiin näennäisesti terveiden henkilöiden kanssa, jotka kuitenkin ovat erinäisten syiden takia mielenhäiriöiden alaisia. Nämä mielenhäiriöt voivat jäädä huomaamatta vuosikausia, kunnes äkkinäinen tapaus saattaa ne päivänvaloon ja "viaton omituisuus" muuttuu raivoisaksi hulluudeksi.

Nykyaikaisen elämän kiihkeä rytmi on omiaan kehittämään hermotauteja, ja hysteria, tuo monimuotoinen hirviö, joka milloin minkäkin muotoisena saattaa lopullisesti hävittää hermoston tasapainon, hysteria on nyt spesialistein mielestä yhteiskunnallisten suhteittemme pahimpia tekijöitä.

Muuan lääkäri on mennyt niin pitkälle, että on sanonut, että suurkaupunkimme eivät todellisuudessa ole muuta kuin suunnattoman suuria hullujenhuoneita. Se, mitä kutsutaan "neroksi", ei useinkaan ole muuta kuin jonkinlaista hulluutta. Sellainen turhamaisuus, joka on taiteiden, musiikin, runouden, maalaus- ja kuvanveistotaiteen, teatterin ja kirjallisuuden palvelukseen antautuneille luonteenomaista, on havaittu hysterian tunnusmerkiksi! Eräs ranskalainen kirjailija sanoo, että, jokainen hysteerikko tahtoo itselleen jalustan, jolla hän voi seistä ja vetää huomion puoleensa. Tullakseen kuuluisaksi hysteerikko mieluummin syyttää itseään rikoksista kuin pysyy tuntemattomana. Olettehan kaikki lukeneet eräiden kirjailijoiden romaaneja, joista kuvastuu huippuunsa edistynyt mielentasapainon puute.

Uskonnollisten koulujen perustajat kuuluvat joskus näiden puolihullujen luokkaan, kun väittävät olevansa inspiroituja (jumalan ohjaamia) ja yhteydessä yliluonnollisten olentojen kanssa. Jonkin aikaa sitten sain kirjeen, joka sisälsi – kuten minulle sanottiin – mestarien ja H. P. B:n lähettämiä sanomia. Tämä kirje kertoi minulle suurista muutoksista, joiden piti tapahtua mm. teosofisessa liikkeessä kirjeenvaihtajani välityksellä ylhäisten valtojen toimesta. Eikä tämä ole ainoa vastaani tullut esimerkki. Ikävä kyllä nämä henkilöt, jotka omasta aloitteestaan asettuvat kohtalon asiamiehiksi, eivät tiedä, että aikoja ennen madame Blavatskyn kuolemaa sovimme yhteisesti adeptiopettajamme kanssa tietystä tunnussanasta, jonka pitää seurata jokaista puhuttua tai kirjoitettua sanomaa, jonka väitetään tulevan mestarilta tai H. P. B:ltä. Jos en huomaa tätä tunnussanaa, en ole koskaan taipuvainen hyväksymään päteväksi mitään sanomaa, joka minulle ilmoitetaan meedion tai selvänäköisen tai kenen tahansa henkilön kautta.

Rohkein tällainen kirje, jonka koskaan olen saanut, oli erään englantilaisen sepittämä, joka oli tutustunut minuun ja liittynyt Seuraan yhdeksän vuotta varhemmin. Hän sanoi pettyneensä työtoveriemme suhteen, koska he olivat ryhtyneet julkaisemaan omia uskonnonvastaisia oppejaan sen sijaan, että olisivat tutkineet maailman uskontoja ja koettaneet sovittaa niitä yhteen. Ja sitten hän kirjoitti seuraavat sanat, jotka toistan tähän opiksi opiskeleville tovereilleni ja ennen kaikkea lääkäreille, koska se esimerkkinä tuosta hulluudesta, tuosta hysteerisestä turhamaisuudesta on miltei ainoa laatuaan. Näin hän kirjoitti: "Surkuttelen tätä sitä enemmän, koska Jumala, maailman luoja ja herra, kaikkien uskontojen tekijä, on puhunut minulle ja ilmoittanut minulle totuuden. Tämän seikan olen teille jo ilmoittanut eräässä inspiroidussa kirjeessä, jonka Jumala minulle saneli kesäkuun 9. pnä, mutta jonka erehdyksestä lähetin Intiaan. Toivon, että olette sen saanut. Sen tarkoituksena oli auttaa teitä. Jos vielä tahdotte jotain apua Jumalalta, minä kykenen vastaanottamaan teidän kysymyksenne ja antamaan teille vastaukset. Jumala on valmis ilmaisemaan ajatuksensa teille mistä kysymyksestä vain haluatte." Muuten en suinkaan kerro teille tätä pilkatakseni tuota henkilöä tai naurattaakseni teitä – olkoon se ajatus kaukana minusta!

Olen herkkä taiteen hennoille vaikutuksille, tunnustan kernaasti taiteen pyhän voiman kaikissa sen muodoissa – tuon taiteen, joka pyrkii ilmaisemaan ihmishengen jaloimpia toiveita. Teosofia on opettanut ainakin minua käsittämään, mitä rajattomia mahdollisuuksia piilee meidän intuitiokyvyssämme, tuossa totuuden näkemyksessä, joka selvittää meidät itsellemme ja opettaa meitä tuntemaan ympäröivän luonnon ja kaiken sen, mikä kätkeytyy luonnon hymyilevän naamion taa! Minä uskon, että on olemassa todellinen taide, taiteilijan taide, maalarin, soittoniekan, kuvanveistäjän, puhujan ja kirjailijan taide, mutta uskon myös, että on olemassa lainataide, joka pyrkii yleisön ihasteltavaksi ja joka on turhamaisuuden ja hysterian synnyttämän puolihulluuden värittämä!

Olettakaamme, että vuosien kuluessa jonkun kirjalliset teokset ovat viehättäneet meitä ja että kirjoittaja on todella auttanut meitä oppimaan jotakin, mutta yhtäkkiä jonkin luonnottoman teon tai opetuksen johdosta meille selviää, että hänen mielensä on sairaalloisessa tilassa. Voisimme sanoa, että epäjumalamme putoaa maahan jalustaltaan ja on pirstaleina jalkojemme juuressa. Silloin tuntuu ikään kuin elämämme aurinko ei enää loistaisi ja kaikki mustenee ympärillämme, vaivumme epätoivoon ja kadotamme kaiken uskon, luottamuksen, toivon. Ja äkkinäisen surun valtaamina kokoamme epätoivossamme kuvamme palaset ja viskaamme ne pois, mutta jalustan säilytämme hellävaroen pystyssä, kunnes löydämme uuden epäjumalan, jonka voimme nostaa tyhjälle paikalle.

Olimme antautuneet järjettömän tunteemme valtaan, ja kysymme itseltämme, onko todella aiemmin jumaloimamme auktoriteetin meille antamista opetuksista yksikään tosi. Epäillen muistelemme kaikkia hänen kirjojaan, ja jollemme heitä niitä ikkunasta ulos, jollemme niitä polta, suljemme ne ainakin kaappiin tai kätkemme ne kirjahyllymme pimeimpään sopukkaan, ettei kukaan niitä näkisi. Sellainen käytös on mieletöntä ja osoittaa, ettei oma ymmärryksemme ole tasapainossa. Sellaisena hetkenä pitäisi meidän päinvastoin kutsua avuksemme koko ymmärryksemme ja terve järkemme. Te näette nyt, mikä syvä viisaus oli mestarin sanoissa minulle, ja samat sanat Buddha asetti kaiken uskonnollisen tutkimuksen vakavaksi pohjaksi, kun hän Kalama Sutrassa eli Kalama-alueen kansalle pitämässään saarnassa lausui suurenmoisen opetuksen tähän tapaan: "Älä usko mihinkään ainoastaan sen nojalla, että se on kirjoitettu kirjaan, viisaan opettamaa, perimätietoa tai deevan inspiroimaa jne. Mutta usko vasta sitten, kun järkesi ja kokemuksesi itsestään myöntää kirjoitetun tai puhutun sanan oikeaksi – silloin usko ja toimi sen mukaan."

Buddhan neuvon mukaisesti älkää kiinnittäkö huomiotanne yhden tai toisen, menneen, nykyisen tai tulevan opettajamme kuviteltuun auktoriteettiin ja inspiraatioon, vaan että punnitsisitte kaikkien opettajien sanoja oman kokemuksenne, ymmärryksenne ja terveen järkenne tyynellä vaa'alla.

Lähde: Revue Theosophique Française, suom. P. E.

Omatunto – syyskuu 1906 (n:o 19)

Tekstiä on hieman tiivistetty ja uudistettu mm. sanojen kirjoitusasua päivittämällä.