Poika, joka ymmärtää eläinten kieltä

Lähellä Rockwallia Texasissa elää Howard-niminen kuusivuotias poika, joka on herättänyt monen sielutieteilijän huomiota. Hänellä on näet kyky ymmärtää eläinten kieltä. Hän puhuu lehmien, koirien, kissojen, vieläpä kanojen kanssa hämmästyttävän luonnollisella tavalla ja kertoo vanhemmilleen ja muille ihmisille näiden eläinten puutteista ja toiveista. Tämä kyky tuntuu olevan hänelle synnynnäistä. Kuitenkaan hän ei näennäisesti osoita eläimille mitään erityistä rakkautta, paitsi omalle koiralleen ”Tracelle”.

Mainittakoon muutamia mielenkiintoisia tapauksia.

Eräänä päivänä istuivat pojan vanhemmat verannallaan, ja hän itse makasi lattialla nojaten päätään Traceen. Äkkiä hän huudahti:

”Äiti, nyt Trace sanoo, että muuli on pellossa.”

”Mikä on tuon pojan laita”, sanoi äiti, ”kun hän aina sanoo, mitä koirat ja siat puhuvat? Ei hän taida olla täysjärkinen.” Mutta puoli tuntia myöhemmin muuli todella talutettiin pois ohrapellosta. Sen perästä pojan juttuihin pantiin vähän enemmän huomiota. Usein kun hän tuli pihalta tai tallista, hän kertoi: ”koira sanoi minulle...” tai ”hevonen sanoi...”, ”kanat ovat kertoneet...” jne. aivan kuin eläimet olisivat puhuneet suoraan hänelle.

Eräänä iltana makasi Howardin isä väsyneenä päivän työstä ruohikossa, kun poika tuli juosten isänsä luo ja huusi:

”Isä, Jim-muuli sanoo, että hänellä on polvi kipeä, että hän on loukannut itseään työssä.”

”Lyönpä vetoa”, vastasi isä, ”että muuli valehtelee. Se vain tahtoisi levätä huomenna kotona.”

”Se sanoo, ettei se voi huomenna mennä työhön”, vastasi Howard, ”sillä on polvessa niin kova kipu, että koskee, jos panee jalan maahan.”

Isä ei huolestunut asiasta enempää ja otti seuraavana aamuna muulin työhön. Mutta jo ennen päivällistä muulin polvi oli niin turvonnut, että se oli vietävä talliin. Sitä ei sitten voitu käyttää työssä moneen viikkoon. Isästä oli asia sitä oudompi, koska hän aamulla huolellisesti oli tarkastanut muulin jalan eikä huomannut siinä mitään ulkoista vammaa.

Toisella kertaa Howard, kertoi äidilleen Tracen sanoneen, että hänellä oli yöllä ollut hyvin hauskaa toisen koiran kanssa. Ne olivat pyydystäneet lampaita ja syöneet niitä hyvällä ruokahalulla.

Äiti ei piitannut asiasta, kunnes pari tuntia myöhemmin naapurin mailta löydettiin luita ja muita jäännöksiä kahdesta lampaasta.

Nyt pantiin Howard sanomaan koiralleen, että se itse tapettaisiin, jos se vielä kerran raatelisi lampaita kuoliaaksi.

Howard teki niin kuin käskettiin ja palasi vakuuttaen, että Trace ei enää söisi lampaita. Se pitikin sanansa, eikä koskenut enää lampaisiin. Toinen koira otettiin jo seuraavana päivänä ilkityöstä kiinni ja sai maksaa siitä hengellään.

Viisivuotiaana oli pojalla tämä epätavallinen kykynsä herkimmillään. Ei ollut sitä isäntää lähiseudulla, joka ei olisi poikaan turvautunut, kun joku hänen eläimistään sairastui. Howard asettui sairaan eläimen viereen, pani kätensä sen päälle ja sanoi heti paikalla, missä vika oli.

Merkillinen on myös seuraava tapaus. Muuan härkä, joka kuului herra Petitille, oli äkkiä hurjistunut, syöksyili ympäriinsä ja vainosi jokaista vastaantulijaa. Pikku Howard meni tyynesti härän luo ja palasi pian touden tiedon. ”Härkä sanoo jalkaansa menneen jotakin, joka sattuu niin kipeästi, että se on suunniltaan.”

Härkä pyydystettiin lassolla, ja tutkittaessa huomattiin, että naula oli tunkeutunut sorkkaan.

Eräänä päivänä poika kutsuttiin katsomaan, mikä hyvin kalliilla hevosella oli hätänä, jota eläinlääkäri ei osannut auttaa. Hän meni hevosen luo ja vastasi heti, että tämä valitti kovaa hammassärkyä. Suuta tutkittiin ja löydettiin kipeä hammas, joka vedettiin pois. Silloin hevonen pian parani.

Myös villejä eläimiä tuli pelkäämättä Howardin luo. Ne tunsivat nähtävästi, että niitä ymmärrettiin.

(O. Pensamento)

Tietäjä — heinä-elokuu 1912

Kieliasua uudistettu sisältöön puuttumatta.