David Reigle

Vihittyjen kadonneen kielen etsintä

Lukiessani H. P. Blavatskyn selostuksia valtavista salaisista kirjastoista, jotka ovat tiettyjen okkulttisten veljeskuntien säilössä, mielenkiintoni heräsi. H. P. B. kertoo jainalaisten maanalaisista kirjastoista Rajasthanissa; Laotsen 999 "kadonneesta" teoksesta; buddhalaisen pyhän kaanonin 76 000 "kadonneesta" kirjoitelmasta; bramiinien Buddhan aikana irrottamista upanishadien laajoista esoteerisista osista; "gupta-luolasta lähellä Okhee Mathia", jossa on hindujen lyhentämättömät pyhät kirjat, joista meillä on vain "hylättyjen kopioiden murusia joistakin kohdista"; täydellisestä itämaisesta Kabbalalasta, josta länsimainen versio on ainoastaan vääristynyt kaiku jne.; lisäksi Tiibetin luostarien alla luolakirjastoissa olevista lukemattomista salaisista teoksista, kuten Kiu-ten kirjoista. Jos nämä kirjat muistuttaisivat vähänkin Salaista oppia, joka on käännös ja kommentaari yhdestä niistä, haluaisin löytää ne.

Salaisessa opissa sanotaan, että maailmanjärjestä heijastuvan, aina aikakausittain toistuvan lain suurta panoraamaa ei voida esittää millään inhimillisellä kielellä, paitsi sanskritilla, joka on jumalten (devojen) kieli (kuten sen kirjaimisto devanagari). Puhuessaan muualla vihittyjen pyhästä kielestä madame Blavatsky sanoo, että sen nimi on seudusta riippuen joko senzar, Brahma-Bhasya tai Deva-Bhasya. Viimeksi mainittu nimitys tarkoittaa tietysti "jumalien kieltä". Miksi sekä sanskritia että senzaria sanotaan jumalien kieleksi? Vastaus löytyy Salaisen opin II osasta, missä puhuttaessa kielen kehityksestä sanotaan, että taivutuskieli, sanskritin juuri, oli viidennen kantarodun ensimmäinen kieli, ja on nyt vihittyjen mysteerikieli. "Jumalalliset opettajat" antoivat kielen, kuten muutkin tieteet, ihmiskunnalle aikakausia sitten. Mutta se on muuttunut ajan mittaan ja rappeutunut alkuperäisestä puhtaudestaan siitä pitäen. Koska sanskrit ei voi olla senzar, alkuperäinen "jumalten kieli", se on sen suora perillinen.

Kun aloin vaimoni kanssa opiskella sanskritia, meille sanottiin, että se on erittäin vaikea kieli. Totesimme pian ettei asia ollut niin. Sanskrit on tieteellisesti muodostettu kieli, jonka rakenteessa on paljon okkultismia. Sanskritin perustana ovat verbijuuret, joille sekä verbit että substantiivit rakentuvat säännöllisten menetelmien mukaan. Sen vuoksi kantaverbit edustavat toimintaa ja liikettä ja ovat perusta, jolle koko kieli muodostuu; aivan niin kuin okkultismissa liike eli "lakkaamaton hengitys" on perusta, josta koko universumi saa muodon. Siten sekä sanskritin kielessä että universumissa värähtely on kaikkien muotojen perusta!

Vaikeinta sanskritin opiskelussa on selviytyä sen ikivanhoista tekstikirjoista, joita on saatavilla englanniksi. Useimmat niistä kirjoitettiin vuosisata sitten, aikana, jolloin kaikilla, jotka tahtoivat opiskella sanskritia, oli poikkeuksetta takanaan vuosien latinan ja kreikan opiskelu. Niin muodoin nämä kirjat selittäessään määrättyä sanskritin käyttöä viittaavat usein vain latinan rinnakkaisrakenteeseen, ilman mitään lisäselityksiä. Ja yhdistettynä outoon kieliopilliseen terminologiaan nämä tekstikirjat vaativat itse huomattavan määrän tulkitsemista! Mutta kielen opiskelu ei ole pelkkää kielioppia, kuten esitettiin muinaisessa Intiassa.

Eräässä teoksen Five Years of Theosophy artikkelissa kerrotaan, että Panini, maailman täydellisimmäksi sanotun kieliopin tekijä, oli rishi eli vihitty. Sen vuoksi hänen sanskritin kielioppinsa, Ashtadhyayi, jossa on lähes 4000 ytimekästä säettä, oli se mitä kaipasimme. Siitä löytyi englanninkielinen käännös. Länsimaalaiset oppineet eivät pitäneet Paninin kieliopin järjestystä kovin käyttökelpoisena, koska tiettyjä aiheita koskevat säännöt ovat siellä täällä, eivätkä koottuina yhteen paikkaan. Sen lisäksi se oli melko pitkäveteinen, joten he suunnittelivat omat sanskritin kielioppinsa sellaisiksi, jotka olisivat sopivampia länsimaalaisille. Tämä helpotti tietysti kielen opiskelua, mutta intialaiset kieliopin tekijät olivat jo kauan sitä ennen tehneet Paninin kieliopista lyhennetyn version tuohon tarkoitukseen. Rishien aikaan kielioppi, kuten muut aiheetkin, oli henkinen polku, ja juuri Paninin kieliopin järjestys, jota lännen oppineet siis pitivät työstettäväksi sopimattomana, on yksi sen merkittävistä okkulttisista erikoisuuksista. Madame Blavatsky kertoi, että Platonin voidaan sanoa olleen vihitty, koska hän päätteli aina kirjoituksissaan yleiskäsitteistä yksityisiin, mikä on okkulttinen metodi, vastakohtana vihkimättömälle oppilaalleen Aristoteleelle, joka päätteli yksityiskohdista yleisiin. Paninin koko kielioppi on järjestetty nykyään niin, että useimmat yleissäännöt esitetään ensin, ja asteittain seuraa enemmän ja enemmän yksityiskohtia loppua kohden; okkulttisen metodin taitava yhdistäminen.

Paninin kielioppi, niin kuin monet muut vanhat teokset kuten Bhagavad Gita, on kirjoitettu ns. klassisen sanskritin kielellä. Kuitenkin on olemassa vielä vanhemmantyyppinen sanskrit, joka tunnetaan vedalaisena sanskritina, jolla Vedat on kirjoitettu. Vaikka tutkijat pitävät tätä vedalaista sanskritia alkukantaisempana, koska se on vanhempi, siinä on kuitenkin enemmän kieliopillisia muotoja kuin klassisessa sanskritissa. Tämä tukee sitä käsitystä, että mitä pitemmälle jäljittää sanskritia ajassa taaksepäin, sitä lähemmäksi pääsee alkulähdettä, senzaria. Sen erikoisuuksien tutkiminen oli sen vuoksi ehdottomasti paikallaan.

Vedalaisen sanskritin huomiota herättävin piirre on aksentti eli svara, joka merkitään käsikirjoituksiin punaisella musteella. Se ei ole painomerkki vaan musikaalinen aksentti, joka osoittaa suhteellisen sävelkorkeuden. Oppinut vedantalainen okkultisti T. Subba Row sanoo, että "Vedoissa on selvä kaksoismerkitys – toista ilmaistaan sanojen kirjaimellisella merkityksellä, toinen osoitetaan runomitalla ja svaralla (intonaatiolla), joka on ikään kuin Vedojen elämä". Tätä osoittaa se tosiasia, että kaikki Sâmavedan säkeet (paitsi säe 75) löytyvät jo Rigvedasta. Sanat ovat samat, mutta svara, ja sen vuoksi ei-kirjaimellinen merkitys, on täysin erilainen. Rigvedaa resitoidaan kolmella sävelkorkeudella, kun taas Sâmavedaa lauletaan viidellä tai seitsemällä sävelkorkeudella.

Tämä muinainen vedalainen kieli on hyvin läheistä sukua "avesta"- eli "zend"-nimiselle kielelle, jolla vanhat zoroasterilaiset pyhät kirjoitukset, Zend-Avesta, on kirjoitettu. Monet niiden sanoista ovat miltei samoja. Hyvin mielenkiintoinen piirre, joka esiintyy sekä vedalaisessa sanskritissa että avesta-kielen vanhimmassa muodossa, mutta on kadonnut niistä suoraan polveutuvista kielistä, on aoristiverbimuotojen käyttö. Aoristi tulee kreikasta ja merkitsee "määräämätön; rajoittamaton". Se on verbityyppi, joka ilmaisee ainoastaan toiminnan päättymisen, viittaamatta aikaan. Aikain viisaus opettaa, että aika, niin kuin me sen tunnemme sen menneisyydestä, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta, on illuusio. Ajan sanotaan olevan mielen vaihtelujen seurausta, ja sen sanotaan päättyvän valaistuksen saavuttamiseen, mikä antaa tilaa "ikuiselle nykyhetkelle" (Patanjali, Yoga-Sutra IV.33). Varmasti aoristiverbimuodot sopivat tähän viimeksi mainittuun tilaan osoittaen, että kerran oli henkinen tietoisuus vallitsevampi.

Lukiessani H. P. Blavatskyn Teosofista sanakirjaa löysin seuraavan:

Tätä johtolankaa olimme etsineet!

Kun menimme Intiaan saadaksemme kirjoja ja aineistoa Theosophical Research Centerille täällä (nykyinen Eastern Tradition Research Institute), tietysti erittäin antoisan Adyarissa oleskelun jälkeen, pidimme tärkeänä mennä Bombayhin [Mumbay], zoroasterilaisuuden nykyiseen keskukseen, katsomaan, mitä voisimme löytää tästä. Ensi töiksemme saimme Yasnan viisi gathaa avestan kielen alkuperäisellä gathojen murteella, jonka oletetaan olevan senzar, ja myös englanninkielisenä käännöksenä. Kuten tavallista, englanninkielinen käännös oli hyvin puutteellinen okkulttisesta näkökulmasta. Saimme myös joitakin avestan kielioppeja ja tekstivalikoimia kielenopiskelukäyttöön.

Koska oikea ääntäminen on hyvin tärkeää okkulttisessa kielessä, sen löytäminen oli seuraava vaiheemme. Kysyttäessä meille kerrottiin, että vanhaa avestan kieltä taitavia parseja (zarathustralaisia) voitiin löytää Bombayn Cama Oriental Institutesta. Suureksi onneksemme tapasimme siellä miehen, joka paitsi tunsi avestan ääntämistä, tunsi myös esoteerista zarathustralaisuutta.

Käydessään meitä varten läpi avesta-aakkosten ääntämistä hän tuli dh-kirjaimeen. Siinä hän pysähtyi selittäen, että tämä kirjain, esoteerisen zoroasterilaisuuden mukaan, ei ole samalla värähtelytasolla kuin muut ja että hän katsoi sen olevan myöhempi lisäys, jota ei ole alkuperäisissä avesta-aakkosissa. Tietenkään hänellä ei ollut mitään syytä uskoa, että me olimme kiinnostuneita jostain esoteerisesta, koska hänelle oli juuri sanottu, että olimme tulleet oppimaan avestan ääntämistä kuten kuka tahansa länsimainen tutkija voisi tulla. Harvat länsimaiset tutkijat ottivat esoterismia vakavasti, mutta eivätpä ottaneet hänen parsilaiset kumppaninsakaan. Niinpä hän pyysi anteeksi asiasta poikkeamistaan ja jatkoi aakkosten parissa. Vakuutimme kuitenkin hänelle olevamme kovasti kiinnostuneita esoteerisesta näkökulmasta ja pyysimme häntä kertomaan lisää.

Osoittautui, että joskus 1875–1876 parsilla nimeltään Behramshah Navroji Shroff oli tilaisuus viettää kolme ja puoli vuotta salaisen zoroasterilaisen veljeskunnan parissa nykyisen Iranin alueella. Tässä paikassa pyhällä Daemavandvuorella heillä oli kaikki 21 naskia, alkuperäistä zoroasterilaista pyhää kirjaa, täysilukuisena kokoelmana, kun taas saatavilla oleva Zend-Avesta sisältää ainoastaan yhden näistä naskeista ja osia parista muusta. Shroff palasi Intiaan, ja kesti lähes kolmekymmentä vuotta ennen kuin hän alkoi erittäin vastahakoisesti puhua, missä hän oli ollut, kokemuksistaan siellä ja mitä hän oli oppinut. Silloin julkaistiin muutama kirja tämän khshnumiksi kutsutun okkulttisen tiedon eli esoteerisen zoroasterilaisuuden pohjalta. Meitä suuresti kiinnostivat ne tiedot, jotka olivat näin saatavilla pyhästä kielestä.

Edellä mainitut naskit oli alun perin merkinnyt muistiin Zarathustra (Zoroaster) ilmaisutavalla, joka tuotti väri-ajatus-värähtely-kuvia, eräänlaista "henkistä elokuvaesitystä", kun puhtaat sielut resitoivat sitä. Kyky esittää ja ymmärtää sitä ei ollut riippuvainen oppineisuudesta vaan äärimmäisestä pyhyydestä. Nämä kuvat käännettiin sitten kieliopinmukaiselle kielelle, jota kutsumme nyt avestaksi, joka paitsi että on erittäin arvoituksellinen ja allegorinen, perustuu myös värähtelyn, värin, äänen jne. lakeihin. Kun ihmisistä tuli vähemmän henkisiä ja kun he sen vuoksi kykenivät heikommin ymmärtämään tätä pyhää avestan kieltä, lisättiin zendiksi nimitettyjä selityksiä, jotka samalla tavoin perustuivat värähtelyn, värin jne. lakeihin. Koska nykyiset zoroasterilaiset kirjoitukset sisältävät sekä Avesta-osat että zend-selityksiä, niitä kutsutaan nimellä Zend-Avesta.

Nämä tiedot valaisevat madame Blavatskyn mainintaa, että zend merkitsee "esoteerisen kääntämistä eksoteerisiksi lauseiksi; verhoa, jota käytetään kätkemään Zen(d)-zar-tekstien oikea merkitys". Se selittää myös, miksi hän yhdessä kohtaa sanoo, ettei mysteerikieli ole foneettinen vaan puhtaasti kuvallinen ja symbolinen, ja miksi hän toisessa kohtaa kertoo senzarin, foneettisen tietysti, aakkosista sanoen, että sen jokaisella kirjaimella on luku, väri ja eri tavu muiden mahdollisuuksien lisäksi (kuten muissakin okkulttisissa aakkosissa). Kuten tavallista näiden näennäisten ristiriitaisuuksien suhteen, kummatkin esitykset ovat tosia, koska mysteerikieltä voidaan ilmaista useammalla kuin yhdellä tavalla.

Mysteerikieli ei siis rajoitu ainoastaan yhteen muotoon. Vastaavasti esoteeriset kirjat eivät myöskään rajoitu ainoastaan yhteen merkitykseen. Kuitenkin nämä erilaiset merkitykset koodataan teksteihin, ja ainoastaan okkulttinen filosofia voi avata ne. Salaisen opin sanotaan vaativan seitsemän avainta sen täydelliseksi ymmärtämiseksi. Sama pätee Vedoihin ja myös muihin okkulttisiin kirjoihin. Eksoteerisesti on saatavilla kuusi vedangaa eli vedalaista apukirjoitusta, jotka käsittävät kuusi näistä Vedojen avaimista, jos vain ihmiset voisivat oivaltaa ne (seitsemäs on aina esoteerinen). Yksi niistä, astrologis-astronominen vedanga, jonka nimi on Yotisha, sisältää seuraavan säkeen: "Vedat on ilmoitettu uhrien suorittamista varten; uhrit määräytyvät aikajärjestyksen mukaan; tästä johtuen se, joka tuntee tämän Yotishan, joka antaa tiedon ajanjaksoista, tuntee uhrit." Esoteerinen zarathustralaisuus tarjoaa meille avaimen avaimeen antamalla avestan kantaverbin "yaz" todellisen merkityksen. Koska tiedämme, että sen vastine vedalaisessa sanskritissa on kantaverbi "yaj", käytämme samaa merkitystä missä tahansa se myös esiintyy. Jos siis luetaan edellä lainattu säe pannen jokaisessa tapauksessa sen oikea merkitys "sopusointuun saattamiset" yleisesti hyväksytyn merkityksen, "uhrien", tilalle, huomattaisiin merkittävä ero. Kun käyttää näitä avaimia, käy selväksi, että Vedanga Jyotisha, ja samoin Vedat, joita se käsittelee, eivät koske alkukantaisia uhreja vaan pääsemistä kosmoksen erilaisten energioiden kanssa sopusointuun, elämän saattamiseksi harmoniaan universumin kanssa.

Näitä kosmoksen erilaisia energioita symboloidaan monin tavoin. Senzarista puhuessaan madame Blavatsky sanoo (tuosta kielestä käännetyn) Hiljaisuuden äänen esipuheessa, että sitä voidaan kirjoittaa eri tavoilla aakkosin tai ideografein, mutta helpoin tapa on lukea sitä universaalein merkein ja symbolein, jotka vihityt mystikot tietävät minkä kielisinä tahansa. Symbolit, joko sanoina kuten "tuli" tai ideografeina, näyttävät olevan olennaisia okkultismille luultavasti, koska ne ovat buddhin, todellisen intuition, "kieltä". Ehkä tästä syystä hän ehdottaa "pienen seuran muodostamista, joka koostuisi älykkäistä ja vakavista symboliikan tutkijoista, erityisesti zendin ja sanskritin oppineista.

Saatuamme käsityksen siitä, mitä senzar todellisuudessa on, saatuamme aineistoa mistä opiskella sitä ja huomattuamme, mikä avain on ja miten se toimii, käänsimme huomiomme useampien esoteeristen kirjojen löytämiseen. Neljä Vedaa ja kolme osaa Zend-Avestaa tekivät ainoastaan seitsemän osaa alkuperäisestä materiaalista. Pääosat järjestelmistä, joista ne tulivat, olivat kauan sitten kadonneet. Jainalaisten tapauksessa oli sama tilanne. Heidän muinaisesta pyhästä kaanonistaan meillä on nykyään ainoastaan angat, joita aikoinaan pidettiin neljäntoista tyystin kadonneen Purvan apukirjoituksina. Jainalaisten toisen päälahkon, digambarojen, mukaan nekään angat, jotka meillä on, eivät ole alkuperäisiä.

Saatavilla on eteläinen buddhalainen pali-kaanon, joka on täynnä mitä syvintä etiikkaa, koska se ei perustu palkkioon ja rangaistukseen. Saimmekin sarjat siitä 41 palinkielisenä osana. Jotkut pohjoisbuddhalaiset sanovat kuitenkin, että alun perin oli sanskritinkielinen kaanon, joka sisälsi kaikki Buddhan opetukset, mukaan luettuna esoteerinen traditio, joka on nyt kadonnut. Mutta tässä on mielenkiintoinen asia: kun nämä esoteeriset kirjat olivat vielä saatavilla sanskritiksi, vihitty nimeltään Thonmi Sambhota opiskeltuaan Intiassa kehitti tiibetiläiset aakkoset sekä kirjoitusjärjestelmän juuri sitä varten, että sillä voitiin kääntää sanskritia täsmällisesti ja säilyttää esoteeriset merkitykset oikeina. 600-luvulla elänyt Thonmi Sambhota, jonka kielioppisysteemiä olimme opiskelleet Dharamsalassa, oli tiibetin kieliopin isä, Tiibetin Panini. Muutaman seuraavan vuosisadan aikana nämä sanskritinkieliset kirjat käännettiin huolellisesti uudelle tiibetin kirjakielelle, jonka hän oli kehittänyt.

On kiintoisaa huomata, että siihen aikaan, kun tämä esoteerinen tieto siirrettiin Tiibetiin, se alkoi mennä maan alle Intiassa kadoten lopullisesti Akbarin hallituskaudella (1500-luvun loppupuolella nykyistä aikaamme). Yrittäessämme jäljittää meille Pythagoraana tunnetun Yavanacharyan sanskritinkielisiä astrologisia teoksia huomasimme, että ne olivat ilmeisesti 500-luvulla jaa. eläneen Varaha Mihiran (intialaisen astrologia-astronomian Ptolemaios) käytettävissä, mutta eivät hänen 900-luvulla jaa. eläneen, tunnetun kommentaattorinsa Bhattotpalan saatavilla. Mielestämme tämä osoittaa esoteeristen teosten asteittaista katoamista Intiasta noihin aikoihin, mikä sattui täsmälleen samaan aikaan kuin sanskritinkieliset kirjat ensi kerran käännettiin tiibetiksi. Samanlainen siirtäminen oli tapahtunut muutama vuosisata ennen ajanlaskumme alkua kulminoituen aleksandrialaisen kirjaston palamiseen 47 eaa. Tämä tarkoittaa esoteerisen tradition jatkumista kaikkina aikoina jossakin paikassa. H. P. Blavatskyn teosten ilmestyminen englanniksi 1800-luvulla esoteerisista lähteistä on voinut olla merkkinä jostain vastaavasta siirtymästä. Tiibetin valloituksen ja sitä seuranneen uskonnollisen perinteen hajaantumisen myötä monet tiibetiläiset kirjat tulivat länsimaiden saataville ensimmäisen kerran.

Mutta kysymyksemme kuului, ovatko mitkään varhaisten kääntäjien säilyttämistä esoteerisista kirjoista yleisön saatavilla? Vastauksen tarjoaa Chohan-lama, Tiibetin Dalai- ja Tashi-hlumpon Rinpoche lamojen salaisten kirjastojen arkistonpitäjien päällikkö, "Tibetan teaching" -artikkelissa, joka kirjoitettiin 1880-luvulla ja on uudelleenpainettuna teoksessa H. P. Blavatsky Collected Writings, vol. VI [julkaistu suomeksi Blavatskyn kirjassa Jumalten viisaus]. Chohan, "joka jos kukaan Tiibetissä on syvemmin perehtynyt esoteerisen ja eksoteerisen buddhalaisuuden tieteeseen", ilmoittaa meille seuraavaa:

Chohan sanoo edelleen, että monia ns. pyhiä kirjoituksia, jotka sisältävät "mytologista ja tarunomaista aineistoa, joka paremmin sopii lastenkamarisatuihin kuin viisaususkonnon tulkintaan", säilytetään luostarikirjastoissa, "mutta mitään niistä ei löydy kaanonista". Kaanonin kirjat "eivät sisällä mitään taruja vaan todella tietoa tuleville sukupolville, jotka siihen mennessä ovat ehkä oppineet lukemaan näitä teoksia oikein".

Me olemme tulevaa sukupolvea, ja Salaisen opin korvaamattomalla avulla olimme juuri jäljittäneet tuon avaimen sanskritin ja avestan kautta senzariin ja symbolikieleen. Nyt seuraamalla esoteerisia jälkiä toiseen suuntaan huomaamme, että jopa länsimaalaisille tutkijoille annetulla tiibetiläisellä kaanonilla on kaksinainen merkitys odottamassa sen avaamista! Mutta vielä oli yksi vaikeus: mistä saada nämä kirjat? Aikoinaan Tiibetissä oli tapana, että luostarit maksoivat useita tuhansia härkiä kokoelmasta. Nyt Tiibet on suljettu, enkä tunne yhtään karjatilallista, joka olisi halukas vaihtamaan karjalaumansa muutamaan hauskannäköiseen kirjaan. Kuitenkin monien kyselyjen jälkeen saimme tietää, että koko tämä kokoelma on saatavissa mikrofilminä, mistä saamme kiittää The Institute for Advanced Studies for World Religions [Maailmanuskontojen edistyneiden tutkimusten instituutti] -järjestön ponnisteluja. Tämä kaanon, joka ensin koottiin ja kodifioitiin Narthang-luostarissa lähellä Shigatsea, mahâtmojen kotia, sisältää tärkeitä kirjoja monista aiheista. Yksin lääketieteestä siinä on 22 tekstiä. Nyt on vielä tutkijoiden avattava näiden teosten sisäiset merkitykset tulevien sukupolvien hyödyksi.

Lähde: David & Nancy Reigle, Blavatsky’s Secret Books: Twenty Years’ Research, s. 7–19 (sivuilta 7 ja 8 puuttuu kappale)

Suomennos: Pirkko Carpelan 2009