V. H. V.

Professori Karl Schneiderin ajatuksia kehtitysopista

Kun useimmat oppineet ainakin meillä sulkeutuvat omien ahtaiden teorioidensa pariin ja tutkivat ainoastaan ilmiöiden päällimmäistä pintaa, niin on ilahduttavaa tavata tiedemiesten joukossa ainakin muutamia ajattelijoita, jotka tahtovat käyttää järkeään ja tietojaan valaisemaan todellisempia, syvempiä elämänkysymyksiä. Äskettäin on muuan saksalainen professori Karl Camille Schneider julkaissut huomattavan kirjan nimeltä "Versuch einer Begründung der Deszendenztheorie" ("Yritys polveutumisteorian punnitsemiseen"). Hän lähtee teoksessaan "psyykkisen tieteen" uusimmista saavutuksista ja koettaa niiden avulla tarkastella ns. kehitysoppia. Mikä on se, joka kehittyy? Ruumisko ainoastaan, joka maaksi muuttuu? Silloin ei ole olemassa mitään jatkuvaa elämää eläimessä ja ihmisessä. Kaikki elävät vain jälkeläisiänsä varten, ja nämä taas jälkeläisiään varten maailman loppuun asti.

Nyt on kuitenkin psyykkinen tiede osoittanut, että löytyy elämää ja tajuntaa kokonaan riippumattomana fyysisen ja kemiallisen luonnon laeista. Sen tähden täytyy välttämättä edellyttää se, mitä Schneider kutsuu nimellä "vitale Substanz" eli "elollisaine", jota erityinen "elollisvoima" pitää liikkeellä ja käyttää välikappaleenaan. Tämä ei ole yhtä erityistä ainemuotoa, vaan "psyykkistä substanssia", joka asuu elimistöjen rakennusaineksissa. Psyykkinen voima vastaa kappaleiden lämpöä. Kappale on aivan sama kemiallisesti ja fyysisestikin, olkoon se lämmin tai kylmä. Ja lämpö on sellainen omituinen aine tai voima, joka tulee auringosta yli "tyhjän" avaruuden. Ruumiissa on yhdellä puolen molekyyliliikkettä, toiselta puolen soluaistimuksia. Ja elämä riippuu solujen tunteista.

Tässä on sanojen ja ilmaisutapojen hapuilemista, mutta tarkoitus on aivan sama kuin mitä teosofit keskiaikaisella nimellä kutsuvat astraaliaineeksi ja astraalitajunnaksi. Ja lämpö, valo, sähkö ovat juuri astraalisia voimia.

Merkillisin prof. Schneiderin johtopäätöksistä on jälleensyntymisen tunnustaminen. Hän sanoo, että tämä aate seuraa itsestään, kun kerran edellytykset tulevat tunnustetuksi. Niin kuin fyysisiä kappaleita pitää koossa nk. koheesiovoima, niin samanlaatuinen voima pitää myös koossa "elollissubstanssia". Siis kun joku elävä olento kuolee, niin sen sanokaamme "sielu" ei haihdu tuuleen vaan pysyy tarkasti rajoitettuna oliona jäljellä, tietysti fyysisesti näkymättömänä. Se on tämä elollissubstanssi, joka muodostaa elimistöjä itselleen ja kehittyy niissä alinomaa. Kaikki sielunkyvyt ja saavutetut ominaisuudet ovat yhtä pysyviä – niin, paljon pysyvämpiäkin kuin ruumiin ominaisuudet. Ne eivät joudu hukkaan vaan syntyvät uuteen ruumiiseen.

Näin ajattelee tämä tiedemies. Kun kerran tullaan syvemmälle "elollissubstanssin" käsittelyssä, niin varmaan huomataan, että se ei suinkaan ole vielä yksinkertaista, yhtenäistä ainesta, vaan että senkin takana on yhä kaukaisempia "tasoja" ja elämismuotoja. Me emme synny astraalitasolta uudelleen. Muuten yksi kehitysopin etevimpiä puolustajia, englantilainen professori Thomas Huxley sanoi, että "niin kuin kehitysopilla on sielunvaelluksellakin juurensa todellisuuden maailmassa". Molemmat täydentävät toisiansa.

Tietäjä – huhtikuu 1909

Kieliasua uudistettu sisältöön puuttumatta.