Sinun sydämesi

Sinun sydämesi, minun ystäväni, on kuin taivaalla tuikkiva tähtönen, joka vilkuttaa ystävällisesti silmääni. Ja minä tiedän, että vaikka se tähti näyttää ihmisistä pieneltä, niin se on kuitenkin suuri taivaankappale, joka kätkee koko maailman itseensä.

Sinun sydämesi, minun ystäväni, on kuin kanteleensoitto, joka soi niin kaihoisan kauniisti, joka kertoo niin sanomattomasta ihanuudesta, että minä liikutuksesta väräjän. Kaihoisasta ilosta minäkin tahtoisin itkeä sitä kuunnellessani.

Sinun sydämesi, minun ystäväni, on kuin rakkauden punaruusu, jonka terälehdet ovat puhtaan hienot ja joka huokuu ihanaa tuoksua ympärilleen eikä kuitenkaan pyydä itselleen mitään.

Sinun sydämesi, oi ystäväni, on kuin valkea joutsen, joka ui iltaruskon peilikirkkailla, varjoisilla vesillä ja haaveilee ainoastaan siitä päivästä, jolloin se voi jättää kaiken alhaisen ja huonon ja nousta kirkkaampaan maailmaan – jolloin se saa laulaa joutsenlaulunsa.

Sinun sydämesi on kuin helmi, joka on nostettu meren syvyydestä. Se näyttää harmaalta ja värittömältä. Mutta minä tiedän, että kun se kohotetaan auringon valoon, se säteilee ihmeellisenä, se loistaa taivaankaaren kirkkaissa väreissä ja levittää ihanan väreilyn ympärilleen.

Sinä kummastelet, minun ystäväni. "Onko minun rinnassani säteilevä tähti", sinä sanot, "onko siellä soitto ja punaruusu, olenko minä joutsen tai kirkkauden helmi?"

Olet, oi ystäväni. Minä tiedän, että rintasi alla sykkivät koko maailman ihanuudet ja taivasten kauneudet. Sinä et vielä tunne niitä, ne tuntuvat olevan vielä kaukana – mutta kerran, sen tiedän, tuo ihanuus valtaa sinut kokonaan. Kerran sinä olet laulava joutsenlaulusi, kerran olet nouseva riemusta ja rakkaudesta säteillen aurinkoon. – Etkö kuule, että se elämä jo rintasi sisällä sinua kutsuu ja kehottaa!

H–o

Tietäjä − tammikuu 1912


Etusivu Artikkelit