Sossiima

Muuan venäläinen apostoli

Omatunnon toimitukselle on Venäjältä lähetetty kertomus, joka osoittaa, kuinka aivan oppimattomalle ja siveellisesti heikolle ihmiselle saattaa avautua ihmeellinen totuuden tieto, kun hän alkaa hartaasti etsiä valoa itselleen ja veljilleen. Kertomus on seuraavanlainen.

Samaran alueella Venäjällä eli köyhä talonpoika Sossiima Shiroff. Hän oli kreikkalaiskatolilainen, kävi ahkerasti kirkossa, palveli pappeja ja noudatti uskollisesti kirkkonsa sääntöjä ja dogmeja. Hän oli niin oppimaton, ettei osannut edes lukea, nautti ahkerasti väkeviä ja nähtiin usein humalassa. Köyhyyden pakosta hän vihdoin jätti kotinsa, omaisensa ja syntymäseutunsa ja lähti Kaukasiaan etsimään parempaa toimeentuloa. Kymmenen vuotta hän siellä viipyi, ja kun hän palasi, näkyi heti, että hänessä oli tapahtunut suuri muutos. Hän ei enää käynyt kirkossa, ei rukoillut, ja pappeja hän arvosteli ankarasti. Hän oli kuitenkin kokonaan lakannut ryyppäämästä, ei enää loukannut ketään, eikä hän riitaantunut kenenkään kanssa. Joutohetket hän käytti yksinomaan evankeliumien ja Vanhan testamentin lukemiseen (poissa ollessaan oli hän oppinut lukutaidon). Hänen vaimonsa oli kuollut vieraalla seudulla ja hänellä oli palatessaan muassaan kolmevuotias poika, jota hän sangen hellästi rakasti ja josta hän ei hetkeksikään eronnut.

Sossiiman usko

Sossiima uskoo Jumalaan, uskoo, että Hän on kaikkialla oleva, mutta hänellä on omat käsityksensä Jumalasta. Jumala ei ole mikään luonnosta ja maailmasta erotettu, vaan hän on kaikessa: puissa, maassa, vedessä, jokaisessa näkyvässä kappaleessa — Jumala on maailma. Ja jokaisessa ihmisessä asuu Jumala. Jumala on se hyvä, mikä ihmisessä on. Hän on rakkaus. Mutta kukaan ei voi Häntä nähdä, kukaan ei ole Häntä milloinkaan nähnyt. Kolminaisuutta Sossiima ei tunnusta. Jeesusta Kristusta ei hän pidä jumalana, vaan uskoo, että hän oli ruumiissa syntynyt niin kuin tavallinen ihminen, mutta hengessä ilmestynyt (osoitti henkisen suuruutensa). Saman voi tehdä jokainen, joka oikein vaeltaa ja evankeliumin käskyjen mukaan elää. Kaikki sakramentit Sossiima tykkänään kieltää. Hän ei näe niissä hyötyä, ei merkitystä. Ainoastaan rukouksen hän tunnustaa, mutta kirkkoa ei tarvita rukousta varten; kaikkialla saattaa rukoilla, sillä pitää rukoilla sielussa sisäisesti, niin kuin Jeesus opetti tekemään. Sossiima ei usko löytyvän paratiisia autuaitten asuntona, eikä helvetin piinapaikkaa kadotetuita varten, vaan ne ovat ihmisessä itsessään. Viimeiseen tuomioon ja kuolleitten ylösnousemiseen ei hän myöskään usko vaan hänellä on omat mielipiteensä kuolemanjälkeisestä elämästä. Kuoltua ihmisen ruumis muuttuu mullaksi, mutta sielu liitelee jonkun aikaa ilmassa ja siirtyy sen jälkeen uuteen ihmisruumiiseen. Ihminen saa töistään palkan maan päällä, nimittäin sisäisen tyydytyksen silloin kun hän on tehnyt oikein. Ihmisen tulee etsiä totuutta ja löydettyään sen, elää evankeliumien mukaan ja on silloin sielussaan tunteva paratiisin. Pahoista töistään saa ihminen maalliselta oikeudelta rangaistuksen, mutta jos hän sen välttää, niin kuollessaan hänen sielunsa, joka on iankaikkinen, muuttaa asumaan toiseen ruumiiseen, joka varmasti saa kärsiä siitä, mitä se sielu ennen on pahaa tehnyt. Vaikka Sossiima ei usko kirkon paratiisiin, uskoo hän, että on tuleva aika, jolloin taivaan valtakunta on maan päällä toteutuva rauhassa ja rakkaudessa. Sossiima sanoo, että kreikkalaiskatolilainen oppi on kokonaan turmeltunut, kun suuret kirkolliskokoukset ovat väärentäneet Jumalan lain. Hän on hyvin työteliäs ja tunnollinen ja sanoo: työ on elämän perustus, ainoastaan työ antaa meille oikeuden nauttia elämän hyvyyksistä; mitä työlläni olen ansainnut, se ainoastaan on omaani.

Kaukasiassa ollessaan hän saarnasi usein. Mutta viranomaiset alkoivat vainota häntä, niin että hänen täytyi paeta kotiseudulleen. Mutta siellä sai hän kuulla, että kaikki hänen omaisuutensa oli jaettu kyläkunnan kesken, kun ei hänestä oltu mitään kuultu. Siten hän tuli kerjäläistä köyhemmäksi, kerjätä ei hän voinut ja työssäkäyntiäkin oli vaikeutettu, sillä hän oli poliisin valvonnan alainen ja hänen liikkumistaan oli rajoitettu. Mutta onnettomuuksistaan huolimatta ei hän voinut olla saarnaamatta. Hänen puheensa oli vakuuttavaa ja tulista ja teki syvän vaikutuksen.

Mikä tätä apostolia odotti? Siperia. Hän tiesi sen eikä pelännyt. Ainoa toivonsa oli saada olla rakkaan poikansa seurassa ja ottaa hänet mukaansa.

Nämä asiat tapahtuivat 15 vuotta sitten. Miten Sossiiman laita nyt on, onko hän Siperiassa vai onko hän jo kuollut, sitä ei kirjeenvaihtajamme tiedä.

Omatunto – kesäkuu 1906 (n:o 15)