Spiritistisiä ihmeitä

Thomas Colleyn kertomus materialisaatio-istunnoista, joissa pastori Monck oli meediona.

Viime vuonna [1907] oli seuraava uutinen Omantunnon kesäkuun numerossa:

"Suuri on totuus ja voittaa. Ihmeellinen ajan merkki. Englannin tunnetuimpia spiritistejä on arkkidiakoni (archdeacon) T. Colley. Lokakuun 6. pnä v. 1905 hän piti merkillisen esitelmän Weymouthissa, jossa hän kertoi muutamista harvinaisen kiinnostavista ja vakuuttavista kokemuksistaan spiritististen aineellistumien alalla. Esitelmä herätti paljon huomiota ja rovasti Colley oli itse niin vakuuttunut kokemustensa todellisuudesta, että hän sitoutui maksamaan tuhat puntaa tunnetulle silmänkääntäjälle, Jasper Maskelynelle, jos tämä "millä tavalla, milloin ja missä tahansa voisi silmänkääntötempuillaan" matkia niitä ilmiöitä, joita rovasti oli nähnyt. Maskelyne, joka Suomessa käyneen herra Faustinuksen tavalla on valinnut elinkeinokseen "paljastaa" spiritistisiä ilmiöitä, vastasi ensin pilkallisesti rovasti Colleyn vaatimukseen, mutta otti lopulta todistaakseen yhden ihmeellisen materialisaatio-ilmiön valheellisuuden. Lokakuun 8. pnä 1906 Maskelyne antoi paljastusistuntonsa St. George's Hallissa Lontoossa. Mielestään onnistuneen istuntonsa johdosta Maskelyne sitten vaati rovastin maksamaan vetosumman ja haastoi hänet oikeuteen, kun hän ei maksanut. Mutta rovasti Colley selitti, että Maskelyne ei suinkaan osannut häntä vakuuttaa, koska hän heti oli huomannut M:n käyttämät temput ja antoi puolestaan vastahaasteen Maskelynelle. Tämä yhtä harvinainen kuin huomiota herättävä oikeusjuttu oli esillä viime huhtikuussa. Rovasti Colleyn puolustukseksi esiintyi oikeudessa vanha tohtori A. R. Wallace, Darwinin kuuluisa työtoveri, ja teki kaikkiin läsnäolijoihin syvän vaikutuksen kertoessaan omista samanlaisista kokemuksistaan. Juryn päätös oli, ettei se katsonut Maskelynen ansainneeksi vetosummaa. Ja koska M. muutamassa painetussa kirjoituksessa, jota hänen istunnoissaan jaettiin kuulijoille, oli valheellisesti panetellut rovasti Colleyta, tuomittiin hänet maksamaan 75 punnan sakko.

Aiomme jossain tulevassa Omantunnon numerossa julkaista otteita rovasti Colleyn esitelmästä."

Täytämme nyt lupauksemme ottaessamme tähän kysymyksessä olevan esitelmän hieman supistettuna, samalla pyytäen "Tietäjän" lukijoita muistamaan, että rovasti Colley on vakaumukseltaan kristitty, vaikka kokemustensa nojalla samalla spiritisti.

"Tässä on ote päiväkirjastani joulukuun 28. päivältä 1877. Meitä oli koossa viisi henkeä luonani meedion ympärillä. Ensimmäinen outo näky, joka siinä tilaisuudessa tuli luoksemme, oli pieni lapsi, sellainen kuin muutkin 6-7 vuoden ikäiset. Tämä lapsukainen, jonka kaikki näimme, kasvoi esiin silmiemme edessä.

Välttääkseni tarpeettomia toistamisia tahdon heti alussa kuvata, kuinka tavallisesti tapahtui, kun psyykkiset ystävämme näyttäytyivät meille. Minä seisoin meedion oikealla puolella ja niin pian kun hän vaipui transsiin, panin vasemman käteni hänen selkänsä taakse ja saatoin siis tarkasti seurata, mitä tapahtui. Ilmiö alkoi siten, että meedion mustasta puvusta vasemmalta kyljeltä virtasi esiin ikään kuin kiehuvan vesikattilan torvesta höyryä, joka parin tuuman päässä meedion ruumiista tiheni pilvenmuotoiseksi. Näytti aivan kuin olisi muodostunut tavattoman paljon valkoista hienoa harsoa, josta nämä oudot olennot astuivat esiin, väliin epäröivinä ja epävarmoina, väliin luonnollisina ja ilman vaikeutta. Sillä niin kuin pilvi otti syliinsä Herran, kun opetuslapset seisoivat katsellen taivaaseen mennyttä mestariaan, siten esiintyivät aineellistuneet ystävämme pilvestä, joka käsittämättömällä tavalla syntyi meediosta. Kun ne poistuivat luotamme, katosivat ne samalla lailla, niin että meedion ruumis imi ne takaisin itseensä.

Tuossa istunnossa [joulukuussa 1877] aineellistunut olento, joka nyt tuli luoksemme, oli kultakutrinen tyttönen, valkoiseen puettuna. Hän käyttäytyi kuten tavallinen lapsi, taputti käsiään, pani huulensa suppuun kuin suudellakseen ja puhui lapsellisesti sopertaen. Ulkona oli kylmä ja liedellä paloi kunnon valkea. Pienokainen seisoi paljailla jaloillaan liesikivellä ja kurottautui ottamaan jotakin uuninreunukselta, kun yhtäkkiä lieska leimahti huoneeseen niin kiivaasti, että lähimpänä istuvat vetivät tuolinsa taaksepäin. Tuolloin pienokainen kirkaisi, pakeni pelästyen minun luokseni ja piilottautui. Kysyin heti: "Poltitko itseäsi, tyttöseni?" "Kyllä", vastasi meedio, "ja minä tunsin sen.'' Ja kuitenkin meedio oli toisessa päässä huonetta kaukana liedestä.

Nämä tuntositeet meedion ja henkiolennon välillä ovat hyvin merkillisiä. Olen usein pannut sen merkille ja turhaan koettanut ymmärtää sitä. Kerran kun useampia naisen päitä näkyi meedion sivulla voimatta etääntyä hänestä kauaksi, panin oikean käteni meedion silmien eteen ja kosketin toisella eri osia aineistumien kasvoissa, ja meedio saattoi heti paikalla sanoa, koskinko otsaan, leukaan, nenään jne. Tämä tuntuu johonkin määrin ymmärrettävältä, sillä tässä oli meedion ja aineistuneen välillä vielä olemassa yhteys, mutta vaikeampi on tätä ymmärtää, kun haamu on täysin aineistunut, meediosta erkaantunut ja irrallinen yksilöllisyys.*

* Ehkei niinkään vaikea ymmärtää, kun muistamme, että aineistunut ruumis on muodostunut meedion eetteriruumiin osasista – ja että eetteriruumis juuri on elinvoiman ja tunnon välittäjänä ihmisellä. — Tietäjän toim. huom.

Olen ollut mukana, kun meedio on irrottautunut aineistuneesta hengestä so. katkaissut sen hunnun eli pilven, josta äsken puhuin, ja mennyt toiseen huoneeseen jättäen haamun meidän luoksemme. Kun hän palasi takaisin, tunsi hän heti esineen, jonka minä olin pannut aineistuneen olennon käteen hetkistä ennemmin, vaikka molemmin käsin pidin tästä kädestä kiinni. Eikä siinä kyllin: hän ojensi minulle heti sen jälkeen saman pienen esineen, joka siis jollain ihmeellisellä tavalla oli siirtynyt hengen käsistä, jotka olivat minun huostassani, meedion käteen. Tätä on minun hyvin vaikea käsittää. Sillä näyttää olevan jotain tekemistä sen ilmiön kanssa, että aine läpäisee aineen.

Mutta mitä on aine? Emme tiedä sitä tarkoin, ja kun piispa Berkeley aikanaan sanoi, ettei ainetta ole olemassa, tarkoitti hän samaa kuin tiede.

Tämä tuntoyhteys aineistuneen ja meedion välillä merkitsee siis totuutta, joka meidän ajallamme alkaa selvitä, sillä se näkymätön aines, jota me kutsumme henkiseksi aineeksi, on kaikesta luodusta lujinta. Aine sellaisena kuin sen tunnemme maan päällä, on ainoastaan jumalallisen ajatuksen säteilyä, jumalallisen tahdon ruumistusta, hengen viimeinen ilmaus, sillä paljastaan henki on ensimmäinen käsittämätön aihe, se luomaton, jota kutsumme Jumalaksi, sillä "Jumala on henki".

Tuona samana muistettavana iltana näyttäytyi myös erittäin kaunis naishaamu, joka jäi pitkäksi aikaa luoksemme. Kun hän palasi meedion luo kuljettuaan ympäri huonetta, saatoin selvästi tarkastaa, kuinka hän kaasumaista lankaa myöten imeytyi takaisin meedion ruumiiseen. Niin kuin pilvipyörre erämaassa vetää hiekkapatsaan ylös ilmaan, niin meedio tässä näytti imevän henki-ilmestyksen itseensä, ja tämä tapahtui minun pyynnöstäni niin hitaasti, että rauhallisesti saatoin seurata menettelyä. Panin korvani meedion rinnalle ja tunsin kuinka levottomasti hänen sydämensä sykki, ja samalla näin muutaman tuuman päässä kasvoistani hengen imeytyvän meedion mustan papinkauhtanan kautta sisään. Meedio oli elävänä ovena, jonka kautta tuo olento hetkeksi tuli luoksemme ja taas samaa tietä palasi kotiinsa näkymättömiin maailmoihin – olen nähnyt sen, mutta kuinka se tapahtui, sitä en tiedä.

Kysyn teiltä nyt, kuinka olisin voinut olla tulematta spiritistiksi, kun ei ainoastaan kerran vaan monta monituista kertaa olen nähnyt tällaisia asioita. Piispa Colenso, eräs entinen ystäväni, jolle kerroin kokemuksistani, huudahti: "Antaisin mielelläni oikean käteni saadakseni itse nähdä, mitä nyt olette kertoneet."

Tässä esityksessä kävisi veisi liikaa tilaa seurata päiväkirjaani päivä päivältä, ja minun täytyy jättää paljon pois, mutta se kokemus, josta nyt tahdon tehdä selkoa, on niin tärkeä, että tahdon kertoa sen kokonaisuudessaan. Meediollamme oli tapana vaipua horrokseen ja pysyä tajuttomana aineistumisten aikana. Hereillään ollessaan hän saattaa nähdä henkiolennot, mutta vaivuttuaan horrokseen hän on aivan tajuton.

Luoksemme ilmestyi muiden muassa eräs, joka sanoi olleensa meedion vanha koulutoveri Samuel Whyler. Hän oli jo monta kertaa ennenkin puhunut meille tämän ja muiden meedioiden kautta, ja jos jonkun ihmisen yksilöllisyyttä voidaan arvostella hänen sanojensa ja puheenpartensa mukaan, niin voin vakuuttaa, että hän oli aina kaltaisensa, puhuipa hän sitten puhui yhden tai toisen suun kautta taikka täysin aineellistuneena, niin kuin siinä istunnossa, josta nyt aion puhua.

Oli lokakuun 8 päivä 1877. Meedio oli vaipunut horrokseen, ja hänen ruumiistaan tuli ulos edellä kertomallani tavalla täysin aineistunut miesolento, joka sanoi olevansa Samuel. Piirimme läsnäolijoiden joukossa oli eräs henkilö, rovasti A., joka tunsi heti hänet, oman seurakuntansa pastorivainajan. A. oli ennenkin tuntenut Samuelin äänen, kun hän oli puhunut meedion kautta.

Tänä iltana vartioi meediota Lilly, eräs henkiystävistämme, ja oli kummallista kuulla, kuinka suuri oli ero Lillyn äänen ja täysin aineellistuneen Samuelin äänen välillä, ja samalla huomata, että samat sanat ja lauseen käänteet, jotka olivat olleet Samuelille ominaisia hänen puhuessaan meedion kautta, esiintyivät nytkin, kun hän puhui omalla suullaan.

Rovasti A. tunsi hyvin entisen pastorinsa, keskusteli ja käveli ympäri hänen kanssaan, joka nyt hetkeksi oli puettu ruumiilliseen muotoon. Hän kysyi Lillyltä (johtajalta), olisiko mahdollista herättää meedio, että hänkin saisi nähdä vanhan ystävänsä. He neuvottelivat pitkän aikaa, eikä ihme, sillä me kaikki tiesimme, että meedio oli hyvin heikkohermoinen ja -tuntoinen ja pelkäsimme hänen jotenkin vahingoittuvan. – Mutta Lilly arveli, että koe ei ollut vaarallinen, jos vain menettelisimme varovaisesti. Mitä nyt seurasi, on helpommin ajateltavissa kuin kuvattavissa. Herätimme hänet hyvin varovaisesti, ensin oli hän aivan kuin unenkohmelossa, sitten hän tuijotti kummissaan aineistunutta olentoa, hypähti rajusti paikaltaan ja juoksi vanhan koulutoverinsa luo huudahtaen: "Mutta sehän on Sam! Voinpa vannoa, että se on Sam!" Käteltiin ja tervehdittiin, ja meedio oli ilosta haltioissaan, ja me kaikki ihmettelimme tätä henkivoiman erinomaista ilmennystä.

Sinä iltana tapahtui kaikenlaista muutakin, mutta kerron vielä vain yhdestä asiasta. Tapahtui usein, että molemmat ystävät (meedio ja aineellistunut) tahtoivat puhua yhtaikaa. Silloin tuli aina hetkellinen keskeytys, jolloin kumpikaan ei saanut sanaa suustaan. Näytti siltä kuin Samuel olisi tarvinnut avukseen meedion hengityksen voidakseen puhua, ja samaten oli meedio kykenemätön sanomaan mitään niin kauan kuin aineistunut henki puhui. Kun vanhat ystävät tapaavat toisensa, on heillä niin paljon sanottavaa toisilleen, että usein molemmat tahtovat puhua yhtaikaa. Tämä omituinen meedion Ja Samuelin kohtaaminen saivat minut ajattelemaan, millainen ilo ja kummastus mahtoi olla Jeesuksen opetuslapsilla, kun he näkivät mestarinsa lukituista ovista huolimatta seisovan yhtäkkiä heidän keskellään ja sanovan: "Rauha teille."

Samuelin aineellistunut henki-ilmestys, so. Samuel itse, tuttu ystävämme puettuna tilapäisiin maallisiin aineksiin, viipyi kauan luonamme ja käveli iloisena ja puheliaana ympäri huonetta entisen koulutoverinsa kanssa. Lopuksi meille tuntemattomat lait pakottivat hänet vasten tahtoaan vetäytymään takaisin. Meedio vaipui taas horrokseen ja Samuel haihtui, kuten tapana oli, meedion sisään.

Tämä elämän siirtyminen yhdeltä olemisen tasolta toiselle ei suinkaan ole sattuman varassa vaan vaatii suurta huolta toimeenpanemisessa. Tarvitaan yhteistyötä haudantakaisten henkien ja samoin ajattelevien meikäläisten välillä, vakavaa, puhdasta, ajattelevaa ja pelotonta totuuden etsimistä. Sen tähden niin kuin Jeesus valmistautui maalliseen kutsumukseensa paastoamalla 40 päivää ja 40 yötä, niin meidänkin täytyy kieltäymyksen, puhtaan ja kohtuullisen elämäntavan avulla valmistautua, jos tahdomme auttaa näiden ihmeiden aikaansaamista.

Jokaisen, joka haluaa nähdä hyviä tuloksia, on meneteltävä näin. Ilman sitä ei voida koskaan saada tällaisia ilmiöitä. Me olemme näet oppineet, että sellaiset valmistukset ovat paljon tärkeämmät kuin alussa luulimme. Raamattu osoittaa, kuinka tärkeä oli nasareti-lupaus ja että Jeesuksen ystävät olivat erityisesti valitut psyykkisten voimiensa takia, jotta voisivat antaa herrallensa aineksia, jotka olisivat sopusoinnussa hänen ihmeitä luovan voimansa kanssa.

Jeesus tarvitsi näet enkelimaailman avun lisäksi sitä voimaa, jonka opetuslapset, varsinkin Pietari, Johannes ja Jaakob, saattoivat tarjota hänelle uskonsa ja rakkautensa kautta, sillä tuntuu kuin hän ainoastaan heidän seurassaan olisi voinut tehdä monet ihmetyönsä. Ja kun nämä voimat ja mahdollisuudet eivät olleet käytettävänä, luemme, ettei hän voinut siellä tehdä mitään väkevää työtä muiden epäuskon tähden.

Mutta palaan kertomukseeni. Useampia vuosia sitten olin meedion kautta saanut kirjeen eräältä vaimoni kuolleelta nuoruudenystävältä, Alicelta, johon minäkin olin hyvin kiintynyt. Eräänä iltana istuimme viisi henkeä yhdessä meedio Monckin ympärillä, joka oli vaipunut horrokseen. Samalla tavalla kuin äsken kuvasin, muodostui nytkin meedion rinnasta naisolento: ensiksi valmistui pää, sitten muu ruumis. Niin pian kuin kasvonpiirteet olivat tulleet ilmi, tunsin ystävämme Alicen. Ja kun hänen silmistään näin, että hänkin tunsi minut, puhuttelin häntä, ennen kuin hän vielä oli täysin aineellistunut. Vaikka hänen ruumiinsa yhä oli muodostumassa, kuiskasi hän: "Minua ilahduttaa nähdä teidät."

Alice oli aina ollut leikkisä ja pitänyt oman päänsä, ja tämä piirre näkyi hänessä nytkin, sillä kun Samuel pyysi häntä lukemaan sen kirjeen, josta äsken kerroin, kieltäytyi hän ja istuutui minun viereeni sohvalle. Mutta kun Samuel vähän ärtyneesti sanoi: "No, istu sitten missä istut!", hypähti hän ylös ja alkoi kävellä edestakaisin lattialla tehden kaikenmoista pilaa osoittaakseen, että hänellä oli jäljellä oma tahtonsa.

Alice viipyi luonamme ainakin puoli tuntia puhellen ja laskien leikkiä ja antoi meille epäämättömän todistuksen siitä, että hän todellakin oli Alice, entinen ystävämme. Hän myös pyysi meitä viemään sydämelliset terveiset usealle entiselle hyvälle ystävälleen. Lopuksi hänen täytyi lähteä, ja minun pyynnöstäni tapahtui lähtö toisin kuin tavallisesti. Hän ei muuttunut sumuksi, höyryksi tai miksi sitä kutsuisinkaan ja siten imeytynyt meedion sisään, vaan antaen meille sormisuukon hyvästiksi hän suli pois meedion edessä, niin kuin laulajatar hymyillen ja niiaten vetäytyy näyttämöltä.

Hetken kuluttua näyttäytyi kookas miesolento. Hän ilmestyy samalla oudolla tavalla kuin Alice oli kadonnut. Niin kuin monesti myöhemminkin sain tarkasti suurennuslasilla tutkia luonnottoman vieraamme pronssiväristä ihoa, tarkastella hänen pieniä käsiään ja jalkojaan sekä niiden kynsiä, auringon paahtamia, karvaisia käsivarsia ja jalkoja polviin asti, liikkuvia kasvonpiirteitä, jotka kuitenkin muistuttivat sfinksin kasvoja, ylpeätä, mutta ei juutalaista nenää liikkumattomine, numidialaisine sieraimineen, suuria, teräviä mutta ystävällisiä silmiä, ohutta sysimustaa tukkaa, pitkiä alasriippuvia viiksiä ja hänen tavatonta pituuttaan, hän kun oli noin 6 jalkaa 8 tuumaa pitkä [n. 2 metriä].

Kaikesta päättäen hän oli itämaalainen, mutta ei Intiasta tai etäisemmästä Aasiasta kotoisin. Olin paljon oleskellut Egyptissä ja arvasin, että aineistunut olento oli Niilin laakson vanha asukas. Mahdollisesti hänen ruumiinsa maalliset jäännökset hitaasti maatuivat jossakin muumioarkussa. Olinkin monesti nähnyt samanlaisia muumioita. Vierastani tuntui huvittavan, kun anatomisen tarkasti mittailin hänen uljasta fyysis-psyykkistä ruumistaan. Vaikka kuinka koetin, en voinut ratkaista tätä kansantieteellistä arvoitusta.

Monta muutakin salaisuutta odottaa ratkaisuaan. Mistä esimerkiksi aineellistuneet olennot saavat vaatteensa? Raamatussa luemme, että ylösnousseella Kristuksella oli vaatteet päällään, vaikka sotilaat olivat heittäneet hänen vaatteistaan arpaa. Se, että Kristus kulki puettuna lukittujen ovien läpi, pitäisi varoittaa kristittyjä saddukeuksia tuomitsemasta spiritismiä.

Olisi suotavaa, että jokin "psyykkinen seura" ottaisi perinpohjaisesti tutkittavakseen tämän kysymyksen: kuinka tavallinen, vaikkapa uusi valkoinen vaate saattaa silmänräpäyksessä syntyä ja jälleen yhtä nopeasti hävitä?

Aineellistuneen hengen ulkomuodon vuoksi kutsuimme häntä egyptiläiseksi, kunnes hän myöhemmin itse kirjoitti nimensä: "Mandi". Kun Mandi ensi kerran näyttäytyi, oli hänellä päässään jotain, mikä näytti metalliselta yömyssyltä ja jonka edessä riippui koristus yli hänen silmiensä kimmeltäen päätä liikutettaessa. Hän salli minun koskettaa sitä, mutta sormissani tuntui tuskin ollenkaan vastusta ja koristus näytti sulavan kuin lumi kosketukseltani, mutta niin pian kuin otin pois käteni, se kasvoi taas esiin ja näytti yhtä vahvalta.

Ympäri maailman henget näyttäytyvät valkoisissa vaatteissa ja Raamatussakin on monta kohtaa, jossa viitataan näihin psyykkisiin vaatteisiin. (Ks. Joh. Ilm. 3: 4,5; 16:15; 19:18).

Sellaiset, jotka ovat ottaneet "paljastaakseen" henkiä, eivät usein lainkaan ymmärrä sisäistä totuutta, kun tahtovat tutkia näitä asioita fyysisesti. Lupauksistaan huolimatta – millä ehdolla he ovat päässeet istuntoon – he voivat äkkiä tarttua aineellistuneen hahmon vaatteisiin ja saada silloin käteensä tavallisen valkoisen liinan tai musliinikappaleen, joka hätääntyneellä meedioraukalla on ollut päällään. Kun meediota on kohdeltu näin säädyttömästi, häntä vielä syytetään petoksesta. Jos tarkemmin tunnettaisiin ylösnousseen Kristuksen puvun hienoa, kemiallisesti aineellista ja kuitenkin psyykkistä olemusta, tai niitä pukuja, jotka hengiltä on siirtyessään sisäisestä näkymättömästä maailmasta näkyväiseen aineelliseen, niin tämä tieto tekisi meidät varovaisemmiksi arvostellessamme uudenaikaisen spiritismin meedioita ja heidän ilmiöitään, emmekä aina epäilisi petosta.

Kerran päätimme tehdä vaikean kokeen täydessä päivänvalossa. Minun piti ottaa kiinni valkoiseen puetusta Mahdista ja koettaa estää häntä häviämästä meedion ruumiiseen, samalla kun Samuel vartioisi meediota. Mutta silloin tapahtui jotain ihmeellistä. Tulin äkkiä vastustamattomalla voimalla nostetuksi lattialta ja siirretyksi 18-20 jalkaa [n. 5,5–6 m] toisesta päästä huonetta sille paikalle, missä meedio seisoi, ja kummallista kyllä tapasin hänet puettuna mustan papintakin päällä olevaan valkoiseen musliiniin ja minun käsieni kouristamana aivan niin kuin olin tarttunut kiinni egyptiläiseen. Aineistunut olento oli kadonnut, ja se psyykkinen puku, joka samalla kuin hänkin oli kehittynyt meedion vasemmasta kyljestä, oli nopeasti kuin ajatus mennyt samaa tietä ja kadonnut meedion kautta. Mutta mistä oli tullut se vaate, joka hänellä nyt oli päällään ja jota hetkistä ennemmin ei ollut?

Me törmäsimme yhteen niin rajusti – päiväkirjassani sanotaan tärähdystä lamauttavaksi –, että meiltä meni kokonaan halu uudistaa koetta, joka oli viedä meedion hengen. Vaatteiden salaisuus odottaa yhä ratkaisuaan. Säilytin kauan kappaleen meedion päällä olleesta valkoisesta musliinista, mutta sitten joko kadotin sen tai se haihtui ilmaan. Aineelliset esineet voivat kadota näkymättömiin monella ihmeelliseltä tavalla, kuten tapahtui siinä kokeessa, jonka tein kahta vuotta aiemmin. Ostin nimittäin monta kyynärää valkoista musliinia, jonka käärin paljaan ruumiini ympärille tavallisten vaatteitteni alle ja pidin päälläni koko päivän. Illalla ajoin polkupyörällä Southseasta Chichesteriin, missä tapasin morsiameni ja kaksi nuorta tyttöä, joista nuorempi oli hyvä meedio, minun itseni kehittämä. Tultuani paikalle otin päältäni musliinin, tein siitä kääreen, kiinnitin siihen nimikorttini ja panin sen meedion syliin pyytäen, että hän toimittaisi sen eräälle ystävälleni, joka asui Lontoossa, vaikken tiennyt tarkempaa osoitetta. Se oli koe.

Söimme illallisen ja seurustelimme yhdessä pari tuntia, mutta kun kello läheni kahtatoista, näimme kaikki kolme, morsiameni, meedion sisar ja minä, kuinka kääre, joka oli meedion sylissä, muuttui höyryksi ja hävisi. Jätin hyvästi ja pyöräilin kotiini. Seuraavana päivänä ennen aamiaista sain Lontoosta sähkösanoman, missä ystäväni kertoi salaperäisellä tavalla saaneensa musliinin, johon nimikorttini oli höllästi kiinnitetty, mutta ei maininnut mitään, millä tavalla hän oli sen saanut. Vähän myöhemmin tuli kirje tuolta ystävältäni, jossa hän kertoi olleensa edellisenä iltana oopperassa ja tulleensa liian myöhään junalle, jolla hänen piti lähteä Lontoon esikaupungissa sijaitsevaan kotiinsa. Hän oli silloin mennyt yöksi lähimpään hotelliin ja heti vuoteeseen päästyään musliini oli kortteineen pudonnut hänen kasvoilleen. Kun hän näki minun nimeni siinä, sähkötti hän heti aamulla ensi töikseen Southseahen.

Mutta palatkaamme Mandiin. Hänen fyysinen voimansa vastasi niin kuin odottaa sopi hänen kokoaan. Niinpä hän esimerkiksi nosti minut nojatuoleineni olkapäittensä tasalle ilman näkyvää ponnistusta. Toisen kerran näytin hänelle eräänlaisen soittorasian, jonka annoin soida hänen ihmeekseen. Hän pani sen kämmenelleen, ojensi käsivartensa ja käänteli sitä keveästi, vaikka se painoi yli 20 paunaa [n. 9 kg].

Häntä näytti huvittavan kaikki näkemänsä, hän käveli edestakaisin huoneessa ja piteli eri esineitä, mikä olikin aivan luonnollista, kun niin kaukaisilta ajoilta kotoisin oleva olento tulee uudenaikaisiin oloihin. Äkkiä löysi hän lautasellisen paistettuja omenia ja alkoi minun kehotuksestani syödä niitä. Tarjosin niitä meediollekin, mutta hän vastasi syövänsä samaa omenaa kuin aineistunut olento. Olin hyvin huvitettu tietämään, kuinka tämä kävisi päinsä. Meedio ja Mandi olivat noin kuuden jalan päässä toisistaan, ja annoin oikealla kädelläni Mandille omenan ja vasemmalla pidin paperinpalasta meedion suun edessä. Mandi söi omenan, mutta meedio sylkäisi kuoret ja siemenkodan sille paperille, joka minulla oli kädessäni. Minulla on vielä nämä jätteet jäljellä.

Olen monta kertaa tehnyt tämänlaatuisia kokeita, olen mm. ottanut lasin ja kaatanut siihen viiniä, antanut Mandin juoda ja saanut sitten meedion suusta aivan saman määrän viiniä. Kaiken tämän olen monesti nähnyt, mutta kuinka se tapahtuu, en voi selittää. Se, että aine kulkee aineen läpi, kiinteä kappale toisen kiinteän läpi, on varsin tavallinen kokemus spiritismin alalla, mutta kuten henkien vaatteet odottaa sekin selitystään.

Mainitsen vielä erään psyykkisen kirjoituksen, jonka olen saanut seuraavalla tavalla. Mandi, aineistuneena, istuutui pienen pöydän ääreen lieden lähelle. Nyt huomatkaa, että egyptiläinen ei osannut puhua englanninkieltä, jollei Samuel häntä ohjannut. Kun joku muu ystävistämme oli ohjaamassa, hän pysyi mykkänä. Tänä iltana ei Samuel ollut läsnä, ja merkeillä näytin Mandille, että tahdoin hänen kirjottavan paperille. Hän suostui siihen ja tarttui hieman epäröityään lyijykynään niin kuin muinaisaikaiseen piirtimeen. Hän kirjoitti nopeasti paperille muutamia outoja itämaisia merkkejä, itämaiseen tapaan oikealta vasemmalle. Kirjoituksen olen myöhemmin valokuvannut. Mitä Mandin kirjottamat merkit merkitsevät, en ole vielä onnistunut saamaan selville. Tri X., joka on British Museumin palveluksessa ja itse spiritisti, sanoi kirjoituksen muistuttavan vanhaa koptilaista kirjoitusta. Olisin iloinen, jos joku Egyptin tutkija voisi selvittää, mitä tämä kirjoitus merkitsee.

Kun Samuel ja Mandi olivat molemmat aineistuneet meediosta, oli yhteys meedion, Mandin ja ohjaajan, nimittäin Samuelin välillä sama kuin kolmeosaisen ulosvedetyn kiikarin. Olen jo ennen julkisesti kertonut samanlaisesta merkillisestä kokemuksesta. Eräs henki aineistui tavanomaiseen tapaan meediosta ja tästä hengestä aineistui vielä toinen. Meedio oli horroksessa, hänen vieressään seisoi Mandi ja tämän vieressä hänestä lähtenyt Lilly, jotka kaikki kolme kuuluivat yhteen ja kuitenkin olivat eri olentoja, yksi tavallinen, kaksi epätavallista. Tällainen merkillinen kolmiyhteys käy aivan yli inhimillisen käsityskyvyn, se on tosiasia, mutta on hyvin ymmärrettävä, jos tavallinen ihminen kutsuu sitä valheeksi tai unihoureeksi. Taivaan ja maan välillä on paljon sellaista, josta elämänkatsomuksemme ei ole edes uneksinut, ja nämä tosiasiat kuuluvat niihin.

Olen tutkinut näitä asioita perin pohjin 28 vuoden ajan ja kirjoittanut niistä lukuisia artikkeleita sekä käynyt esittelemässä kokemuksiani kirkolliskokouksessakin. En ihmettele yhtään tietämättömien epäuskoa näiden ihmeellisten ilmiöiden suhteen, sillä vieläkin, niin paljon kuin olenkin niitä nähnyt, ovat nämä asiat minullekin niin käsittämättömiä, että jos ilmiöt lakkaisivat uusiutumasta, koko spiritistinen liike lakkaisi olemasta ja itsekin alkaisin epäillä, mitä nyt pidän ehdottoman varmana. Ja ehkä alkaisin epäillä sitä, minkä pantiksi olen asettanut papinvalani ja pannut alttiiksi papillisen asemani."

Artikkelia hieman tiivistetty ja kieliasua uudistettu.

Tietäjä – touko-kesäkuu 1908