T. K. Laakso

Minänpoistumisilmiö

I

"Minänpoistumisilmiö" on toistaiseksi käsite, jota ei käytetä juurikaan jokapäiväisessä keskustelussa. Tämä johtuu mm. siitä, että ei vielä yleisesti tiedetä, mikä ilmiö tai asia on tämän käsitteen sisältönä. Koska se kaikesta huolimatta koskee meitä jokaista, selostamme erästä dipl.ins. T. K. Laakson v. 1956 siitä pitämää esitelmää. Siinä on esitetty mm. seuraavia asioita ja väittämiä:

On olemassa ihmisiä, jotka ovat kokeneet unensa aikana havahtuneensa siihen, että ovat ikään kuin leijailleet oman fyysisen kehonsa yläpuolella. Toiset – ehkä hyvin monet – ovat ensin järkyttyneet kokemuksestaan, mutta selvittyään ensi hämmennyksestään tunteneet autuaallista oloa, koska ovat havainneet voivansa liikkua vapaasti riippumatta fyysisestä kehostaan, vieläpä siten, etteivät edes seinät ja muut esteet ole olleet haittana liikkumiselle. Merkillistä tässä kokemuksessa on myös se, että se "utukeho", joksi tuota toista olotilan muotoa voisi nimittää, on täysin virheetön, vaikka asianomainen fyysinen keho olisi raihnainen ja sairas.

Tämän kokemuksen mahdollisuus ei riipu siitä, että ihminen olisi jotenkin sairas tai pois tolaltaan, sillä täysin terveetkin saattavat kokea minänpoistumisen. Mutta narkoottinen tila kyllä edistää tällaisen ilmiön syntymistä. Niinpä esimerkiksi synnytystilanteessa synnyttävä äiti voi joutua katselemaan omaa kehoaan itsensä ulkopuolelta ja kykenee seuraamaan tapahtumien kulkua, vaikka hänen tajuntansa ei ole fyysisessä kehossa.

Tätä minänpoistumisilmiötä sanotaan nykyisin ESP-siirtymäksi. Tämä tunnus johtuu englantilaisista sanoista extra sensory perception, joka suomeksi merkitsee aistimitta tapahtuvaa havaitsemista. Vakavat tieteilijät ovat tutkineet tätä ilmiötä tarkkuusmenetelmin, vaikka yleensä luullaan, etteivät nämä asiat tiedemiehiä kiinnosta. Niinpä esimerkiksi Duken yliopiston professori Hornell Hart on esittänyt mielenkiintoisen raportin 155 tutkitun ylioppilaan kokemuksista. Näistä 30 % selitti kokeneensa fyysisen kehonsa ulkopuolella olemisen, ja noin 20 % uskoi kokeneensa sellaista, vaikka kokemus oli jäänyt hämäräksi.

Hartin raportissa kerrotaan todennetusta tapauksesta, jolloin eräät kaksi henkilöä olivat olleet kosketuksissa toisiinsa siten, että vain toinen oli ollut fyysisessä kehossaan ja toinen "utukehossaan" – näin siitä huolimatta, että heidän välillään oli ollut 1 000 mailin matka.

ESP-siirtymisilmiön kokeva henkilö havaitsee ensimmäiseksi olevansa tajuisena fyysisen kehonsa ulkopuolella ja toteavansa, että tajuava minä on tässä ulkopuolisessa kehossa. Tämä utumainen keho on niin kevyt, että se liikkuu kuin pilvi ilmassa. Parin minuutin kuluttua irtaantumisesta ESP-kehossa oleva havaitsee nousevansa hitaasti ylöspäin noin 1,5 metrin korkeudelle, ja sitten kehon jalkapuoli alkaa laskeutua maata kohti ja keho jää pystyasentoon lattialle vuoteen jalkopäähän. Se, joka usein on kokenut tällaisen ilmiön, ei siitä millään tavalla järkyty, vaan katselee huvittuneena kehoaan ja lähtee vaellukselleen. Kun vaeltaja palaa retkeltään, sulautuu ESP-keho jälleen fyysiseen, ja nukkuminen jatkuu.

ESP-siirtymisilmiöön liittyy monenlaisia mielenkiintoisia seikkoja. On todettu, että useat "siirtyjät" havaitsevat fyysisen kehonsa ja ESP-kehonsa välillä kiinteän siteen. Tämä lähtee fyysisen kehon otsasta silmien väliltä ja päättyy ESP-kehon takaraivoon. Tämä side näyttää "hopeiselta" ja vaeltaja kokee siteensä voimakkaan sykähtelyn. Kaikki eivät erota tällaista hopeasidettä. Tajuiseksi tuleminen ESP-kehossa tapahtuu yleensä vasta sitten, kun kokija on jo useiden metrien päässä fyysisestä kehostaan. Kun tietoisuus palaa fyysiseen kehoon, saattaa se joskus tapahtua erittäin suurella nopeudella ja aiheuttaa heräämisen yhteydessä kipua päässä.

Useiden selostusten mukaan ESP-siirtyminen ei yleensä voi tapahtua muuten kuin sellaisessa tilassa, jossa ihmisen valvetajunta ei toimi, siis unitilassa, unitilaa lähellä olevassa horrostilassa, lyönnin aiheuttamassa tajuttomuustilassa, narkoosissa ja onnettomuuksissa, joiden johdosta ihminen tulee tajuttomaksi. Myös hypnoosin avulla voidaan saada tällainen siirtymisilmiö. Ellei mitään häiriöitä satu, ESP-kehon ja fyysisen kehon sulautuminen toisiinsa tapahtuu silmänräpäyksessä, eikä ilmiön kokijalla ole mitään huonovointisuuden tunnetta. Mutta toisinaan palautuminen ei tapahdu helposti. Vaikeuksia aiheuttaa mm. pelko, ettei yhteensulautumista tapahdukaan, mutta toisaalta juuri tämä pelko saa palautumisen aikaan.

ESP-siirtymisen palauttajina ovat erilaiset ilmiöt. Äkillinen valon syntyminen ja voimakkaan äänen kuuluminen aiheuttavat palaamisen. Nopeissa häirintätapauksissa – esimerkiksi kosketuksen perusteella – saattaa ESP-kehon palautuminen tapahtua miltei ampumisnopeudella, ja siitä voi olla seurauksena pitempiaikainen päänsärky ja pahoinvointi.

Usein kysytään, eikö ESP-siirtyjä jää kadulla kulkiessaan auton alle. ESP-kehossa liikkuneet sanovat todenneensa, että mitkään kiinteät esineet eivät haittaa heidän liikkumistaan, joten he voivat esteettömästi kulkea autojen, junien ja lentokoneiden lävitse niiden aiheuttamatta mitään vahinkoa tai edes ESP-kehon palautumista fyysiseen.

Niille, jotka haluaisivat tietää, voiko kuka tahansa oppia tällaisen ESP-siirtymisen, on sanottava, että sitä ei pitäisi lainkaan harjoitella. Se saattaa muodostua hyvin vaaralliseksi, ellei henkilö ole henkisesti kypsä ottamaan vastaan tällaisia kykyjä.

Poistumisilmiön tutkiminen johdattaa meidät ihmisen arvoituksen ongelman ääreen. Joudumme kysymään, onko ihminen sielullisena olentona sittenkin jotakin muuta kuin vain keskushermoston korkealle kehittynyttä biologista toimintaa, kuten niin viisaasti halutaan väittää. Vielä voimme kysyä, mikä on se kaikkiallinen henki, joka elävöittää olemuksen ja joka määrää ne tiet, joita ihmisyksilön on kuljettava. Ja niin ikään saatamme kysyä, voiko sielu uudelleen kiinnittyä maaelämään syntyvään kehoon hankkiakseen lisää kokemuksia ja onko siis jälleensyntyminen sittenkin mahdollista. Nämä kysymykset ovat tosiaan tutkimisen arvoisia.

II

Olen tavannut monia ihmisiä, jotka ovat kertoneet yön aikana tapahtuneesta merkillisestä ilmiöstä ja sen johdosta tekemistään havainnoista. Kaikille kertomuksille on yhteistä se, että ilmiön kokijat ovat heränneet unestaan, mutta eivät luonnollisella tavalla, vaan siten, että he ovat huomanneet olevansa epätavallisessa olotilassa. Toiset ovat havahtuneet siihen, että he ovat olleet vuoteensa yläpuolella noin puolen metrin päässä täysin jäykkänä ja keho vaappuvana ikään kuin ilmassa leijaillen. Ensimmäinen vaikutelma on tietysti ollut järkyttävä, sillä tämä epätavallinen olotila on pannut heidät ajattelemaan, että he ovat joko kuolemaisillaan tai juuri heittäneet henkensä. Pian heille kuitenkin on selvinnyt, että näitä havaintoja tekevä tajuinen minä on eräänlaisessa utumaisessa kaksoiskehossa, jota ihmisen minä tässä tilassa käyttää aivan kuin luonnollista kehoaan ja että tuo varsinainen fyysinen keho on vielä vuoteessa utukehon alapuolella nukkuma-asennossa.

Voitaneen ehkä sanoa, että tuollaiset tapaukset ovat erittäin harvinaisia ja taitava psykologi voi kyllä selittää luonnollisella tavalla tuollaiset unet, sillä mitäpä ne muuta olisivatkaan. Käytäntö on kuitenkin osoittanut, että nykyinen psykologia tuskin tuntee näitä ilmiöitä, vielä vähemmin se pystyy niitä millään tavoin selvittämään. Sen sijaan ne psykologit, jotka ovat kiinnostuneet parapsykologiasta, todellakin tuntevat tällaiset ilmiöt, mutta vakavista yrityksistä huolimatta eivät kuitenkaan vielä ole löytäneet mitään luotettavaa selitystä niille.

Usein kuule julkisuudessa väitettävän, että yliaistisia ilmiöitä ei ole vielä tutkittu tieteellisin menetelmin eikä myöskään ole mitään yliopistomiesten ryhmiä, jotka voisivat tällaisia tutkimuksia pätevästi suorittaa. Tämä on täysin virheellinen väite. Se vain osoittaa, että väitteen esittäjä, olkoonpa hän kuinka korkealla paikalla tahansa, ei ole vaivaantunut perehtymään näihin asioihin eikä ottamaan selvää siitä, mitä todellakin tällä alalla on tutkittu.

Professori Hartin raportissa käy selville, että parapsykologisen tutkimuslaitoksen arkistossa (Yhdysvalloissa, Duken yliopistossa) on useita sangen yksityiskohtaisia selostuksia koetusta ESP-siirtymisilmiöstä. Monia näistä professori Hart pitää niin todistusvoimaisina, että hän juuri niiden perusteella on katsonut voivansa laajentaa tutkimustyötä etsiäkseen yhä uusia luotettavia ja sitovia todistusaineistoa lisääviä tapauksia. Vuoteen 1953 mennessä saatujen selostusten perusteella on professori Hart raportissaan esittänyt ne pääkohdat, jotka ESP-siirtymisilmiön selostuksessa olisi tuotava esille, jotta selostus olisi todistusvoimainen.

Tarkastelkaamme seuraavassa erästä tällaista ESP-siirtymisilmiötä, joka sisältyy professori Hartin raporttiin.

Joskus ennen vuotta 1907 eräs hyvin tunnettu New Yorkin kaupungista kotoisin oleva fyysikko, joka oli toimittaja ja kustantaja J. K. Funkin hyvä tuttava, oli jokialuksella matkustaen Floridassa Jacksonvillestä Ralatkaan. Tällöin hän sai eräänä päivänä kokea kummallisen fyysisen jäykkyys- ja psyykisen erilläänolo-kokemuksen. Aluksella ollessaan hän yöllä havaitsi, että hänen jalkansa ja jäsenensä muuttuivat kylmiksi ja tunteettomiksi. Sen jälkeen hänestä tuntui kuin hän olisi kävellyt ilmassa erittäin valtavan iloisen ja vapaan tunteen valtaamana ja älyltään selvänä. Tässä tilassa ollessaan hän tuli ajatelleeksi erästä ystäväänsä, joka oli 1 000 mailin päässä. Minuutin kuluessa hän tajusi seisovansa huoneessa, jossa kaasuliekit oli sytytetty, ystävän seistessä selkä häneen päin. Äkkiä ystävä kääntyi, näki hänet ja sanoi: "mitä ihmettä sinä teet täällä – tiedän, että sinun pitäisi olla Floridassa," ja hän alkoi tulla ilmestyjää kohti. Ilmestyjä kuuli sanat täsmällisesti, mutta ei kyennyt vastaamaan.

Tämän jälkeen hänellä oli haltioitumiskokemus elämästä ajan ja paikan tajuttomuustilassa. Hän näki kehonsa vuoteessa sellaisena kuin hän oli sen jättänyt, mutta säilyttäen toisen kehon tajunnan – kehon, jolle mikään aine ei tehnyt mitään vastustusta. Sitten hän palasi takaisin fyysiseen kehoonsa.

Seuraavana päivänä hän kirjoitti kirjeen kaukaiselle ystävälleen, jonka hän oli havainnut tällä retkellään. Postissa hänen ja ystävän kirjeet menivät ristiin. Ystävä ilmoitti, että hän oli ollut täysin tietoinen ilmestyjän läsnäolosta ja myös tehnyt sen huudahduksen, jonka ilmestyjä oli kuullut.

Haastattelin kerran erästä henkilöä, jolla oli ollut useita kymmeniä ESP-siirtymiskokemuksia. Hän kertoi ensimmäisen kokemuksensa olleen pelokkaimman, sillä hän oli vaellusretkellään tavannut hirviön, joka oli ahdistellut häntä ja hänen ESP-kehonsa pakeni nopeasti fyysisen kehon luo, mutta ei löytänytkään keinoa, miten siihen sulautuisi. Vasta monien kiertelyjen jälkeen palautuminen tapahtui ja herätessään hän tunsi pahoinvointia ja pelkäsi sen jälkeen toiseen kokemukseen pyrkimistä. Hän päätti kuitenkin yrittää ja varmuuden vuoksi hän kertoi rukoilleensa voimia ja suojelua tälle matkalleen. Seuraavana yönä hän lähtikin toiselle retkelleen, joka onnistui häiriöittä ja myös takaisin paluu oli erittäin helppo. "Oli kuin olisi käsi pistetty kintaaseen", hän kertoi kehojen yhteenliittymisestä. Sen jälkeen ei hänellä ole koskaan ollut mitään vaikeuksia ESP-vaelluksissaan.

Usein kysytään, saavatko ESP-vaeltajat rauhassa tehdä retkiään tapaamatta muita vaeltajia. Saadut selostukset osoittavat, että monet vaeltajat tapaavat toisia vaeltajia ja jopa keskustelevat heidän kanssaan niin, että he herätessään muistavat tämän keskustelun ja voivat tarkistaa sen tapaamansa henkilön muistin avulla. Niinpä eräs irlantilainen pappi kertoo suorittaneensa kerran tällaisen ESP-vaelluksen erään sairaan ihmisen vuoksi, jonka luokse hänet oli kutsuttu. Kun paikkakunnalla ei ollut lääkäriä eikä sairasta voitu lähteä kuljettamaan sairaalaan, sillä matka oli hyvin pitkä, hän suoritti yöllä ESP-vaelluksen lääkäriystävänsä luokse, joka saapui ESP-kehossa sairasta katsomaan ja antoi hoito-ohjeet, joita noudatettiin ja sairas pelastettiinkin.

Monissa ESP-siirtymisselostuksissa esiintyy kuvaus, jonka mukaan ESP-siirtyjä on vaellusretkillään tavannut vainajia. Ne ovat silloin olleet aivan samanlaisia kuin elävät ESP-vaeltajat, kuitenkin heillä ei ole ollut enää ehjänä yhdysside (fyysisen kehon ja ESP-kehon välillä oleva kiinteä, hopeanhohtoinen side) ts. "hopealanka on katkennut", kuten psalmissa sanotaan. Nämä vainajat kuitenkin olivat samannäköisiä kuin he olivat olleet maan päällä, joskaan heillä ei enää ollut mitään kärsimyksiä ja niiden aiheuttamia kehon muutoksia. Monessa tapauksessa nämä vainajat ovat keskustelleet ESP-vaeltajan kanssa ja lähettäneet terveisensä elossa oleville omaisilleen. Erikoisesti nämä tapaukset ovat antaneet aihetta tiedemiehille lähteä kehittämään työhypoteeseja kuoleman jälkeisestä olotilasta. Niinpä professori Hart em. raportissaan sanoo: "Jos elävien henkilöiden ilmentymä toimii välikappaleena, josta käsin ESP-siirtyjän varsinainen tajuinen minä tekee havaintoja ja toimii, miten käyttäytyvät sitten kuolleiden henkilöiden ilmestymät? Ovatko nekin samanlaisen havainnoitsija-toimitsija-olemuksen välikappaleita, joka olemus pitää identtisesti itseään sinä tajuisena minänä, joka ennen kuolemaa, silloin nyt jo hävinneestä fyysisestä ruumiista käsin ja myös ESP-kehosta käsin teki havaintoja ja suoritti toimintoja." Joka tapauksessa Hartin mukaan elollisten ja kuolleiden olentojen ilmestymien samankaltaisuudesta voidaan laatia seuraava yhteenveto:

Elollisten olentojen sekä tajuiset siirtymät että ilmestymät ja kuolleiden olentojen havaitsijaryhmille näkyviin tulleet ilmestymät:

1. ovat ilmestyksellisesti samanlaiset vastaten pienimpiä yksityiskohtia myöten ilmestyvien henkilöiden fyysistä kehoa;

2. ovat tilanteeseen sopivassa puvussa;

3. mukautuvat siihen aineelliseen ympäristöön, johon ne ilmestyvät (kuten kulkevat ovien kautta, istuvat nojatuoleissa, kävelevät portaissa ylös ja alas, tarkastelevat seinällä olevia tauluja jne.) noudattaen tottumuksiaan ja taipumuksiaan;

4. menevät fyysisen aineen läpi, suljettujen ja lukittujen ovien sekä kiinteän seinän läpi, eivätkä ole syleiltävissä;

5. pyrkivät ilmestymään henkilöille, joihin heillä on voimakkaat tunnesiteet, kuten rakastetulleen, puolisolleen, vanhemmilleen, lapsilleen, sydänystävilleen tai katkeralle vihamiehelleen joko ilmestyjän tai ilmestymän vastaanottajan kriisihetkellä;

6. toimivat joskus aivan tajuttomasti, melkein mekaanisesti;

7. toistavat täydellisesti kokemansa shokin tai tragedian yhä uudestaan.

Edellä selostetun kuolleen henkilön ja elävän yksilön ilmestymisen yhdenmukaisuuden valossa näyttää systemaattinen ja tarkka spontaanisten ja kokeellisten siirtymisilmiöiden tutkiminen olevan eräs lupaavimmista mahdollisuuksista päästä kuoleman jälkeisen olotilan ongelmaan.

Englantilainen filosofi C. E. M. Joad esittää kirjassaan Guide to modern Thought "sielullisesta tekijästä" seuraavaa:

"Jossakin määrin todennäköiseltä näyttävän selityksen on esittänyt professori Broad. Tarkasteltuaan erilaisia sielun ja kehon välistä suhdetta käsitteleviä teorioita Broad tulee siihen tulokseen, että eräs, jota hän nimittää ’emergentiksi materialismiksi’, on hiukan vähemmän epätodennäköinen kuin muut. Tämän käsityksen mukaan sielu on kahden muun tekijän yhtymisen emergenttitulos. Nämä tekijät ovat keho ja ’sielullinen tekijä’. Tämä viimemainittu ei ole sielu itse, vaan eräänlainen aineeton voima, eräänlainen elämänvoima ja joka aineelliseen kehoon yhtyessään muodostaa sielun. Kehon kuollessa tämä liitto hajoaa, mutta se ei merkitse, että ’sielullinen tekijä’ lakkaisi olemasta. Se pysyy elossa ainakin jonkin aikaa kehon kuoleman jälkeen ja tänä aikana se voi säilyttää kykynsä yhtyä kehoon ja näin muodostaa uuden sielun.

Ajatelkaamme nyt sitä tilaa, jossa meedio spritistisessä istunnossa on. Hän on transsissa eli hurmiossa. Tämän sanan täsmällinen merkitys on tuntematon. Nykyaikainen sielutiede on paljon tutkinut transsia, mutta siitä huolimatta on kaikkea muuta kuin selvää, miten sitä olisi selitettävä ja kelpaisiko sama selitys kaikkiin tapauksiin. Omaksukaamme kuitenkin dualistinen käsitys, jonka mukaan ihmisen persoonallisuuden muodostaa kaksi erilaista perusainetta, keho ja sitä elävöittävä sielu, ja olettakaamme hurmiotilan todella merkitsevän sitä, mitä se näyttää merkitsevän, nimittäin että meedion sielu on hetkeksi eronnut kehosta tai ei ainakaan hallitse sitä. Tässä otaksumassa ei ole mitään mahdotonta, sillä persoonallisuuden jakaantumisen tapaukset, jotka osoittavat, että samassa kehonsa voi vuorotellen asustaa kaksi eri sielua, osoittavat myös, että sielu voi väliaikaisesti poistua kehosta. Oletamme edelleen – välittämättä kaikista olettamuksistamme johtuvista seurauksista – että meedion sielu on hetkeksi poistunut kehosta tai että näiden kahden tekijän välinen yhteys ainakin on toistaiseksi katkennut. Tähän väliaikaisesti tyhjään tai isännättömään kehoon asettuu Broadin teorian mukaan vainajan eloonjäänyt ’sielullinen tekijä’, ja tästä yhtymisestä on kuten tavallisesti tuloksena sielu. Tämä sielu on uusi, sillä sen muodostavat tekijät eivät ole aikaisemmin liittyneet toisiinsa. Se ei ole meedion sielu, koska ’sielullinen tekijä’ on vainaja, eikä myöskään vainajan, koska keho kuuluu meediolle. Se on tilapäissielu, joka on olemassa ainoastaan istunnon ajan tai siihen saakka, kunnes meedio herää transsistaan ja hänen oma sielunsa palaa paikoilleen kehoon eli jatkamaan keskeytynyttä olemassaoloaan.

Tämä teoria viehättää mieltä sen vuoksi, että se kykenee selittämään monien henkien tiedotusten erikoisen arvoituksellisen laadun. Nämä viestit eivät ole omituisia niinkään siitä syystä, että ne ovat epäselviä ja hämäriä, vaan pikemminkin siksi, etteivät ne ole täysin käsittämättömiä."

Elonpyörä – 1967, n:o 1-2