T. K. Laakso

Uusi selitys ihmisen näkymättömistä olemuspuolista

Monet ihmiset, jotka ovat vain jossakin määrin perehtyneet okkultismiin ja varsinkin teosofiaa käsitteleviin julkaisuihin ja kirjoituksiin, jäävät epätietoisiksi siitä, missä määrin heidän on uskottava väitteisiin ihmisessä olevista näkymättömistä olemuspuolista, joista käytetään erilaisia nimityksiä. Kun tutustumme esim. kuuluisan teosofin Annie Besantin teokseen: "Pienet mysteerit", niin löydämme määritelmän ihmisessä olevasta tunne- eli himoruumiista ja samoin äly- eli mentaaliruumiista. Edellisen sanotaan olevan ihmisen tunne- ja himoluonnon, joiden käyttöväline tämä ruumis on. Lisäksi huomautetaan, että unessa ihminen jättää fyysisen ruumiinsa ja jatkaa tietoista toimintaansa tässä toisessa ruumiissaan siinä näkymättömässä maailmassa, joka on lähinnä näkyvää maatamme. Ja edelleen selitetään, että se on siis hänen tajuntansa käyttöväline alimmassa ylifyysisessä maailmassa, mikä myös on ensimmäinen vaihe, mihin ihminen tulee kuoltuaan. Älyruumiista taasen sanotaan tuossa kirjassa, että siinä toimii ihmisen älyluonto, mikäli se on tekemisissä konkreettisten asioiden kanssa. Se on hänen tajuntansa käyttöväline toisessa ylifyysisessä maailmassa, joka myös on toinen eli alempi taivasmaailma, johon ihminen menee kuoleman jälkeen, kun hän on vapautunut edellisessä kohdassa mainitusta maailmasta. Kaiken tämän selityksen täydennykseksi Annie Besant selittää, että kun ihminen toimii fyysisessä maailmassa, hänen käyttövälineensä on fyysinen ruumis ja hänen tajuntansa toimii siinä ja sen kautta. Kun hän siirtyy tästä maailmasta ensimmäiseen tuonpuoleiseen maailmaan unessa tai kuoltuaan, niin hänen käyttövälineensä on himoruumiissa, ja hän voi oppia käyttämään sitä tietoisesti, niin kuin hän tietoisesti käyttää fyysistä ruumistaan. Edelleen kirjassa selitetään, että ihminen käyttää nyt jo tiedottomasti tätä toista käyttövälinettään joka päivä tuntiessaan ja halutessaan jotakin, samoin joka yö unessa, ja kun hän kuolemansa jälkeen menee taivasmaailmaan, hänen käyttövälineensä siellä on älyruumis ja sitä hän nytkin käyttää joka päivä ajatellessaan, eikä aivoissa olisi yhtään ajatusta ellei niitä olisi älyruumiissa.

Kriittinen lukija kummastelee näitä selityksiä ja suhtautuu niihin suuresti epäillen. Hän joutuu myös ihmettelemään sitä, miksi vain mysteereistä puhuvat ja kirjoittavat tietoviisaat ihmiset väittävät olevansa perillä tällaisista asioista, mutta nykyinen tiede ei mainitse sanaakaan niistä, ja tieteellisessä maailmassa jopa suorastaan torjutaan tällaiset otaksumat, jos niitä vakavassa mielessä joku esittäisikin. Tähän on kuitenkin vastattava, että nykyään on jo olemassa eräitä aavistuksia myös luonnontieteiden piirissä siitä, että kaiken tämän aistimilla havaittavan maailman ja myös eri tieteiden tähän asti selvittämien ilmiöiden takana täytyy olla olemassa toinen maailma omine ilmiöineen, jotka silloin tällöin muuttuvat myös aistimilla havaittaviksi, mutta joiden alkuperää ja luonnetta ei pystytä selittämään. Vakuuttavan käsityksen tästä saa, kun joutuu vastakkain todellisen selvänäköisen henkilön kanssa.

Tämä ei nimittäin pysty selittämään ainoastaan ihmisen tunne-elämyksiä, vaan hän voi hyvinkin yksityiskohtaisesti selostaa ihmisen ajatuksen työskentelyä ja ajatustottumuksia ja selvittää samalla ihmisen luonnetta, lahjakkuutta ja kypsyneisyyttä. Tämä ilmaisee, että ihmisestä siis säteilee ulos jotakin, jota tuo toinen, selvänäköinen henkilö ei ainoastaan tajua, vaan pystyy siinä seuraamaan sekä tunne- että älyaineksien vaihtelua, keskittymistä ja muotoutumista kohta kohdalta.

Etsittäessä selitysmahdollisuuksia tällaisille ihmiselämään liittyville selittämättömille eli paranormaaleille ilmiöille, kiintyy ensiksi huomio eräissä tieteellisissä julkaisuissa viime vuosina esitettyihin toteamuksiin siitä, että kaiken solutoiminnan takana ja ehtona on tarkoin määrätty organisoiva ja näkymätön muotti, jonka sisällä muun muassa alkion kehitys tapahtuu. Ensimmäisenä tällaisen väitteen teki kuuluisa saksalainen eläintieteilijä prof. Hans Spemann, v. 1921. Myöhemmin v. 1935 esittivät Yalen yliopiston biologian tutkijat Burr ja Northrup samanlaisen väitteen. He puhuivat elämän sähködynaamisesta tekijästä, joka suojelee solun toimintaa.

Erittäin mielenkiintoisessa kirjasessaan "What is Life" uuden aaltomekaniikan perustaja ja Nobel-palkinnon saaja, saksalainen fyysikko Erwin Schrödinger on v. 1946 sovelluttanut aaltomekaniikan antamia ajatuksia selittäessään elävän orgaanisen hiukkasen stabiliteettia. Hän pitää sukusolussa olevia perinnöllisyystekijöitä, geenejä, "aperiodisina kristalleina", joilla on niin suuri muuttumattomuus, että normaaleissa olosuhteissa olevat ainehiukkaset omaavat sellaisen vain silloin, kun niistä lämpö on täydellisesti poistunut. Schrödinger otaksuu aaltosysteemin olevan ohjaamassa ja stabilisoimassa elävän organismin kehittymistä. Edelleen Schrödinger huomauttaa, että meidän on otettava nämä tekijät huomioon voidaksemme ymmärtää syvällisiä elämän aika–paikka käsityksiä, vaikkakin nuo tekijät ovat kokonaan fysiikan luomien selitysten ulkopuolella ja myös jäävät ihmisjärjelle käsittämättömiksi.

Jos siis oletamme, että solujen kehityksen ohjaajana on jokin meille tuntematon erittäin viisas, älyllinen prinsiippi, joka ilmaisuvälineenään käyttelee sähkömagneettisen aallon ja sen kenttäkoostuman muodossa olevaa energiaa, joka voi myös muuttua siihen muotoon, jota me sanomme aineeksi, eli siis hiukkasmuotoon, niin voimme hyvin oivaltaa syyn siihen, miksi elävä biologinen maailma voi olla niin rajattoman monitahoinen ja kauttaaltaan viisaasti järjestetty. Tuo kaikkea elämää ohjaava alkulähde kuuluu itse asiassa siihen maailmaan, josta tiedemiehet ovat viime aikoina ryhtyneet käyttämään nimitystä ei-fyysinen maailma. Tämän maailman ilmiöiden sanotaan olevan ajasta ja paikasta riippumattomia, ja ne esiintyvät vain sattumalta. Siksi meidän on niin vaikeata niitä ymmärtää ja myös tutkia. Tähän tulokseen on tullut parapsykologinen tieteellinen tutkimus, ja samaan tulokseen ovat tulleet myös eräät ydinfyysikot. Heidän joukossaan on monia, jotka kiihkeästi etsivät selityksiä niille kosmisessa maailmassa samoin kuin heidän omissa tutkimuslaboratorioissaan esiintyville ilmiöille, jotka eivät noudata heidän tähän asti tuntemiaan luonnonlakeja. Eräs näistä tutkijoista on englantilainen J. G. Bennett, joka v. 1951 julkaisemassaan kirjassa "The Crisis in Human Affairs" tuo esille yhdessä tutkijakumppaneidensa prof. Brownin ja tri Thringin kanssa kehittämänsä matemaattisen menetelmän, joka antaa mahdollisuuden selittää näitä merkillisiä ilmiöitä. Tämän menetelmän ydin on siinä, että matemaattiseen käsittelyyn tarvitaan vielä viides dimensio aika-paikka dimensioiden, pituuden, leveyden ja korkeuden sekä ajan lisäksi. Kun tämä viides dimensio sijoitetaan matemaattiseen kehitelmään, saadaan looginen johtopäätös syntymään. Tätä viidettä dimensiota tutkijat nimittävät "ikuisuus-dimensioksi".

Kun me siis joudumme tekemisiin paranormaalien ilmiöiden kanssa, voimme hyvin oivaltaa, että ikuisuus-dimension ja siihen pohjautuvan selitysmuodostelman avulla tulevat nuo ilmiöt meille jo ainakin osittain mahdollisiksi tulkita. Voimme ainakin luoda tälläkin alalla työhypoteeseja, jotka yleensä aina ovat olleet tieteellisen tutkimuksen lähtökohtana siihen asti selittämättömiä ilmiöitä tutkimaan ryhdyttäessä.

Onkin mielenkiintoista tutustua niihin työhypoteeseihin, joita mm. tähtitieteilijä tri Gustaf Strömberg on esittänyt kirjoissaan, kun hän on käyttänyt määritelmää ei-fyysinen maailma ja ei-fyysinen ilmiö. Hän puhuu katoamattomasta muistista, joka jää kosmokseen ja on sieltä joissakin olosuhteissa tavoitettavissa. Hänen käsityksenään on, että kun ihmisen muisti on kosmista laatua, niin myös ihmisillä on keskenään kosminen yhteenkuuluvaisuus. Tästä johtuvat monet ihmisten keskeiset paranormaalit ilmiöt, kuten telepatia, selvänäköisyys ajatusten luku, ihmeparantamiset ja -parannukset jne.

Tarkastellessamme edelleen niitä tuloksia, joihin kuuluisa stress-käsitteen luoja Montrealin yliopiston kokeellisen lääketieteen ja kirurgian tutkimuslaitoksen johtaja professori Hans Selye on tullut tutkiessaan ihmisen umpirauhastoimintoja, alamme uskoa, että ihmisruumiin ainehiukkaset, värähtelyt ja niistä lähtevä säteily ovat jo tiedemiespiireissäkin jatkuvan huomion kohteena. V. 1956 julkaisemassaan "The Stress of Life" kirjassa professori Selye esittää väitteen, että ihmisen soluissa on hyvin paljon sellaisia pieniä hiukkasia, jotka ovat hyvin herkkiä värähtelemään nimenomaan ihmisen tunne-elämysten ja mielialavaihteluiden mukaan. Kullakin tällaisella hiukkasella, jota Selye nimittää reaktoniksi, on sille kuuluva ominaisvärähtely. Selyen mukaan raskaat, masentavat mielentilat ovat omiaan synnyttämään hitaita värähtelyjä ja valoisat ja puhtaat ajatukset hyvin nopeita värähtelyjä. Näiden hitaiden värähtelyjen vaikutus soluihin on turmeleva ja nopeitten värähtelyjen vaikutus on soluja tervehdyttävä. Tästä voimme tehdä sen johtopäätöksen, että mielentilat voivat siis synnyttää ihmisessä eräänlaisia värähtelytiloja, jotka synnyttävät säteilyä, jopa niin voimakasta, että sopivalla elimistöllä varustettu henkilö, kuten alussa mainittu selvänäkijä, voi selvästi saada tajunnan värähtelytilasta ja sen säteilystä.

Nämä värähtelytilat kuuluvat elävään ruumiiseen, sillä ihmisen syntyessä tähän maailmaan joutuu hän jatkuvasti eri tahoilta saapuvien aistiärsykkeiden alaiseksi ja saa siis runsaassa määrin erilaisia aistimuksia. Toiset niistä ovat miellyttäviä, toiset epämiellyttäviä. Edelliset synnyttävät mielihyvän tunteen, jälkimmäiset pahanolon tunteen, edellisiä toivotaan lisää ja jälkimmäisistä halutaan päästä. Ulkoiset reaktiot ovat myös sen mukaiset. Lapsi kasvaa ensimmäiset elinvuotensa tällaisissa merkeissä, eikä siis ole ihme, että hänestä tulee pyyteellinen yksilö tietämättään. Tämän mukaisesti kehittyvät hänessä myös samalla kertaa ns. tunneruumiin värähtelyt, ja kun ne jatkuvat yhtä mittaa, tunneruumis sananmukaisesti koostuu vähitellen yhä tiheämmäksi ja tiheämmäksi vaikuttaen puolestaan myös fyysisen ruumiin solujen kehittymiseen. Tunneruumiista kehittyy siten eräs organisoiva tekijä siitäkin, joka on hyvin suuressa määrässä vaikuttamassa ihmisen henkiseenkin kehitykseen. Siten on selitettävissä monet tottumukset, varsinkin paheelliset, joista ihmisen on hyvin vaikea luopua.

Mitä ovat nuo värähtelyt ja tarvitaanko niihin ainehiukkasia? Uusin fysiikka ei tee eroa aineen ja energian välillä. Energiaa on kaikkialla eri muodoissa, niin siinä muodossa, jota olemme tottuneet nimittämään fyysiseksi aineeksi ja joka voi olla joko kiinteässä, nestemäisessä tai kaasumaisessa tilassa, kuin myös säteilyn muodossa. Aikaisemmin puhuttiin paljon eetteristä, jonka piti olla avaruuden täyttävä väliaine, eli se välittäjä, joka toi silmäämme auringosta ja tähtimaailmoista valonsäteet. Nykyisin on eetterikäsite jo vanhentunut ja fysiikassa pantu kokonaan pois viralta. Nyt puhutaan vain energiatiloista, joissa voi olla mukana "ainettakin" hiukkasina, mutta joissa ei välttämättä aina ole tällaisia hiukkasia, on vain sähkömagneettinen tila, joka koostuu milloin mistäkin syystä ja usein sähkömagneettisen aaltoliikkeen muodostamana. Kun ihminen käyttelee hermojaan aistiessaan aistimen alimman herkkyysrajan ylittäneitä ärsykkeitä, hänen hermoissaan kulkee sähkövirtoja, jotka synnyttävät säteilyä. Tämä säteily voi vaikuttaa solujen pieniin hiukkasiin joko suoraan tai influoinnin välityksellä. Solun hiukkaset joutuvat värähtelevään tilaan ja influoituneet solut tai niiden hiukkaset saavat samalla oman energia-annoksensa. Siten verikin joutuu tämän influoinnin alaiseksi. Kyllin herkällä kojeella on meillä mahdollisuus suorittaa paitsi veren kemiallisten reaktioiden määräämistä myös veren ns. aivotajunnan kuvan tutkimista. Jos koje on erittäin herkkä, voidaan sen avulla suorastaan analysoida ihmisen ajatustoimintaa. Eräänä tällaisena sangen alkeellisena keinona on mielisairaaloissa ja hermoparantoloissa käytetty ns. elektroenkefalogrammi-menetelmää. Sitä on meilläkin jo yli kymmenen vuoden ajan käytetty aivojen työskentelyä tutkittaessa.

Myös jokainen ajatustoiminta vaatii energiaa samalla kun ajattelu luovuttaa energiaa, samalla tavoin kuin spontaaninen aistimus. Kun ihmisen ajatustoiminta päivästä päivään tapahtuu suurin piirtein samoja latuja myöten, on siitä seurauksena melkoinen energiakeskitys ei ainoastaan kosmiselle muistialueelle, vaan myös sellaiseen energiatilaan, joka jatkuvasti seuraa ihmistä ikään kuin näkymätön pilvi. Ts. ihminen saa itselleen kosmisen vastaavaisuuskoostuman, joka ei ole "ainetta" vaan energiatiloja yhteen punoutuneina. Mitä puhtaammat, epäitsekkäämmät ja rakkautta uhkuvammat ajatukset ovat, sitä nopeammat ovat ne värähtelyt, jotka näissä energiatiloissa vallitsevat. Sitä mukaa, kun annamme itsekkyydelle yhä suuremman vallan, myös värähtelynopeus alenee. Kun vihdoin tulemme siihen tilaan, jossa ei ole hiventäkään puhtautta, hyvyyttä, uhrautuvaisuutta ja palveluhalua, vaan on paheenharjoitusta, valhetta, myrkyllisyyttä ja tahallista kiduttamis-, turmelemis- ja tappamishalua, ovat värähtelyt nopeudeltaan jo niin hitaat, että ne melkein tunnetaan sormenpäilläkin kosketeltaessa ihmisen ohimoita ja päälakea. Ne ovat siis niin alhaiset, että ne panevat jo kokonaiset soluryhmät vapisemaan. Ihmisen kasvonpiirteetkin silloin selvästi osoittavat, että inhimillisyys on hänestä kadonnut ja että hänestä on tullut eräänlainen peto. Tällainen saattaa olla ihmisen olemuksen erilaisten energiatilojen värähtelyasteikko eli ns. näkymättömien olemuspuolten energiakoostuma.

Jokainen meistä tuntee musikaalisen värähtelyasteikon. Oktaaviksi sanotaan kahden sellaisen äänen väliä, jossa ylemmän äänen värähdysluku on kaksi kertaa alemman äänen värähdysluku. Tällä alueella on 7 eri säveltä, joilla kullakin soittimissa on oma koskettimensa tai koskettamisasetelmansa. Samalla tavalla voidaan ajatella ihmisen näkymättömän olemus-puolen värähtelyasteikon jakaantuvan oktaaveihin ja ne vielä soittimen koskettimia vastaavalla tavalla osa-alueisiin. Täten on käsitettävissä muinaisessa okkultismissa annettu selitys astraaliruumiin samoin kuin mentaaliruumiin seitsemästä alatasosta. Uutta menetelmää käyttäen emme siis enää puhu näkymättömän olemuksemme tasoista emmekä ruumiista, vaan olemuksemme ylemmistä energiatiloista, jotka voidaan jakaa kolmeen ryhmään. Alimpaan ryhmään kuuluu se tila, joka on muodostunut soluja ympäröivästä elävästä organisoivasta sähkömagneettisesta kentästä. Tämä solukenttien yhteismuodostuma vastaa entistä eetteriruumista. Seuraavan ryhmän muodostavat ne energiatilat, jotka syntyvät aistimusreaktioista ja tunne-elämyksistämme. Tämä vastaa entistä astraaliruumista eli himoruumista. Kuten hyvin voimme käsittää, on tämän energiakoostuman värähtelyalue sangen laaja, joten on välttämätöntä se jakaa ainakin seitsemään alueeseen. Kolmanteen ryhmään kuuluvat ajatustyöskentelyn muodostamat energia-tilat, joista aikaisemmin käytettiin nimitystä mentaaliruumis eli ajatusruumis, joskus myös älyruumis. Tämänkin energiatilan värähtelyalue on niin laaja, että sekin on jaettava osiin sitä lähemmin tarkastettaessa.

Tätä uutta nimitysmenetelmää käyttäessämme voimme paljon paremmin kuin ennen käsittää, että meissä olevat erilaiset "verhot" eli ruumiit eivät suinkaan ole kuin sipulin kuoret sisäkkäin, vaan samoin kuin radioaaltojen sähkömagneettiset värähtelyt avaruudessa ovat täysin samanaikaisia samoissa tiloissa, samaten näidenkin energiatilojen värähtelyt ovat olemassa samanaikaisesti toinen toisensa sekä sisällä että vierekkäin ja myös ristikkäin, miten milloinkin. Mitään varsinaisia "verhoja" ei siis ole olemassa.

On vielä huomautettava, että vaikka me yrittäisimme määritellä näiden energiatilojen värähtelyjen nopeutta luvuilla, niin emme kuitenkaan pystyisi määrittelemään, mikä olisi korkein mahdollinen värähtelynopeus. Tästä syystä emme myöskään pysty selittämään, minkälainen on se energiatila, jonka me oletamme ihmismielessä korkeimmaksi ja mitä sellaisen tilan omistaminen jollekin ihmiselle merkitsisi. On kuitenkin olemassa eräitä selityksiä, joissa ainakin yritetään kuvata näitä korkeampia tiloja ja niiden merkitystä.

elonpyörä — 1961 n:o 1

T. K. Laakso

Ajatusenergia ja sen käyttö

Artikkelissa "Uusi selitys ihmisen näkymättömistä olemuspuolista" tarkasteltiin okkultisessa kirjallisuudessa tavattavien käsitteiden: eetteriruumis, astraalinen ruumis ja mentaaliruumis uusia nykyaikaisempia nimityksiä ja näiden ihmisen ei-fyysisten »ruumiiden» varsinaista olemusta. Tällöin päädyttiin siihen, että näitä ihmisen näkymättömiä olemuspuolia on pidettävän tietynlaisina energiatiloina, joissa värähtelynopeus määrää kunkin tilan ominaisuuden. Kirjoituksessa viitattiin eräisiin tiedemiehiin, jotka jo ovat lausuneet käsityksensä mm. ihmisruumiissa olevia soluja ympäröivästä energiakehästä, joka suurella huolellisuudella valvoo ja ohjaa mm. sukusolun kehittymistä. Tätä kaikessa orgaanisessa ja vieläpä epäorgaanisessakin luonnossa vaikuttavaa ns. organisoivaa tekijää voidaan pitää ihmisen fyysisen ruumiin ja ei-fyysisten »ruumiiden» eli olemuspuolien yhdistävänä siteenä. Okkultisen selityksen mukaan sen energian värähtelynopeus on hitaampi kuin muiden ihmisen ei-fyysisten olemuspuolien energian värähtelynopeus. Tätä organisoivaa tekijää sanotaankin sen vuoksi ei-fyysisen maailman ihmisen ruumista vastaavaksi alimmaksi vastaavuudeksi.

Kun nyt jatketaan edellisessä kirjoituksessa annettua selitystä, voidaan viitata uuteen tieteenhaaraan, parafysiikkaan, joka tutkii uusia menetelmiä käyttäen ihmisruumiissa olevien solujen organisoivaa tekijää eli solujen ei-fyysisen maailman alinta vastaavaisuutta. Parafysiikka nimittää solua ympäröivää energiakehää solun ei-fyysisten (pre-physical) olemuspuoleksi. Parafysiikan tutkimuslaboratorioissa on onnistuttu jopa valokuvaamaan tämä kehä vieläpä ilman tavallista kameraa. Näissä laboratorioissa on myös todettu, että ei ainoastaan orgaanisessa, vaan myös epäorgaanisessa luonnossa on tämä ei-fyysinen vastaavaisuustekijä olemassa.

Tutkimuksia suoritettaessa on käytetty ajatusenergiaa, jonka olemassaolo ja vaikutus on monella tavalla tullut todistetuksi. Nyt herää kysymys, mistä tämä ajatusenergia on lähtöisin ja mikä on sen värähtelynopeus? Tähän kysymykseen ei vielä täsmällisesti voida vastata. On vain voitu todeta, että tämä ajatusenergia ei ole varsinaista sähkömagneettista energiaa ja eikä siis sen värähtelynopeutta voida sijoittaa tähän asti tunnetulle sähkömagneettisten värähtelyjen asteikolle. Nyt voitaneen kysyä eikö tämä energiamuoto ole jokin niistä energiatiloista, joista jo edellisessä kirjoituksessa puhuttiin? Onko se ehkä astraaliseen tai mentaaliseen energiatilaan kuuluvaa?

Okkultinen selitys sanoo ilman muuta, että se on mentaalialueen energiaa, jonka värähtelynopeus on niin suuri, että tällä alueella tapahtuvat ilmiöt voivat esiintyä samanaikaisesti maapallon molemmilla puolin, koska ihmisen tajunta ei pysty erottamaan sitä äärettömän pientä aikaväliä, joka kuluu ilmiön siirtyessä paikasta toiseen. Nyt voitaneen kysyä edelleen, että onko ihmisen mentaalinen olemuspuoli siis ainetta ja värähteleekö tämä aine ihmisajatuksen määräämällä tavalla? Edelleen voidaan kysyä voiko tällainen värähtely vaikuttaa fyysisiin soluihin ja aiheuttaa niihin muutoksia? Parafysiikan laboratorioissa suoritetut tutkimukset osoittavat epäämättömästi, että ajatusenergia voi vaikuttaa soluja ympäröivään ei-fyysiseen kehään ja sitä tietä soluihin. Myös on voitu todeta päinvastoin, että soluja ympäröivä organisoiva tekijä säteilee määrätynlaatuista energiaa, joka vuorostaan synnyttää ajatusmaailmassa eli siis mentaalisessa energiatilassa oman reaktionsa, joka yksinkertaisella tavalla voidaan näyttää toteen. Tämä reaktiotila voi tietyissä tapauksissa olla niin voimakas, että se suorastaan vaikuttaa valokuvalevyyn synnyttäen siihen kuvan sairaasti elimestä tai sellaisesta sairaustilasta, joka on olemassa vain solua ympäröivässä energiatilassa, mutta ei ole vielä ennättänyt saattaa aikaan muutoksia itse solussa. Tällä tavoin on voitu osoittaa toteen mm. piilevän syövän tai piilevän tuberkuloosin olemassaolo jo paljon aikaisemmin kuin se on tullut lääketieteen käyttämillä menetelmillä havaittavaksi. Kaikki nämä ja monet muut tutkimukset osoittavat ajatusenergian vaikutuksen voivan siirtyä korkeammasta energiatilasta alempaan.

Uusin fysiikka jo puhuu universaalisesta alkuaineesta, joka on kaikkialla olemassa ja josta kaikki muut aineet ovat koostuneet. Nobel-palkinnon saanut kuuluisa atomifyysikko Werner Heisenberger esittää kirjassaan »Physics and Philosophy», että tiettyä energiatilaa voidaan pitää eräänlaisena massana, joten ainetta ja energiaa ei voida ilman muuta suoranaisesti erottaa toisistaan. Atomifyysikot jo yleisesti puhuvat siitä, että luonnossa syntyy vetyä »olemattomuudesta». Yhtenä selityksenä tälle on olemassa se otaksuma, joka väittää nebulosojen jättiläismäisissä »ydinreaktorikehissä» syntyvän sellaista energiaa, jossa energiatiloissa on erittäin suuret värähtelynopeudet ja energiamassoilla hirvittävät etenemisnopeudet. Näistä massoista syntyy todennäköisesti vetyatomeja jatkuvalta syötöllä avaruuteen. Kuten tunnettua, on vetyatomin rakenne yksinkertaisin. Positiivisella sähkövarauksella varustettua ydintä kiertää suurella nopeudella negatiivisella varauksella varustettu elektroni. Kaikissa muissa alkuaineissa on ytimen sähkövaraus suurempi ja elektronien luku myöskin vastaavasti suurempi. Voidaan siis hyvin ajatella, että muut alkuaineet ovat vetyatomin kerrannaisia.

Edellisestä selityksenä käy ilmi, että yksinkertaisimman aineatomin alkuperäinen olotila on siis puhdas energiamuoto. On vielä selvittämättä minkä luontoinen tämä energiatila on. Ehkäpä se vastaa eräältä osaltaan okkultismin mainitsemaa astraalista energiatilaa ja toiselta osaltaan mentaalista energiatilaa. Jos näin on, on helposti käsitettävää, että on olemassa vieläkin korkeampia energiatiloja. Tästä voisimme tehdä sen johtopäätöksen, että koko luomakunta siinä muodossa, missä aistimme sen havaitsevat, onkin siis vain seuraamusta korkeammista energiatiloista, jotka hierarkisessa järjestelmässä ohjaavat aina alempia energiatiloja päätyen lopuksi sähkövarauksista koostuneisiin atomeihin ja niiden tiivistymiin, aineellisiin muotoihin. Me olemme tottuneet puhumaan aineesta ikään kuin se olisi kaiken olemuksen a ja o. Siten meidän on hyvin vaikea käsittää, että tällä aineella on olemassa sen varsinainen primäärinen olotila, joka on kaikkea muuta kuin se aine, jota me hengitämme tai jota me käsin koskettelemme.

Kun nyt laboratoriotutkimukset ovat osoittaneet, että ajatusenergia voi vaikuttaa tähän meidän tuntemaamme aineeseen jopa niin, että yksistään ajatusenergiaa käyttämällä voidaan mieleen johdettu kuva esim. jostakin esineestä, ihmisestä tai kasvista siirtää valokuvalevylle ilman kameraa, oivalletaan, että näkymättömissä maailmoissa on ääretön määrä luovia ajatuksia, jotka ovat saaneet syntymään kaiken sen kosmisen avaruuden, jota me tähtitorneissa tähyilemme ja myöskin sen aineellisen maailman, jota me tieteellisissä laboratorioissa monin tavoin tutkimme. Alamme käsittää mitä jo muinainen 6000 vuotta sitten esitetty okkultinen oppi tarkoitti, kun se sanoi, että ajatus on energiaa, joka muovaa ainetta, ja että ensin oli sana ja sana muuttui lihaksi. Näin käy meille selväksi, että koko kosmisen universumin täyttävät energiatilat ovat suuren Absoluutin, Luojan, rakennusaineita. Luojan ajatus muovaa niitä ja kaikki olennot, sekä näkymättömät että näkyväiset, ovat niistä muodostetut. Tapahtuipa universumissa mitä tahansa, missä tahansa, kaikki on Luojan tajunnassa. Tämä oli jo muinaisen okkultismin vakaa käsitys.

Kun ihmisellä on käytettävissään äly ja ajatus, hänkin voi siis olla »luoja», vaikkakin paljon vähäisemmässä merkityksessä. Hänen on vain opittava käyttämään niitä ajatusenergian tiloja, jotka avaavat hänelle yhä laajempia avaruuksia. On itsestään selvää, että ei kuka tahansa ihminen pysty tähän. Parafysiikan tutkimuslaboratorioissa on myös tämä todettu. Laboratorioissa on kehitetty uusia kojeita, joiden käyttäjältä vaaditaan määrätynlaista kehitystilaa. Jos kojeen käyttäjä on puhdasajatuksinen, palveluhaluinen ja kiintynyt kaikkeen kauniiseen ja puhtaaseen ja jos hän lisäksi omaa taiteellisia taipumuksia, niin hän on erinomainen ajatusenergian käyttäjä kokeita suorittaessaan. Sen sijaan henkilö, jota hallitsevat vain pyyteelliset ajatukset ja jonka päämääränä on vain tuhon aikaansaaminen, mammonan kokoaminen keinolla millä tahansa, vihan ja eripuraisuuden lietsominen jne, ei voi kojeita käytellä eikä saada niillä mitään tuloksia.

Kaikkea tätä miettiessämme tulee mieleen okkultinen selitys, jonka mukaan vain sellainen henkilö, joka on uhrannut elämänsä rakkauden töihin ja epäitsekkääseen toimintaan, on kerännyt itselleen mentaaliseen olemuspuoleensa niitä aarteita, eli energiavarastoja, jotka takaavat hänelle paikan taivaassa. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että nämä energia-varastot tekevät uhrautuvalle henkilölle mahdollisuuden suunnata ajatuksensa avulla esim. siunauksen muodossa energiasuihkun alemmalle energiatasolle, siis astraalitasolle, ja siitä edelleen fyysisen vastaavaisuuden eli organisoivan tekijän energiatasolle ja siitä vielä edelleen fyysiselle tasolle. Tällä tavoin tämä henkilö voi suorittaa mm. kaukoparannusta, sillä mentaalialueen energia on sen luontoista, että sen siirrossa etäisyydet eivät merkitse mitään. Siunaava rukous on eräs tällainen energiasuihku, jota siis olisi ahkerasti käytettävä, mutta oikealla tavalla.

elonpyörä — 1961 n:o 2