T. K. Laakso

Parafysiikka parapsykologian tutkimustyötä auttamassa

Monilla tämän tekstin lukijoilla ja ehkä myös heidän tuttavillaan on ollut joskus mielenkiintoinen kokemus, joka on pannut heidät ajattelemaan kuoleman läheisyyttä ja kuoleman jälkeisen olotilan mahdollisuutta. Ilmiön kokija on "herännyt" siihen, että hän on ikään kuin halvaantuneessa tilassa noin puoli metriä sängyssä lepäävän fyysisen kehonsa yläpuolella, mutta tajuissaan. Ensimmäisenä on herääjällä ajatuksena: "Olenko minä nyt kuollut ja tällaistako on kuoleman jälkeinen tila?"

Lyhyen kauhutajunnan jälkeen ilmiön kokija kuitenkin havaitsee, että hänellä on uusi utumainen keho, täysin fyysisen kehon kaltainen ja että hän tässä kehonsa voi jo hiukan liikehtiäkin. Lisäksi hän havaitsee uuden kehonsa olevan sidottuna fyysiseen kehoon hämähäkin seittiä muistuttavan ja hopealle hohtavan ohuen langan avulla, joka lähtee fyysisen kehon pään otsasta silmien välistä ja on kiinni utukehon takaraivossa niskakuopan yläpuolella. Tämä toteamus antaa herääjälle uutta rohkeutta ja hän alkaa tunnustella liikkumismahdollisuuksiaan. Samassa hän huomaakin jo olevansa seisomassa lattialla vuoteen jalkopäässä ja hieman ponnistaen hän kevyesti liitelee ylös kattoon ja jopa sen läpi ulkoilmaan. Tämä liikkuminen on hänen mielestään helpompaa kuin lentäminen, sillä tarvitaan vain ajatus, niin liukuminen tapahtuu heti sen suuntaan.

Tämän todettuaan herääjä muistaa läheisen ystävänsä ja päättää käydä häntä katsomassa. Ennen kuin ajatus on loppuun ajateltu, on hän jo ystävänsä luona. Hän tarkkailee ystävänsä nukkuma-asentoa, hänen makuuhuoneessa sisustusta ja sen yksityiskohtia, panee merkille ikkunalla olevat kukat ja pöydällä olevat kirjat. Jostakin kuuluu melua ja tämä keskeyttää tarkkailemisen. Samassa hopeaside kiristyy ja utukehossa vaeltava tarkkailija tulee äkkiä tempaistuksi takaisin fyysisen kehonsa luo, sen sisään ja vasta nyt tapahtuu todellinen herääminen. Äkillinen palaaminen aiheuttaa voimakkaan päänsäryn, mutta se haihtuu vähitellen ja samalla palaa muistikin. Äskeiset kokemukset palautuvat tajuntaan ja ällistynyt herääjä on ymmällä, mitä hänelle todella on tapahtunut? Pukeuduttuaan hän kirjoittaa ystävälleen kirjeen selostaen yöllistä käyntiään tämän luona ja monia havaitsemiaan yksityiskohtia. Seuraavana päivänä hän yllätyksekseen saa ystävältään kirjeen, jossa tämä puolestaan selittää, miten hän tuona yönä oli unissaan nähnyt ystävänsä seisovan hetken hänen vuoteessa vieressä huoneen sisustusta tarkastelemassa. Molemmat kirjeet olivat siten menneet ristiin ja molemmin puolin oli tapaus tullut vahvistetuksi.

Tämä on vain yksi kuvaus lukuisista samantapaisista vaelluksista ja kokemuksista, joita monet ihmiset ovat selostaneet tämän kirjoittajalle. Tällaista ilmiötä nimitetään bilokaatio- eli minänpoistumisilmiöksi. Eräät henkilöt ovat kokeneet tämän ilmiön useita kertoja. Heidän joukossaan on niitäkin, jotka voivat edeltäpäin suoritetun valmistelun jälkeen "poistua kehostaan", milloin vain haluavat. Ilmiö on herättänyt myöskin tutkijoiden huomiota ja oli myös syksyllä v. 1953 Utrechtissa kansainvälisessä parapsykologien kongressissa pohdittavana. USA:ssa olevan Duken yliopiston psykologian professori Hornell Hart esitti siellä oman mielenkiintoisen raporttinsa, jonka hän oli laatinut yliopistonsa parapsykologisen laitoksen toimesta suoritetuista tutkimuksista. Siitä kävi pätevästi ilmi, että monet tutkitut henkilöt olivat kokeneet tämän ilmiön ja että ilmiö ei suinkaan ollut luonteeltaan mikään sairaalloinen ja sairaalle ihmiselle kuuluva, vaan että ilmiön kokijat olivat terveitä yksilöitä.

Tähän ilmiöön liittyy eräitä merkillisiä piirteitä kuten edellisestä kuvauksestakin jo kävi selville. Ensinnäkin ihminen toteaa itsellään olevan uuden utumaisen kehon, joka voi liukua kiinteiden esineiden, kuten seinien, kattojen, autojen ja muiden kulkuneuvojen läpi niiden tekemättä liukumiselle mitään estettä, toiseksi utukehon mukana seuraavat aistit, kuten näkö ja kuulo, kolmanneksi ihminen muistaa näkemänsä ja kuulemansa sekä koko vaelluksensa yksityiskohdat päästyään heräämään luonnollisella tavalla ja neljänneksi vaeltavan ja fyysisen kehon välillä säilyi kiinteä yhteys eräänlaisen hopealle hohtavan ja lankamaisen siteen muodossa.

Henkilö, joka voi tietoisesti valmistautua tällaiselle vaellukselle ja voi asettaa vaellukselleen jonkin päämäärän, voi tällä tavalla käydä tarkastelemassa mitä tilannetta tahansa maapallolla. Tämä kyky kuului aikoinaan eräille mystikoille ja kuuluu vieläkin henkisen kehityksen huipuilla oleville tietäjille, jotka eivät ole tavallisten ihmisten saavutettavissa.

Tämä ilmiö osoittaa, että ihmisessä on fyysisen olemuksen lisäksi muutakin kuin vain se materia, jonka biologia ja nykyinen fysiikka tuntevat. Tähän samaan tulokseen on tultu parapsykologiassa monia muita paranormaaleja ilmiöitä tutkittaessa. Erittäin selvästi tämä päätelmä tulee esille myös psykoskooppisia ilmiöitä seurattaessa.

Psykoskopisti on henkilö, joka saa käteensä valokuvan ja voi tämän valokuvan perusteella tarkalleen selostaa valokuvassa olevien ihmisten luonteenominaisuuksia ja jopa sairauttakin. Monessa tapauksessa psykoskopistin sisäinen näkökyky ulottuu paljon kauemmaksikin. Hän pystyy mm. selittämään henkilön kotioloja ja henkilön menneisyyttä ja joskus myös henkilölle sattuvia tapauksia tulevaisuudessakin. Tämän kirjoittaja on voinut kaiken tämän todeta ollessaan v. 1955 kuuluisan hollantilaisen tullivirkailija John Mulderin tulkkina hänen antaessaan Suomessa yleisöjoukon edessä näytteitä psykoskopiakyvyistään. Herra Mulder sai kosketuksen ihmisiin ja tapauksiin myös esineen avulla, jota hän piteli ensiksi kädessään ja asetti sen jälkeen otsalleen. Hieman keskityttyään antoi hän tapauksista tarkan kuvauksen, joka myöhemmin tarkistettaessa todettiin pitävän vähäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta tarkalleen paikkansa. Samanlaisia näytteitä antoi vv. 1929-32 Suomessa käynyt englantilainen J. Peaters psykoskopiakyvyistään. Tämän kirjoittaja oli silloin melkein kaikissa Peatersin tilaisuuksissa läsnä ja pani merkille sen suuren täsmällisyyden, millä hän kuvasi sitä henkilöä, joka kulloinkin oli kantanut esinettä, jonka perusteella hän kuvauksensa antoi.

Myös Helsingissä on henkilö, joka pystyy sisäisen katseensa avulla saamaan selville ihmisestä paljon sellaista, joka muilta ihmisiltä jää näkemättä. Tämä henkilö on verhoilumestari John Sundström, joka ei suinkaan harjoita tätä katselemista minään rahaa kerjäävänä povarina, vaan reiluna amatöörinä, siis maksutta. Hänen monet leppoisan huumorin säestämät kuvauksensa ovat yhä vielä talletettuina tämän kirjoittajan ääninauhoilla, kun J. S. vv. 1956-57 suostui pienissä tutkimusryhmissä antamaan näytteitä kyvyistään. Tarkasteltava henkilö asetettiin silloin seisomaan vaalean seinän viereen ja J. S. istumaan n. 3 metrin päähän hänestä. Vähän aikaa henkilöä tarkkailtuaan alkoi J. S. sanella lausuntoaan. Tässä selvisivät henkilön luonteen piirteet, kuten itsekkyys tai uhrautuvaisuus, salaamisen halu tai avomielisyys jne., samoin taiteelliset taipumukset kuten kiintymys musiikkiin, maalaustaiteeseen tai runoilemiseen jne. J. S. pystyi myös selvittämään henkilöllä olleet loukkaantumiset milloin missäkin osassa kehoa ja myös kirurgin tekemät leikkaushaavit saivat tarkan paikan määräyksensä, vaikka ne olivat vaatteiden peittämät. Kun asianomaiselta henkilöltä "diagnoosin" jälkeen tiedusteltiin, missä määrin se hänen mielestään piti paikkansa, oli vastaus useimmissa tapauksissa erittäin positiivinen. Tulokseksi tulikin, että kaikissa näissä tutkimuksissa keskimääräinen tarkkuusprosentti oli yli 70. Verhoilijamestari J. S:llä epäilemättä on siis eräänlaiset selvänäkijän lahjat.

Kaikki edellä selostetut tapaukset osoittavat, että tutkimusaineistoa on riittävästi, kun vain olisi tutkijoita ja varoja. Tieteellistä tutkimustyötä kuitenkin jarruttavat monet ihmisten harhakäsitykset, jotka ovat usein piintyneet niihinkin piireihin, joiden olisi suoritettava paranormaalien ilmiöiden tutkimustyötä täysin objektiivisesti. Niinpä spiritistinen ajattelu on monesti tuotu eräänlaisena itsestään selvänä asiana näihin piireihin ja siten on aiheutettu kaikenlaista sekasotkua ja häiriötä todelliselle tutkimustyölle. Tutkimustyötä on vaikeuttanut myöskin sopivien menetelmien ja välineiden puute. Tutkittavat ilmiöthän ovat sellaisia, että niihin eivät kelpaa nykyisen fysiikan luomat parhaatkaan tutkimusvälineet. Näitä käyttämällä ei voida ylittää nykyisen fysiikan määrittelemää luonnontieteen ulointa rajaa, sillä ne eivät kelpaa rajan toisella puolella olevien energiatilojen tutkimiseen.

Syvennyttäessä kaikkeen siihen tutkimusaineistoon, jota on kerätty yksistään edellä mainituista minänpoistumis-, psykoskopia- ja selvänäköilmiöistä, voidaan kiistattomasti päätellä, että näiden ilmiöiden selittämiseksi tarvitsemme paljon sellaista tietoa, jota luonnontieteet eivät voi meille tällä hetkellä antaa. Yksistään minänpoistumisilmiö on siinä suhteessa hyvin erikoinen, että se osoittaa ihmisen tajuntakoneiston toimivan fyysisestä kehosta ja etäisyyksistä riippumatta. Psykoskopiailmiö osoittaa, että tapahtumasarjat voidaan perästäkin päin saada tajuttaviksi, kun välittäjänä on sopiva valokuva tai esine ja tarkkailijana henkilö, joka omaa tietyt kyvyt. Edellä selostettu selvänäköilmiö taasen kaikessa vaatimattomuudessaan ilmaisee, että ihmisestä säteilee jotakin, jonka selvänäkökykyisen henkilön laajentunut näkö havaitsee ja jonka perusteella näkijä voi tehdä täsmällisiä johtopäätöksiä ihmisen fyysisestä rakenteesta ja mielen olemuksesta.

On kiistämättömästi selvää, että ilman erityislaatuisen energian olemassa oloa ei mikään näistä ilmiöistä voisi syntyä. Ilmiöiden tutkimiseksi on siis kehitettävä keinot, joiden avulla päästään käsiksi näihin energiatiloihin. On hyvin käsitettävää, että tällaisten keinojen luominen ei käy käden käänteessä ja jos joitakin menetelmiä onkin käytettävissä, ei ole ensinkään sanottu, että ne antaisivat mahdollisuuden kaikkien näiden energiatilojen tutkimiseen ja niiden alueella syntyvien ilmiöiden selvittämiseen. Tällä alueella tehtävällä tutkimuksella tulee varmasti olemaan enemmän vaikeuksia kuin sillä alueella, jota nykyinen fysiikka tutkii. Tällä uudella alueella on olemassa myös paljon suuremmat erehtymisen mahdollisuudet, sillä se alue on niin toisenlaatuinen kuin alue, mihin me ihmiset olemme tottuneet. Sen vuoksi on erittäin tärkeätä, että tämän uuden alueen jokainen tutkija karttaa kaikkea herkkäuskoisuutta ja noudattaa äärimmäistä varovaisuutta johtopäätöksiä tehdessään. Juuri tästä syystä tähän tutkimustyöhön eivät sovellu henkilöt, joita kannustaa sensaationhalu, fanaattisuus ja häikäilemättömyys. Tämän kaiken ovat jo osoittaneet ne vähäiset tutkimukset, joita uudella alueella eli niin kuin sitä nimitetään, ei-fysikaalisella alueella, tähän mennessä on jo suoritettu.

Moni lukijoista varmaankin on kuullut puhuttavan ajatusenergiasta ja yhdistänyt sen usein telepatiailmiöihin. Oikeaoppiset tiedemiehet kuitenkin kohauttavat olkapäitään ajatusenergian olemassaololle ja väitteelle, jonka mukaan ajatuksen avulla voitaisiin vaikuttaa joidenkin ilmiöiden aikaansaamiseen. Jos kuitenkin jälleen syvennymme edellä mainittuihin paranormaaleihin ilmiöihin, niin voimme todeta, että kaikissa niissä on ajatuskeskittymällä oma osuutensa. Minänpoistuja voi ajatuksensa avulla valita paikan, johon hän menee tarkkailua suorittamaan. Psykoskopisti keskittää ajatuksensa valokuvaan tai esineeseen ja saa siten eteensä ikään kuin filminä tapahtumasarjan. Samoin selvänäkijä tarvitsee hiljaisen keskittymisen ennen kuin hänen näkökykynsä alkaa toimia. Ajatus-energia muodostaa näissä tapauksissa eräänlaisen sillan tarkkailukohteen ja tarkkailijan välille. Psykoskopiatapauksessa tässä sillassa on välitysasema, valokuva tai esine, joka puolestaan ohjaa sillan niihin tapahtumasarjoihin, joita tarkkailu koskee. Tarkkailijasta itsestään riippuu, millä täsmällisyydellä näistä kohteista saapuvat säteilyt ja tiedot muuttuvat selväksi tajunnaksi. Tämä merkitsee sitä, että tarkkailijalta vaaditaan määrättyjä psykofyysisiä ominaisuuksia. Ajatusenergian avulla luotu silta on näissä ilmiöissä muodostunut sellaiseksi värähtelykanavaksi, jota myöten tarkkailtavasta kohteesta lähtevät energiavärähtelyt pääsevät vaikuttamaan tarkkailijan tajuntakeskuksiin. Näissä keskuksissa tavallaan yhtyvät kohteesta tuleva värähtely ja tarkkailijan itsensä kehittämä ajatusenergian värähtely, syntyy inteferenssi, eli kahden värähtelyn yhtyminen ja siitä kolmas, paljon hitaampi värähtely, joka nyt puolestaan vaikuttaa psykofyysistä tietä tajuntakoneistoon. Tämä kaikki osoittaa, että näissä tutkimustehtävissä on siis ajatusenergialla ja tutkijan psykofyysisellä kyvyllä ratkaiseva osuus. Nämä ovatkin olleet ne perusteet, joihin on nojauduttu niitä menetelmiä ja teknillisiä laitteita kehitettäessä, joiden avulla voidaan tunkeutua uudelle ei-fysikaaliselle energia-alueelle. Täten on luotu uusi fysiikan haara, parafysiikka, joka jo on pystynyt kehittämään hyvin käyttökelpoisia kojeita ei-fysikaalisen alueen ilmiöiden tutkimusta varten.

Toistaiseksi parafysiikan kehittämiä teknillisiä laitteita on käytetty biologisiin tutkimuksiin kuten kasvimaailman, eläinmaailman ja osittain myöskin ihmisten solujen ja solutoimintojen tutkimiseen. Tällöin on erityisesti luotu kojesarja, jonka avulla voidaan sopivaa välitysesinettä käyttäen päästä selville ihmisen sairauksista ja sairauden syistä. Välittäjänä tällöin käytetään imupaperille kuivattua veripisaraa, ihmisen päästä otettua hiusta tai korvavahaa, joka sijoitetaan diagnoosikojeessa olevaan rasiaan. Kojeessa olevia viritysnuppeja käyttäen voidaan ajatusenergiakeskityksen avulla saada esim. veri-pisaran välityksellä yhteys ao. henkilöön, olipa hän missä tahansa maapalolla. Tässä tapauksessa veripisara toimii aivan samalla tavalla välittäjänä kuin valokuva tai esine psykoskopistin kädessä. Tällä kertaa ei kuitenkaan tutkijalta vaadita psykoskopistin kykyjä, vaan ne korvataan edeltä päin valmiiksi laadituilla taulukoilla, joissa on jokaiselle ihmiskehon osalle ja sairaudelle kuuluva numerosarja. Kun virityskojeen nupit kukin vuorollaan kierretään numerosarjan luvulle, saadaan yhteys aikaan virittäjän ja tarkkailukohteena olevan henkilön välille. Virityksen ja yhteyden syntymisen ilmaisee kojeeseen kuuluva laite, esim. sormin siveltävissä oleva kumityyny, antamalla selvän äänen, risahduksen, merkiksi siitä, että viimeiseksi viritetty viritysnuppi on jätettävä sille paikalle, jossa se äänen kuluessa oli. Kun lopullinen viritys ja yhteys näin on saatu, voidaan koje yhdistää erikoisrakenteiseen kameraan, johon on sijoitettu mustan paperin sisälle valokuvalevy. Kun tämän jälkeen vielä viritetään kamerassa itsessään olevat virittimet paikalleen, voidaan ajatuskeskityksen avulla saada tarkkailukohteesta kotoisin oleva energia siirtymään valokuva-levylle, johon se jättää selvän kuvan, mikä tulee esille kun levy kehitetään. Näin voidaan valokuvata mikä tahansa ihmisen kehonsa oleva osa vain veripisaraa apuna käyttäen, olipa ihminen missä tahansa muulla paikkakunnalla. Saatu kuva ei kuitenkaan vastaa sitä kuvaa, joka saataisiin, jos tämä valokuvattava kohde voitaisiin asettaa tavallisen kameran eteen, sillä nyt ei ole kysymys valon heijastumisesta valokuvattavasta esineestä, vaan nyt muodostaa kuvan se energiatila, joka tulee kaikista valokuvattavan kohteen soluja ympäröivistä energiakentistä. Tätä soluja ympäröivää ja myöskin solun sisällä vaikuttavaa solukenttää nimitetään parafysiikassa solun organisoivaksi tekijäksi eli solun muotiksi. Tämä kenttä on ollut olemassa jo ennen kuin solu on muodostunut fysikaalisilla välineillä havaittavaksi kohteeksi.

Edellä esitetystä todetaan, että parafysiikka jo tähän mennessä todellakin kiistattomasti on todistanut sen tosiseikan. että ihmiselämä on joka solultaan niin ainutlaatuista, että olipa ihminen missä tahansa maapallolla, niin hänen kehonsa mikä osa tahansa on saavutettavissa, kun vain osataan käyttää hyväksi niitä energiatiloja, jotka huolehtivat solun tai solujen elämästä. On itsestään selvää, että tällaisissa tapauksissa itse solussa ei suinkaan ole kysymys jostakin sentapaisesta säteilystä, joka esimerkiksi lähtee radioaseman antennista, vaan yhdyssilta ja viritys saadaan aikaan kokonaan toisella tavalla. Nyt on puhuttava energiakosketuksesta, joka tapahtuu samanaikaisesti kun ajatuskeskittymä on voimassa ja tälle kosketukselle on ominaista se, että se syntyy välittömästi samalla kertaa kun ajatuskeskittymä aloitetaan ja päättyy myös välittömästi samalla kertaa, kun se lopetetaan. Esifysikaalisessa maailmassa vallitsevat siis aivan toisenlaatuiset lait kuin fysikaalisessa maailmassa.

Näistä ilmiöistä ja niiden tutkimiseen käytetyistä menetelmistä ja laitteista tehdään tarkemmin selkoa seuraavassa kirjoituksessa.

elonpyörä 1963 — n:o 1

 Tulostettava pdf-versio