Uusi ruokajärjestelmä

I

Yleisesti levinnyt sairaus ja kurjuus osoittaa, ettei nykyaikainen ravintojärjestelmä ole luonnon lakien mukainen. Mutta henkinen kehitys vaatii terveen ja puhtaan ruumiin. Yhtä vähän kuin saamme hengen syrjäyttää, yhtä vähän saamme halveksia ruumiimme lakeja. Ne, jotka saarnaavat puhtaista ajatuksista, mutta täyttävät ruumiinsa kaikella lialla, osoittavat siinä ulkokultaisuutta.

Vanha zoroasterilainen Mazdaznan ravintojärjestelmä on täydellinen ja varma tiede, joka perustuu tuhansien vuosien käytännölliseen kokemukseen. Sitä vastoin nykyiset oppikirjat näistä asioista sisältävät enimmäkseen kokeiluja ja teorioita. Kun meidän päivinämme on niin paljon erilaisia terveysjärjestelmiä ja parannustapoja, pitää meidän käsittää, ettei totuus koskaan löydy äärimmäisyyksissä vaan aina "kultaisella keskitiellä". Kokeilijat siirtyvätkin yhdestä metodista toiseen ja noudattavat siten vaistomaisesti luonnonlakia, joka sanoo, että vaihtelu, monipuolisuus ja sopusointu on elämän oikea olomuoto. Jokainen erityinen yksipuolinen menetelmä vie orjamaisuuteen ja riistää elämältä sen ilon ja vapauden.

Siksi on myös vahingollista syödä määrä-ajoin. Pitää syödä vain silloin, kun on nälkä. Nälkä on luonnon ääni, mutta se ei ole samaa kuin ruokahalu. Ruokahalu on aistimien kiihotusta. Säännönmukainen syöminen tekee meidät ruuan orjiksi eikä sen herroiksi. Me tulemme syöneiksi liian paljon ja liian usein. Kaikki, mikä ei ole syöty nautinnolla ja sydämen puhtaalla kiitollisuudella, muuttuu myrkyksi. Säännöllinen syönti on myös tappanut terveen makuaistin. Ei enää ensinkään tunneta maun vaistoa vaan syödään mitä tahansa. Ja jollei määrätyllä ajalla ole ruoka valmis tai kahvi kaadettu, niin koko hermosto joutuu epäkuntoon. Tavanmukaisuus tuudittaa ihmisen orjuuteen. Konemaisuus on tullut nykyisen yhteiskunnan pääpiirteiksi. Nuoruus ja vapaus ja ihanteellisuus on poissa.

Myös ruokalajeissa on oleva vaihtelua. Mutta tämä vaihtelu ei saa olla mielivaltainen vaan sen tulee riippua kunkin ihmisen luonteenlaadusta, yksilöllisistä taipumuksista ja erittäinkin vuodenajoista yleensä niin että tottelemme, mitä luonto puhuu sekä sisällämme että ulkopuolellamme. Terveys ja onni merkitsee sopusointuista suhdetta äärettömään. Se, jonka vatsa on alituisessa käymistilassa, kärsii epäsoinnusta. Se, joka ei ole oppinut tuntemaan ja käyttämään omaa oikeata hengitystään, ei vielä aavista, mitä on sopusointu Äärettömän kanssa. Kuinka se, joka syö luontokappaleita – veljiään – uskaltaa puhua luonnon sopusoinnun noudattamisesta? Ja se, joka ei tee mitään todellista, luovaa työtä, ei ole yhteydessä äärettömän Luojan kanssa.

Luonnossa on erityisiä rakentamisen ja erityisiä puhdistuksen aikoja. Talvikaudet (marraskuu–helmikuu) ovat luonnostaan kokoamista ja rakennusta varten, samoin kevätaika pääsiäisen jälkeen kesäkuun loppuun asti. Puhdistuksen ja erottamisen aikoja ovat taas keskikesä ja aika helmikuun loppupuolelta pääsiäiseen asti.

Myös kullakin päivällä on erityiset rakennusaikansa, nimittäin illalla työn jälkeen ja toinen noin keskipäivällä. Aamupäivä taas kello 10:een asti on oleva puhdistuksen aika ja myös iltapäivä. Jos tätä noudatetaan, ei vieraita, haitallisia aineksia kasaannu ruumiiseen. Siis kello kymmenen ja kahden välillä on syötävä, ja taas illalla työn jälkeen. Ennen kello kymmentä aamulla ei mitään eikä taas iltapäivällä ennen kello kuutta. Puhdistus-ajalla voi kuitenkin syödä hedelmiä jossakin määrin, koska ne eivät estä – vaan päinvastoin edistävät – ruumiin puhdistamista ja erittämistä. Ruumiillinen työ on paras puhdistuksen toimittaja. Jos mahdollista, olisi tehtävä ruumiillista työtä aamupäivällä ja henkistä työtä – jos sitä on – iltapäivällä. Aamupaasto kohottaa työkykyä, iloa ja nuoruutta erinomaisesti.

Sama vaihtelu rakennuksen ja puhdistuksen välillä vallitsee myös, niin kuin sanottu, eri vuodenajoissa. Marras-, joulu- ja tammikuussa sekä suurimmassa osassa helmikuuta on kokoamisen ja rakentamisen aika, joka on korkeimmillaan talvipäivänseisauksessa – jouluna. Se on ikään kuin päätöstä, keskitystä ja voimien kokoamista tulevan vuoden työtä varten. Sen tähden nämä ajat ovat ammoisista ajoista alkaen olleet juhlimisen aikoja. Taas helmikuun lopusta huhtikuun alkupuoleen asti on puhdistusaika, ja se on tuhansia vuosia sitten ollut paaston aika, jolloin vältetään kaikkea voimakasta ravintoa.

Iltapäivää vastaa taas keskikesä, jolloin tosin ei ole määrätty ehdotonta paastoamista, mutta jolloin yleensä on vältettävä voimakkaita ravintoaineita ja tyydyttävä marjoihin, hedelmiin ja keveihin vihanneksiin. Jollemme olisi niin lyhytnäköisiä käsittäisimme, että ääretön viisaus ja ehdoton järjestys on koko luonnon perustuksena. Me koettaisimme silloin lukea luonnon suurta kirjaa ja eläisimme terveinä ja onnellisina. Se, joka noudattaa koko vuoden samaa ruokajärjestystä, vanhenee nopeasti.

Kesällä luonto tarjoaa marjoja, vihanneksia ja myöhemmin hedelmiä, syksyllä ja talvella ovat vilja, pähkinät, maito ja säilytetyt vihannekset pääruokana. Maalis- ja huhtikuussa taas ovat luonnon tuotteet menettäneet makunsa ja luonto neuvoo meitä noudattamaan ankarinta kohtuutta. Sen jälkeen tulee taas keväällä munien, maidon ja vihannesten aika.

Itsensä tunteminen, henkinen ja ruumiillinen, on kaiken kehityksen ja tiedon ensimmäinen ehto. Meidän täytyy ensiksikin päästä siitä yleisestä harhaluulosta, että syömisen tarkoitus on luoda uusia soluja ruumiiseen. Soluja ei synny uusia ainakaan jalommissa ja tärkeämmissä elimissä. Jos olisi mahdollista syömisellä luoda uusia soluja, niin meidän vähitellen pitäisi kasvaa niin suuriksi kuin elefantit, ja silloin olisi myös totta, että mitä enemmän syömme, sitä parempi! Jokainen vähänkin ajatteleva huomaa tämän vääräksi. Kasvaminen ei ole solujen lisääntymistä vaan niiden laajentumista.

Mikä sitten on syömisen tarkoitus? Osaksi antaa lämpöä ja toimintavoimaa, osaksi eristää käytettyjä aineita. Jos siis syömme enemmän kuin on tarpeen ruumiin säännöllisen lämmön ylläpitämiseksi synnytämme ruumiiseen sairaalloisen kuumetilan, joka kuluttaa elämänvoimia. Mutta kylmät ja kosteat jalat ja kädet eivät osoita, että ruumiissa olisi liian vähän lämpöä vaan että se epätasaisesti kiertelee ruumiissa. Jos ruumiinlämpöä tarkkaamme, huomaamme, että miltei kolmasosa tavallisesta ravintomäärästä riittää ja antaa vielä enemmän työkykyä kuin suurempi määrä. Kuitenkin määrä riippuu kustakin yksilöstä.

Lapsi kasvaessaan tarvitsee voimakkaampaa ravintoa, koska sen solut vielä laajentuvat ja vahvistuvat. Jos nuorukainen päästyään ruumiilliseen kypsyyteen vielä jatkaa saman ravinnon nauttimista kuin lapsena, laskee hän sillä perustuksen sanomattomalle kurjuudelle. Ensinnäkin seuraa siitä sukupuolielimien kiihotus, levottomuus ja ärtyisyys. Lapsen ihanteellisuus muuttuu materialismiksi. Tähän yleiseen asiain kulkuun mukaudutaan orjallisesti, vaikka pitäisi tietää, ettei lapsen iloisuus tule lapsuudenaikaan loppua vaan ainoastaan vaihtua henkisen elämän vielä suurempaan onneen. Nuoruudenaika on inhimillisen elämän tärkein aika. Sen oikeasta käyttämisestä riippuu edistys tai alennus. Joka tällä ajalla kääntää elonnesteiden virran oikeaan uomaan, "sen ruumiista virtaavat elämän veden virrat" ja henkiset kyvyt ja mahdollisuudet tulevat hänessä yhä kasvamaan kuolinhetkeen asti. Vanhat zoroasterilaiset panivatkin tähän elinkauteen mitä suurinta huomiota. Nuorille miehille ja naisille opetettiin tarkasti tämän ajan vastuunalaisuus ja oikean elämäntavan siunaus.

Nykyaikaiset tieteilijät ovat arvelleet, että maito sisältää ohjeen eri ravintoaineiden oikealle määrälle. Maidon mukaan on laskettava, kuinka paljon hiiliaineksia, rasvaa, valkuaista, sokeria jne. ihmisen on nautittava. Tämä johtopäätös on kuitenkin pettävä, koska siinä ei ole ensinkään otettu huomioon ikäkaudet, toiminta-alat, luonteenlaadut, sulatuskyky, vuodenajat ja seudun ilmasto.

Maito ilmaisee kyllä oikean ravintolaadun lapselle, mutta ei aikuiselle. Lapsen täytyy esim. saada sokeria (oikeassa muodossa), mutta aikuinen tarvitsee sitä tuskin ollenkaan, varsinkin jos hän on ruumiillisen työn tekijä. Myös valkuaisaineita tarvitsee täysikasvanut paljon vähemmän kuin lapsi. Nykyinen yleinen teoria tarvittavan valkuaisaineen määrästä on tuottanut arvaamatonta vahinkoa kaikissa yhteiskuntaluokissa, jotka eivät tee ruumiillista työtä. Kaikki tuotteliaat ajattelijat ovat aina olleet erinomaisen kohtuullisia ja tarkkoja ruuassaan. Liika ravinto tuottaa alituista hermojen ärsytystä ja vähentää henkistä työkykyä äärettömästi. Ihmiselle ei ole tärkeintä lihasten kehittäminen vaan hermojen.

Pureksimisen taito on oikeassa elintavassa erinomaisen tärkeä. Siitä näet riippuu ei ainoastaan ruumiin vaan ennen kaikkea hermoston tila. Kuullaan kyllä, että jokaista ruokapalaa pitää niin kauan pureskella, kunnes siitä on maku haihtunut, mutta ei käsitetä syytä tähän ja siksi tämä neuvo laiminlyödään. Aivotyön tekijöiden ei ainakaan pitäisi laskea vatsaan mitään ruokaa, jota ei ole pureksittu tarpeeksi, sillä siten he menettävät ruuan tärkeimmän aineksen – sen tuoksun.

Mihin on ruuasta kadonnut maku ja haju, kun sitä on kylliksi pureksittu? Mazdaznan vastaa tähän: kasvin maku ja kukan tuoksu on niiden sielu. Ruuassa on maku tärkein hermoston ravinnoksi. Siitä saa ihmisen sielu, joka toimii hermoston kautta, uutta elonvoimaa. Silloin ymmärretään, kuinka suuressa nälässä ainoankin suupalan pureskeleminen suussa heti elähdyttää koko hermostoa, jo ennen kuin vatsaan on mitään tullut. Joka tahtoo tätä tutkia, koettakoon purra perinpohjin ruokaansa ja sitten sylkeä sen suustaan, ja hän tulee hämmästymään siitä, kuinka koko hermosto tulee elähdytetyksi. Monessa sairaudessa, kun vatsa ei voi sulattaa ruokaa, voi tällainen menetelmä saada aikaan todellisia ihmeitä.

Aivotyön tekijät siis erottakoot ruuastaan kaiken sellaisen, joka on menettänyt terveen tuoksunsa. Vanhat zoroasterilaiset eivät syöneet vanhaa ruokaa vaan uhrasivat kunkin päivän tähteet tulelle.

Syömiseenkin on käytettävä keskitystä. Ajatuksenkeskitys on menestymisen ehto kaikilla elämän aloilla. Jos tahdomme kehittää henkisiä kykyjämme, tulee meidän yksinkertaisimmassakin toimessa pitää ajatukset koottuina. Se, joka syödessä antaa ajatuksensa Iiidellä kaiken maailman asioihin, heikentää muistiaan. Parempi on olla kokonaan syömättä kuin mättää huolimattomasti suuhunsa ruokaa.

Ravintoainesten puhtaus

Luomakunnan vastakohtien tarkkaaminen on jokapäiväisessä elämässämme hyödyksi. Ravinnonkin alalla on olemassa kaksi päätekijää: eloa luovat ja turmelusta luovat ainekset. Meidän on otettava ruumiiseen vain sellaisia aineita, jotka voivat edistää korkeamman olemuksemme kehitystä. Zoroasterilaiset olivat tässä suhteessa tarkkoja. He jakoivat kaikki ravintoaineet kahteen luokkaan: sellaisiin, joissa on jäljellä sielu ja elämä ja terve haju, ja sellaisiin, jotka ovat mädäntymisen ja käymisen tilassa. Sen tähden kaikki mädänneet hedelmät ja turmeltuneet ruuanjätteet olivat ankarasti poistettavat. Ja kaikki kuollut, josta henki on lähtenyt, siis poikkeuksetta kaikki eläinten liha oli hylättävä, koska eläimen kuollessa alkaa heti mädäntymisen prosessi ja myrkkyjen (esim. kreatiinin ja leukooman) syntyminen.

Elämä synnyttää terveyttä ja nuoruutta, mutta kuolema tuo sairautta ja turmelusta.

Jos taas katsomme ravintoaineita kehityksen kannalta, huomaamme sen luonnonlain, että se, mikä vielä on kehittymässä, ei sovi syötäväksi, vaan ainoastaan sellainen, mikä on saavuttanut kypsyytensä. Sellaisia ovat kypsät hedelmät, puutarhantuotteet, pähkinät, viljan siemenet, munat jne. Ne ovat ikään kuin yhden kehitysjakson päässä ja lepotilassa ennen uuden alkamista. Niiden kaikkien tarkoituksena on lisääminen, synnyttäminen. Tätä lisäämistä on kahdenlaista: omaan sukuun ja korkeampiin luonnon olentoihin liittyvää. Molemmissa tapauksissa ne palvelevat kehityksen lakia.

Jos hedelmät, vihannekset tai munat eivät ole tulleet tuoreina ajoissa nautituiksi, alkavat ne jatkaa omaa sukuaan ja samalla ne muuttuvat ravintoon kelpaamattomiksi, myrkyllisiksi. Luonto ei anna rangaistuksetta hävittää olentoa, joka on alkanut kehityksensä. Jos perunat alkavat itää tai munassa alkaa syntyä sikiö, niillä on myrkyllinen vaikutus ruumiiseen. Samoin jos vilja on alkanut itää tai jos siitä valmistetaan maltaita ja olutta, muuttuu se vahingolliseksi. Esim. kaviaari (sampikalan mäti) on erinomaisen voimakas ravintoaine, mutta jos kalanmunat jo ovat alkaneet kehittyä, kaviaari on yhtä vahingollista kuin kalanliha ja kaikki muukin liha. Ei paraskaan valmistus voi karkottaa myrkyllisiä aineksia lihasta. Se, joka ei tottele luonnon järjestystä vaan vahingollisesti vaikuttaa muiden olentojen kehitykseen ja syö raatoja, hän ei mitenkään voi olla Äärettömän kanssa sopusoinnussa.

Vanhat zoroasterilaiset tottelivat suurta luonnon lakia "älä tapa". Kuolleen koskettaminenkin oli heille synti. Väite, että hedelmien ja vihanneksien nauttiminen myös on tappamista, ei pidä paikkaansa. Hedelmät eivät menetä sieluaan, kun ne poimitaan, eikä edes kun niitä lievästi keitetään. Vasta mädäntyminen on niiden kuoleman alku. Niiden luontoon kuuluu juuri uhrautuminen: omenapuu kärsii, jos hedelmät riippuvat siinä liian kauan. Mutta kuka voi väittää, että eläin pitäisi tappamistaan hyvänä työnä?

Jos ajattelemme aineen kehitystä, tulemme samoihin tuloksiin lihansyönnin suhteen. Neljän valtakunnan kautta kohoaa maanpäällinen aine: elementaali-, kivi-, kasvi- ja eläinkunnan kautta. Eläin on saavuttanut ruumiillisen kypsyyden, eikä sen ruumiin aine enää synnytä korkeampaa elämää. Samalla tavalla sähkö, joka on kaikissa olioissa ilmenevä voimalähde, piilee ilmassa, ja ihminen voi hengityksen kautta käyttää sitä korkeimman kehityksen hyväksi. Mutta kun sähkö on tullut korkeimpaan kohtaansa ja ilmenee valona tai sähkökoneen voimana, se ei voi antaa ihmisruumiiseen voimaa vaan ainoastaan kiihotusta.

Lihansyöntikin on ihmiselle ainoastaan kiihotusaine, jonka seuraukset ovat aina vahingollisia. Nopeasti liha kiihottaa, mutta yhtä nopeasti seuraa väsymys ja nälkä – sitä vastoin kasvinsyöjä on vähempään tyytyväinen ja kestävämpi.

Kehittynyt ihminen on myös kadottanut kykynsä sulattaa lihaa. Hän voi erottaa lihasta ainoastaan valkuaista, mutta muut kudokset jäävät vatsaan pahenemaan ja tuottavat lukemattomia tauteja. Jos liha olisi oikea ravintoaine, voisi ihminen sillä elää ainakin jonkin aikaa. Mutta valkoisen rodun ihmisistä ei voi kukaan yksinomaan lihalla elää kauempaa kuin kolme neljä viikkoa, sitten seuraa kuolema.

Vanhassa Meksikossa oli tapana panna kuolemantuomio täytäntöön siten, että tuomitulle annettiin jonkin aikaa ainoastaan vasikanlihaa ja viiniä.

Mutta ihminen voi kauemmin elää ilman ruokaa kuin syömällä lihaa. Tämän ovat todistaneet Mestari Jeesus, Mooses ym. ja nykyaikana Amerikassa tri Tanner, joka kaksi kertaa mitä tarkimman virallisen valvonnan alaisena paastosi 40 päivää.

Lihansyönnin vahingollisuus voidaan huomata monista seikoista, joita tässä ei ole tilaisuus lähemmin kosketella. Se, joka katsoo avoimin silmin, huomaa, että kyvykkäät henkisen työn tekijät ja henkisesti edistyneet ihmiset tuntevat vaistomaisesti vastenmielisyyttä lihaa kohtaan ja että lihansyöjät eivät osoita kestävyyttä ja työkykyä. Valkoinen rotu on nyt tullut siihen vaiheeseen, ettei se enää siedä samanlaista ravintoa kuin sen esi-isät raakalaisroduissa. Se, joka tahtoo seurata kehityksen lakia, ei voi syödä kuolleita eläimiä.

II

Edellä osoitettiin, että jos tahdomme noudattaa luonnonlakeja, on ruokajärjestelmästä poistettava liha. Monet kysyvät: millä liha on paras korvata? Ei tarvita mitään "korvausta". Jos vain jätetään liha pois ja muuten jatketaan totuttua syömätapaa, niin jo siten voidaan huomata, että terveys tulee paremmaksi, koska liha ei ole mikään ravinto ihmistä varten vaan kiihotusaine. Mutta me emme tahdo ainoastaan "pysyä elossa" vaan tarjota ruumiille parhainta ja täydellisintä ravintoa, ja sen tähden meidän on tunnettava ravinnon periaatteet.

Valkoisen rodun johtajat, muinaiset viisaat, loivat tätä rotua varten tarkoituksella, itsetietoisella älyllään tuotteen, joka vastasi rodun kehitysastetta ja sisälsi kaikki ravintoaineet, jotka edistivät sen kehittymistä, ja tämä tuote oli vehnä. Se sisältää kaikki ravinnon tarpeelliset ainekset oikeassa keskinäisessä suhteessaan: hiilihydraatteja lihaksia varten, fosfaatteja hermostoa ja valkuaista aivoja varten. Vehnä ei ole luonnontuote sanan tavallisessa merkityksessä, sillä se ei esiinny missään viljelemättömänä, ja jollei sitä viljeltäisi, niin se katoaisi pois. Mutta se on inhimillisen älyn tuote, ja sen tulee antaa valkoiselle rodulle ravinnon täydellinen perusta. Vanhat viisaat tunsivat hyvin ne lait, joiden pohjalta voidaan puutarhaviljelyä käyttämällä luoda uusia lajeja ristisiitoksen ja hoidon avulla. Tällä tavoin he ovat monen muun kasvin ohella luoneet vehnän, sen mestarituotteen, joka vuosituhansien aikana on osoittautunut "elämän leiväksi" ja jota vanhat kansat kutsuivat "taivaasta tulleeksi leiväksi, mannaksi". Sen tähden kaikki muinaisuuden lainsäätäjät tekivät vehnänviljelyksen pyhäksi työksi, sekä idässä että lännessä mutta varsinkin vanhojen kreikkalaisten keskuudessa.

Tarkalta tutkijalta ei voi jäädä huomaamatta, kuinka kaikissa valkoisen rodun asuttamissa maissa, missä tämä ravinnon perusta on hävinnyt tietoisuudesta ja vehnä kadonnut muiden viljalajien, kuten rukiin, kauran jne. tieltä tai missä vehnän ravintoarvo on jauhamalla tai väärällä valmistuksella alennettu – siellä on myös tapahtunut näiden kansojen heikentyminen. Puolestaan siellä, missä puhdas vehnä on ollut ravinnon perustana, on kansassa säilynyt aistimien tarkkuus ja luonnollinen ihmisäly.

On kiinnostavaa seurata sivistystämme ja sen edistystä, mutta valkoisen "hienostetun" vehnäjauhon valmistaminen ei ole mikään edistys vaan surkuteltava taka-askel yleisessä terveydentilassa. Valkoinen vehnäjauho sisältää enimmäkseen tärkkelystä, eikä siinä ole enempään ravintoarvoa kuin oljessa, koska parhaat ainesosat, fosfaatit ja valkuaisaine, on poistettu ja käytetty eläinten ravinnoksi. Eläimet kasvavat siitä mainiosti. Karjaa kyllä osataan kasvattaa, mutta terveiden ihmisten kasvattaminen on meidän valistuneella ajallamme tuntemattomampaa.

Vehnä on arvokkain vilja, jolle ei mikään muu vedä vertoja. Ruis on arvoltaan toinen, mutta siinä ei ole tarpeeksi fosfaatteja. Sitten tulee ohra, joka taas sisältää liian vähän tärkkelystä. Kaura ei ole luotu ihmistä vaan hevosta varten. Me emme kiellä sitä, että kauralla voidaan saada hyvät lihakset ja täyteläiset ruumiinmuodot, mutta tämä tapahtuu hermoston kustannuksella. Kaura synnyttää kuumuutta ja vaikuttaa täten Iamaannuttavasti hermoihin. Sen haju vaikuttaa virkistävästi, kun sitä käytetään silloin tällöin talvella ja kylmissä maissa. Mutta monet kauravalmisteet ovat varsinkin lasten kohdalla saaneet aikaan epätasapainoa.

Maissi on niin ikään kuumentavaa, eikä sovi säännölliseksi ravinnoksi valkoiselle rodulle; se kuuluu tummaihoisille, intiaaneille ja muutamille eläinlajeille. Pienemmissä määrin sitä voidaan hyvällä menestyksellä käyttää muiden viljalajien yhteydessä.

Vaikka useissa sairauksissa, varsinkin suolikivuissa, riisi on hyväksi ja sopii kesällä myös terveille, niin se ei voi olla ravintomme perustuksena. Se kuuluu keltaiselle ja mustalle rodulle. Intiassa elävien arjalaisten turmeltuminen riippuu etupäässä siitä seikasta, että riisi on heidän keskuudessaan tullut paljolti vehnän sijalle.

Vehnä on niin erinomaisen ravitsevaa, että ihminen tarvitsee ainoastaan pienen määrän sitä pysyäkseen terveenä, voimakkaana ja työkykyisenä. Me emme voi kannattaa yleisesti tunnettuja ravintoluetteloja, koska käytäntö puhuu niiden teorioita vastaan. Meidän käsityksemme perustuvat ikivanhaan käytännön kokemukseen, ja kaikkina aikoina on tarjoutunut todistuksia niiden paikkansa pitävyydestä. Kovaa työtä tekevä henkilö tulee toimeen 200 grammalla vehnää ynnä 250 grammalla hedelmiä ja 60 grammalla rasvaa (öljyä tai voita) päivittäin ja nauttii silloin elämästä enemmän kuin se, joka syö suurempia määriä. Tehdessään kevyttä työtä, tarvitsee ihminen ainoastaan 125 g vehnää, 30 g rasvaa ja 300 g hedelmiä. Ne, jotka eivät tee ollenkaan ruumiillista työtä, voivat tyytyä 60 grammaan vehnää, sitä vastoin hedelmien määrä on korotettava 350 grammaan, mutta he eivät tarvitse lainkaan öljyä, jos he tahtovat pitää ajatukset selkeinä ja älyllisen toimintansa mahdollisimman tehokkaana. Työkyvyn salaisuus on siinä, että tunnetaan elämän säästäväisyyden lait. Jos kansan johtajat tunnustaisivat tämän taloustieteen ja opettaisivat sitä käytännössä, niin ei olisi ratkaisuja vaativia yhteiskunnallisia kysymyksiä. Mitä hyötyä on kaikista teorioista ja tiedoista, jollei tunneta ja noudateta jokapäiväisen elämän yksinkertaisimpia lakeja? Ravinto tulee tällä tavoin halvemmaksi kuin noudattamalla nykyistä syömätapaa. Jokainen voi itse laskea hinnat paikallisten olojen mukaan.

Jotta jokaisella olisi mahdollisuus valmistaa itselleen (sihtaamattomasta) täysivehnästä erittäin ravitseva ja hyvänmakuinen leipä, annamme seuraavan ohjeen itämaisen vehnäleivän leipomiselle. Hankkikaa parasta ja puhtainta vehnää. Hajuton tai pahalta haiseva vehnä ei koskaan tuota tyydyttäviä tuloksia. Viljan maun säilyttämiseksi pitää vilja jauhaa aina vähän ennen leipomista, sillä sen haju on hyvin nopeasti haihtuva. Hankittakoon käsimylly ja jauhettakoon vehnä ennen leipomista. Jauhojen pitää olla puoliksi karkeita, sillä jos ne ovat liian hienoja, leivästä tulee liian kiinteätä. Ottakaa puoli litraa haaleata vettä, ruokalusikallinen suolaa, kaksi ruokalusikallista sokeria ja kaksi ruokalusikallista öljyä (tai voita) ja sekoittakaa. Sitten lisätkää jauhoja, niin että syntyy paksu taikina, jota pitää vielä sekoittaa lusikalla nopeasti ja perinpohjaisesti. Sitten peitetään astia liinalla ja annetaan seisoa viileässä paikassa kolmesta kuuteen tuntiin vuodenajasta riippuen. Jos leivotaan varhain aamulla, voidaan taikina valmistaa edellisenä iltana, mutta silloin pitää se säilyttää yli yön kylmässä paikassa, ettei se happane. Jauhojen karkeammat osaset paisuvat näin menettelemällä, ja ne tekevät leivän keveäksi ja huokoiseksi. Ennen leipomista taikinaa täytyy huolellisesti sekoittaa noin puolisen tuntia, kunnes se tulee kumimaiseksi. Sekoittamisen aikana lisättäköön vähän väliä vehnäjauhoja (tavallisia sihdattuja), kunnes taikina alkaa tulla lujaksi. Pantakoon se sitten hyvin voideltuun ja kannella varustettuun pannuun, joka saa olla korkeintaan kolmasosaltaan täynnä, koska taikina nousee vielä paistuessa. Pannu pistetään uuniin, joka ei saa olla liian kuuma, ja annetaan seisoa neljä tuntia. Kolmeen tuntiin sitä ei pidä liikuttaa. Paistumisen auttamiseksi voidaan uunin nurkkaan panna pieni vesiastia. Kun leipä on valmiiksi paistunut, se pannaan pariksi minuutiksi märkään liinaan, niin että siihen syntyy hieno kuori, tai se voidellaan pensselillä, ensin vedellä ja sitten munavalkuaisella. Kun se on jäähtynyt, se kääritään vahapaperiin ja säilytetään saviruukussa, joka on paperilla peitetty. Näin se säilyy 8–10 päivää. Tämä leipä on erittäin hyvänmakuista ja helposti sulavaa.

Tyydyttävien tulosten saavuttamiseksi on sangen tärkeätä, että kaikkia yksityiskohtia noudatetaan: että vehnä valitaan huolellisesti, että suolan ja sokerin suhde on oikea (sokeria kaksinkerroin), että jauhoja lisätään taikinaa sotkiessa ja että leipominen kestää neljä tuntia. Viimeinen on erittäin tärkeä, jotta tärkkelys kokonaan ehtii muuttua dekstriiniksi. Muuten se aina synnyttää käymistä. Hiivaa ei pidä käyttää, jos tahdomme säilyä siltä sairaudelta, käymiseltä.

Seuraavaksi tarkastelemme tätä ravintojärjestyksen tärkeintä asiaa:

Käyminen ja sen välttäminen

Jos oikein tahdomme ratkaista elämänkysymyksiä, pitää meillä aina olla mielessä ihmisen tarkoitus. Tämä sääntö kuuluu myös ravintotieteeseen. Ihmisen kehitys on tullut sellaiseen vaiheeseen, jolloin kaikki voimat on suunnattava hermoston ja aivojen kehittämiseen. Tämä tarkoitus on Mazdaznan järjestelmällä aina silmiensä edessä, ja sitä varten täytyy välttää käymistä kokonaan. Tässä suhteessa pidämme yhtä vanhojen viisaiden, Zarathustran, Jeesuksen ja Pythagoraan oppien kanssa, emmekä voi myöntyä uudenaikaiseen käsitykseen, että ruuansulatus riippuu käymisestä. Jokainen voi siitä itse tulla vakuuttuneeksi, jos hän seuraa uskollisesti neuvojamme. Se, joka kärsii käymisestä, kaasuista, hapoista vatsassa, menettelee väärin ruokansa kokoonpanossa eikä tunne vatsan ja suoliston kemiallisia prosesseja. Me emme ainoastaan opeta, että käyminen kokonaan voidaan välttää, vaan vieläpä ettei mitään sellaista ensinkään saa syntyä, jos tahdomme nousta korkeimmalle asteelle. Jokainen aivotyön tekijä tietää, että aivojen yksilöllinen, omintakeinen puoli on niin kauan lamaannuksissa kuin vatsassa ja suolistossa vallitsee käyminen ja että siinä tilassa henkinen toiminta alentuu pelkästään koneelliseksi ja käy usein kokonaan mahdottomaksi, jolloin esiintyy myös päänsärkyä ja yleistä pahoinvointia. Sen, joka tahtoo elää aikansa mukana ja säilyttää aina päänsä kirkkaana, täytyy välttää käymisen syntymistä. Aivotoiminta on suoranaisessa yhteydessä ruumiin elimien kanssa. Jokainen elin vaikuttaa määrättyyn aivo-osaan. Kun se kärsii ja sen toiminta on estetty, ovat vastaavat aivotoiminnat häirittyinä, eivätkä ajatukset voi niissä vapaasti ilmaantua. Ajatuksen vapaus pysyy niin kauan häirittynä, kunnes asianomainen elin on taas täysin voittanut takaisin toimintakykynsä. Aivojen älyllinen toiminta – kuten keskitys, yksilöllinen ajattelu, arvostelu ja päättäväinen toiminta – on suoranaisesti tekemisissä vatsan kanssa ja kadottaa luonnollisen työkykynsä, mikäli vatsan toiminta on epäsäännöllistä.

Sen vuoksi me vältämme hiivaa leivässä ja kaikissa ruuissa ja muutakin, joka voi synnyttää käymistä, sekä sellaisia ravintoaineita, joita vatsamme ei kärsi ja jotka eivät siinä sula, kuten esimerkiksi raa'at tärkkelysjauhot. Viljan tärkkelys ei raakana sula vatsassamme vaan joutuu käymistilaan. Tieteemme kyllä tuntee tämän, mutta käytännössä ei ota sitä huomioon.

Sen, joka tekee huomioita, näkee piankin, että raaka tärkkelys synnyttää aina pöhötystä eikä enää vastaa ihmisvatsan kehityskantaa. Löytyy tosin ihmisiä, jotka kestävät kaiken ja jotka kerskailevat päässeensä terveyden korkeimmalle asteelle, koska heidän vatsansa ottaa vastaan kaikkia aineita ilman poikkeusta, mutta jos sellaisia henkilöitä tarkastellaan lähemmin, huomataankin pian, etteivät heidän henkinen luomiskykynsä ja itsenäisyytensä ole kovinkaan suuria. Heillä saattaa olla pulleat jäsenet ja paksut lihakset, mutta he eivät kulje kehityksen tietä. Ei ole mikään kunnia kuulua tähän luokkaan. Mitä tarkemmin aistimet toimivat, mitä herkkätuntoisemmat hermot ovat ja mitä enemmän ihmisen vastuunalaisen asemansa vuoksi täytyy panna huomiota pään selvyyteen, sitä huolellisempi täytyy hänen olla ravintoaineiden valinnassa ja kokoonpanossa. Tämä tosiasia saa vahvistusta monissa ihmisissä. Raakaa tärkkelystä, so. sellaista, joka ei ole tarpeeksi muuttunut dekstriiniksi, he välttävät ruuassaan. Mazdaznan ravintojärjestelmä perustuu myös siihen, että kartetaan seuraavia ravintoaineita:

1. Lihaa ja pilaantumistilassa olevia aineita;
2. Ruokia, jotka saavat aikaan kokoonpanonsa tai valmistuksensa takia käymistä;
3. Raakaa tärkkelystä.

Se, joka noudattaa tätä järjestelmää huolellisesti, tulee piankin hämmästymään, miten hänen yleinen terveydentilansa on kohonnut ja hänen ruumiillinen ja henkinen työkykynsä kasvanut.

Käyminen on suurin este aivojen ja hermoston kehitykselle. Se on syynä lukemattomiin tauteihin, hermosairauksiin, sisäiseen kuumeeseen, kylmettymisiin, veren kerääntymiseen päähän, vaikeaan ulostukseen, työkyvyttömyyteen, pääkipuun, ärtyisyyteen, hermostukseen, tyytymättömyyteen, riidanhaluun jne. Käyminen on vatsan ja koko hermoston epäsointua. Vastakkaisten ainesten taistelu vatsassa on epäsointua, käymistä, joka vaikuttaa vastaavalla tavalla aivoihin. Se, joka tahtoo voittaa tämän epäsoinnun ja tyytymättömyyden itseensä, täytyy ennen kaikkea välttää käymistilaa vatsassaan. Käymisellä tarkoitan tässä yhä alkoholillista ja hapollista käymistä. Ravinnon kemiallinen muuttuminen on tosin myös jonkinlaista käymistä, mutta sillä ei ole mitään yhteistä edellisen kanssa, vaan se on aivan luonnollinen ja ei ole haitallista.

Kaikki, jotka eivät ota huomioon kolmea yllä olevaa kohtaa, kärsivät ehdottomasti käymisestä, mutta useimmat eivät itse mitään tiedä tästä tilasta, koska he eivät älyä sen tavallisia ilmauksia, röyhtäilyä ja pöhöttymistä. Ne tapaukset ovat pahimmat, jolloin käymisestä syntyneet kaasut eivät johdu pois ylöspäin eivätkä alaspäin vaan menevät suorastaan vereen. Siten vereen syntyy jännitystä, itsepäisyyttä, ennakkoluuloisuutta. Niin kuin kaikki kaasut pyrkivät ylöspäin, niin nämäkin pyrkivät päähän ja vaikuttavat painostavasti aivoihin. Tässä tilassa ihminen kadottaa yksilöllisyytensä ja tulee kaikenlaisten vaikutusten, ympäristön ja muiden ajatusten orjaksi. Hän on sidottu, hypnotisoitu. Yksilöllinen ihminen ei koskaan salli hetkeksikään tulla hypnotisoiduksi vaan pitää hengen vapautta ja pään selvyyttä kaikkea muuta korkeampana. Ihmisen täytyy olla vapaa.

Käymisen kautta sitä paitsi ruumiissa syntyy kaikenlaisia myrkkyjä, kuten arsenikkia, alkoholia, etikkaa, virtsahappoa ym., jotka kaikki ovat haitallisia ihmisen kehitykselle. Niiden vaikutus on tässä muodossa paljon vahvempi ja vahingollisempi kuin jos niitä suorastaan nautitaan. Alkoholin syntyminen ruuansulatuselimistössä käymisen kautta on usein niin suurta, että monet nauttivat tällä tavoin yhtä paljon alkoholia kuin kohtuulliset ryypiskelijät ja tekevät itsensä eläviksi viinapanimoiksi. Tämä tulee yhtä hyvin himoksi kuin tavanmukainen juominen. Me näemme, että alkoholin nauttiminen käymisen kautta on tullut useimmilla "raittiilla" ihmisillä himoksi, jota vastaan on yhtä vaikea taistella kuin juomista vastaan. Hiivan ja happaman leivän jne. välttäminen on heille yhtä vaikea kuin juomarille raittius.

Väkijuomien vastustaminen tulee alkaa juuresta, jotta se tuottaisi menestystä. Periaatteessa olemme samaa mieltä raittiusliikkeen kanssa mutta emme keinojen valinnassa. Käyminen on alkoholimyrkytyksen ensimmäinen alkusyy. Niin kauan kuin tätä ei poisteta, ei juomistakaan voida poistaa. Se, joka opettaa raittiutta, olkoon itsekin raitis. Kuljeksivalla panimolla ei ole oikeus saarnata raittiutta. Opettakaa ihmisille, mitä käyminen on ja mitkä ovat sen seuraukset, niin niiltä myös katoaa halu väkeviin. Niin kauan kuin tämä ei tapahdu, on raittiuden etu vain näennäinen. Amerikan Yhdysvalloissa alkoi raittiusliike lähes sata vuotta sitten ja on saanut kannattajia suhteellisesti enemmän kuin missään muussa maassa, mutta toiselta puolen Amerikassa on enemmän panimoita ja viinatehtaita ja suurempi alkoholinkulutus henkeä kohti kuin missään muussa valtiossa. Tarttukaa pahaan kiinni sen juuresta! Oppikaa noudattamaan kohtuutta ja raittiutta syömisessäkin ja pitäkää veri puhtaana käymisen aineksista, silloin tulette hämmästymään siitä, kuinka alkoholin käyttö vähenee valtakunnassa. Kohtuuttomuus ja tietämättömyys syömisessä saa aikaan kohtuuttomuutta juomisessa. Käyminen on ruumiin tahraamista. Vanhat zoroasterilaiset pitivät puhtautta korkeimpana hyvänä. Heidän mielilauseensa oli: "Puhtaus on korkein hyvä, Ashem Vohu", sydämen puhtaus, veren puhtaus. "Ei se, mikä suusta menee sisälle vaan miten se menee ulos, saastuttaa ihmisen", sanoi Zoroaster.

Käymisen välttämiseksi on otettava huomioon seuraavat seikat:

1. Perinpohjainen pureskelu ja keskittyminen syödessä.
2. Kohtuullisuus.
3. Ruokien oikea kokoonpano ja valinta.
4. Sulamattomien aineiden välttäminen.
5. Lihan ja pilaantuneiden ainesten sekä hiivan välttäminen.
6. Antiseptisesti vaikuttavien ravintoaineiden käyttäminen.
7. Vatsan ja suoliston puhtaana pito.

Ensimmäisestä kohdasta olemme jo puhuneet. Mutta vaikka perinpohjainen pureskelu on erityisen tärkeä, on kuitenkin erehdys luulla, että siinä on oikean ruuansulatuksen salaisuus, niin kuin nykyään moniaalla opetetaan. Käymisen syyt ovat monet, ja ne kaikki täytyy ottaa huomioon, jos tahdomme päästä siitä voitolle. Yksipuolisuus tuottaa aina vahinkoa.

Kohtuus on yhtä tärkeä. Ei pidä koskaan syödä enemmän kuin on välttämätöntä todellisen nälän tyydyttämiseksi. Emme saa koskaan antaa ruokahalun sairaalloisen tunteen pettää itseämme ja saattaa unohtamaan vatsan mahdollisuudet. Nälän tunne sanoo aina selvästi, milloin vatsa on kylläinen, mutta ei ruokahalu. Sitä, mikä on liikaa, eivät vatsanesteet voi sulattaa, se pysyy sulamattomana ja happanee. Pitää ottaa säännöksi, ettei koskaan syö enemmän kuin kolme erilaista ruokaa samalla aterialla, yhtä pääruokaa ja kaksi sivuruokaa, kuten esimerkiksi leipää kahdenlaisten hedelmien tai munia kahdenlaisten vihanneksien kanssa. Se, mikä on siitä yli, on pahaa. Liian monet ruokalajit samalla kerralla tuottavat ehdottomasti käymistä, vaikka muuten noudatettaisiinkin tarkasti näitä sääntöjä.

III

RUOKALAJIEN KOKOONPANO JA VALINTA

Tahdomme erityisesti tähän asiaan kiinnittää huomiota, koska tässä suhteessa vallitsee yleisesti tietämättömyyttä. Ravinto-oppi on tiede, joka on opittava perusteellisesti, jos tahdomme pysyä terveinä ja näyttää sairaille tietä terveyteen. Ilman tätä tietoa ei kukaan parantaja voi saavuttaa tyydyttäviä tuloksia. Pitää tietää, ettei ruuansulatus ole ainoastaan kemiallinen vaan myös henkinen prosessi. Molemmissa suhteissa on yleinen käsitteiden sekoitus, josta kukaan ei löydä tietä. Mitä tulee eri ravintoaineiden kemialliseen vaikutukseen, ollaan vielä yleensä kokeilun kannalla ja henkisistä prosesseista ei tiedetä mitään.

Kaikilla asioilla poikkeuksetta on kaksi puolta, aineellinen ja henkinen. Ilman jälkimmäistä ei olisi elämää, ei olemassaoloa, ei luomista. Se, joka näkee kaikessa vain ainetta eikä tunnusta henkisiä vaikutuksia, ei koskaan voi saada selkoa luonnon salaisuuksista. Ainoastaan tuntemalla hengen ja elämän kaikissa kappaleissa voimme tajuta ja käsittää luonnon toiminnan. Tämä totuus koskee myös ruuansulatusta.

On otettava huomioon, että jokaisella ravintoaineella on määrätty sille ominainen henki, tahto, äly, ja että tämä tulee esille sen suhteessa muihin ravintoaineisiin ja ruuansulatuselimiin. On sellaisia luonnon tuotteita, jotka vetävät toisiaan puoleensa, täydentävät toisiaan ja vaikuttavat sopusuhtaisesti yhdessä ollessaan. On toisia, jotka sysäävät toisiaan luotaan ja vaikuttavat ristiriitaisesti, taas toisia, jotka liian suuren yhtäläisyytensä takia eivät vedä toisiaan puoleensa eivätkä sysää Iuotaan eivätkä sen takia täydennä eivätkä suvaitse toisiaan. Ravintoaineet säilyttävät henkensä niin kauan kuin ne ovat tuoreita ja ilman mädäntymistä. Varovainen keittäminen ei myöskään hävitä sitä. Vielä on otettava huomioon, että ihmisruumis on koostumus järkiolentoja, sillä jokaisella solulla ja elimellä on oma älynsä ja oma tahtonsa, joka ilmenee tietyllä tavalla. Vatsa antaa usein tahtonsa näyttäytyä ihmiselle itselleen hyvin vastenmielisellä tavalla.

Kun nyt pidämme silmällä kaikkia näitä seikkoja ruuansulatuksessa, niin näemme, että ateriassa on työssä kaikenlaisia älynkeskuksia, jotka kaikki tahtovat saattaa tahtonsa ilmi. Mitä enemmän niitä tulee yhteen ja mitä suurempi on niiden erilaisuus, sitä suurempi on ristiriita, käyminen. Mutta ristiriita on hävitystä. Sopusointu on kaikkien menestyvien luomusten peruslaki. Ihmisen täytyy ennen kaikkea ymmärtää, että myös ruuansulatus on luomistyö ja tapahtuu sopusuhtaisesti ja että hän hallitsee ja pitää järjestyksessä kaikkia näitä erilaisia taipumuksia noudattaen niiden ominaisuuksia, jos hän tahtoo saavuttaa suurimmassa määrin terveyttä ja työkykyä. Vatsasta alkaa valta itsensä yli. Se, joka ei tätä ymmärrä, ei koskaan pääse kaikkien ristiriitaisten himojen herraksi, sillä himot juuri ovat "liha, joka sotii henkeä vastaan".

Ainoastaan silloin kun vatsan järki otetaan lukuun, se voidaan saattaa järjestykseen ja pitää ohjissa. Jos sitä vastaan taistellaan vailla järkeä, syntyy epäjärjestystä, joka ilmenee käymisenä. Ruokia ja vatsaa pitää kohdella niiden luonteen mukaisesti. Eri ruokien pitää toimia vatsassa sopusointuisesti, niiden tulee täydentää toisiaan, eivätkä ne saa olla toisiaan poissysääviä eivätkä liiaksi samanlaisia. Edellisessä tapauksessa ruokien henget taistelevat keskenään ja synnyttävät käymistä, jälkimäisessä tapauksessa vatsa omien taipumustensa mukaan antaa muutamille ruuille etusijan ja lyö muut laimin. Laiminlyödyt, so. sulamattomat ruuat aikaansaavat käymistä: niinpä kahdenlainen tärkkelys tai kahdenlainen valkuainen eivät siedä toisiaan. Kun samalla aterialla syödään riisiä ja perunoita, joissa molemmissa on runsaasti tärkkelystä, niin vatsa kääntää huomionsa joko riisiin tai perunoihin (riippuen eri yksilöistä), ja toinen niistä sulaa helposti, mutta toinen jää sulamatta ja alkaa käydä. Samasta syystä munat ja juusto eivät siedä toisiaan eikä maito ja munat, koska molemmat sisältävät runsaasti valkuaista. Sitä vastoin sellaiset ruuat, jotka täydentävät toisiaan, vaikuttavat sopusuhtaisesti, kuten esim. perunat maidon kanssa tai riisi juuston kanssa tai vilja-aineet ja hedelmät yhdessä. Sellaiset yhdistelmät ovat aina helposti sulavia ja yhteensopivia. Ruokien sulamisen salaisuus riippuu oikean kokoonpanon tuntemisesta ja siitä, että ruuat saatetaan täydentämään toisiaan. Täydellisen kokoonpanon ohjeena on vehnä, jossa on tärkkelyksen, valkuaisen ja fosfaattien oikea keskinäinen suhde. Tämä ohje on parempi kuin ne luettelot, jotka sepitetään älyniekkojen mielikuvituksen mukaan. Jos tahdotaan tehdä ateria helposti sulavaksi ja saada suurinta hyötyä vähistä määristä, on pidettävä silmällä oikeata kokoonpanoa, niin kuin se esiintyy vehnässä. Siihen on vain vielä lisättävä muutamia aineita, hedelmiä, vihanneksia ja rasvaa. Yksityiskohdista lähemmin edempänä.

Ristiriitaiset aineet siis yhdessä ollessaan aikaansaavat käymistä, kuten esim. sokeri suolan kanssa tai hapot kivennäisten kanssa tai hedelmät vihanneksien kanssa. Jokainen on voinut "kuohupulverista"* huomata, että hapot ja kivennäisaineet eivät siedä toisiaan. Sama kemiallinen prosessi tapahtuu vatsassa, kun siinä tulee yhteen vastakkaisia prinsiippejä. Tämä on epäsointua, käymistä. Kivennäisaineiden ja suolojen prinsiippi esiintyy vihanneksissa ja taas happojen ja sokerin prinsiippi hedelmissä. Jos vihanneksia ja hedelmiä nautitaan samalla aterialla, aikaansaavat ne ehdottomasti käymistä. Salaatin tai muiden vihanneksien valmistaminen sokerin keralla merkitsee, ettei ensinkään tunneta vatsan toimintaa ja että puuttuu luonnollinen, turmeltumaton maku.


* "Kuohupulveri" on karbonaatista, viinihaposta ym. tehty pulveri, joka tullessaan veden yhteyteen kuohahtaa ja synnyttää hiilihappoa. – Suom. huom.


Nykyään on vallalla omituinen käsitys luonnollisuudesta. Luullaan, että on luonnollista pistää kaikenlaisia aineita sekaisin ja sullotaan ajattelemattomasti vatsaan, ja kuvitellaan, että voidaan elää sopusoinnussa luonnon kanssa, vaikka vatsassa on täydellinen sekasorto. Onko se muka luonnollista, että loukataan luonnon yksinkertaisimpia sääntöjä, joiden totuudesta lapsikin voi päästä selville kuohupulveria tarkkailemalla? Luonnollisuus on samaa kuin luonnonlakien tunteminen ja niiden huomioonottaminen pienimpiä yksityiskohtia myöten. Luonto valvoo tarkasti, että sen lakeja noudatetaan, se vaatii huomaavaisuutta, huomioonottamista ja avoimia silmiä. Sokeus ja piittaamattomuus saavat aina rangaistuksensa.

Niin kuin sanottu, sokeri ja suola yhdessä tai kivennäisaineet ja hapot, eli hedelmät ja vihannekset yhdessä aikaansaavat aina käymistä. Kun vehnäleivän valmistamisessa olemme suositelleet suolan ja sokerin sekoittamista määrätyssä suhteessa (1:2), se on poikkeus, joka ei loukkaa luonnon perusperiaatteita. Me saamme tällä sekoituksella aikaan ohimenevän käymisen leipoessa, jotta leipä nousisi ja tulisi kevyeksi. Neljä tuntia kestävän paistumisen ja sokerin ja suolan oikean keskinäisen suhteen avulla tulevat ristiriitaiset ainekset täydelleen tasoitetuiksi eivätkä voi enää vatsassa tuottaa vahingollisia seurauksia. Jos kuitenkin sokerin määrä on suurempi, ei synny täydellistä tasoitusta vaan käyminen, koska sokeri ei siedä tärkkelystä ja vilja-aineita.

Hyvä aterian kokoonpano on:

1) Leipä tai muut viljavalmisteet, hedelmät tai pähkinät.
2) Leipä, vihannekset, salaatti öljyn tai muun rasvan kanssa.
3) Maito, perunat ja muut vihannekset, kuten sipulit tai kaalit.
4) Riisi, juusto joko vihannesten tai hedelmien kanssa.
5) Munaruuat (ilman sokeria) salaatin ja leivän kanssa.

Kaikki viljatuotteet sopivat yhteen munien, maitotuotteiden, pähkinöiden, hedelmien tai vihannesten vaan ei sokerin kanssa.

Pähkinät sopivat kaikkien ruokien kanssa, mutta niitä pitää syödä säästäväisesti eikä säännöllisesti.

Kaikki vihannekset sopivat viljojen, munien, maitotuotteiden ja pähkinöiden kanssa. Hedelmiä täydentävät vilja-aineet, pähkinöitä ja muutamia maidontuotteita ei pitäisi koskaan syödä yksin vaan aina yhdessä vilja-aineiden kanssa.

Sokeri maidontuotteiden, munien tai vihannesten kanssa saa poikkeuksetta aikaan käymistä. Se on käymisen suurimpia synnyttäjiä. Jos tahdotaan olla aivan huoleti, sopii ruuassa kokonaan välttää sokeria. Jonkin aikaa aterian jälkeen on sokerilla vastakkainen, käymistä estävä vaikutus.

Vesi ei myöskään sovi yhteen tuoreiden hedelmien ja vihannesten kanssa.

Makeat hedelmät ja hunaja vaativat täydennyksekseen happamia hedelmiä. Hunajalla on paras vaikutus, jos sen nauttimisen jälkeen juodaan sitruunamehua.

Maito- ja munatuotteet eivät siedä toisiaan. Niinpä maidon ja juuston yhdistyminen tai munien ja maidon yhdistyminen aikaansaa käymistä. Tästä säännöstä tekee poikkeuksen kerma ja munankeltuainen.

Puhuessamme edempänä eri ravintoaineista mainitsemme yksityiskohtia niiden kokoonpanosta. Mutta jos vain seurataan näitä yleisiä sääntöjä, huomataan pian suuri ero käsityksissä. Siitä seurauksena on suurempi työkyky, iloisuus, parempi ruuansulatus ja levollisuus.

Ruokien oikea kokoonpano on tiede, jota nykyään lyödään täydellisesti laimin, mutta jokaisen ajattelevan ihmisen tulisi perehtyä siihen, jos hän tahtoo elää ajan tasalla.

Kun ravinnon uudistajat ja kasvissyöjät alkavat panna täyden huomion tähän tieteeseen, niin kasvissyönti on tuleva yleiseksi niissä piireissä, missä vähänkin harrastetaan hengen ja ruumiin kehitystä. Se, joka panee tämän tieteen käytäntöön, katsoo pian taakseen entiseen elämäänsä, jolloin hänen ruuansulatuskanavansa ja koko ruumiinsa oli alituisessa käymistilassa, ja pitää sitä voitettuna kantana, johon palaamista on kaikin keinoin vältettävä.

Tällainen ravintojärjestelmä ei ole lihankidutusta vaan todellista iloa ja nautintoa. hengitys kulkee keveämmin, kun on poistunut tämä raskas taakka, käyminen, joka teki koko elämän tukalaksi ja happameksi. Taas tunnemme olevamme nuoria, elämä näkyy ruusunvärisenä ja rohkeasti astumme elämänkamppailuun.

Tri Otoman Zar-Adusht Ha'nish’in mukaan

Tietäjä — heinä-elokuu, syys-, lokakuu 1909

Kieliasua uudistettu.


Etusivu Artikkelit