V. H. V.

Luonnollinen terveydenhoito

Uudenaikainen tiede on edistynyt pitkälle fyysisen luonnon tutkimisessa. Kemian ja fysiikan alalla on tehty suurenmoisia keksintöjä, joiden avulla ihmiselämä on tullut paljon mukavammaksi, rikkaammaksi ja monipuolisemmaksi. Kulkuneuvojen huima kehitys on lähentänyt ihmiskunnan eri osia toisiinsa ja yhteinen tietovarasto on arvaamattomasti laajentunut.

Mutta kun tiedemiehet olivat kehittäneet itselleen tarkat tutkimusvälineet ja olivat suurennuslaseillaan ja kaukoputkillaan urkkineet näkyväisen luonnon viimeiset sopukat, he nostivat ylpeästi päänsä ja huudahtivat: "Me olemme löytäneet totuuden, olemme tulleet olioiden sisimmän salaisuuden perille ja tiedämme mitä tämä maailma on: kaikki on ainetta, sokeata, mekaanista atomien värähtelyä. Ihmisjärki on korkein hedelmä, jonka elämä on maan päällä synnyttänyt."

Ja he käänsivät selkänsä kaikelle entisten aikojen viisaudelle, uskonnolle ja filosofialle, joka oli puhunut sielusta, hengestä, Jumalasta. Sielu on ruumiintoiminnan aikaansaama aivoprosessi, päätteli tiede. Entiset viisaat sanoivat niin kuin Sokrates: "Paljon pahempi on ihmiselle elää raihnaisen sielun kuin raihnaisen ruumiin kera." Mutta jos mitään ihmistä ei ole ruumiin ulkopuolella ja vielä vähemmän sielun ulkopuolella, jos kaikki viime kädessä riippuu ruumiin olemassaolosta ja hyvinvoinnista, itse sieluelämäkin suurimmaksi osaksi, niin täytyy ennen kaikkea pitää huolta siitä, että ruumiillinen elämä tulee niin pitkäksi ja nautintorikkaaksi kuin suinkin ja että tautien ja kuoleman valta saadaan vähemmäksi ja voitetuksi.

Näitä periaatteita on sitten lääketiede kaikin keinoin koettanut panna täytäntöön. Miten se on onnistunut? Ovatko ihmiset nykyään terveempiä kuin entiseen aikaan?

Vaikka kaikki elämänolot ovat uskomattomasti parantuneet ja vaikka nykyään uhrataan monin verroin enemmän varoja, huomiota ja aikaa terveydenhoitoon, niin täytynee tunnustaa, että sairaudet ovat yleisempiä kuin koskaan ennen. Tilastollinen keski-ikä on kenties pysynyt ennallaan, mutta se riippuu siitä, että pienten lasten hoito on parantunut, ja eritoten siitä, että lääketiede osaa pitkittää kituvaa elämää yhä kauemmin. Mutta terveiksi se ei ihmisiä saa, vaan yleensä sairastuneisuus on suurempaa kuin ennen ja lyhdyllä saa etsiä niin terveitä ihmisiä, jollaisia useimmat olivat "vanhaan hyvään aikaan".

Mikä on syynä siihen, että lääketiede ei suuresta edistyksestään ja runsaista tutkimusvaroistaan huolimatta saa enempää aikaan? Miksi se, joka monen mielestä on tieteistä tärkein, on niin epäonnistunut, että tautien valta miltei kasvaa, mitä yleisemmäksi lääkärinhoito tulee? On sanottu, että lääketiede on samassa suhteessa terveyteen kuin kirkko uskontoon: samoin kuin kirkko sokaisee monen ihmisen silmät ja estää häntä etsimästä uskontoa, samoin lääketiede on suurena syynä siihen, että ihmiset eivät opi hoitamaan terveyttään eivätkä osaa sitä yrittääkään. Ja niin kuin kirkko voi tehdä hyvin vähän todellisen henkisen elämän hyväksi, samoin lääketiedekin on kykenemätön kohentamaan kansan terveydentilaa.

Mikä on tähän syynä? Muutamat sanovat, ettei lääketiede koetakaan luoda terveitä, vaan ainoastaan saattaa ihmiset kykeneviksi kestämään niin monta sairautta kuin mahdollista. Kieltämättä on tässä väitteessä paljon perää, sillä nykyään on meillä terveydenhoito järjestetty sillä lailla, että lääkärin oma etu on suoranaisessa ristiriidassa kansan terveyden kanssa. Ja koska kilpailu on kovaa ja lääkärit eivät ole mitään enkeleitä vaan tavallisia ihmisiä, niin he eivät jouda ollenkaan huolehtimaan "terveistä" vaan ainoastaan sairaista. Eivätkä he toivo, että ihmiset oppisivat hoitamaan terveyttään vaan suorastaan käyttävät vaikutusvaltaansa ja auktoriteettiaan estääkseen kaikenlaisia hyödyllisiä reformeja leviämästä. Muistakaamme, mille kannalle lääketieteellinen ammattikunta viimeiseen asti on asettunut väkijuomiin*, prostituutioon, vegetarismiin ym. nähden, niin huomaamme, että lääkärit lievästi sanottuna ovat jotakuinkin välinpitämättömiä siitä, kuinka paljon yhteiskunnassa on tauteja tuottavia mätäpaiseita.

* Äskettäin oli sanomalehdissä julkaistuna 13 etevän englantilaisen lääkärin kirjoittama selitys, jossa he tahtovat yleisön tietoon saattaa mielipiteensä, että alkoholi on mitä parhain lääke ja että se kohtuullisesti nautittuna on terveillekin hyödyksi. Kuitenkin useat tiedemiehet, meidän maassamme esimerkiksi prof. Tigerstedt, ovat sangen vakuuttavasti todistaneet tämän ikivanhan käsityksen vääräksi.

Emme kuitenkaan voi väittää, että haluttomuus olisi ainoa tai suurin syy lääketieteen kykenemättömyyteen synnyttää todellista terveyttä ja hyvinvointia. Suurin syy on ehkä väärät dogmit ja periaatteet. Tiedemiehet ovat nousseet luonnon herroiksi luulotellen ymmärtävänsä enemmän kuin luontoäitimme. He eivät koeta oppia seuraamaan luonnon omaa ääntä vaan tahtovat koneellisin keinoin pakottaa luontoa tottelemaan omia teorioitaan. Kemian ja fysiikan avulla tahtovat he mestaroida niin hienoa elimistöä kuin ihmisruumis on. Lääkärin kasvatus on useinkin omiansa kuolettamaan kokelaassa halun itse tutkia ja tehdä huomioita elävässä elämässä ja voimakas luokkahenki pakottaa yksilön ajattelemaan niin kuin koko muu ammattikunta, joka taas vuorostaan ajattelee niin kuin pieni nurkkakunta määrää.

Millainen on sitten sairauden kehitys? Ihminen, joka on elänyt täydellisessä tietämättömyydessä ruumiinsa yksinkertaisimmista laeista, rikkoo luontoa vastaan ylellisyydellä, kiihotusaineita nauttimalla tai muulla tavalla. Hän sairastuu, ja lääkäri kutsutaan paikalle. Tämä tarkastaa sairasta kohtaa ja määrää sille lääkkeitä. Kaikki käy hyvin salaperäisesti, nimetkin kirjoitetaan kielellä ja käsialalla, josta maallikon on mahdoton selvää saada. Harvoin lääkäri ilmaisee, mikä on taudin todellinen alkuperäinen syy. Joko hän ei siitä tiedä tai ei tahdo loukata asianomaista. Tavallisesti hän puhuu vilustumisesta, liikarasituksesta tai muista ulkonaisista ja toisarvoisista syistä, ja jos potilas hätääntyneenä kysyy, pitääkö hänen elämäntavoissaan tehdä muutoksia, vastataan, että on paras elää "niin kuin on tottunut". Tauti on muka välttämätön ulkoa tullut paha, josta potilas ei ole vastuunalainen ja josta hän pääsee ainoastaan lääkärin määräämien taikakeinojen, rohtojen avulla. Koko tämä rohtolaitos on kätketty ihmeellisimpään salaperäisyyden vaippaan, jonka taakse yleisön ei sallita vilkaistakaan. Sen tähden sattuu – niin kuin tänä vuonna eräässä julkisuudessa esillä olleessa tapauksessa saatiin kuulla – että kauan käytetyn lääkkeen huomataan olevan ruumiille mitä suurimmaksi vahingoksi eikä koskaan hyödyksi. Ja näin on melkein kaikkien lääkkeiden laita, sanovat monet tutkijat. Lääkkeet ovat kyllä omiaan tukahduttamaan taudin ulkonaisen ilmennyksen, mutta sen sisäinen aihe ei sillä ole poistettu, vaan jonkin ajan päästä se puhkeaa ilmoille toisessa muodossa. No, siinä on uusi tauti, sille annetaan uusi nimitys ja uudet lääkkeet, ja näin jatketaan niin kauan kuin elimistö kestää. Ja joka kerran antautuu lääketieteen armoille, hänen terveytensä on pian mennyttä: ainakin joka vuosi hän tarvitsee jotain uutta lääkettä.

Tällainen on virallisen lääketieteen toiminta suurimmaksi osaksi, vaikka poikkeuksia tietysti löytyy. Kuten sanottu, se ei kykene tekemään ihmisiä terveiksi vaan ainoastaan näennäisesti ja hetkellisesti poistamaan näkyvistä taudin. Monet voivat epäillä tätä, mutta todistuksia on riittävästi, ja kanssaihmistemme alituiset kärsimykset eivät salli, että tämä asianlaita sokeudesta tai pelosta sivuutetaan.

Mutta lääketieteellisen ammattikunnan ulko- ja osaksi sisäpuolella on viime aikoina yksi ja toinen alkanut omin päin tutkia kysymystä terveydestä ja sairaudesta. Surulliset kokemukset koululääketieteen puutteista ja kykenemättömyydestä on aiheuttanut tämän tutkimushalun. Eri tahoilla on siten esiintynyt miehiä, jotka havaintojensa ja kokemustensa perusteella esittävät yhden tai toisen menettelytavan, periaatteen tai järjestelmän terveyden ylläpitämiseksi ja säilyttämiseksi. Tavallisesti lääkärit ensin vastustavat itsepintaisesti uutta "keksintöä" väittäen sitä humpuukiksi, mutta aikaa myöden voittaa totuus, mikäli sitä on uutuudessa, ja yhä useampi ammattimieskin kallistuu sen kannattajien puolelle. Mutta hitaasti käy kehitys tälläkin alalla ja parhaillaan on joukko tällaisia uusia aatteita kamppailemassa perinnäisiä käsityksiä vastaan.

Nämä uudet menettelytavat ja järjestelmät eivät ole toistensa kanssa ristiriitaisia vaan pikemmin toisiaan täydentäviä. Niissä voimme huomata yhden yhteisen periaatteen: luonnonmukaisuuden. Kaikki ne tukeutuvat luontoon, antavat luonnon oman vaiston puhua ja teknilliset todistukset tulevat vasta toisella sijalla. Ne siis ikään kuin tunnustavat, että ihmisruumis on korkeamman älyn ja järjen luoma ja ettei meidän kannata alkaa mestaroimaan sitä vaan ennemmin ottaa selvää sen laeista ja antaa sen itse rauhassa hoitaa itseään, siten ettemme mitenkään riko sen lakeja vastaan. Monet näistä uusista terveystieteilijöistä teroittavat myös sielullista ja siveellistä ponnistusta korkeimmaksi keinoksi sairautta vastaan. "Luonnonlääkinnässä" on niin sanoakseni teosofinen henki perustana.

Tahdomme lyhyesti koskettaa muutamia uusia systeemejä ja niiden johtavia aatteita. Aikaisimpia niistä on saksalaisen pastori Kneippin [Sebastian Kneipp, 1821–1897] alkuun panema, se on jo saanut suurta tunnustusta kaikkialla. Vesi ja ilma olivat hänen pääasialliset parannuskeinonsa ja monilla muodoin hän sovitti niitä käytäntöön. Ensimmäisenä hän teroitti kylpyjen, kylmien kääreitten, auringonvalon ja yksinkertaisen ravinnon suurta merkitystä, ja nykyään on jo paljon alettu seurata hänen neuvojaan. Hänen maamiehiään on Kuhne [Louis Kuhne, 1835–1901], jonka järjestelmästä on ennemmin ollut tässä lehdessä puhetta. (linkki)

Viime vuosina on meidänkin maassamme herättänyt tavatonta huomiota tanskalaisen Müllerin [Jørgen Peter Müller, 1866–1938] järjestelmä "mitt system". Sen periaatteet ovat: kunkin ihmisen pitäisi joka päivä saattaa kaikki ruumiinsa lihakset toimintaan. Tehokkaan järjestelmän avulla voi tämän ja sen yhteydessä olevan kylvyn suorittaa 15 minuutissa ja niin paljon aikaa täytyy jokaisen ihmisen käyttää terveydenhoitoonsa. Jos hän laiminlyö sen, menee häneltä kuitenkin monin verroin enemmän aikaa sairastamiseen ym. Müllerin voimistelu taas eroaa muista järjestelmistä siinä, että se ei kehitä käsivarsissa ja jaloissa tarpeettomasti voimaa vaan antaa harjoitusta vartalonlihaksille ja iholle, joten se hankkii ensiksi todellisen voimavaraston ja toiseksi karaisee ihon kylmettymistä vastaan. Raitis ilma on ehdottomasti myös hänen systeemiinsä kuuluva.

Tämäkin järjestelmä on saanut kokea vastarintaa lääkäreiltä, eikä ihmekään, sillä perusteissaan Müller uskaltaa sattuvasti kyllä huomauttaa, että taudit eivät putoa taivaasta, vaan ovat luonnollinen ja välttämätön seuraus kehnosta elämäntavasta ja monista entisistä rikkomuksista luontoa vastaan, ja että ihminen voi päästä useimmista taudeista, jos hän tahtoo käyttää järkevästi jonkin hetken joka päivä terveydenhoitoonsa. Mutta nyt joku vanhanpuoleinen, lihava henkilö Müllerin nimenomaisesta kiellosta huolimatta on ryhtynyt varomattomasti vaikeisiin harjoituksiin ja saanut sydämelleen vahinkoa ja heti lääkärit ovat valmiita tuomitsemaan koko Müllerin järjestelmän humpuukiksi. Ja kuitenkaan eivät yritäkään näyttää vääriksi hänen periaatteitaan eivätkä itse anna parempia järjestelmiä sijalle. Tosiasia on, että mitä tahansa järjestelmää voidaan käyttää väärin.

Sitten on aivan äskettäin tri Bramsenin [Alfred Bramsen, 1851–1932] ym. puolustama "syömisen taito" saanut paljon kannatusta. Hän on huomannut, että oikealla pureksimisella ja syljen käyttämisellä ihminen voi pitää vatsansa ja sen myötä koko ruumiinsa erinomaisessa kunnossa ja sitä paitsi tulla toimeen paljoa vähemmällä ravinnolla kuin tavallisesti nautitaan. Hän itse niin kuin keksijä ainakin odottaa aatteestaan suuria: "Elämänilo enenee, kuolemanpelko vähenee!" Uskallan kuitenkin epäillä, että tällä ulkonaisella tavalla elämäniloa voidaan kasvattaa, jollei sitä ennestään ole ihmisen sisällä. Kaikissa tapauksissa tämä uusi – ja samalla vanha – metodi on suuriarvoinen ja sopii mainiosti yhteen vegetarismin kanssa, jota Bramsen ei kenties itse ole huomannut. Tiede sanoo, että sylki juuri vaikuttaa kaikkiin kasvimaailman aineisiin ja siten tämä syömisen taito on läheisesti vegetarismiin kuuluva.

Vegetarismi on juuri luonnonlääkinnän tärkeimpiä periaatteita, ja vaikka toiset pitävät sitä ainoastaan ihanteena ja toiset edellytyksenä, niin kaikki kuitenkin ovat sen puolella. Tässäkin on terve järki ja luonnollinen inhimillisyys antanut ensimmäisen sysäyksen uudelle aatteelle ja kokemus on tullut vasta toisella sijalla. Sama on myöskin ehdottoman raittiuden laita. Tämä aate on lähtenyt ihmisrakkaudesta. Siinä vaaditaan, että nekin, jotka vaaratta saattaisivat silloin tällöin ottaa lasillisen, luopuisivat heikkojen veljiensä hyväksi nautinnosta, josta heille ei ole minkäänlaista hyötyä, vaikkei olisi niin paljon vahinkoakaan.

Luonnollinen terveydenhoito vaatii, että kaikkien tarpeettomien nautinto- ja kiihotusaineiden, tupakan, kahvin, teen ja ryytien käyttöä vähennetään niin paljon kuin mahdollista tai lopetetaan kokonaan, jos ehdottomasti tahdotaan olla terveitä. Tässäkin tapahtuu niin, että ihminen päästäkseen aineen orjuudesta jättää jonkin mieliteon ja huomaa jälkeenpäin, ettei hän olekaan menettänyt mitään hyvää, vaan että hän voi luonnollisemmalla tavalla nauttia yhtä paljon. Joka on yrittänyt elää "luonnonmukaisesti" hän ihmettelee itsekseen, kuinka joku saattaisi tasaista, elämäniloista ja vapaata terveyttään vaihtaa esimerkiksi tupakkahuumeeseen, joka ei koskaan suo lepoa vaan aina vaatii uutta kiihotusta. Luonnollinen elämäntapa on asketismia sen alkuperäisessä merkityksessä so. "harjoitusta", mutta se ei suinkaan vähennä elämäniloa, päinvastoin lisää sitä.

Luonnonlääkintään kuuluu sitten tietysti, että niin vähän kuin mahdollista ollaan tekemisissä nykyaikaisen apteekin kanssa. Lääketieteen vanhoja keinoja on erityisesti varottava. Jo yli vuosisadan on ollut tunnettuna aivan vastakkainen lääketieteellinen järjestelmä kuin nykyinen, nimittäin "homeopatia". Nykyaikana se voittaa yhä enemmän alaa ja luetaan myös luonnonlääkintään kuuluvaksi. Omasta puolestani en tunne sitä tarkemmin, paitsi siinä, että sen annokset ovat mitättömän pienet, ja tämä on ainakin oikea periaate, jonka "silmädiagnoosi"* on todistanut.

* Silmädiagnoosi lukee ihmisen silmästä koko hänen ruumiinsa terveydentilan. Se on siten saattanut huomata, kuinka turmiollisia jälkiä lääketieteen niin runsaasti käyttämät myrkylliset kivennäisaineet jättävät ruumiiseen. Tämä uusi sairauksien tutkimustapa on vasta kehittymässä, mutta lupaa jo nyt suuria.

Yksinkertaisuus ja puhtaus ovat luonnonlääkinnän johtavia periaatteita. Pienessä amerikkalaisessa vihkosessa, joka minulla on edessäni, sanotaan mm.: "Puhtaus on voimaa. Puhdas ilma, puhdas vesi, puhdas ruoka, puhdas ympäristö, puhdas ajatus, puhdas aikomus, puhdas usko, puhdas rakkaus ja puhdas hartaus – nämä tekevät ihmisen yhdeksi kaikkiallisen elämän kanssa... Yksinkertaisuus on varmin vapautuksen avain. Siitä lähtee fyysinen, älyllinen ja henkinen pelastus... Ruoka, ajatus ja sukupuoli ovat kolme tärkeintä inhimillistä asiaa. Kuinka syötävä, kuinka ajateltava, kuinka rakastettava, nämä kysymykset ovat mitä tärkeimmät ja kuitenkin niitä on eniten laiminlyöty... Ensimmäinen suuri askel terveyttä kohti on rakastaa jotakuta ihmistä tai jotain ihannetta enemmän kuin omaa mukavuuttaan ja siten rakastaessaan unohtaa surkean menneisyyden ja vakuuttuu loistavasta tulevaisuudesta."

Tässä me näemme, kuinka luonnonlääkintä vähitellen siirtyy henkisemmille tasoille. Tämä onkin kaikkein korkein menettely todellisen terveyden saavuttamiseksi. Jos teosofiselta kannalta katsomme asiaa, niin ulkonaisin keinoin saavutettu ruumiillinen terveys ei olisi juuri minkään arvoinen. Tietysti emme saa terveyttä laiminlyödä, niin että tulemme lähimmäisellemme kuormaksi ja että työmme maan päällä tulee häirityksi ja ehkäistyksi. Mutta kuitenkaan emme saa itsekkäästi kiinnittää siihen liiaksi huomiota, sillä "kuka meistä voi murehtimisellaan lisätä ikäänsä kyynäränkään vertaa"? (Matt. 6:47). Ruumiillinen terveys on yhtä lyhytaikaista kuin kauneus ja rikkaus: eihän se kestä edes seuraavaan elämään.

Miksi sitten lainkaan otetaan esille kysymystä terveydenhoidosta henkisten asioiden yhteydessä? Sen tähden että tällä kysymyksellä on myöskin sisäinen puoli. Meidän on tehtävä ruumiimme hengen temppeliksi, emme voi henkeä ottaa vastaan, jollei meillä ole puhdasta ja tervettä asuntoa sille tarjottavana. Emmekä voi tässä elämässä menestyksellä käyttää korkeampia käyttövälineitämme, ajatus- ja tunneruumistamme, ennen kuin olemme päässeet fyysisen ruumiimme herraksi. Ja me pääsemme ruumiimme herraksi siten, että tottelemme sitä! Sillä ruumiimme on viisaampi kuin me itse! Punnittakoon tarkasti näitä lauseita, sillä ne sisältävät totuuden, niin outoja kuin ensi kuulematta ovatkin. Jollemme tottele ruumiin vaan halujemme ja himojemme ääntä, tulemme ruumiin orjiksi. Me, henkiset olennot, tulemme aineesta riippuviksi, ruumiimme ilmeiset ja kätketyt sairaudet estävät henkistä kehitystämme, tekevät meidät ärtyisiksi, huolestuneiksi ja kituviksi, niin ettei meistä ole oikeata iloa muille eikä itsellemme.

Teosofian kannalta on tähänastinen lääketiede jo itsessään jotenkin hyödytöntä, koska se ei vaadi mitään sielun ponnistusta vaan turvautuu ulkonaisiin, konemaisiin keinoihin. Jos tämä ruumis siten tulisikin terveeksi, antaisi karman laki meille ehkä taas ensi elämässä sairaan ruumiin. Ainoastaan sellaiset ruumiin ominaisuudet menevät perintönä seuraaviin elämiin, jotka on saavutettu sielun voimalla. Ja siis mikäli uusissa parannuskeinoissa vaaditaan ihmisen omaa ponnistusta, hyvää tahtoa ja tottelevaisuutta luonnolle, sikäli ne tuottavat todellista, kestävää hyötyä. Tämän alkavat nykyään vaistomaisesti havaita yhä suuremmat joukot, vaikkeivät olisikaan suoranaisessa yhteydessä teosofian kanssa. Ajattelen nyt varsinkin suurta liikettä Mental Healing, "henkinen eli sielullinen parantaminen" eli Christian Science, "kristillinen tiede". Tämä liike eli ajatussuunta on ihmeellisesti levinnyt Amerikassa, Englannissa ja kautta maailman. Se hylkää kaikki ulkonaiset ja aineelliset keinot terveyden edistämiseksi ja puhuu yksinomaan hengestä ja sielusta (mind). Aine on sen mielestä jotain pettävää, harhaanvievää, ja kaikki sairaus on oikeastaan sielusta johtuvaa, ja kun ihminen on tullut täydellisesti vakuutetuksi siitä, ettei mitään tautia ole olemassa, niin hän muka silloin on voittanut kaikki taudit. C. W. Leadbeater huomauttaa sattuvasti tätä epäjohdonmukaisuutta: ihmisen täytyy uskoa, ettei tautia ole olemassa, päästäkseen tästä samasta taudista.

Yhtä kaikki tämä "kristillinen tiede" omistaa ja levittää monta hyvää totuutta. Se on kerrankin vakuuttavasti osoittanut, kuinka suuresti sielu vaikuttaa ruumiin tilaan ja terveyteen. Lääkärienkin on myöntäminen, kun heidät pannaan kovalle, että hyvä usko on yhä paras parannuskeino. Huonokin lääke tai vaikkapa joku mitätön aine puhtaaseen veteen sekoitettuna vaikuttaa mainiosti, kun usko on hyvä. Eräs Lontoon vanhoista lääkäreistä kirjoitti äskettäin: "Tosiaan, voin rehellisesti sanoa monivuotisen kokemuksen jälkeen, että suurin osa sairaustapauksista, jotka tulevat lääkärin jokapäiväiseen kokemuspiiriin, ovat johtuneet sieluntilasta. Ei ole niinkään harvinaista, että joku palattuaan jonkun rakkaan henkilön hautajaisista, sairastuu ja seuraa ystäväänsä hautaan parin päivän perästä. Mikä aiheutti kuoleman? Masentunut mieli. Äiti kuulee, että lapselleen on tapahtunut onnettomuus. Hän saa siitä ankaran kuumeen. Eikö ajatus ollut tämän syynä?"

Sielun vaikutus tunnustetaan sekä taudin aiheuttamisessa että parantamisessa. Sillä syyllä lääkärit puolustavatkin ammattinsa salaisuuksia ja kieltäytyvät horjuttamasta lääketieteen auktoriteettia, ettei hyvä usko vähenisi. Mutta he eivät ole vielä ottaneet sitä askelta, että turvautuisivat suorastaan sielullisiin voimiin ja jättäisivät turhat ja vaaralliset taikakeinonsa vähiin. Tämä askel on kyllä hyvin vaikea ja kestää kauan ennen kuin siihen päästään, mutta siihen on päästävä. Nyt jo huomataan varsinkin sivistyneissä kansanluokissa, kuinka suuri osa sairaudesta ja kivuista on hermoista johtuvaa ja sen vuoksi sielusta. Silloin tarvittaisiin sellainen lääkäri, jolla olisi vahva, ihanteellinen ja jalo maailmankatsomus, jonka koko persoonallisuus uhkuisi toivoa, voimaa ja elämäniloa. Kun hän tulisi hermosairaan potilaan vuoteelle, saattaisi hän sanoa: "Nouskaa paikalla ja menkää työhön ulos puutarhaan, aurinko paistaa ja linnut laulavat!" Ja potilas ei jaksaisi vastustaa tätä voimakasta suggestiota vaan nousisi puoliksi häpeissään, puoliksi iloissaan ja olisi todella kohta – terve.

Tällainen parantaja on tulevaisuuden ihanne, vaikka niitä nykyäänkin on siellä täällä. Meistä tämä tuntuu haaveelta, mutta kun sadan vuoden päästä muinaisuuden tutkija vanhoista kätköistä löytää meidän nykyaikaisia reseptejämme konstikkaine latinalaisine nimineen, näkyy ehkä hänen kasvoillaan hyvinkin surkutteleva hymy.

Edellä mainitsemassani vihkosessa sanotaan: "Luonnonlääkintä selittää, että kaikkien elävien olentojen sisin sielu on eheä, väkevä, puhdas, suloinen, terve ja selkeä. Sen tähden mielen ahdingon auttamiseksi tai fyysisen pahoinvoinnin poistamiseksi ihmisen on vetäydyttävä sisäiseen täydellisyystietoisuuteensa." Ja toisessa paikassa sanotaan aito amerikkalaiseen tapaan: "20. vuosisadan terveystieteilijöiden on pyrittävä palauttamaan ihmisen ruumiin, aivojen ja sydämen yhteys luonnon kanssa ja sielun yhteys jumaluuden kanssa. Tämän tarkoituksen edistämiseksi ovat seuraavat menettelytavat, järjestelmät ja apukeino hyödyllisiä, kukin omalla alallaan, ajallaan ja edullaan: oikea ravinto, vesilääkintä, voimahengitys, hieronta, ruotsalainen voimistelu, sähköparannus, magnetismi, aurinkokylvyt, Kneippin parannustapa, paastoaminen, soiton ja värien vaikutus, lepo, työ, virkistys ja nauru, oman ja muiden mielen suggestio, hypnoosi, ’sieluparannus’, ’kristillinen tiede’, frenologia, ’uusi ajatus’, teosofia, itämainen filosofia, runous, hiljaisuus, mystiikka, rakkaus ja jumaltietoisuus."

Näemme siis luonnonlääkärien huomanneen, ettei mielen tasapaino, voima ja terveys, joista sitten ruumiinkin vastaavat ominaisuudet riippuvat, tule saarnoista ja kehotuksista ja niin sanoaksemme käskystä vaan kaikki tulee sisältäpäin. Jollei vähääkään nähdä, mikä on elämän tarkoitus, mitä on maailma ja ihminen, niin ei synny halua eikä tarmoa etsiä yhtä vähän henkistä kuin ruumiillista terveyttä. "Menköön tämä vaivaloinen, hyödytön elämä miten hyvänsä", sanovat ihmiset ja elävät sen mukaan. Tämänkin tähden on teosofisen maailmankatsomuksen ja elämän leviäminen niin välttämätön. Se antaa levollisen rauhan, uuden innon ja elämänsisällön, siitä seuraa mielen terveys ja edelleen vähitellen nyt tai myöhemmin ruumiillinen terveys. Ja kun ruumis on vahva ja reipas palvelijamme, – olemme jokainen kohdastamme esteettömiä tekemään korkeinta työtä, jota karma sallii meidän tehdä.

Omatunto — syyskuu 1907